Ultraäänitutkimuksia on alettu enenevässä määrin käyttää rinta- ja vatsaontelosairauksien diagnostiikassa. Yleisimmin ultraäänitutkimusta käytetään kohdun, virtsarakon ja munuaisten tutkimuksissa. Lisäksi pernan, maksan ja suoliston sairauksien diagnostiikkaan ultraäänitutkimukset soveltuvat erittäin hyvin. Ultraääntä käytetään usein koirien tiineyden toteamiseksi.

Ultraäänitutkimuksella voidaan selvittää pidemmälle mahdollisia röntgenkuvauksissa ilmi tulleita löydöksiä. Nestekeräytymät rinta- ja vatsaontelossa voidaan nopeasti todeta ultraäänitutkimuksella. Ultraääntä käytetään apuna otettaessa ohutneulanäytteitä muuttuneista kudoksista tai otettaessa vatsa- tai rintaonteloon kerääntyneestä nesteestä näytteitä. Ultraäänilaite on erittäin tärkeä apuväline poistettaessa nestettä sydänpussista.

Ultraäänitutkimus on kivuton ja turvallinen. Tutkimusta varten eläintä ei yleensä rauhoiteta. Tutkittavalta alueelta saatetaan ajaa karvoja pois ja alue kastellaan paremman kontaktin saamiseksi.

Virtsarakon tutkimukseen on eläin pidettävä vähintään 6 tuntia virtsaamatta. Muita erityistoimenpiteitä ei yleensä tarvita. Vatsaontelon ultraäänitutkimukseen eläin olisi hyvä pitää ruuatta, jotta mahalaukun ja suoliston sisältö ei häiritsisi tutkimusta. Tarkemmat ohjeet saat klinikalta ennen tutkimukseen tuloa.

6.3.2000-14.1.2011

 Kun Nellie oli noin vuoden ikäinen,yksi eläinlääkäri oli jo sanonut että mitään ei ole tehtävissä..tätä emme voineet hyväksyä….niin päätimme vaihtaa eläinlääkäriä. Kun Nellie tuli Koira-Kissaklinikalle hän sai tarvitsemansa hoitoa ja eli vielä 10 vuotta sairautensa kanssa.Tuhannet kiitokset niistä 10 vuosista kuuluu koirakissaklinikalle,ja erityisesti eläinlääkäri Tarja Forellille. Pamela 

Koira- ja kissapotilaiden tähystys tehdään aina narkoosissa. Siksi tähystykseen valmistaudutaan kuten nukutukseen yleensä, 12 tunnin paastolla. Potilaskohtaisesti voidaan lisäksi antaa muitakin ohjeita esim. juomisen tai suolentyhjennyksen osalta.

Ennen tähystystä potilaalle tehdään tarpeelliset perustutkimukset: verinäytteet ja röntgenkuvat otetaan aina. Mahaoireilevat vastaavat useimmiten ruokavalioon, ja dieettikokeilu kannattaa tehdä ennen tähystystä.

Kunnollisella perustutkimuksella päästään osalla potilaista riittävään diagnoosiin ilman tähystystä. Tähystykseen tulevat mm. kroonikot, hoitoon tai dieettiin vastaamattomat ja esim. potilaat, joilta tarvitaan koepalat tarkan hoidon määrittämiseksi. Lisäksi tähystyksellä voidaan etsiä vierasesineitä.

Nenä – eli sierainontelon tähystys tehdään potilaille, joilla on kroonista tai veristä sierainvuotoa. Tähystyksellä etsitään vierasesineitä, kasvaimia ja tulehduksille tai sieni-infektioille tyypillisiä limakalvomuutoksia, joista otetaan koepaloja.

Keuhkotähystyksellä voidaan selvittää kroonisen yskän syitä: limakalvoilta otetaan koepaloja ja harjanäytteitä sytologiseen ja bakteriologiseen tutkimukseen.

Mahatähystyksessä selvitetään ruokatorven ja mahalaukun sairauksia, kuten vierasesineitä, tulehdusreaktioita, vatsahaavaa tai kasvaimia.

Maha-suolikanavan toimintaa selvittää paremmin varjoainekuvaus. (Varjoainetutkimukset) Tyypillinen potilas on kroonisesti oksenteleva koira tai kissa, joka ei ole vastannut normaaliin oireenmukaiseen lääkitykseen ja ruokavalioon.

