Kissoilla virtsatievaivat ovat hyvin yleisiä. Lemmikkikissalla esiintyvät erilaiset virtsatieoireet ovatkin yksi tavallisimmista syistä tuoda kissa eläinlääkäriin.

Kissojen virtsatiesairauksista käytetään nimitystä FLUTD (”Feline lower urinary tract disease” eli kissojen alempien virtsateiden sairaudet).

FLUTD:ia aiheuttavat monet eri tekijät, mm. FIC (kissojen idiopaattinen kystiitti), bakteeritulehdukset, anatomiset viat, virtsaputken tukokset, virtsakiteet sekä virtsakivet. Hyvin usein näitä aiheuttajia esiintyy yhtäaikaisesti.

Oireet näissä sairauksissa ovat usein hyvin samankaltaisia, joten ilman tarkempia tutkimuksia on usein mahdotonta tietää oireiden tarkkaa taustasyytä. Omistaja saattaa huomata kissansa käyvän aiempaa tiheämmin laatikolla, tai kissa on alkanut pissailemaan epätavallisiin, hiekkalaatikon ulkopuolisiin, paikkoihin. Omistaja voi myös havaita kissan ääntelevän kivusta pissatessa, sekä kissa voi nuolla takapäätään normaalia enemmän. Kissa voi saada pissattua vain tipoittain tai yrityksistä huolimatta kissa ei saa pissattua lainkaan, ja virtsan voi havaita olevan jo silmämääräisestikin veristä. Ruokahalu voi hiipua ja kissa voi muuttua apaattiseksi.

Näitä oireita havaittaessa omistajan on syytä ottaa aikailematta yhteyttä eläinlääkäriin. Erityisesti virtsatietukos johtaa nopeasti hengenvaaralliseen tilaan, jolloin kissa vaatii välitöntä hoitoa eläinlääkärissä. Kissa ei voi olla yli vuorokautta virtsaamatta virtsamyrkytysvaaran vuoksi.

Riskitekijät sairastumiselle

Kissa voi sairastua FLUTD:iin missä iässä vain, kissan sukupuolesta ja rodusta riippumatta.
Sairastumisen riskiä lisäävät mikäli kissasi on:

• keski-ikäinen kissa
• leikattu kissa
• kissalla on vähän aktiviteetteja/kissa ei ulkoile tai ei muuten pääse toteuttamaan metsästysvaistoaan
• kissa syö ainoastaan kuivaruokaa ja/tai juo vähäisesti

FLUTDia aiheuttavat seuraavat tavallisimmat sairaudet:

Idiopaattinen kystiitti

Yleisin kissojen virtsatiesairauksista on kissojen idiopaattinen kystiitti (FIC), jonka esiintymistiheys on mahdollisesti jopa 60-70% tapauksista. Idiopaattinen kystiitti aiheuttaa voimakasta ja uusiutuvaa kipua virtsarakossa. Sairauden etiologia on tuntematon, mutta stressillä on selvä yhteys oireiden ilmenemiseen. Stressin vaikutuksesta virtsarakon seinämän limakalvo ohenee, jolloin se ei kykene suojaamaan virtsarakon seinämää riittävästi, jolloin kissa tuntee ärsytystä ja kipuviestejä virtsarakosta.

Virtsakivet

Kissat voivat muodostaa kiviä virtsarakkoon ja/tai virtsaputkeen. Yleisimmin esiintyvät kivet (koostumuksen perusteella määritettynä) ovat struviitti- ja kalsiumoksalaattikivet. Pienet virtsakidemäärät virtsassa voivat olla normaalilöydös.
Muun muassa kissan ruokavalio, ylipaino, sukupuoli sekä riittämätön juominen vaikuttavat kiteiden muodostumiseen.

Virtsatietulehdus

Vaikka kissojen alempien virtsateiden sairauksiin (FLUTD) saattaa kuulua virtsatietulehduksia, on primaari bakterielli virtsarakontulehdus silti harvinainen, sitä esiintyy n. 5-15% tapauksista. Bakteeriperäiset virtsatietulehdukset tavallisimmin nähtävissä vanhemmilla kissoilla.

