Kissan hampaat

Kissoilla maitohampaita on 26 kpl, pysyviä 30. Pysyvät hampaat ovat yleensä puhjenneet 7 kuukauden ikään mennessä. Pysyvien hampaiden puhkeamista tulee seurata. Vaikka kissoilla maitohampaiden jääminen ei ole niin tavallista kuin koirilla on hyvä seurata, että maitohampaat lähtevät pysyvien puhjetessa. Myös kissoilla tavataan purentavikoja, vaikkakaan ne eivät ole kovin yleisiä. Tarvittaessa purenta kannattaa tarkastuttaa eläinlääkärillä, jotta voidaan arvioida mahdollisten jatkotoimenpiteiden tarve.

Plakki, hammaskivi, parodontiitti ja stomatiitti

Kissoilla tavataan plakista johtuvia sairauksia. Plakki kertyy hampaiden pinnalle, mineralisoituu hammaskiveksi, johon toimii taas alustana plakille jne. Plakki aiheuttaa ientulehduksen josta seuraa hampaan tukikudoksen tulehdus, parodontiitti, jolloin havaitaan ienpakoa, hammasta ympäröivää luukatoa, hammas alkaa heilua ja lopulta irtoaa. Parodontiittia ehkäistään hampaiden säännöllisellä päivittäisellä kotihoidolla. Kissa kannattaa opettaa hampaiden harjaamiseen jo pikkupennusta alkaen, mutta aikuisenkin kissan on mahdollista oppia toimenpiteeseen.

Kissoilla tavataan myös suutulehdusta, jonka taustalla on useita tekijöitä. Tilanne vaatii aina tutkimuksia ja tarvittavan hammashoidon sekä kotihoidon.
Kissan suu onkin hyvä tarkastaa kotona säännöllisesti, ja mikäli havaittavissa on poikkeavaa tai kipuilua, on tilanne aina hyvä tarkastaa eläinlääkärillä. Suutulehdusta tavataan myös hyvin nuorilla kissoilla.

Hampaiden harjaus

Suun kotihoito tulee aloittaa jo pennulla, vaikka aikuisella tai vanhuksellakaan se ei ole myöhäistä. Hampaiden harjaus tulee aloittaa silloin kun hampaat ovat hyvässä kunnossa, koska tulehtuneet ikenet ovat arat ja harjaaminen tuottaa kipua. Keski-ikäisellä ja vanhalla eläimellä hampaiden harjaus on hyvä aloittaa sen jälkeen kun suu on tarkastettu ja puhdistettu eläinlääkärin toimesta.

Hampaiden harjaaminen tehdään säännöllisesti päivittäin. Harjaamisesta kannattaa tehdä toistuva rutiini, jonka jälkeen eläin palkitaan. Tarjolla on erilaisia harjoja ja sormiharjoja. Hammastahnana tulee käyttää eläimelle tarkoitettua tahnaa. Ihmiselle tarkoitettua tahnaa ei saa käyttää! Tahnan merkitys on vähäinen, mutta tahnat ovat maustettuja ja tekevät usein harjauksesta mieluisamman. Hammastahna kannattaa puristaa syvälle harjaksiin, jolloin maku kestää pidempään eikä tahna häivy heti ensimmäisellä harjankosketuksella.

Hampaiden harjauksen opettelu tehdään asteittain edeten. Aloitetaan totuttamalla eläin ienrajan harjaamiseen yläkulmahampaan ienrajasta. Tästä edetään ylähampaiden ulkopinnoille, jonne kertyy useilla eläimillä eniten hammaskiveä. Yläulkopintojen harjaamisen sujuessa siirrytään harjaamaan alahampaiden ulkopinnat. Suuta tulee usein hieman avata, jotta päästään harjaamaan ala M1 hampaan ulkopinta kunnolla. Ulkopintojen jälkeen siirrytään harjaamaan sisäpinnat. Kaikissa opetteluvaiheissa kannattaa käyttää makupaloja tai muuta palkkiota oppimisen tehostamiseksi. Opettelussa edetään hiljalleen astettain, hosumalla ei hampaiden harjaamisesti, kuten ei muistakaan hoitotoimenpiteistä, tule mitään ja opetteluun kannattaa panostaa.

Hampaiden harjaaminen on ehdottomasti tehokkain keino estää plakin kertymistä. Mikäli harjaaminen ei syytä tai toisesta onnistu, on markkinoilla useita tuotteita joista voi olla hyötyä suun hoidossa, kuten puruluut, plakin ehkäisyyn tarkoitetut erikoisruokavaliot, klorheksidiinipitoiset suuhuuhteet ja -geelit jne.