Perä- ja paksusuolentähystys voidaan tehdä kroonisesta koliikista ja esim. veriulosteista kärsivälle potilaalle. Tähystykseen valmistaudutaan suolen tyhjennyksellä ja paasto-ohjeilla.

Epämääräisissä etuvatsakivuissa tai selkeästi suoliston – keskivatsan ongelmissa tähystyksestä ei ole yleensä hyötyä, vaan suosittelemme usein laparatomiaa eli vatsaontelon avausta leikkauksella oireilun syyn selvittämiseksi. Tällöin voidaan nähdä myös maksan, haiman ja pernan tilanne, sekä ottaa näistä koepalat tai tehdä tarvittaessa korjausleikkaus samalla kertaa.

Tiesitkö, että ylipaino ja liikalihavuus on nykypäivänä länsimaisilla lemmikeillä yhtä yleistä kuin ihmisilläkin? Ylipainoisen lemmikin elinikä on yleensä lyhyempi ja ne sairastavat useammin kuin ihannepainoiset lemmikit.

Asustaako kotonasi karvainen kaveri, joka kenties olisi laihdutuksen tarpeessa?

Klinikkamme tukee lemmikkiäsi ja perhettäsi painonpudotuksessa, meiltä saat neuvoa ruokinnasta, voit käydä punnitsemassa lemmikkiäsi klinikalla. Kenties koirasi innostuisi myös vesitreeneistä? Monet koirat rakastavat vesijuoksumatolla käyntiä – se on turvallinen ja nivelystävällinen tapa lisätä liikuntaan ja kevyempänä on mukavampi jatkaa kunnonkohotusta metsälenkeillä.

Kysy lisää!

11.6.2006-28.1.2015

Kiitos hienotunteisesta ja rauhallisesta viimeisestä hetkestä jonka saimme viettää Jaden kanssa. Kuvassa Jade pentuna. Karoliina ja Jussi-Matti

Koirien sydänsairaudet

Yleisin syy koiran sydämen vajaatoimintaan on läppärappeuma(MMVD). Läppärappeumaa esiintyy eniten pienirotuisilla iäkkäillä koirilla, tyypillisiä rotuja ovat esim. cavalier king charlesinspanieli, chihuahua, whippet, mäyräkoira, japaninpystykorva ja kiinanharjakoira. Läppärappeumaa esiintyy kuitenkin myös suurirotuisilla koirilla kuten saksanpaimenkoirilla ja salukeilla.

Dilatoivaa kardiomyopatiaa (DCM) esiintyy keskikokoisilla ja suurilla koiraroduilla, mutta myös cockerspanieleilla. Yksittäisiä tapauksia voi esiintyä myös muilla pienemmillä roduilla. Diagnosoimatta jäänyt synnynnäinen sydänvika voi löytyä vasta keski-ikäisenätai vanhempana. Lisäksi sydänoireita voivat aiheuttaa sydänpussin sairaudet, kasvaimet, tulehdukset ja korkea systeeminen verenpaine.

Synnynnäisiä sydänsairauksia ovat esimerkiksi aortan ahtauma (subaortic stenoosi), keuhkovaltimon ahtauma (pulmonaalistenoosi), synnynnäiset sydänläppien kehityshäiriöt, verisuoniepämuodostumat (PDA) ja väliseinäreiät. Synnynnäiset sydänsairaudet eivät ole yhtä yleisiä kuin hankitut sairaudet. Kuitenkin niillä on merkitystä sekä yksilön elämään että rodun jalostukseen. Eri roduilla on alttiuksia tietyille synnynnäisille sydänsairauksille.

Sydäntutkimukset

Sydämen ultraäänitutkimus kannattaa tehdä kaikille alle 6 vuoden ikäisille koirille synnynnäisen sydänvian varalta, jos sydämestä kuuluu sivuääni. Pentuna todettu sydämen sivuääni tutkitaan jo pentuiässä. Ultraäänitutkimusta suositellaan myös kaikille oireettomille koirille, joilla on kohtalainen tai voimakas sivuääni sydämessä, sekä kaikille suurirotuisille koirille, joilla erotteludiagnoosina on dilatoiva kardiomyopatia. Jalostukseen käytettäville DCM riskiroduille suositellaan ultraäänitutkimusta taudin varalta, vaikka sivuääntä ei kuuluisikaan. Riskirotuja ovat esimerkiksi doberman, bokseri, tanskandoggi, new foundlandinkoira jne. Pienirotuisilla vanhemmilla koirilla sydänsairaus johtuu yleensä läppärappeumasta. Tällöin ultraäänitutkimuksella voidaan kuitenkin arvioida taudin vaihetta (onko tauti alkuvaiheessa vai hyvin pitkälle edennyt) ja sydämessä tapahtuneita muutoksia (mm. laajentuneet kammiot, sydämen pumppausteho).