Virtsaputken tukokset

Virtsaputken tukos on yleisempi uroskissoilla, joiden virtsaputki on narttukissoja pidempi. Uroskissalla virtsaputki voi tukkeutua ”limakasautumasta”, johon on kerääntynyt mm proteiinia, soluja, sekä virtsakiteitä. Muita syitä voi olla pienten virtsakivien jääminen jumiin virtsaputkeen tai voimakas virtsaputken spasmi (joko voimakkaan tulehdustilan tai ärsytyksen seurauksena).

Anatomiset poikkeavuudet

Joskus vaurio tai muutos alemmissa virtsateissä, tavallisimmin virtsaputken striktuura, voi aiheuttaa ongelmia.

Kasvaimet

Harvinaisempaa kissoilla, mutta etenkin vanhemmilla kissoilla mahdollista. Tavallisimmin esiintyy välimuotoisen epiteelin karsinoomaa.

Hoito

Hoito riippuu oireiden taustasyystä. Syyn selvittämiseksi eläinlääkäri tutkii virtsanäytteen (mieluiten kystosenteesillä eli steriilisti neulalla ja ruiskulla suoraan virtsarakosta otettuna), mahdollisesti myös tutkitaan verinäytteitä, sekä suoritetaan ultraäänitutkimus ja röntgenkuvaus.

Yleisesti ottaen juomisen ja virtsaamisen lisääminen on tärkeää kaikissa FLUTD-tapauksissa. Juomisen lisääminen voi onnistua esim lisäämällä nestettä ruokaan, tarjoamalla märkäruokaa, tarjoamalla makuvesiä (kana tai tonnikala), sijoittamalla juoma-astioita useaan eri paikkaan, vettä tarjotaan erityyppisissä matalissa astioissa (keraaminen mieluummin kuin muovinen/metallinen, sillä nämä voivat jättää oudon hajun tai maun veteen), myös lähdetyyppinen juoma-automaatti voi kissalle mieluinen.

Muina keinoina usein myös ylipainon korjaus, virikkeiden lisäys, sekä hiekkalaatikkojen sopivuuden tarkistus.

Idiopaattisen kystiitin hoitoon kuuluu kipulääkitys. Lisäksi kissan stressin lievittäminen tärkeää, joka vaatii usein pitkällistä selvitystyötä stressitekijän/-tekijöiden löytämiseksi. Myös aktiivisuuden lisääminen helpottaa oireita. Aktiivisuuden lisäämiseen voidaan kokeilla kiipeilypuita, leluja, aktivoivia leluja, ulkoilua jne.

Ennaltaehkäisy

Kissan virtsatievaivoja voidaan ennaltaehkäistä huolehtimalla riittävästä nesteensaannista, aktiviteeteistä, sekä laadukkaasta ruokavaliosta.

Säännöllisen laatikolla käynnin varmistamiseksi on hiekkalaatikoiden määrä, hiekkalaatikon ja hiekan laatu, sekä hiekkalaatikon sijoittaminen tärkeitä. Laatikoita tulisi olla vähintään yksi enemmän kuin kissojen lukumäärä taloudessa, ja ne tulisi sijoittaa niin, että kissan on helppo päästä laatikoille, monikissataloudessa myös muiden kissojen häiritsemättä. Hiekkalaatikot tulee sijoittaa eri paikkaan kuin ruoka- ja juoma-astiat. Vältä hiekkalaatikon sijoittamista meluisaan tai ruuhkaiseen paikkaan.

Laadukkaita virtsateiden hyvinvointia tukevia ruokia voit kysellä esim. eläinlääkäriasemilta ja eläinkaupoista.