Vaikka hampaita harjataan säännöllisesti, plakkia ja hammaskiveä voi kertyä mm. ikenien alle ja hampaiden väleihin. Siksi säännöllinen harjaaminen ei poista säännöllisesti tehtävää hammaskivenpoistotarvetta. Hammaskivenpoisto ja suun tarkastus tehdään aina yleisanestesiassa.

Hammassyöpymät

Kissoilla tavataan usein hammassyöpymiä, joissa hampaan rakenne alkaa tuhoutua. Sairauden syytä ei tunneta. Muutosten esiintyessä hampaan kruunun alueella ovat ne kivuliaita. Tavallisin paikka on ienraja. Kivusta huolimatta kissat yleensä syövät normaalisti, eikä kipu ole helposti havaittavissa. Kissoilla on tärkeä hammashoidon yhteydessä tehdä hampaiden röntgenkuvaus, jolla selvitetään mahdolliset syöpymämuutokset ja niiden laajuus.
Hammassyöpymien hoitona on hampaiden poisto. Paikkaus ei kannata, koska muutokset etenevät paikkauksesta huolimatta. Aina ei hammas ole enää kokonaan poistettavissa, joissain tapauksissa hampaan juuri on saattanut korvautua kokonaan luulla. Tällöin voidaan poiston sijaan tehdä ns. kruunuamputaatio, eli poistetaan jäljellä oleva kruunu. Tilanne arvioidaan aina tapauskohtaisesti ja tehtävä toimenpide tilanteen mukaan.
Hammassyöpymät voivat liittyä myös ientulehdukseen tai parodontiittiin. Näissäkin tapauksissa hoitona on poisto.

Hammasmurtumat

Hammasmurtumat on hyvä tarkastutaa eläinlääkärillä. Komplisoidut murtumat ovat kivuliaita ja vaativat hoitoa. Kissan suu onkin hyvä kotona tarkastaa säännöllisesti muutosten varalta ja vuosittain yleisanestesiassa tehtävä hammashoito hampaiden röntgenkuvauksineen on suositeltavaa.

Artikkelin kirjoittanut eläinlääkäri Saara Kauppila, Koira-Kissaklinikka

Lisää kissojen hampaista täältä linkistä I Cat Care sivuilta.

Koiran nivelrikon ja tulehduksen hoito Interleukiini Reseptori Antagonisti Proteiinin, eli IRAP:in avulla

Interleukiinit ovat tulehdusvälittäjäaineita, jotka ylläpitävät tulehdusta nivelessä. Tulehdus vaurioittaa hiljalleen niveltä ja nopeuttaa siten nivelrikon etenemistä. Niveltulehduksen hoitaminen on nivelrikon hoidossa tärkeätä.

Perinteisesti koiran nivelrikon hoitoon on käytetty tulehduskipulääkettä, kortisoni-tai natriumhyaloronaattii-injektioita, suun kautta annettavia lisäravinteita mm. kondroitiinisulfaattia tai glukosamiinia. IRAP tarkoitus on estää ja poistaa tulehdusta ylläpitävät välittäjäaineet nivelestä ja sen kasvutekijät pyrkivät korjaamaan niveleen jo kehittyneitä vaurioita. Hoitavan ominaisuuden vuoksi IRAP kuuluu kantasoluhoidon ja verihiutalerikasteen (PRP) tavoin ns. regeneratiivisiin hoitoihin jotka siis auttavat elimistöä uudistumaan. Kortisoni-injektiot vähentävät tulehdusta tehokkaasti, mutta se ei korjaa niveltä. Kipulääkkeet poistavat kipua ja osittain myös tulehdusta, mutta eivät myöskään korjaa vaurioita.

PRP eli platelet rich plasma, verihiutalerikas plasma:

Verihiutaleet osallistuvat elimistössä ensimmäisten solujen joukossa kudosvaurion korjaukseen. Verihiutaleet erittävät kasvutekijöitä jonka avulla elimistö aloittaa paranemisprosessin. Verihiutaleissa on mm. seuraavia kasvutekijöitä: insuliininkaltainen kasvutekijä (IGF-I), verisuonen endoteelikasvutekijä (VEGF), verihiutalekasvutekijä (PDGF), transforvoima kasvutekijä (TGF).Koiran omasta verestä erotellaan siis verihiutaleet, jotka  injisoidaan niveleen jossa ne  aktivoituu  ja vapauttaa  kasvutekijöiitä.

