Kissoilla ylähengitystieoireet ovat erittäin yleisiä. Akuutit oireet ovat tavallisia kissaflunssan yhteydessä, siinä oireet menevät kuitenkin ohi itsestään tai tukihoitojen avulla. Kissoilla tavataan myös välillä kroonistunutta ylähengitysteiden oireilua, jossa kissalla on jatkuvaa räkäisyyttä, tukkoisuutta ja aivastelua. Jos oireiluun ei liity selkeää syytä, käytetään nimitystä idiopaattinen krooninen riniitti (riniitti=nenätulehdus). Tässä sairaudessa kissa on yleensä muutoin hyvävointinen, paitsi jos sitä komplisoi voimakas toissijainen bakteeritulehdus tai nenä on kovin tukossa.

Krooninen riniitti- nimitystä käytetään yli kuukauden jatkuneista oireista. Vastaanotolle tulee usein kissoja, joilla oireet ovat kestäneet jopa useita vuosia. Sieraimista tuleva lima voi olla kirkasta, sameaa, kellertävää tai vihertävää ja siihen voi toisinaan liittyä verenvuotoakin. Joskus sieraimista ei tule eritettä ulos, vaikka kissasta kuulee, että räkä liikkuu nenäonteloissa. Toisinaan oireilu on toispuoleista.
Varsinaisesta idiopaattisesta kroonisesta riniitistä on kyse, kun on ensin poissuljettu taustasairaudet kuten kasvainmuutokset, polyypit, Aspergilloosi-sieni, hammasjuuripaiseet tai vierasesineet
Kroonisessa riniitissä koepalavastauksena on usein ns. lymfosytäärinen tulehdusreaktio, joka itsessään ei siis ole infektiivinen. Tilassa elimistön immuunijärjestelmä ylireagoi nenäontelossa aiheuttaen tulehdusreaktion, joka aiheuttaa mm. kudosten turpoamisen ja liman kertymisen. Pitkittyessään kudokset voivat sidekudostua ja toisaalta myös luusta koostuvaa nenäkuorikkoa tuhoutuu, mikä altistaa toissijaisten bakteeritulehduksien syntymiselle ja tilan pahentumiselle. Pitkälle edetessään tilaa on luonnollisesti vaikeampi hoitaa kuin lievää. On myös spekuloitu, että pitkään jatkunut tulehdusreaktio nenäontelossa altistaa nenäontelon lymfoomalle eli imukudossyövälle.
Krooniselle riniitille voivat altistaa useat sairaudet ja tekijät. Bakteeritulehdus on useimmiten vain seurausta eikä syynä ongelmalle. Valitettavan usein altistavaa syytä ei saada kokonaan selville. Altistavia tekijöitä ovat mm. aiemmin sairastetut herpes- ja calicivirus ja niiden vuoksi mykoplasma, allergiat ja muut yliherkkyysreaktiot ja mekaaninen ärsytys (mm. pölyisyys, kemikaalit ja tupakansavu).
Varsinkin vanhoille kissoille verikokeiden tarkistus on suotavaa. Nuorillakin kissoilla verikokeiden tarkistus voi olla hyödyksi ainakin seurannan kannalta (esimerkiksi globuliini ja valkosolut). Ja jos kissalla on huonossa kunnossa oleva suu poistokuntoisine hampaineen, kannattaa monesti ensin hoitaa suu kuntoon ja jos tilanne ei helpota, on suotavaa edetä jatkotutkimuksiin.
Diagnoosiin pääsemisessä eli muiden asioiden poissulkemisella CT-kuvaus ja tähystys koepaloineen ovat tärkeimpiä tutkimuksia. Röntgenkuvauksella ei päästä lähellekään CT-kuvauksen tarkkuutta, paljon asioita jää röntgentutkimuksessa huomaamatta. CT-kuvaus olisi hyvä tehdä ennen tähystystä, koska tähystyksellä on rajallinen näkymä kissan ahtaaseen nenäonteloon ja nenäontelo myös alkaa tihkuttamaan verta herkästi tähystettäessä ja koepaloja otettaessa, mikä häiritsee loppututkimusta. Täten jos CT-kuvauksessa näkyy jo tietty huomionarvoinen alue, niin eläinlääkäri tietää, että sinne kannattaa ensisijaisesti keskittyä. Lisäksi osalla kroonista riniittiä sairastavilla kissoilla on myös piilevää välikorvatulehdusta, joka sekin saadaan kiinni CT-kuvauksella.