On tärkeää määrittää stressinaiheuttaja, jotta kissan elinympäristöä voidaan muokata tai vähentää tiedettyjä stressoreita. Stressiä voi aiheuttaa esimerkiksi toinen lemmikki perheessä, äkilliset muutokset ruokavaliossa, liiallinen määrä kissoja samassa elintilassa, omistajan stressi tai muut muutokset asuinympäristössä. Kaikkein tavallisin syy on konflikti perheen toisen kissan kanssa. Myös ympäristön virikkeettömyys sisäkissalla voi aiheuttaa stressiä. Tätä voi helpottaa leikkimällä kissan kanssa päivittäin erityyppisillä leluilla, ulkoiluttamalla kissaa valjaissa ulkona, sekä muuttamalla kissan elinympäristö kissalle sopivammaksi; kotiin kiipeilypuita ja lepopaikkoja. On tärkeää että kissa saa tutkia ympäristöään ja että talossa on piilopaikkoja, mieluusti korkeammilla tasoilla. Lisäksi Feliway- feromonivalmisteista voi olla apua stressin ja ahdistuneisuuden vähentämisenä.

Ennuste

Viimeisten tutkimusten mukaan, jos riittävästi saadaan lisättyä kissan juomista, sekä rikastettua kissan elinympäristöä tylsyyden ja stressin vähentämiseksi, useimpien idiopaattisesta kystiitistä kärsivien kissojen oireet helpottuvat merkittävästi. Jotkut vaikeammat tapaukset kuitenkin ovat hankalampia, jolloin eläinlääkärin kanssa yhdessä harkitaan kivunlievityksen lisänä juuri kyseiselle potilaalle sopivia muitakin hoitokeinoja.

Orpojen kissanpentujen hoidossa tärkeimmät kolme seikkaa ovat lämpö, ruoka ja puhtaus.

Alle kolmeviikkoiset pennut eivät kykene itse säätelemään ruumiinlämpöä, joka vastasyntyneeltä peräsuolesta mitattuna on 35.6–36.1 astetta, viikon ikäisellä 37.8 astetta. Siihen asti pentujen lämpö pidetään tarpeeksi korkeana säätelemällä ympäristön lämpöä esim. lämpölampulla, -patjalla tai kuumavesipulloilla. Kaikkien näiden kanssa täytyy kuitenkin valvoa, etteivät pennut pääse polttamaan itseään.

Alle viikon ikäisen kissanpennun ympäristön lämpötila pidetään tasaisessa 31–33 asteen lämmössä seuraavien parin viikon kuluessa lämpö asteittain lasketaan normaaliin huoneenlämpöön. Jos ruumiinlämpö on liian alhainen, pennut syövät huonosti. Tästä puolestaan seuraa suoliston toiminnan heikkeneminen ja nk. hypoglykemia (liian alhainen verensokeri), jota pahimmillaan joudutaan korjaamaan pakkoruokinnalla ja antamalla nestettä nahan alle.

Ensimmäisenä ruokana orvoille pennuille on emonmaidonvastike. Kissoille on omansa. Ruokamäärien suhteen seurataan pakkauksen annosteluohjeita. Jos pentu ei ole aivan vastasyntynyt, eikä tiedetä sen aiemmasta ruuasta, voi vastikkeen aloittaa aluksi puolikkaalla annoksella suolistovaivojen välttämiseksi. Normaaliannokseen siirrytään asteittain seuraavan vuorokauden kuluessa. Emonmaidonvastike tarjotaan aina lähes ruumiinlämpöisenä hypotermian (alilämpöisyys) estämiseksi.

Nälkäinen pentu on levoton, itkee eikä rauhoitu nukkumaan. Jos pentu tuntuu jatkuvasti nälkäiseltä syömisen jälkeenkin, voidaan päivittäistä vastike-annosta hieman nostaa, muutos ei kuitenkaan saa olla yli 2ml / pv oksentelun estämiseksi.

