Koira-Kissaklinikka on kansainvälisen kissajärjestön International Society of Feline Medicine jäsen ja saanut Cat Friendly eli Kissaystävällisen klinikan vaativaa kulta-sertifikaatin. Osana jäsenyyttä saamme paljon tietoa kissoista ja kissan hyvinvoinnista. Tässä yksi järjestön sivuista International Cat Care joista toivomme olevan iloa ja hyötyä kaikille kissa-asiakkaillemme.

Pienten koiranpentujen ruumiinlämpö ja oikea ympäristön lämpötila

Alle kolmeviikkoiset pennut eivät kykene itse säätelemään ruumiinlämpöä, joka vastasyntyneeltä peräsuolesta mitattuna on 35.6–36.1 astetta, viikon ikäisellä 37.8 astetta. Siihen asti pentujen lämpö pidetään tarpeeksi korkeana säätelemällä ympäristön lämpöä esim. lämpölampulla, -patjalla tai kuumavesipulloilla. Kaikkien näiden kanssa täytyy kuitenkin valvoa, etteivät pennut pääse polttamaan itseään.

Alle viikon ikäisen koiranpennun ympäristön lämpötila pidetään tasaisessa 29–32 asteen lämmössä seuraavien parin viikon kuluessa lämpö asteittain lasketaan normaaliin huoneenlämpöön. Jos ruumiinlämpö on liian alhainen, pennut syövät huonosti. Tästä puolestaan seuraa suoliston toiminnan heikkeneminen ja nk. hypoglykemia (liian alhainen verensokeri), jota pahimmillaan joudutaan korjaamaan pakkoruokinnalla ja antamalla nestettä nahan alle.

Koiranpennun keinoruokinta

Ensimmäisenä ruokana orvoille pennuille on emonmaidonvastike. Ruokamäärien suhteen seurataan pakkauksen annosteluohjeita. Jos pentu ei ole aivan vastasyntynyt, eikä tiedetä sen aiemmasta ruuasta, voi vastikkeen aloittaa aluksi puolikkaalla annoksella suolistovaivojen välttämiseksi Normaaliannokseen siirrytään asteittain seuraavan vuorokauden kuluessa. Emonmaidonvastike tarjotaan aina lähes ruumiinlämpöisenä hypotermian (alilämpöisyys) estämiseksi. Nälkäinen pentu on levoton, itkee eikä rauhoitu nukkumaan. Jos pentu tuntuu jatkuvasti nälkäiseltä syömisen jälkeenkin, voidaan päivittäistä vastike-annosta hieman nostaa, muutos ei kuitenkaan saa olla yli 2ml / pv oksentelun estämiseksi.

Pentujen totuttaminen kiinteään ruokaan

3-4 viikon iässä aloitetaan kiinteän ruuan tarjoaminen. Aluksi annetaan hyvin pieniä määriä korkealaatuista penturuokaa, kuivamuonaa voidaan tarjota 4-5 viikon iässä kun pennulla on jo useampia puruhampaita. Pennut syövät parhaiten ”luonnollisessa” asennossa; vatsallaan pää hieman koholla ja ojennettuna. Aina syömisen jälkeen pennut röyhtäytetään pitämällä pentua kämmenellä n 45 asteen kulmassa pääpuoli – tietenkin – ylöspäin, ja hieromalla tai taputtamalla varovasti pennun selkää. Päivittäinen punnitus auttaa seuraamaan pennun kasvua. Mikäli pennun paino ei nouse, voidaan aluksi lisätä vastikeannosta, mikäli sekään ei auta on syytä ottaa yhteys eläinlääkäriin.

Ykkönen ja kakkonen ja pesu

Alle kolmeviikkoinen pentu ei osaa omin avuin virtsata tai ulostaa, tämän vuoksi pentujen hoitajan täytyy varovasti hieroa pepun ja sukuelinten aluetta lämpimään veteen kostutetulla pumpulitupolla. Tämä pitäisi tehdä aina ennen syömistä (pennun iästä riippuen 4-5 kertaa päivässä). Ulostetta saattaa tulla vain kerran päivässä, mutta virtsaa pitäisi tulla joka kerralla. Vastasyntynyt saattaa ulostaa ensimmäisen kerran vasta kahden päivän ikäisenä. Noin kolmeviikkoisena pennut eivät enää tarvitse apua. Pennun normaaliuloste on väriltään sinapinkeltaisen ja oranssin välillä, rakenteeltaan tahnamaista. Virtsan väri vaihtelee kirkkaasta vaaleankeltaiseen, tummankeltainen tai oranssi virtsa voi tarkoittaa, että pentu saa liian vähän vastiketta.

Orpopennut kylvetetään kahdesti viikossa lämpimällä, kostealla/nahkealla pesulapulla. Tämä stimuloi ihoa samalla tavalla kuin emon nuoleminen.