Jos koiralla on tai epäillään, että sillä on sydänperäisiä oireita, otetaan aina rintaontelon röntgenkuvat. Monilla pienirotuisilla koirilla on läppävuodosta johtuva sivuääni sydämessä, mutta oireilu johtuukin kroonisesta hengitystiesairaudesta. Röntgenkuvista arvioidaan myös keuhkoverisuonien kokoa ja mahdollista nesteen kertymistä keuhkokudokseen (keuhkoödemi). Sydäntutkimukseen kuuluu yleensä lisäksi verenpaineen mittaus ja sydänsähkökäyrä eli EKG. Lisäksi voidaan ottaa verinäytteitä.Sydänsairauksien oireet ovat mm. alentunut rasituksen sieto, yskä (koiralla), poikkeuksellisen voimakas läähättäminen, apaattisuus, vatsan turpoaminen ja laihtuminen. Joskus sydämen vajaatoiminnan oireet alkavat vähitellen ja omistaja luulee eläimen väsymyksen ja apaattisuuden johtuvan korkeasta iästä. Tämän vuoksi vanhenevat eläimet on syytä käyttää terveystarkastuksessa vuosittain, jotta voidaan todeta mahdollinen sivuääni sydämessä tai rytmihäiriöt.

Eläimen tullessa sydäntutkimukseen ensimmäiseksi tehdään yleistarkastus, jossa todetaan mm. yleiskunto, limakalvojen väri ja kuunnellaan eläimen sydänäänet. Sydänääniä kuunnellessa todetaan mahdollinen sivuääni ja sen voimakkuus sekä sijainti (eteis-kammioläppien alue/aortan tai keuhkovaltimoläpän alue). Lisäksi todetaan mahdolliset sydämen rytmin muutokset. Sydämen lyöntitiheys lasketaan ja pulssi tunnustellaan. Rintaontelon röntgenkuvauksella todetaan nestekeräytymät keuhkoissa. Lisäksi kuvasta voidaan todeta, onko esim. sydämen koossa tapahtunut muutoksia (läppävian seurauksena vasen eteinen usein suurenee).

Sydänsähkökäyrästä (EKG) todetaan rytmihäiriöt, joita yleensä esiintyy sydänlihasairauksissa. Siitä voidaan myös todeta sydänlihaksen hapenpuute (verenkiertohäiriöt sydänlihaksessa) sekä sydämen vasemman tai oikean puolen laajentuma. Sydämen ultraäänitutkimus on erittäin tärkeä sydänlihassairauksien eli cardiomyopatioiden diagnostiikassa. Ultraäänen avulla mitataan sydämen eteisten ja kammioiden koko sekä sydänlihaksen paksuus. Mittauksien avulla voidaan määrittää ”sydämen supistuvuus”, jolla saadaan kuva sydämen pumppausvoimasta.

Elisa Välimäki, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri

Portosysteeminen shuntti on verisuoniepämuodostuma, joka johtaa verenkierron maksakudoksen ohi. Normaalisti laskimoveri kulkee vatsaontelon sisäelimistä porttilaskimon kautta maksaan. Shunttisuoni yhdistää porttilaskimon verenkierron suoraan maksan ohi systeemiseen verenkiertoon. Näin suolesta imeytyneet ravintoaineet kuormittavat systeemistä verenkiertoa, eivätkä ole maksan käytettävissä. Maksa ei kehity normaalisti.

Shunttisuoni voi sijaita maksan ulkopuolella (ekstrahepaattisesti) tai maksan sisällä (intrahepaattisesti).Shuntti voi olla synnynnäinen tai hankittu. Yksittäisiä intrahepaattisia shuntteja tavataan yleensä isorotuisilla koirilla (irlannin susikoira, vanha englanninlammaskoira, noutajat, samojedinkoira, australianpaimenkoira, australiankarjakoira). Yksittäisiä ekstrahepaattisia shuntteja esiintyy yleensä pienirotuisilla koirilla, kuten yorkshirenterriereillä, snautsereilla, villakoirilla, mäyräkoirilla, mopsilla ja maltankoirilla. Shuntti on perinnöllinen maltankoiralla, cairnterrierillä ja irlanninsusikoiralla sekä todennäköisesti perinnöllinen yorkshirenterrierillä.