Jos ei siis löydy selittävää syytä, mietitään kissalle tapauskohtaisesti hoitoa. Jos koepaloissa on bakteeritulehdukseenkin viittaavia löydöksiä, pitää toissijainen tulehdus hoitaa pois antibiooteilla. Se voi vaatia pitkää kuuria, usein ainakin 4 viikkoa. Usein käytetään doksisykliiniä, tilanteesta riippuen on toki muitakin vaihtoehtoja.
Vaivan pitkäaikaishoidossa parhaaseen tulokseen päästään, kun samaan aikaan yritetään vähentää tulehdusprosessia, poistaa eritettä nenäontelosta ja mahdollisuuksien mukaan vähennetään altistavaa tekijää.
Jos räkää on paljon, eritteen poisto huuhtelemalla nukutuksessa helpottaa kissan oloa. Kotona räkäeritteen poistumista voidaan yrittää lievittää nenätipoilla (apteekista saatava NaCl-nenätipat 1-2 tippaa/sierain kahdesti päivässä), sillä ne tekevät eritteestä juoksevampaa. Myös höyryhengitystä kannattaa kokeilla. Sitä voi kokeilla esimerkiksi niin, että kylpyhuoneeseen suihkutetaan kuumaa vettä 5 min ajan, jonka jälkeen kissa laitetaan tähän muodostuneeseen höyryyn noin 10 min ajaksi. Tämä toistetaan aamuin illoin. Liman pilkkoutumista ja poistumista voidaan yrittää edistää myös suun kautta annettavalla n-asetyylikysteiinilla (NAC).
Lääkkeellisiä vaihtoehtoja tulehduksen lievittämiseksi on useita erilaisia ja on suurta vaihtelua, mikä toimii kullekin kissalle. Lääkkeinä yleisiä vaihtoehtoja ylläpitohoitoon ovat maropitantti (kauppanimi Cerenia; alun perin oksentelunestolääke), montelukasti, kortisoni ja oklasitinibi (kauppanimi Apoquel). Näiden ohella antihistamiinit (esimerkiksi setiritsiini) voivat auttaa yksinään tai ainakin tehostaa muiden lääkkeiden vaikutusta. Erilaisia nenätippoja (esimerkiksi Otrivin, antibioottitipat ja maropitantti) voidaan yrittää kuuriluonteisesti. Toisinaan pitää kokeilla myös herpesviruslääkitystä.
Joillekin kissoille allergiaruokavalio saattaa auttaa, joten kannattaa kokeilla esimerkiksi hydrolysoitua tai vain yhtä proteiinia sisältävää ruokavaliota. Ilmanpuhdistimien käyttö vähentää ilman pölyisyyttä ja on siksi suotavaa hommata asuntoon sellainen. Kissanhiekka kannattaa vaihtaa vähemmän pölyävään. Hiekkapölyn määrää voi yrittää vähentää kaatamalla hiekka ulkona hiekkalaatikkoon mahdollisimman korkealta, jolloin iso osa pölystä poistuu jo siinä vaiheessa. Voimakkaiden hajusteiden ja kemikaalien käytöstä kannattaa luopua ja tupakansavussa ei ole kissan hyvä elää muutenkaan.
Loppuyhteenvetona sanotaan, että tästä sairaudesta ei päästä kokonaan eroon vaan tila uusiutuu ilman ylläpitohoitoa, mutta sitä voidaan tosiaan kuitenkin suurimmassa osassa tapauksista ainakin hillitä ja osalla se saadaan helpommin kuriin kuin toisilla. Kokeilemalla selviää, mikä toimii kullekin kissalle.
Eläimille on tutkimusten avulla vuosien saatossa kehitetty niiden ilmeistä nk. kivun mittareita. Niin kutsuttua grimace scales eli vapaasti suomennettuna irvistysasteikkoa on jokaiselle lajille kehitetty omanaan, koska jokaisella lajilla on omat ilmeet. Esimerkkinä eroavaisuuksista on rotan kipuaistimuksen yhteydessä ilmenevä nenän ja poskien madaltuminen verrattuna hiirellä saman alueen pullistumiseen. Ilmeet muodostuvat tiettyjen lihaksien tai lihasryhmien aktiivisuudesta, jonka perusteella saadaan kartoitettua jokaiselle eläimelle tyypilliset ilmeet, kun eläin on kivulias.