BMAC eli luuydinrikaste, kantasoluhoito:

Koiran luuydintä kerätään yleisanestesiassa ja kantasoluhoito tehdään useimmiten yhdistyneenä PRP hoidon kanssa. Kantasolut toimivat kudoksen uusiutumisen alustana, jolloin esim. jännekudos, nivelkapseli, nivelrusto saa lisää edellytyksiä korjaantua. Kantasoluhoitoa ollaan aktiivisesti viimeiset 10 vuotta tutkittu maailmalla ja klinikalla on Companionin CRT laite käytettävissä hoitoja varten. Linkkinä Companionin video https://www.youtube.com/watch?v=_huF-s59P9M

Tutkimusartikkeleita;
Partial Cranial Cruciate Ligament Tears Treated with bone Marrow or Adipose Derived Stem Cells with platelet rich plasma in 36 Dogs; A retrospective study Sherman O. Canapp et al.

Ihon normaali rakenne ja toiminta:

Iho on suojavyöhyke ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Kyseessä on fysikaalinen, kemiallinen ja mikrobien yhteisesti rakentama puolustusvyöhyke. Karva on perustava fysikaalinen puolustaja, josta myös löytyy mikro-organismeja. Ihon pintakerros (stratum corneum) on tärkeimpiä puolustajia, jonka pinnassa on talirauhaseritettä, hikirauhaseritettä ja rasvamolekyylejä. Näiden keskinäinen tasapaino takaa vasta-aineiden toiminnan iholla ja pitää sillä tavalla ihon ehjänä ja vastustuskykyisenä. Vesiliukoiset partikkelit ovat epäorgaanisia suoloja ja proteiineja, jotka estävät mikro-organismien lisääntymisen iholla.

Ihon pinnalla olevien rasvojen määrä tai pitoisuus-suhteet eivät pysy kokoajan samalla tasolla ja talirauhaseritteet hajoitetaan vapaiksi rasvahapoiksi, joiden tehtävänä on tuhota bakteereja ja sieniä. Eri vasta-aineryhmiä löydetään eri paikoista ihoa: talirauhasesta, karvatupesta ja ihon syvimmältä solukerrokselta löytyy Ig M vasta-ainetta, kun taas hikirauhasissa löytyy Ig A: ta jne. Kun tämä monimutkainen kemiallinen reaktioketju häiriintyy, voidaan ymmärtää miten hankalaa on palauttaa normaali tasapaino SA koiralla, jolta puuttuu kokonaan talirauhaserite ihon ”kemiallisesta kattilasta”. Ihon happamuuden ja sen ”antimikrobisen tehon ” välissä on selkeä tasapaino ja riippuvuus-suhde.

Karvatupet sijaitsevat koiran iholla yleensä 30–60 asteen kulmassa ihon pintaan nähden. Karvoja on nk. primaarikarvoja (isot pisimmät) ja sekundaarisia karvoja (pienemmät, toissijaiset karvat) Primaarikarvoilla on karvatupessa talirauhanen ja hikirauhanen, sekä karvatuppea liikuttava lihas. Sekundaarisilla karvoilla saattaa olla vain talirauhanen karvatupen rinnalla. Karvoja on koiralla ryhmissä 100–600 /neliösenttimetri. Ryhmissä on 2-15 karvaa. Koiralla ihon paksuus vähenee kohti vatsaa ja nivusia sekä kainaloita. Paksuin iho on päälaella, selässä ja hännän tyvessä.

Ihomuutoksia päänalueella

Sebaceous adeinitis eli SA on heterogeeninen ryhmä sairauksia, joissa yhteistä on karvatupen tulehdus / tulehdusreaktiot ja talirauhasen toimintaa estävät ja häiritsevät reaktiot (talirauhasen tulehdus, talirauhasen surkastuminen tulehdusreaktion jälkeen) Hoitovasteiden arviointi ja määritteleminen on hyvin vaikeaa. SA:n eri muotoja on arvailtu sen mukaan mikä epäillään sairauden taustatekijäksi, esim.