Kroonisissa maksan sairauksissa (fibroosi, kirroosi) porttilaskimon verenpaine kohoaa, jolloin aukeaa pieniä hankittuja ekstrahepaattisia verisuonia. Näitä näkyy yleensä munuaisten ja pernan ympärillä. Rotualttius hankituille shunttisuonille on saksanpaimenkoiralla ja dobermannilla.

Mikrovaskulaarinen dysplasia on sairaus, jossa verinäytemuutokset ovat shuntille tyypillisiä (myös sappihappoarvot ovat koholla), mutta koira on yleensä oireeton, maksan koko on normaali, ja yksittäinen shunttisuoni puuttuu. Muutokset ovat maksan mikroverenkierron tasolla. Sairaus ei yleensä vaadi hoitoa.

Portosysteeminen shuntti on sairautena melko harvinainen. Synnynnäisiä shuntteja on kuitenkin diagnosoitu myös vanhoilla koirilla, joten shuntin mahdollisuus on aina pidettävä mielessä, kun koiralla on siihen viittaavia oireita.

Epänormaali verenkierto aiheuttaa hermostollisia eli neurologisia oireita, mahasuolikanavan oireita, lisääntynyttä juomista ja pissaamista ja toistuvia tulehduksia. Yleisiä oireita ovat huono kasvunopeus, painon lasku ja lääkeaineyliherkkyys. Koiralla voi olla horjumista, väsymistä, käytöshäiriöitä ja sokeutumista. Ruokahaluttomuus, oksentelu ja ripuli ovat tavallisia oireita. Kissat voivat kuolata runsaasti.

Oireilu voi alkaa nuorena, mutta joskus koira oireilee vasta vanhemmalla iällä. Oireet voivat olla intermittoivia, eli ne tulevat ja menevät. Harvinaisempia oireita ovat kutina, kuumeilu ja epänormaalisti voimistunut ruokahalu, virtsaamisvaikeudet ja kohtaukset.

Verinäytteissä saatetaan havaita valkosolumäärän kohoaminen ja lievä anemia. Maksan tuottamat aineet (urea, proteiinit, albumiini, glukoosi ja kolesteroli) voivat olla vähentyneet. Maksa-arvot saattavat olla koholla, mutta normaalit maksaentsyymit (alat, afos) eivät poissulje portosysteemistä shunttia. Virtsanäytteen ominaispaino on yleensä hyvin alhainen. Virtsassa voi olla ammonium-uraatti kiteitä. Virtsatulehdukset ja verivirtsaisuus ovat yleisiä.

Diagnoosi

Koska sairaus on suhteellisen harvinainen, on tautia osattava epäillä. Perustutkimuksissa ei välttämättä ole lainkaan muutoksia ja mikäli maksan toimintatestejä ei tehdä osana kroonisen oireilun selvittämistä, tapauksia jää löytämättä. Vaikka oireet ja laboratoriolöydökset saattaisivat jo viitata portosysteemiseen shunttiin, tehdään silti maksan toimintatestit. Näitä ovat sappihappotesti ja ammoniakkimääritys (tai ammoniakkitoleranssitesti). Tyypillisesti maksashunttipotilaalla molemmat sappihappoarvot ovat voimakkaasti koholla. Kohonnut ammoniakki viittaa portosysteemiseen shunttiin. Mikään testi ei yksistään ole 100% luotettava, ja joskus shunttipotilaalla yksittäinen testi voi olla myös normaali. Maksan toimintatestien tulisi kuulua rutiiniosana kohtauspotilaan diagnostiikkaa.

Maltankoirilla sappihappotestin tulos on usein epänormaali, ilman että siihen liittyy maksan toimintahäiriö tai portosysteeminen shuntti. Normaali sappihappotesti sulkee pois portosysteemisen shuntin maltankoiralla, mutta epänormaali tulos on kyseenalainen.

Verinäytteiden lisäksi portosysteeminen shuntti halutaan paikantaa diagnostisella kuvantamisella. Tavallisissa röntgenkuvissa shunttisuoni ei näy, mutta tyypillisiä shunttiin viittaavia löydöksiä ovat pieni maksa, suuret munuaiset ja mahdolliset virtsakivet.