Montrealin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tehtiin tutkimusta, jossa tähtäimenä oli kehittää kissan kipumittaristo (nk. Feline Grimace Scale) kissojen eri ilmeistä. Tämä työ julkaistiin syyskuussa 2019. Tutkimuksessa haettiin ja tunnistettiin kissoilla 5 ilmettä, jotka pystyttiin ns. validoimaan kipuilmeenä. Tutkimuksen ja työn taustalla oli, että koettiin kynnys kissojen kipulääkitsemiseen korkeammaksi kuin vastaavasti koiralla, koska kissan kipua ei tunnisteta. Näin ollen tähtäimenä oli, että kissojen kipua olisi kliinisessä työssä helpompi havainnollistaa ja hoitaa.
Kissojen kivun havainnollistamiseen on aikaisemmin jo kehitetty kaksi kipumittaristoa, jotka perustuvat kissojen käyttäytymiseen, nk. UNESP-Botucatu sekä Glasgow kipuasteikko. Näistä jälkimmäistä on modifioitu myöhemmin niin, että kivun tulkintaan lisättiin myös kaksi ilmettä; korvien asento ja kuonon kireys. Tutkijaryhmän ajatus uuteen tutkimukseen ryhdyttäessä, oli, että kissojen kivun tulkintaan kehitetyt kipumittaristot olivat ajallisesti liian pitkiä. Lisäksi koettiin heikkoutena se, että niitä oli tutkittu ainoastaan steriloinnin aiheuttaman kivun avulla, jolloin koettiin epävarmuutta siitä, toimivatko ne myös muiden kiputilojen varmana mittarina. Pohdinnassa oli myös se, että kipulääkkeet, etenkin opiaatit, muuttavat kissan käyttäytymistä, jolloin koettiin että piti saada ilmeisiin perustuva mittaristo, joka olisi helpompikäyttöinen.
Tutkimukseen osallistui 35 kissapotilasta, jotka omistajat toivat hoidettavaksi tehohoito-osastolle yliopistolliseen sairaalaan. Sen lisäksi verrokkiryhmään otettiin 20 tervettä kissaa yliopiston tutkimuskissoista. Potilasvalinnassa oltiin tarkkoja siitä, ettei tutkimuksissa ole liian pelokkaita kissoja tai niitä, joiden tila oli erittäin kriittinen. Yleisimmin kissoilla oli eri syistä johtuvaa vatsaonteloperäistä kipua. Kissoja kuvattiin häiritsemättä 6 minuutin ajan häkeissä, jonka jälkeen kivuliaille kissoille annettiin potilaan tarpeen mukaan eri asteisesti vaikuttavia kipulääkkeitä. Kissojen kuvaus uusittiin tunnin kuluttua kipulääkityksestä. Videoista otettiin pysäytyskuvia, jotka arvioitiin.
Ilmeet, jotka arvioitiin mittaristoon, olivat 1. Korvien asento, jossa korvien kääntyminen ulospäin ja kauemmas toisistaan katsottiin kipuilevaksi olemukseksi. 2. Silmien avoimuus, jossa siristely katsottiin kivuliaisuuden merkiksi. 3. Kuonon kireys, jossa kuonon muoto muuttuu pyöreästä soikeaksi, katsottiin kivun merkiksi. 4. Viiksien asennon muutos eteenpäin ja leveämmäksi katsottiin viittaavan kipuun. 5 Pään asento suhteessa olkapäihin, jossa pään laskeutuminen olkalinjan alapuolelle ja pää kohti rintaa oli merkki kivusta.