Pentulaatikko

Noin neliviikkoisiksi pennut asuvat pentulaatikossa. Tässäkin on huomioitava lämpötila; jos käytetään pahvilaatikkoa kylmällä sementtilattialla, tarvitaan laatikon pohjalle hyvä lämpöeristys pyyhkeiden tai huopien avulla. Pentukopassa täytyy olla myös hieman viileämpi alue jonne pennut pääsevät vilvoittelemaan, jos niille tulee liian kuuma. Kun pennut alkavat liikkua enemmän noin neljäviikkoisina, ne päästetään pieneen ”pentuturvalliseen” huoneeseen.

Koiranpennun sosiaalistaminen

Orpopentujen kasvatuksessa ”sosiaalisuuskasvatus” esittää tärkeää roolia. Pentuja pitäisi käsitellä ruokinnan lisäksi useita kertoja päivässä. Uusien hajujen, näkyjen ja äänien kokeminen opettaa pennuille, etteivät uudet tilanteet ole pelottavia. Kun pennut alkavat liikkua enemmän, kaikki uteliaisuutta kiehtovat lelut ovat hyväksi, esim. pallo jossa kulkunen sisällä tai rapiseva paperitollo tarjoaa pennuille viihdykettä pitkäksi aikaa. Leluja valitessa täytyy tarkistaa, ettei pentu voi saada niistä pieniä osia irti.

5-7 viikon ikäisenä orpopentujen maailmaan aletaan tuoda uusia ja useita eri-ikäisiä ihmisiä, lapsia ei kuitenkaan päästetä käsittelemään pentuja ilman valvontaa. Tässä vaiheessa pentuja aletaan totuttaa siihen, että silmät, korvat, hampaat ja raajat tutkitaan ja turkkia harjataan varovasti. Kun pentu siirtyy uuteen kotiin, sen täytyy olla käsiteltävissä. Helpoin tapa on aloittaa jo nuorena ”harjoitukset”. Perheen muut lemmikit voidaan tässä vaiheessa esitellä orpopennuille, koko ajan on tietenkin valvottava, ettei vahinkoja pääse tapahtumaan.

Sosiaalisen kehityksen parhaita ohjenuoria on, ettei mitään mitä ei sallita aikuiselle, sallita myöskään pennulle. Jos koiranpentua leikitetään niin, että se saa purra ihmisen kättä tai jalkaa, voi olla varma siitä että tämä jatkuu myös aikuisena. Jos pentuja ei opeteta kynsien leikkuuseen tai harjaamiseen, on turha odottaa aikuisenkaan sitä sallivan. Jos koiran annetaan leikkiä rajusti kissanpennun kanssa, kissa suhtautuu aikuisenakin koiriin aggressiivisesti tai pelokkaasti. Vastaavasti jos kissa saa raapia koiranpentua, ei voi odottaa aikuisen koiran olevan suuri kissan ystävä.

Pikkupentujen yleisimmät terveydelliset riskit

Terveydellisistä ongelmista yleisin orpopennuilla on oksentelu ja ripuli. Usein aiheuttajana on ruokavalion muutos, mutta myös loiset, bakteerit ja virustartunnat ovat mahdollisia. Toinen yleinen terveysongelma ovat hengitystietulehdukset. Näiden aiheuttaja voi olla bakteeri tai virus, ja tulehduksen seurauksena voi esiintyä ruokahaluttomuutta. Molemmissa tapauksissa kannattaa ottaa yhteys eläinlääkäriin mahdollisen hoidontarpeen tarkistamiseksi.

Alle 12-viikkoisilla orvoilla koiranpennuilla tavataan kohtalaisen yleisesti myös kuolemaan johtavaa ‘ hiipumista’. Pentu on saattanut vaikuttaa täysin terveeltä, mutta menehtyy alle kolmekuisena. Riskitekijöinä mm matala syntymäpaino, infektiot, anemia. Ensimmäiset rokotukset orpopennulle voidaan antaa jo 6-8 viikon iässä jos pentu ei ole saanut lainkaan emonmaitoa tai emon rokotuksista ei ole tietoa. Matokuuri annetaan vähintään viikkoa ennen rokotusta.

Artikkelin kirjoittanut: Pieneläinhoitaja Irma Halinen Koira-Kissaklinikka Oy, Turku

Punkki, eli puutiainen, eli Ixodes ricinus on hämähäkkieläimiin kuuluva verta imevä niveljalkainen. Sitä esiintyy suuressa osassa Eurooppaa. Suomessa punkkeja tavataan maan etelä- ja keskiosassa, erityisesti Ahvenanmaalla, lounaissaaristossa ja etelärannikolla. Punkin elinympäristöä ovat lepikot ja muut varjoisat ja kosteat metsät sekä heinikkoiset pensaikkoalueet, joissa aluskasvillisuus tarjoaa sopivan ilmankosteuden.