• talirauhasen surkastuminen on perinnöllinen reaktio ja se alkaa jo kasvuaikana
• talirauhasen tuhoutuminen on soluvälitteinen immunologinen reaktio talirauhasen jotain määrättyä rakennetta vastaan
• alun perin kyseessä on ihon pintakerroksen (keratinisaation) eli sarveistumistapahtuman häiriö ja tämän seurauksena talirauhasen tukkeuma ja rauhanen tuhoutuu tulehdusreaktion seurauksena
• sekä talirauhasen surkastumisen, että keratinisaatiohäiriön syynä on epänormaali rasva-aineenvaihdunta.

Kliiniset tapaukset: SA:ta nähdään pääasiassa nuorilla ja keski-ikäisillä aikuisilla koirilla, määrättyyn sukupuoleen sidottua esiintymistä ei ole havaittu. Eniten tapauksia nähdään kirjallisuuden mukaan isovillakoiralla, samojedeilla, akitalla ja vizslalla, mutta useilla muillakin roduilla nähdään tapauksia (allekirjoittaneella tapauksia esim. seuraavissa roduissa: bologneesi, hovawart, berninpaimenkoira, kultainen noutaja).

Kliiniset oireet, ihomuutosten sijainti ja laajuus vaihtelevat suunnattomasti tapauksesta toiseen. Yleensä kuitenkin havaitaan kahta eri muotoa SA: ta, pitkäkarvaisilla ja lyhytkarvaisilla erityyppisinä muutoksina.

Pitkäkarvaisilla koirilla karva tulee yleensä elottomaksi ja karkeaksi, sekä katkeilevaksi. Runsasta hilseilyä / eritekertymää esiintyy nimenomaan karvan juuressa olevana kuivuneena karvatuppieritteenä (hair casts). Monesti ihomuutokset näkyvät ensimmäisenä keskilinjassa runkoa, kuonon päällä, päälaella, keskiniskassa, keskiselässä, korvalehdissä ja hännässä (”rotan häntä”). Ihomuutokset vaihtelevat voimakkaasti koirasta toiseen. Dunstanin mukaan amerikkalaisessa isovillakoirassa noin 25 % sairaista koirista on subkliinisiä (piileviä tapauksia) eli eivät näytä oireita selkeästi. On myös nähty tapauksia, joissa koirilla eivät oireet etene alkua pidemmälle, vaan oireina on vain pientä hilseilyä, ei kutinaa tai tulehdusreaktioita. Joissakin tapauksissa oireet pahenevat ja hiukan paranevat sykleissä, riippumatta hoidosta.

Akitalla SA näyttää olevan vakavampi, kuin monella muulla rodulla. Akitan ihomuutoksia ovat tyypillisesti karvatupentulehdus, hilseily, karvan paakkuuntuminen osittain karvatuppieritteen takia, karva on ”liimamaisesti ” kasassa. Karvatuppierite on keltaisen ruskeaa tahmeaa eritettä. Pohjavillan voimakas irtoaminen ja karvanlähtö yleensä ovat tyypillistä. Näillä koirilla voi olla systeemisiä oireita (kuumeilua, ihon kipua), yleensä kutinaa ei kuitenkaan havaita ihomuutosten takia, kuitenkin karvatuppitulehduksen edetessä stafylokokkitulehdukseksi, kuvaan tulee yleisen ihotulehduksen kutina ja voimakas haju.

Lyhytkarvaisilla roduilla, kuten vizslalla, iho ja karvamuutokset alussa muistuttavat ”koinsyömää karvaa ”. Lievää hilseilyä saattaa esiintyä, ihomuutoksia havaitaan yleensä ensin päässä, korvalehdissä ja rungossa. Kutinaa on hyvin harvoin havaittu, eikä näille koirille yleensä kehity karvatupentulehdusta (follikuliittia).

SA:n diagnostisointi

Verinäytteet ovat yleensä normaalit. Ihon raapenäytteet ja sieniviljelyt ovat negatiivisia. Hormoni määrityksen normaaleja (lähinnä kilpirauhasarvoja mitataan) Varma diagnoosi saadaan vain ihon koepalatutkimuksella. Koepalat pitää ottaa alueelta, jossa on selkeitä muutoksia ja riittävän syvältä, jotta saadaan varmasti mukaan ihon karvatupen pohja.

Koepalavastauksessa voi olla mainittuna tulehdus karvatupen ympärillä (perifollikuliitti), pääasiassa karvatupen kanavan suulla, sekä talirauhasen tuhoutuminen. Tyypillistä on myös se, että erite tukkii karvatupen suun estäen näin normaalin eritteen kulun ulospäin. Joissakin tapauksissa talirauhaset ovat jo täysin surkastuneet ja niiden tilalla nähdään ihon arpeutumista eli fibroosia.