Neljä henkilöä antoi näiden mittarien avulla kissoille arvosanan 0-2 jokaiselle mittariston parametrille kahtena eri ajankohtana 30 päivän välein. Arvosana 0 tarkoittaen, ettei kipua ole ilmeen perusteella havaittavissa, arvosana 1 viittaa lievästi havaittavaan kipuun ja 2 selkeästi kipuilevaan ilmeeseen. Pisteytykset laskettiin yhteen ja jaettiin maksimipistemäärällä (10) josta saatiin kivun aste 0-1. Päädyttiin siihen, että kivun ilmenemisen raja on 0,40 tai korkeampi. Kissat arvioitiin myös olemassa olevilla kahdella kissan kipumittaristolla, jolloin todettiin kaikilla kipumittaristoilla päädyttävän suhteellisen samankaltaisiin tuloksiin kissan kivun arvioinnissa ja sen lisäksi arvion antaneiden henkilöiden arviot olivat myös yhteneväiset. Tämä on tärkeää uuden kipumittariston kehittämisessä ja validoinnissa.

Kun tämä kipuasteikko oli validoitu, alkoivat jatkotutkimukset myös erilaisilla potilasryhmillä, joista yksi tehtiin steriloitavilla kissoilla ja toinen hammaspotilailla. Steriloitujen kissojen kipuarvioinnin tulokset julkaistiin huhtikuussa 2020. Tutkimuksessa tutkittiin yhteensä 65 naaras- kissan kivun ilmentymää 2, 6, 12 ja 24 tuntia leikkauksesta, joka suoritettiin tavanomaisilla nukutusaineilla ja kivunlievityksellä. Kissan kivun aste arvioitiin sekä henkilön toimesta heti ja videokuvauksen ja siitä otettujen kuvien perusteella toisen henkilön toimesta myöhemmin. Jos kissalla havaittiin kipuja, sai kissa kivun lievitystä ja kuvaus ja kivun tason arvio uusittiin tuntia myöhemmin. Myös tässä tutkimuksessa todettiin, että arvion suorittaneiden väliset arviot olivat hyvin samankaltaiset. Todettiin myös, että sekä reaaliaikaisesti että kuvien perusteella oli selkeästi havaittavissa kivun lievityksen vaikutus kissan ilmeissä.
Hammaspotilaiden kivun arviotutkimus julkaistiin toukokuussa 2020. Tässä haluttiin selvittää edelleen luotettavuutta eri henkilöiden kivun arvioinnissa uuden kipumittariston avulla ja sen lisäksi nähdä kissoilla ihmisen läsnäolon vaikutus kivun ilmentämiseen. Tähän tutkimukseen osallistui 24 kissaa, jotka jaettiin kahteen ryhmään riippuen kissojen hammasongelmien laajuudesta. Kivuliaampi ryhmä muodostui niistä kissoista, joille jouduttiin tekemään lukuisia hammaspoistoja samalla kertaa, toisen ryhmän kissoilla ei ollut isoja poistoja vaativia hammasongelmia. Hammastoimenpiteet suoritettiin kaikkien tämän hetkisten suositusten mukaisesti (mm. paikallispuudutukset ym.) Kissat olivat seurannassa 6 päivää toimenpiteen jälkeen, jolloin kissoja jälleen kuvattiin säännöllisesti. Haluttiin varmistaa, että myös hammaspotilaiden kivun havainnointi toimenpiteen jälkeen puudutuksista ja mahdollisista turvotuksista huolimatta onnistui ja tutkimuksessa todettiin, että myös hammaspotilaiden kohdalla uusi kipumittaristo on toimiva ja arvioiden väliset erot olivat minimaaliset. Uutena tutkimuksessa oli myös pyrkimys arvioida, muuttuuko kivun ilmeneminen jos huoneessa on ihminen tai niin että huoneessa on ihminen, joka leikkii kissan kanssa. Tutkimuksessa todettiin, ettei eroa ollut nähtävissä.
Nämä mittavat työt kissan kivun tutkimiseksi osoittavat sen, että kissan arvostus ja tärkeys lemmikkinä ja eläinlääketieteessä on edelleen vahvistunut. On hienoa, että meillä nyt kliinisessä työssä on toimiva ja entistä helpompi työkalu arvioida kissan mahdollista kipua ja sen vakavuutta.