3-4 viikon iässä aloitetaan kiinteän ruuan tarjoaminen. Aluksi annetaan hyvin pieniä määriä korkealaatuista penturuokaa, kuivamuonaa voidaan tarjota 4-5 viikon iässä kun pennulla on jo useampia puruhampaita. Pennut syövät parhaiten ”luonnollisessa” asennossa; vatsallaan pää hieman koholla ja ojennettuna. Aina syömisen jälkeen pennut röyhtäytetään pitämällä pentua kämmenellä n 45 asteen kulmassa pääpuoli – tietenkin – ylöspäin, ja hieromalla tai taputtamalla varovasti pennun selkää. Päivittäinen punnitus auttaa seuraamaan pennun kasvua. Mikäli pennun paino ei nouse, voidaan aluksi lisätä vastikeannosta, mikäli sekään ei auta on syytä ottaa yhteys eläinlääkäriin.

Alle kolmeviikkoinen pentu ei osaa omin avuin virtsata tai ulostaa, tämän vuoksi pentujen hoitajan täytyy varovasti hieroa pepun ja sukuelinten aluetta lämpimään veteen kostutetulla pumpulitupolla. Tämä pitäisi tehdä aina ennen syömistä (pennun iästä riippuen 4-5 kertaa päivässä). Ulostetta saattaa tulla vain kerran päivässä, mutta virtsaa pitäisi tulla joka kerralla. Vastasyntynyt saattaa ulostaa ensimmäisen kerran vasta kahden päivän ikäisenä. Noin kolmeviikkoisena pennut eivät enää tarvitse apua. Pennun normaaliuloste on väriltään sinapinkeltaisen ja oranssin välillä, rakenteeltaan tahnamaista. Virtsan väri vaihtelee kirkkaasta vaaleankeltaiseen, tummankeltainen tai oranssi virtsa voi tarkoittaa, että pentu saa liian vähän vastiketta.

Orpopennut kylvetetään kahdesti viikossa lämpimällä, kostealla/nahkealla pesulapulla. Tämä stimuloi ihoa samalla tavalla kuin emon nuoleminen.

Noin neliviikkoisiksi pennut asuvat pentulaatikossa. Tässäkin on huomioitava lämpötila; jos käytetään pahvilaatikkoa kylmällä sementtilattialla, tarvitaan laatikon pohjalle hyvä lämpöeristys pyyhkeiden tai huopien avulla. Pentukopassa täytyy olla myös hieman viileämpi alue jonne pennut pääsevät vilvoittelemaan, jos niille tulee liian kuuma. Kun pennut alkavat liikkua enemmän noin neljäviikkoisina, ne päästetään pieneen ”pentuturvalliseen” huoneeseen.

Orpopentujen kasvatuksessa ”sosiaalisuuskasvatus” esittää tärkeää roolia. Pentuja pitäisi käsitellä ruokinnan lisäksi useita kertoja päivässä. Uusien hajujen, näkyjen ja äänien kokeminen opettaa pennuille, etteivät uudet tilanteet ole pelottavia. Kun pennut alkavat liikkua enemmän, kaikki uteliaisuutta kiehtovat lelut ovat hyväksi, esim. pallo jossa kulkunen sisällä tai rapiseva paperitollo tarjoaa kissanpennuille viihdykettä pitkäksi aikaa. Leluja valitessa täytyy tarkistaa, ettei pentu voi saada niistä pieniä osia irti.

5-7 viikon ikäisenä orpopentujen maailmaan aletaan tuoda uusia ja useita eri-ikäisiä ihmisiä, lapsia ei kuitenkaan päästetä käsittelemään pentuja ilman valvontaa. Tässä vaiheessa pentuja aletaan totuttaa siihen, että silmät, korvat, hampaat ja raajat tutkitaan ja turkkia harjataan varovasti. Kun pentu siirtyy uuteen kotiin, sen täytyy olla käsiteltävissä. Helpoin tapa on aloittaa jo nuorena ”harjoitukset”. Perheen muut lemmikit voidaan tässä vaiheessa esitellä orpopennuille, koko ajan on tietenkin valvottava, ettei vahinkoja pääse tapahtumaan.