Mitkä sairaudet voivat muistuttaa SA:ta

• A vitamiini responsiivinen dermatoosi (keratinisaatiohäiriö). Kuitenkin rodut poikkeavat tyypillisistä SA roduista: cockerspanieli, labradorinnoutaja ja kääpiösnautseri. Kliiniset muutokset pääasiassa vatsassa ja kyljissä, ihon haju muuttuu. Koepaloissa ovat talirauhaset tallella.
• Stafylokokkibakteerin aiheuttama karvatupentulehdus .Tämän seurauksena ei synny esim. pohjavillan irtoamista , tämä myös kutiaa selkeästi .Talirauhasen rakenne löytyy koepalasta normaalina.
• Demodex eli karvatupessa elävä sikaripunkki : raapenäytteestä löytyy sikaripunkkeja, ensimmäiset oireet yleensä kuonossa , silmien ympärillä ja etujalkojen etupuolella. Karvatupen talirauhanen ei muutu.
• Karvatupen surkastuma (follicular dysplasia) näillä koirilla on karvattomuutta , karvan ohenemista mutta karvassa ei ole eritekertymää. Karvatupen surkastumisen myötä karvat ohenevat ja pienenevät ja vähitellen ei enää karva kasva kun karvatuppi on tuhoutunut. Koepaloissa on kuitenkin nähtävissä talirauhasia, vaikka karvatupet ovat ensin miniatyyrejä ja pikkuhiljaa surkastuvat.
• Hormonaaliset häiriöt , esim. kilpirauhasen vajaatoiminta saattaa aiheuttaa voimakasta karvanlähtöä, kuitenkin pään alueella ja raajoissa on normaali karvoitus. Karvatupesta ei tule eritettä karvan kylkeen tai iholle, koska karvatupet ovat lepovaiheessa eivätkä tuota karvaa sairauden hoitamattomassa vaiheessa. Sukupuolihormonien häiriötiloissa on myös karvatupen lepovaihe tyypillinen, eikä talirauhaseritettä ole havaittavissa karvan kyljessä, sukupuolihormonitkaan eivät ”vaikuta päähän ja raajoihin”

Hoitovaihtoehtoja

Koepalavastauksen jälkeen voidaan suunnitella hoitoa. Muistettava on, että kyseessä on aina tukihoito, koska itse talirauhasen surkastumisen etenemiseen tai muotoon ei pystytä vaikuttamaan.

• Ihon pintakerroksen puhdistamiseen ja ohentamiseen (keratolyyttiset) tarkoitetut shampoot ovat osoittautuneet aika hyviksi.
• Joillakin koirilla auttaa 50-70% propylenglykoli liuos, alkuun suihkutettuna päivittäin ja jatkossa 2-3 kertaa viikossa
  Lisäämällä ravintoon Omega 3 ja Omega 6 rasvahappoja, voidaan edesauttaa ihon normaalia aineenvaihduntaa.
• Synteettinen kortisoni ei tehoa ja aiheuttaa sivuvaikutuksia koiralle.
• Joillakin koirilla on saatu apua synteettisistä retinoidista.
• Syklosporiini hoitoa on kokeiltu , kyseessä solusalpaajalääke, jota käytetään tänä päivänä atopian hoitoon koirilla.
• Tulehduksen hoito niillä koirilla, joille tulee voimakas tulehdusreaktio iholle (yleensä ne rodut joilla runsas pohjavilla)

Koska osalla roduista on voitu osoittaa taipumuksena perinnöllisyyttä, on tärkeää jalostuksessa huomioida sairaus. Valitettavasti käy niin, että rodun pienentyessä sukulaisuusprosentti kasvaa. Tämä vaikeuttaa sopivan yhdistelmän löytymistä. Toisaalta, kun tutkitaan perinnöllisyyttä, niin joudutaan tekemään koe-astutuksia ja pentueita informaation keräämiseksi. SA on kiivaasti tutkittu sairaus ja sen eri muodot eri roduilla osoittaa miten monimutkaisen ja vaikean haasteen edessä ollaan kun halutaan selvittää ”mistä tämä alkaa”.

Vain antamalla avoimesti tietoa eteenpäin voimme yhdessä löytää materiaalia ja tietoa, jonka avulla SA:ta voidaan vastustaa ja hoitaa.

Artikkelin kirjoittanut: Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Eva Einola-Koponen Koirakissaklinikka Oy, Turku