Krooninen kipu
Krooninen kipu on yleisesti usean eri osa-alueen yhdistelmä, jossa kipuaistimuksen lisäksi potilaan mielentila, aiemmat kokemukset kivusta ja ympäristötekijät sekä sosiaaliset kanssakäymiset vaikuttavat kokonaisuuteen. Yleisimmäksi krooniseen kivun aiheuttajiksi yhdistetään kissoilla nivelrikkokipu, mutta muita syitä ovat myös syövän aiheuttama kipu, hammaskipu, krooniset iho- tai korvatulehdukset, silmä-ongelmat sekä krooniset suolistosairaudet. Myös niin kutsuttu idiopaattinen kystiitti, joka kissalla usein on stressin aiheuttama virtsatieoireilu ja kipuilu sekä esim. sokeritaudin aiheuttama neuropatia, jossa kissan hermosto heikkenee niin, että kissan liikkuminen vaikeutuu, tiedetään aiheuttavan kroonista kipua. Krooninen kipu alentaa elämänlaatua, muuttaa kissan käyttäytymistä ja vaikuttaa kissan yleiseen hyvinvointiin. Siksi on tärkeää, että tunnistamme kissan kivun merkit. Pitkään jatkuva kipuaistimus johtaa kipusignaalin vahvistumiseen aivotasolla, joka voi johtaa nk. wind up tilaan, jossa kipuaistimus pahenee entisestään.

Tutkimuksissa on yli 90 %:lla yli 12 vuotta vanhoilla kissoilla todettu nivelrikkoa. Kyynär- ja lonkkanivelet ovat tyypillisimpiä nivelalueita, myös polvi- ja kinnernivelissä sekä olkanivelissä todetaan yksilöillä nivelrikkoa. Kissoilla on usein molemminpuolinen ongelma nivelissä, jolloin liikkeessä kotona selkeää ontumaa harvoin havaitaan, mutta yleisesti liikehdintä voi muuttua jäykemmäksi. Jos kissan liikkeessä havaitaan jäykistymistä, olisi kissan liikehdintää kotona hyvä kuvata videolle ennen eläinlääkärille tuloa, sillä klinikalla kissan liikkeen arvioiminen on usein haastavaa, kun sitä voi pelottaa. Tällöin kissa pysyy paikallaan, tai liikkuu normaalia matalampana. Videolla on hyvä ottaa otteita sekä kissan edestä, takaa että sivulta. Lisäksi videolle olisi hyvä saada liikkeellelähtö levon jälkeen, sillä siinä voi erityisesti nähdä epätasaista liikettä, ennen kuin kissa vertyy.
Kroonisen kivun tyypillisimmät oireet, jotka omistaja kotona yleensä huomaa
-Liikkuminen vähenee ja jäykistyy ja kissa epäröi tai hakee asentoa ennen kuin se hyppää joko ylös-, tai alaspäin. Kissa käyttää välitasoja aiempaa enemmän päästääkseen ylös halutulle tasolle, kun se aiemmin hyppäsi suoraan ylös. Portaissa kulkeminen voi olla hankalaa.
-Kissa ei ole enää niin leikkisä tai ei saa enää itselleen tyypillisiä ”spurttikohtauksia”.
-Kissasta tulee vähemmän sosiaalinen niin omistajien kuin muiden eläinten kanssa. Kissa voi olla huonotuulisempi, ja eristäytyä muista. Nostaminen syliin voi aiheuttaa kissassa ärtyneisyyttä, kun se aiemmin on pitänyt siitä.
-Kissa jättää turkin hoidon vähemmälle ja kynnet voivat olla likaiset. Kissa voi myös nuolla tai nyppiä turkkiaan niin voimallisesti, että karvapeite selkeästi ohenee paikoitellen. Kissan raapimispuulla käynti voi vähentyä ja venyttelyä ei enää havaita.
-Kissan ruokailu- ja juomistavat muuttuvat määrällisesti ja myös tapa syödä voi muuttua. Kissa voi myös tiputella ruuan palasia syödessään, tai ruuan pureskelu kestää aiempaa kauemmin.
-Kissa voi ulostaa tai virtsata ns. vääriin paikkoihin, jos kissalla on hankaluuksia päästä hiekkalaatikolle esim. korkean reunan vuoksi.
-Yliherkkyys kosketukselle voi ilmetä käsittelyn tai esim. harjaamisen välttämisenä. Kissa voi yhtäkkiä ääntelehtiä ja poistua ns. paikalta ilman, että selittävää syytä selkeästi on havaittavissa. Kissaa tuijottaa esim. omaa takaselkäänsä tai häntäänsä, jonka jälkeen kissa nuolee aluetta tai nyppii aluetta ilman selkeää syytä.