Ultraäänitutkimuksella shunttisuoni löytyy noin 74 – 80 % varmuudella. Tutkimuksen tarkkuus on suuresti kiinni tutkijan kokemuksesta. Ekstrahepaattinen shuntti on vaikeammin löydettävissä, sillä kaasuntäyteinen suoli peittää helposti näkyvyyttä. Väridopplerin avulla nähdään verenkierron suuntaa ja voimakkuutta.

Muita diagnostisia menetelmiä ovat tietokonekuvaus, magneettikuvaus, ja portografia, jossa varjoainetta ruiskutetaan suoraan suolen verenkiertoon leikkauksen yhteydessä.

Hoito

Lääkehoidolla korjataan neste-ja elektrolyyttihukka sekä verensokerin heittelyt sekä pyritään ehkäisemään komplikaatioita. Komplikaatioita ovat hepaattinen enkefalopatia ja vatsahaavaumat. Hepaattinen enkefalopatia tarkoittaa maksan toimintahäiriöstä johtuvaa aivo-oireilua: tylsyys, väsymys, syömättömyys, käytöshäiriöt, runsas juominen. Vakavampia oireita ovat horjuminen, törmäily ja kouristukset. Hepaattisen enkefalopatian hoidossa ruuan proteiinia rajoitetaan, jotta ammoniakin tuotanto suolistossa vähenee. Oireiselle koiralle käytetään maksavikaisen ruokavaliota. Mahasuolikanavan verenvuotoja hoidetaan happosalpaajalla ja sukralfaatilla. Antibioottilääkityksellä koetetaan rajoittaa ammoniakkia tuottavien bakteerien toimintaa. Laktuloosi imee ammoniakkia pois suolistosta. Tulehdussairaudet hoidetaan asianmukaisesti.

Lääkehoidolla noin kolmasosa potilaista voi pärjätä ja elää useamman vuoden ilman leikkausta. Ennustettu elinikä pelkällä lääkehoidolla on suoraan verrannollinen siihen, missä iässä sairaus diagnosoidaan. Lääkehoitoa voidaan ajatella oireettomille koirille, joiden diagnoosi saadaan vanhemmalla iällä (usein sattumalta).

Yli puolet koirista, joita yritetään hoitaa pelkällä lääkehoidolla, lopetetaan yleensä kontrolloimattomien oireiden vuoksi. Kirurginen hoito on tämän vuoksi aina suositeltavaa synnynnäisen portosysteemisen shuntin hoitona.

Ekstrahepaattisten shunttien leikkausennuste on hyvä. Intrahepaattiset shuntit ovat kirurgille vaativia, ja leikkauskomplikaatioita ilmenee enemmän. Hankittuja shunttisuonia ei voi hoitaa kirurgisesti.

Leikkausennusteeseen vaikuttaa mm. kirurgin kokemus, shunttisuonen sijainti ja potilaan terveydentila ennen leikkausta. Leikkauskomplikaatioita ilmenee 15-20%:lla potilaista. Leikkauskuolleisuus on ekstrahepaattisessa shuntissa 5-7 %, intrahepaattisessa 18-40%. Kissat ovat haastavampia: oireilu uusii herkemmin leikkauksesta huolimatta, ja leikkauskomplikaatioita tulee koiria enemmän.

Lähteet:

Tobias K: Portosystemic shunts and other hepatic vascular anomalies. Kirjassa: Slatter D, Textbook of small animal surgery. 2002

Oksa L ym. Portosysteemisen shuntin hoito koiralla – kaksi tapausselostusta. Suomen eläinlääkärilehti 2009

Willard M: Congenital portosystemic shunts. Atlantic Coast Veterinary Conference 2010

Lamb CR ja Daniel GB: Diagnostic imaging of dogs with suspected portosystemic shunting. Compendium of Continuing Veterinary Education 2002

Sisätauteihin kuuluvat mm. sydän- ja hengitystiesairaudet, ruuansulatuskanavan sairaudet, virtsatiesairaudet, endokrinologiset eli hormonaaliset sairaudet ja kasvaintaudit.

Tutkimus alkaa tarkalla oireiden ja esitietojen selvittelyllä. Kroonikkopotilaan aikaisempi hoitohistoria käydään läpi, ja olisi hyvä jos omistajalla olisi mukana kaikki aikaisemmat hoitotiedot, mikäli potilasta on hoidettu saman vaivan vuoksi muualla. Potilaalle tehdään perusteellinen yleistutkimus, jonka perusteella arvioidaan potilaan kunto ja taudin vakavuusaste. Oireiden ja löydösten perusteella määritellään lisätutkimusten tarve.