Punkin elinkiertoon kuuluu neljä kehitysvaihetta, muna-, toukka-, nuoruus – sekä aikuismuodon naaras tai uros. Voidakseen kehittyä seuraavalle asteelle tarvitsee punkki sekä toukka- että nuoruusvaiheessa yhden veriaterian. Aikuisen naarankin pitää imeä itsensä täyteen verta, ennen kuin se pystyy munimaan. Toisinaan myös urokset voivat imeä verta. Lähes aikuisen punkin näköiset, mutta pienemmät, toukka- ja nuoruusmuodot imevät verta noin 2-7 vrk ajan yleensä pienistä nisäkkäistä tai linnuista. Aikuiset naaraat valitsevat uhrikseen keskikokoisen tai suuren nisäkkään ja voivat olla kiinnittyneenä pidemmän aikaan. Suomen olosuhteissa punkin elinkierto on ainakin kolme vuotta, jolloin jokainen kehitysvaihe kestää vuoden. Punkki ehtii siis elämässään imeä 3 kertaa verta, yleensä kerran kesässä. Varsinaista punkkikautta on touko-huhtikuusta syyskuuhun.

Punkit voivat olla aktiivisia vielä yli +5 C asteessa.Kylmän vuodenajan punkki talvehtii jäätyneenä. Punkki voi toimia monien ihmisten ja eläinten tautien vektorina. Verta imiessään siirtyy isäntäeläimestä tautia aiheuttavia mikrobeja ja uusi uhri saa tartunnan seuraavan veriaterian yhteydessä. Monet taudinaiheuttajat voivat säilyä puutiaisen elimistössä pitkään, kehitysvaiheesta toiseen ja eräät taudit voivat jopa siirtyä sukusolujen mukana seuraavaan punkkisukupolveen.

Puutiaisten puremien ennaltaehkäisy

Puutiaissairauksien tärkein ennaltaehkäisy on estää sairauden välittyminen puutiaisesta eläimeen. Tämän hetken tiedon mukaan puutiasen sairaudet leviää kun puutiainen on aterioinut valmiiksi ja alkaa erittämään ympärillä olevaan kudokseen sylkeä. Tämä on yleensä noin 2 vuorokautta kiinnittymisestä. Puutiaisten estoon on markkinoilla useita eri valmisteita suihkeita, valeluliuoksia, lääkkeellinen kaulapanta tai suun kautta annettavan tabletin muodossa. Osa lääkkeistä toimii karkottavana ja osa tappaa puutiaisen. Riippuen yksilöstä, sen iästä ja lääkkeen sopivuudesta  löytyy   jokaiselle  potilaalle sopiva puutiaisten esto- häätö. Hoidosta kannattaa  keskustella vuosittaisten  terveystarkastuksien ja esim.  rokotuksien yhteydessä oman eläinlääkärin kanssa. Reseptivalmisteiden määrämiseen on määrävän eläinlääkärin tullut tutkia eläin jotta sille voidaan määrätä reseptilääkkeitä.

Suomessa punkkien levittämiä infektioita ovat mm. borrelioosi (Lymen tauti), anaplasma,  Puutiaisaivokuume (kumlingen tauti, TBE, tick-borne enkephalitis), Erlichioosi, tularemia (jänisrutto), sekä babesioosi.

Borrelioosi

Borrelioosi on tunnetuin punkkien välittämä infektio, jonka aiheuttajana on spirokeettoihin kuuluvien Borrelia-suvun bakteerit.

Tartuntatapa punkin pureman kautta; bakteerit siirtyvät syljessä, mutta tämä tapahtuu yleensä vasta sitten kun punkki on ehtinyt olla kauemmin kuin vuorokauden kiinnittyneenä isäntäeläimeen.

Tautia esiintyy mm ihmisillä, koirilla, hevosilla ja naudoilla. Tavallisia borrelioosin oireita koirilla ovat ruokahaluttomuus, väsymys, kuumeilu sekä niveltulehdukset ja niistä johtuvat ontumat ja liikuntavaikeudet. Borrelioosi voi aiheuttaa myös imusolmuketulehduksia sekä munuais- ja sydänvaurioita. Hevosilla on todettu taudin yhteydessä niveltulehduksien lisäksi keskushermoston tulehduksia. Myös naudoilla on raportoitu sydänlihas- ja munuaistulehduksia.