Eläinlääkäreillä on käytössään erilaisia kipulääkkeitä, joita käytetään etenkin nivelrikosta johtuvan kivun hoitoon ja kroonisen kivun hoitoon. Muita kivun aiheuttajia, kuten esim. suolistovaivat hoidetaan yleensä ruokavaliolla ja muilla tukitoimenpiteillä. Näin saadaan vatsaonteloperäinen kipu hallintaan. Nivelrikon hoidossa hoitosuunnitelmaan usein liittyy erilaisia lääkkeiden kokeilujaksoja, jotka helposti voivat olla vähintään 4 viikon mittaisia, jotta nähdään, onko lääkkeestä apua kissan kipuun vai ei. Usein myös vanhemmat kissat, joilla nivelrikon lisäksi on myös alkavaa kroonista munuaisten vajatoimintaa, voidaan nykyisten tutkimuksien valossa hoitaa pitkillä tulehduskipulääkekuureilla. Mikäli tulehduskipulääke aiheuttaa maha-suolikanavan oireita, on sen käyttö keskeytettävä ja otettava eläinlääkäriin yhteyttä.
Kivun hallinnassa on tutkimuksilla todistettu, että ylipaino usein pahentaa tilannetta merkittävästi. Etenkin sisäkissojen aktivoiminen esim. leluilla, kiipeilytelineillä ja aktiivisuuspeleillä, saattaa saada kissan liikkumaan enemmän sekä voimaan henkisesti paremmin. Kissamme ansaitsevat huomiota ja tarkkailua etenkin silloin, kun ne eivät hae huomiota meiltä. Kivuton kissa on onnellinen kissa.

Kissat käyttävät 30-50 % hereillä olevasta ajasta huolehtien turkistaan. Stressi ja konfliktit voivat lisätä nuolemista jopa häiritsevän runsaaksi ja sillä seurauksella että kissat repivät turkkiaan ja purevat ihoa niin että iho kaljuuntuu. Usein tämä nuoleminen ja repiminen jää näkemättä koska kissat usein menevät piiloon kun ne häiritsevän paljon nuolevat turkkia/ihoaan.
Turkin lähdön syy voi olla lääketieteellinen (ihosairaus tai systeemisairaus), muuttunut käytös stressin ja konfliktien takia, pakonomainen oireyhtymä (kuten ihmisillä pesuvimma) tai lääketieteellinen seuraus näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta. Kun pakonomainen käytös pahenee siitä seuraa kipua, infektioita ja kutinaa. Omistajan reaktioista johtuen (kieltäminen, mahdollinen rankaisu) voi kissalla oireet entisestään voimistua.
Pakonomaiset oireyhtymät tai nk. stereotypiat ovat monimuotoinen ryhmä erilaisia oireita ja niiden taustat vaihtelevat. Tätä ARB lyhennettä (abnormal repetitive behaviors) käytetään ”diagnoosina” kunnes kaikki taustatekijät on selvitetty. Tärkeää on löytää mahdolliset lääketieteelliset syyt oireisiin. Kun kissa repii ja nyppii ihoa ja turkkiaan siitä seuraa aina tulehdusreaktio joka komplisoi tutkimuksia. Samoin stressi aiheuttaa osan lääketieteellisistä oireista. Vaikka lääketieteellinen syy löytyykin, saattaa käytösmuutokset pysyä joko psykologisten, hermostollisten, sisäelinten hormoonien tasapainon järkkymisen tai immuunivälitteisten muutosten takia. Myös omistajan käytöksellä on suuri merkitys siinä miten stressi- tai konfliktitilanne saadaan laukaistua.

Pakonomaiset oireyhtymät ovat epänormaaleja, toistuvia, vaihtelevia ja fiksoituneita johonkin määränpäähän. Oireiden kiihtyminen ja intensiivisyyden lisääntyminen vaikeuttavat käytöksen katkaisemista tai muuttamista. Kontrolli puuttuu oireiden alkaessa eikä lopettamista pystytä kontrolloimaan. Pakonomainen käytös kuten itsensä vahingoittaminen tai hännän jahtaaminen voivat syntyä sijaistoimintona joko konfliktin tai turhautuneisuuden seurauksena. Konflikti syntyy kun eläimellä on kilpaileva motivaatio tai on epävarma, kun taas turhautumista tapahtuu kun eläin on motivoitunut saavuttamaan päämääränsä mutta joko fyysinen syy tai muuttunut käytös estää sitä. Sijaistoiminnot voivat loppua jos laukaisevat tekijät tunnistetaan ja estetään.