Sisätautipotilaan perustutkimuksia ovat veri- ja virtsanäytteet, röntgenkuvaus ja vatsaontelon ultraäänitutkimus. Tutkimus voidaan aloittaa verenpaineen mittauksella, varsinkin sydänvikaisella tai munuaisvikaisella potilaalla.

Sydänpotilaan tutkimuksiin kuuluvat EKG ja rintaontelon röntgenkuvaus, sekä sydämen ultraäänitutkimus. Lisäksi voidaan ottaa verinäytteitä.

Krooninen yskä tai sierainvuoto vaatii perusteellisia tutkimuksia. Hengitystiepotilaalta tutkitaan pieni verenkuva eli tulehdusarvot, rintaontelon röntgenkuvat ja tarvittaessa valtimoverinäyte. Lisäksi voidaan pyytää ulostenäyte tutkittavaksi loisten varalta. Hengitysteistä pyritään ottamaan näytteitä tähystämällä ja huuhtelemalla.

Oksentelu ja ripulioireilu voi liittyä paitsi ruuansulatuskanavaan, myös muihin sisäelinperäisiin sairauksiin. Verinäytteillä ja vatsaontelon ultraäänitutkimuksella pyritään paikallistamaan oireilun alkuperä.

Akuuttipotilailla voi riittää oireenmukainen hoito, mutta kroonikkopotilas vaatii aina perusteellisia tutkimuksia, sillä oireenmukainen hoito vie harvoin oireet pois pysyvästi. Tähystyksellä saadaan otettua pieniä koepaloja mahalaukusta, ohutsuolesta ja paksusuolesta diagnoosin selvittämiseksi.

Virtsatiesairauksien tutkimiseen voidaan myös käyttää veri-, virtsa- ja ultraäänitutkimuksen lisäksi varjoainekuvausta ja tähystystä.

Kasvainsairauden selvittäminen lähtee kasvaintyypin selvittämisestä ja kasvaimen levinneisyyden arvioimisesta. Tähän tarvitaan ohutneulanäyte tai koepala kasvaimesta, verinäytteitä, röntgenkuvaus ja vatsaontelon ultraäänitutkimus. Kirurginen poisto on edelleen paras hoitomuoto useimmissa kasvainsairauksissa. Joissakin tapauksissa voidaan käyttää solusalpaajahoitoa.

Sisätautipotilaan tutkiminen on salapoliisityötä. Tutkimus etenee vaiheittain, loogisesti askel kerrallaan. Jatkotutkimuksiin voidaan varata tarvittaessa uusi aika. Tutkimuksiin voi osallistua useampi eläinlääkäri ja potilaasta konsultoidaan tarvittaessa klinikan ulkopuolisia alan erikoiseläinlääkäreitä. Tutkimukset eivät ole aina halpoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikkein edullisimmaksi tulee huolellinen diagnostiikka heti ensimmäisellä kierroksella…

Koiran parvovirusta esiintyy kaikkialla. Virus on kestävä ympäristössä, eikä koiraa voi suojata mitenkään ympäristön altistukselta. Käytännössä siis kaikki koirat altistuvat virukselle jossain määrin. Uudempi viruskanta voi infektoida myös kissoja. Sekä koirat että kissat voidaan rokottaa virusta vastaan ja rokotteen antama suoja on hyvä. Parvovirusinfektio onkin lähes yksinomaan pentujen ja rokottamattomien eläinten sairaus. Silti aikuiset eläimet tarvitsevat tehosterokotuksia, sillä vaikka sairaus on aikuisella epätavallinen, se on henkeäuhkaava sairaus, jonka hoito on hyvin kallista.

Sairastumisherkkyyteen vaikuttavat pennun vastustuskyky eli immuniteetti (rokotussuoja), viruksen taudinaiheuttamiskyky eli virulenssi (se kuinka paljon viruspartikkeleita menee isäntäeläimeen) ja ympäristötekijät. Ympäristön stressi, kuten uuteen kotiin muuttaminen vähentää pennun vastustuskykyä, kuiva ympäristö vähentää viruspartikkeleita ympäristössä, jne. Mitä nuorempi pentu on, sitä vähemmän sillä on immuniteettia ja sitä herkempi se on parvotartunnalle.

Vastasyntyneellä pennulla ei olisi mitään mahdollisuuksia infektiotauteja vastaan ilman emän maidosta saatuja vasta-aineita. Näitä erittyy maitoon ensimmäisten kahden päivän aikana synnytyksestä. Ternimaidon vasta-aineet sisältävät kaikkia niitä vasta-aineita, joita emällä on omassa verenkierrossaan. Näin emä jakaa pennuille oman rokotuksissa saadun vasta-ainesuojansa.