Sosiaalisen kehityksen parhaita ohjenuoria on, ettei mitään mitä ei sallita aikuiselle, sallita myöskään pennulle. Jos koiran- tai kissanpentua leikitetään niin, että se saa purra ihmisen kättä tai jalkaa, voi olla varma siitä että tämä jatkuu myös aikuisena. Jos pentuja ei opeteta kynsien leikkuuseen tai harjaamiseen, on turha odottaa aikuisenkaan sitä sallivan. Jos koiran annetaan leikkiä rajusti kissanpennun kanssa, kissa suhtautuu aikuisenakin koiriin aggressiivisesti tai pelokkaasti. Vastaavasti jos kissa saa raapia koiranpentua, ei voi odottaa aikuisen koiran olevan suuri kissan ystävä.

Terveydellisistä ongelmista yleisin orpopennuilla on oksentelu ja ripuli. Usein aiheuttajana on ruokavalion muutos, mutta myös loiset, bakteerit ja virustartunnat ovat mahdollisia. Toinen yleinen terveysongelma ovat hengitystietulehdukset. Näiden aiheuttaja voi olla bakteeri tai virus, ja tulehduksen seurauksena voi esiintyä ruokahaluttomuutta. Molemmissa tapauksissa kannattaa ottaa yhteys eläinlääkäriin mahdollisen hoidontarpeen tarkistamiseksi.

Alle 12-viikkoisilla orvoilla kissanpennuilla tavataan kohtalaisen yleisesti myös kuolemaan johtavaa ‘ hiipumista’. Pentu on saattanut vaikuttaa täysin terveeltä, mutta menehtyy alle kolmekuisena. Riskitekijöinä mm matala syntymäpaino, infektiot, anemia. Ensimmäiset rokotukset orpopennulle voidaan antaa jo 6-8 viikon iässä jos pentu ei ole saanut lainkaan emonmaitoa tai emon rokotuksista ei ole tietoa. Matokuuri annetaan vähintään viikkoa ennen rokotusta.

Artikkelin kirjoittanut: Pieneläinhoitaja Irma Halinen Koira-Kissaklinikka Oy, Turku

Kesällä sattuu ja tapahtuu, välillä myös vähän kurjempiakin juttuja. Tässä kesän muistilista kissanomistajalle, jotta kesä olisi mahdollisimman huoleton:

Riittävä nesteensaanti

Myös kissa voi kärsiä nestehukasta. Kannattaa siis laittaa asuntoon useampi vesikuppi ja vaihtaa vesi säännöllisesti. Kuppiin voi myös laittaa jääpalan pitämään vesi viileänä ja raikkaana pidempään.

Punkki kissassa, apua!

Punkin saa parhaiten pois käyttämällä punkinpoimijoita (klinikalla myynnissä, löytyy myös apteekeista). Punkki poistetaan kiertäen korkkiruuvmaisesti, ei suoraan vetämällä. Joskus punkkia ei välttämättä saa irti kokonaisena vaan pää jää ihon sisään, mutta tällöin ei kannata hätääntyä; punkin pää tulee itse pois ajallaan. Vanhan ajan konsteja kuten punkin hukuttamista voihin ei suositella; konsti on hidas ja sen seurauksena punkki saattaa oksentaa suolesisältöään puremakohtaan. Usein punkin puremakohta saattaa hieman ärtyä ja punoittaa ja siihen voi nousta pieni patti, joka yleensä laskee itsestään. Kohtaa kannattaa puhdistaa kirvelemättömällä puhdistusaineella (esim. Betadine, Septidin). Jos kohta alkaa mätiä tai siihen tulee voimakasta punoitusta, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Borreliaa ei ole toistaseksi tavattu kissoilla, mutta punkkien levittämää anaplasmaa on.

Ampiainen pisti kissaa, mitä nyt?

Jos kissaa pistää yksittäinen ampiainen, se ei yleensä ole vaarallista. Pistokohta saattaa turvota ja olla arka. Kohtaa voi viilentää kylmäpussilla/kääreellä ja pitää kissa levossa sisätiloissa kunnes turvotus laskee. Jos pistosta seuraa voimakas allerginen reaktio ja/tai hengitysteiden turpoaminen, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Kyytabletin voi myös antaa annoksella 1 tbl/10kg, sillä se laskee turvotusta.