Geneettiset tekijät vaikuttavat näihin stereotypioihin määrätyillä roduilla. Moni itämainen kissarotu on hyvin herkkä saamaan näitä oireyhtymiä.
Epänormaali serotoniinin välittyminen aivoissa on todettu yhdeksi syyksi pakonomaiselle käytökselle. Kuten ihmisilläkin niin kissoilla serotoniinin välittymiseen vaikuttavat lääkkeet ovat tehokkaita hoidossa. Uusissa tutkimuksissa on toisaalta todettu että monet hermovälittäjäaineet ovat näissä toiminnoissa mukana vaikuttamassa.
Kissalla ihon raapimisen, repimisen, turkin nyppimisen taustalla olevia lääketieteellisiä syitä ovat monesti niitä jotka johtavat kipuun tai kutinaan.
Näitä on esim. ruoka-aineyliherkkyys, atoppinen ihosairaus, yliherkkyys ulkoloisille , hiiva- ja sienitulehdukset, lisämunuaisen liikatoiminta, maksan toimintahäiriöstä seuraava nk. hepatokutaaninen syndrooma, kilpirauhasen liikatoiminta, hermokivut -hermostosairaudet, pahat nivelrikot (selän nivelrikkomuutokset , välilevysairaudet), anaalirauhastulehdukset, virtsatietulehdukset.
Kun selvitetään taustalla olevaa lääketieteellistä syytä, pitää aina samalla kertaa estää stressiä jotta hillitään ei toivottua stereotypiaa.
Stressi vaikuttaa immuunijärjestelmään ja heikentynyt puolustusmekanismi voi johtaa tulehdukselliseen ihotulehdukseen, suolistosairauteen, hengitystie-ja virtsatietulehdukseen ja moneen käytöshäiriöön. Ihon puolustusmekanismi heikkenee atopiassa jolloin sekä hiivat että bakteerit pääsevät ”tositoimiin” ja aiheuttavat tulehdusreaktion josta taas seuraa kutinaa, kipua ja lisästressiä. Stressin yhteydessä vapautuvat opioidi peptidit pahentavat kutinaa.
Psykogeeninen alopesia eli psyykkisestä syystä johtuvaa kaljuuntumista.
Tämän diagnoosin takana on useimmiten muuta kuin psyykkiset syyt. Kissat tulevat tutkimuksiin koska ne nuolevat ihon karvattomaksi. Usein alavatsa ja reisien sisäpinnat ovat nuolemisen kohteena.
Eräässä tutkimuksessa oli todettu että 76.2 % lla kissoista oli lääketieteellinen syy nuolemiseen kuten atopia ja ruoka-aineintoleranssin yhdistelmä (yleisin syy), seuraavaksi vain ruoka-aine-intoleranssi, atooppinen ihotulehdus, ulkoloisyliherkkyys. Monella kissalla oli tulehdukselliset ihomuutokset ihon koepalatutkimuksessa. 9.5 % lla oli psykogeeninen syy ja 13.4 % lla oli yhdistelmä lääketieteellinen ja psykogeeninen syy.
Hyperestesia eli lisääntynyt tuntoherkkyys.
Tämä oireilu voi kytkeytyä moneen lääketieteelliseen ja käytökselliseen ongelmaan kuten ihosairaudet (kipu, kutina, infektiot) neurologiset sairaudet (lievä epilepsia, selkäydinsairaudet, hermotulehdukset) lihas-luustosairaudet (myopatiat, myelopatia) sekä käytösongelmat, stereotypiat.
Tyypillistä on että kissalla on lihas-spasmeja, aggressiota itseään tai muita kohtaan, ääntelehtimistä ja juoksemista, suunnatonta nuolemista, itsensä vahingoittamista ja ulostamista ympäriinsä yleensä kun juoksee ympäri asuntoa. Kliiniset oireet vaihtelevat kissojen välissä ja joillakin on vain yhtä oireilua ja toisilla kaikkia oireita.