Pentujen maidosta saama vasta-ainetaso vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon pentu imee eli saa ternimaitoa, sekä pentujen syntymäjärjestyksestä. Kaikilla saman pentueen pennuilla ei ole yhtä paljon vasta-aineita elimistössään. Tämä ternimaidosta saatu vasta-ainetaso puolittuu pennun elimistössä noin kymmenen päivän välein. Kun vasta-aineiden määrä on laskenut riittävän alas, ne eivät enää suojaa pentua tartunnalta. Pennun rokotussarja aloitetaan 8-12 viikon ikäisenä. Kuitenkin pennun elämässä on noin viikko, jolloin emältä saatu vasta-aine suoja ei ole riittävä, eikä rokotteesta saatu suoja ole vielä riittävän tehokas. Tänä ajanjaksona jopa kaikkein parhaiten hoidettu pentu on herkkä saamaan tartunnan.

Sen vuoksi suositellaan, että pentuja ei kuljeteta yleisillä alueilla ulkona ennen kuin koko rokotussarja on annettu aina 16 viikon ikään saakka.

Taudinkulku:

Parvovirusinfektiota voidaan epäillä taudin aiheuttajana kaikilla nuorilla koirilla, joilla on oireena oksentelua ja /tai ripulia. Tehohoidolla sairaalassa toipumisennuste on jopa 80 %.

Virus saadaan elimistöön suun kautta, kun pentu joko nuolee itseään tai syö maahan pudonnutta ruokaa. Viruksen itämisaika on 3-7 pv, eli tämän verran kestää tartunnan saamisesta ennen kuin pentu alkaa oireilla. Saavuttuaan elimistöön virus hakeutuu nielun imukudokseen, jossa se jakautuu voimakkaasti. Muutamassa päivässä virus on levinnyt verenkierron mukana kaikkialle elimistöön. Koska se hakeutuu nopeasti jakautuviin soluihin, luuydin ja suolen seinämän solut ovat niitä, jotka vaurioituvat.

Luuytimessä virus tuhoaa valkosoluja ja vaurioittaa elimistön omaa immuunisysteemiä. Parvovirustartunnalle on tyypillistä veren valkosolumäärän voimakas lasku.

Ruuansulatuskanavassa tapahtuvat suurimmat vauriot. Koska virus tuhoaa suolinukan nopeasti jakautuvat solut, suolen seinämästä ei enää imeydy ruuan ravintoaineita. Seurauksena on voimakas vetinen ripuli ja pahoinvointi. Ruuansulatuskanavassa olevat bakteerit pääsevät tuhoutuneen suolenpinnan kautta verenkiertoon, ja suoli vuotaa verta. Koska virus on samanaikaisesti tuhonnut luuytimen valkosolut, elimistöllä ei ole keinoja hävittää infektiota suolistosta.

Parvovirus tappaa kahdella tapaa: ripuli ja oksentelu johtavat voimakkaaseen nestehukkaan ja kuivumiseen, shokkiin ja kuolemaan. Bakteerit leviävät vaurioituneen suolen kautta koko elimistöön, levittävät bakteerimyrkkyjä ja aiheuttavat verenmyrkytyksen ja kuoleman.

Edes parvovirus ei voi tuhota koko elimistön immuunisysteemiä. Jokainen päivä, jonka virus on elimistössä, saa aikaan vasta-aineiden tuotannon voimistumisen. Vasta-aineet sitovat ja inaktivoivat virusta. Selviytymiskamppailussa on kyse vaurioituneen immuunijärjestelmän yrityksestä parantua ja voittaa virus ennen kuin nestehukka ja bakteeri-invaasio johtavat pennun kuolemaan.

Diagnostiikka:

Ennen hoidon aloittamista on varmistettava, ettei pennulla ole esimerkiksi vierasesinettä, tai suolentuppeumaa. Samanaikaiset loistartunnat ovat yleisiä. Diagnoosi pyritään varmistamaan testaamalla parvovirus ulostenäytteestä tai oksennuksesta. Klinikoilla on käytettävissä pikatesti (Idexx ELISA parvotesti), jolla on kuitenkin omat rajoituksensa. Jos koiran elimistö ei eritä parvovirusta tutkimushetkellä, on testi virheellisesti negatiivinen. Viruspartikkelit voivat olla niin vasta-aineiden peittämiä, ettei testi reagoi myöskään tällöin. Hiljattain annettu rokotus elävällä parvorokotteella voi antaa virhepositiivisen tuloksen. Ulostenäytteestä voidaan PCR tutkimuksella eristää pienikin virusmäärä. Tutkimus on luotettava, mutta ei nopea.