Diagnoosi perustuu oireiden ohella vasta-aineiden osoituksena seerumista. Borrelioosin hoidossa paras tulos saavutetaan jos kliinistä tapausta lääkitään heti alkuvaiheessa. Niveltulehdustapauksien hoitoa vaikeuttaa se, että ontumista ja lihaskipuja on vaihtelevasti lääkityksestä huolimatta. Tauti uusii usein antibioottiterapian loputtua. Käytettäviä antibiootteja ovat doxisykliini, uudemmat erytromyciiniderivaatit ja kolmannen polven kefalosporiinit. Hankalissa tapauksissa suonensisäinen penisilliinikin tulee kysymykseen – potilaalla pitää silloin olla suonikanyyli. Borrelia on resistentti aminoglykosideille ja quinoloneille. Joissakin tapauksissa käytetään antibioottihoidon lisäksi kipu-tulehduslääkitystä.

Punkkien ehkäisy on tärkeää tunnetuilla borrelioosialueilla. Koirille käytettäviä valmisteita ovat esim. fibronil (tuotenimellä Frontline) ja permethrin (tuotenimellä Exspot). Frontlinea suihkutetaan iholle painon mukaisesti määräytyvä määrä neljän viikon välein. Exspottia tiputetaan koiran lapojen väliin (alle 15 kg koirille 1 pipetti ja yli 15 kg koirille 2 pipetillistä) ja isoilla koirilla myös lanneselän päälle.

Erlichioosi

Ehrlichiat ovat rikketsioihin lukeutuvia bakteereja, jotka tavallisesti infektoivat ja lisääntyvät isäntäeläintensä veren valkosoluissa. Jo pitkään on tunnettu Erlichia phagosytophilia-lajin aiheuttama nautakarjan ja lampaiden tauti, laidunkuume. Lisäksi on löydetty erlichia -lajeja, jotka ovat osoittautuneet punkinvälitteisiksi taudinaiheuttajiksi monilla eläinlajeilla.

E.canis on koiran erlichiosin aiheuttajamikrobi. Sen vektorieläimenä toimii koiran ruskea punkkilaji Rhipicephalus sangineus, eikä suomalainen punkkilaji luultavasti voi levittää tautia. Yleisin tauti on trooppisissa ja subtrooppisissa maissa, joissa ilmasto on otollinen tälle koirapunkille. Suomessa on tuontikoirasta löydetty “tropical canine pansytopenia”.

Hevosilla tunnetaan kaksi erlichia -lajia, joista toinen voi aiheuttaa taudin myös koiralle (E.equi) ja mahdollisesti myös ihmiselle. Kumpaakaan lajia ei ole todettu endeemisenä Suomessa.

Koirien ja hevosten erlichioositapauksia on raportoitu tuontieläimillä. Borrelioosin tavoin erlichiosin oireet voivat olla hyvin epämääräisiä: kuumeilua, väsymystä ja ruokahaluttomuutta. Noin puolella ruotsalaisista erlichioositartunnan saaneista koirapotilailla on todettu nivelkipuja, raajojen jäykkyyttä ja ontumaa. Lisäksi on raportoitu tasapainohäiriöitä, kalpeat limakalvot, suurentuneet imusolmukkeet, oksentelua, ripulia, hengitystieoireita sekä lisääntynyttä juomista.

Tavallisia muutoksia verenkuvassa ovat anemia ja alhainen verihiutaleiden osuus. Taudin akuuttivaiheessa verisivelystä voidaan löytää verisoluista lymyilevät mikrobit. Erlichiabakteerien DNA voidaan osoittaa verinäytteestä PCR -menetelmällä.

Puutiaisaivokuume TBE (tick-borne enkephalitis)

Puutiaisaivokuumeen aiheuttaja on flavi -ryhmään kuuluva virus. Tautia on luultu esiintyvän vain ihmisillä. Tiedetään, että virus voi infektoida montaa eläinlajia ja viremiavaihe on lyhyt ja tavallisesti oireeton. Ruotsissa on epäilty muutamaa TBE – aivokuumetapausta. Tapaukset ovat hyvin harvinaisia.

Ihmisellä taudinkuva on kaksivaiheinen. 1-2 viikon pituinen inkubaatio – vaihe, jonka jälkeen flunssaoireita, kuumetta, päänsärkyä, lihaskipuja ja hengitystieoireita. Toisessa vaiheessa oireina ovat kova kuume, päänsärky, pahoinvointi, oksentelua, lihaskivut ja niskajäykkyys. Halvausoireita voi kehittyä. Ennuste on kuitenkin hyvä ja toipuminen tapahtuu parissa kuukaudessa. Suuri osa tartunnan saaneista ihmisistä ei sairastu lainkaan tai saa vaan lieviä ensimmäisen vaiheen oireita.

Koirilla TBE infektiossa on oireena kuumetta, väsymystä ja hermo-lihasoireita kuten tasapainohäiriöitä, hoippumista, lihaskramppeja ja vapinaa sekä raajahalvauksia.

Lue lisää Koiran kuumeesta yleisartikkelistamme.