Tärkeää on sulkea pois ihosairaudet, kipua aiheuttavat sairaudet (esim. nivelvaivat -selkävaivat) ja systeemisairaudet sekä neurologiset sairaudet.
Monesti lääkekokeiluja joudutaan tekemään, käytöshäiriöön esim. serotoniinin estäjät, kipulääkitykset (hermokipulääkkeet ja tulehduskipulääkkeet).
Hännän takaa -ajaminen
Hännän takaa -ajamisen taustalla voi olla stereotyyppinen käytöshäiriö mutta on lukuisia eri syitä jotka pitää sulkea pois. Alkuun kyseessä voi olla leikkimistä jossa häntää ajetaan takaa. Ihosairaudet, traumat, selkäydinkipu ja muut hermopatiat voivat käynnistää käytöksen. Usein tarvitaan pitkälle menevää diagnostista kuvantamista jotta neurologiset sairaudet saadaan poissuljettua. Mikäli kissa puree häntäänsä rikki niin tämä ennestään pahentaa käytöstä tulehduksen ja kivun takia.
Raapiminen
Syndrooma jolla voi olla joko käytökseen liittyvä tausta tai lääketieteellinen syy jossa ilmenee äärimmäinen niskan, pään, naaman ja suun raapiminen. Kissalla neuropatia voi aiheuttaa kuonon pään tai niskan repimistä.
Kissan nk. orofakiaalinen kipu syndrooma eli trigeminushermon neuralgia tai ärsytystila voi myös aiheuttaa suun epämukavuuden tunnetta ja kielen vaurioittamista. Oireet voivat ilmetä kun kissa vaihtaa pysyvät hampaat (6 kk iässä) ja syndrooman uusiutumiseen voi liittyä hammassairaudet, keskikorvatulehdukset tai stressi. Burman kissalla on raportoitu taipumusta tähän.
Kivun hallinta nousee näissä tilanteissa tärkeäksi, yhdessä stressin ja ahdistuksen hoidon kanssa.
Lääkkeistä kilpirauhasen liikatoimintaan käytettävä metimatsoli tiedetään myös satunnaisille yksilöille aiheuttavan voimakasta kutinaa.
Sairauksien hoidossa joudutaan usein turvautumaan sekä lääkkeellisiin ja käytösongelmien hallintaan muuttamalla kissan ympäristöä. Huolehditaan siitä, että kissan tarpeet ympäristössä täyttyy. Riittävä määrä piilopaikkoja, korkealla sijaitsevia tähystyspaikkoja, nukkumapaikka ja alueita jossa kissa voi kulkea, esim. ulkotarha.

Kouluttaminen positiivisen palkitsemisen kautta ja sopivasti virikkeitä tarjoava ympäristö josta stressitekijät on tunnistettu ja eliminoitu. Positiivista viriketoimintaa kuten lelut joita voi ”metsästää”, leikkihetkiä omistajan kanssa, leluja jossa ruokaa sisällä voidaan käyttää kissan aktivoimiseksi ja opettaa ne yhdistämään ne sanoiksi jotta niitä voidaan käyttää tilanteissa jossa kissa alkaa ilmentämän käytöshäiriöitään, jolloin saadaan tilanne laukaistua saamalla kissan huomio leikkiin.

Aika ajoin joudutaan käyttämään kauluria jotta saadaan estettyä nuoleminen, mutta valitettavasti se voi välillä jopa lisätä kissan stressiä jollei kissaa saada hyväksymään kauluria positiivisen ehdollistamisen avulla.
Feliway ja muiden feromonien käyttö kissan ympäristössä on suositeltavaa samoin kuin on kehitetty ruokia jotka auttaa stressikäyttäytymiseen kuten Royal Canin feline Calm ja Hills c/d feline stress.
Serotoniini estäjien ja muiden käytöshäiriö lääkkeiden käytössä pitäisi näkyä 4-6 ssa viikossa selkeä muutos, mutta ilman että samalla huolehditaan kissan ympäristötekijöistä ei yleensä päästä hyvään lopputulokseen. Hoidot vaativat omistajan sitoutumista ja pitkäjännitteistä työtä jotta kissan tilanne saadaan ratkaistua.
Artikkeli on julkaistu Turokatti lehdessä 2/2018