Kyykäärme yllätti!

Kyynpurema vaatii aina eläinlääkärin hoitoa. Pureman saanutta kissaa tulisi liikuttaa mahdollisimman vähän ja kissa tulisi viedä heti eläinlääkäriin. Kyynpureman hoitoon ei suositella kyytablettia muutakuin siinä tapauksessa jos hengitystiet turpoavat (edellyttäen että kissa on tajuissaan ja pystyy nielemään).

Kissa joi vettä jossa sinilevää

Sinilevä on myrkyllistä niin ihmiselle kuin kissallekkin. Jos kissasi on juonut sinileväistä vettä, suosittelemme sen viemistä välittömästi eläinlääkäriin. Jos eläinlääkäri on kaukana, ensiapuna annetaan hiilitabletteja, kissalle annos on n. 5 hiilitablettia. Jos kissa on esimerkiksi pudonnut sinileväiseen veteen, täytyy sen turkki pestä ja suihkuttaa huolellisesti ja tässäkin tapauksessa hiilitablettien anto on suositeltavaa.

Kissa on saanut haavan ihoonsa, miten toimia?

Jos haava ei ole syvä eikä kovin vuotava, kotihoitona on puhdistus kirvelemättömällä antiseptilla (esim.Betadine laimennettuna 1:10). On seurattava ettei kissa nuole haavaa, sillä kissan suussa on paljon bakteereja jotka altistavat haavan tulehtumiselle. Tarvittaessa pidetään kauluria/suojataan haavaa siteellä. Vetramil-hunajavoide ja suihke ovat myös tehokkaita haavojen hoidossa (saa klinikalta ja apteekeista). Jos haava tulehtuu (mätii, turvottaa, punoittaa voimakkaasti) ota yhteys eläinlääkäriin. Jos haava vaatii ompelemista (pitkä, repaleinen, syvä haava) on otettava yhteys eläinlääkäriin mahdollisimman pian, sillä vanhoja haavoja ei yleensä ommella.

Kissa kesähelteellä

Helteellä kannattaa suojata kissaa lämpöhalvaukselta pitämällä se sisätiloissa viileässä huoneessa. Jos kissa sallii, voi sen tassuja varovasti jäähdyttää viileässä vesastiassa, sekä sivellä kissaa viileällä kostutetulla pyyhkellä . Voit myös laittaa pakastehernepussin pyyhkeeseen käärittynä kissan makuualustan alle. Kissaa ei myöskään saa jättää seisovaan autoon, vaikka ikkunat olisivatkin auki. Kauppareissut ja muut asiat kannattaa siis hoitaa ennen automatkaa mökille, sillä seisovassa autossa lämpötila nousee yllättävän nopeasti korkeisiin lukemiin, jolloin vaarana on henkeäuhkaava lämpöhalvaus.

Lämpöhalvaus

Lämpöhalvauksen oireet on hyvä tunnistaa. Niitä ovat mm. huohottaminen, voimattomuus, kuolaaminen, kalpeat ikenet, muutokset käytöksessä, hoipertelu ja tajunnan muutokset. Jos huomaat kissallasi jotakin edellämainituista oireista, mittaa ruumiinlämpö. Jos lämpö on yli 40C, viilennä kissaa välittömästi ja ota heti yhteyttä eläinlääkäriin.

Avonaiset ikkunat

Vaikka kesäkuumalla onkin suuri houkutus pitää ikkunoita avonaisina, pitää muistaa että kissa voi ikkunalaudalle hypätessään herkästi pudota ikkunasta. Muista siis aina laittaa ikkuna hakaseen, tai pitää ikkunassa hyttysverkkoa estämään kissan putoaminen. Parvekkeellisissa asunnoissa kannattaa tietysti myös valvoa tarkasti ettei kissa pääse hyppäämään kaiteelle ja putoamaan. Kesäisin klinikalle tulee valitettavan usein ikkunasta/parvekkeelta pudonneita kissoja.