Tyypilliset kliiniset oireet, muiden syiden poissulku ja voimakas valkosolumäärän lasku ovat yleensä riittäviä perusteita parvovirusinfektion diagnosointiin.

Hoito:

Parvovirusinfektion hoito on tukihoitoa. Hoidon tavoitteena on hoitaa jokainen taudin aiheuttama ongelma yksilöllisesti ja pitää potilas hengissä riittävän kauan, jotta oma immuunijärjestelmä ehtii tuottaa riittävästi vasta-aineita taudin voittamiseksi. Tautiin ei ole olemassa parantavaa vastalääkettä.

Sairauden hoidossa on varauduttava ainakin 5-7 päivän sairaalahoitoon ja huomattaviin kustannuksiin. Tehohoito on välttämätön infektion hoidossa. Hoito koostuu nestehoidosta, johon tarvittaessa lisätään glukoosia, kolloideja tai plasmaa, pahoinvointilääkityksestä, antibioottihoidosta, loishäädöstä, tukiruokinnasta, sekä interferonihoidosta.

Ilman hoitoa kuolleisuus tautiin on erittäin korkea.

Kotihoito sairaalahoidon jälkeen:

Antibioottilääkitys jatkuu jonkin aikaa, samoin mahdollisesti lääkitys ripuliin ja /tai pahoinvointiin. Kun ruuansulatuskanava toipuu, uloste voi olla löysää tai ulostetta ei hetkeen muodostu. Ulosteen tulisi asteittain kiinteytyä 3-5 päivässä kotihoidon alkamisesta. Pennun tulisi olla aktiivinen ja syödä halukkaasti. Jos ripuli jatkuu, eläin oksentaa tai on väsynyt, tulisi ottaa uudelleen yhteyttä hoitaneeseen eläinlääkäriin.

Ruokaa tulisi antaa pieniä määriä useita kertoja vuorokaudessa. Ruokavaliona parhaita ovat kotona tehty ruoka (keitetty kana ja riisi, raejuusto, pasta) tai hyvinsulava ns. intestinal diet. Toipilasruokia tulisi välttää niiden voimakkaan rasvaisuuden vuoksi.

Pennun peseminen vähentää turkissa olevia viruksia. Pentu kuivataan huolellisesti pesun jälkeen, ettei se kylmety.

Pentu erittää parvovirusta 1-3 kk ajan, joten muut pennut voivat edelleen saada tartunnan. Pentu on kotioloissakin eristettävä muista koirista eikä sitä saa viedä julkisille alueille ennen kuin viruseritys on ohi. Ulkona, esimerkiksi märällä pihalla, virus voi säilyä tartuntakykyisenä jopa 7 kk ajan. Maan jäätyminen säilyttää viruksen tartuntakykyisenä eikä pakkasaikaa lasketa mukaan. Koiran parvovirus ei tartu ihmiseen mutta jotkut viruskannat voivat tartuttaa kissan. Aikuiset rokotetut koirat ovat suojassa tartunnalta. Pennut ovat riskiryhmässä.

Rokottaminen:

Parvoinfektiosta toipunut koira on saanut immuniteetin, joka kestää vähintään 3 vuotta, mahdollisesti koko eliniän. Pentu on kuitenkin muistettava rokottaa muita tauteja vastaan.

Suurin ongelma rokotteen tehoamisessa pikkupennulla ovat emän maidosta saadut vasta-aineet. Vasta-aineet suojaavat pentua infektiotaudeilta sen elämän ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana. Ongelmana on se, että nämä vasta-aineet inaktivoivat rokotteen. Pennun emältä saaneet vasta-aineet reagoivat siis rokotteessa annettuun virukseen samoin kuin jos eläin olisi saanut todellisen infektion. Vasta kun maidosta saatu vasta-ainetaso on riittävän alhainen, alkaa rokote tehota.

Ikä jolloin rokote alkaa tehota, vaihtelee yksilöllisesti pennusta toiseen. Tämän vuoksi pennun rokotteet annetaan sarjana 3-4 viikon välein kunnes pentu on yli 16 viikon ikäinen. Vasta tällöin voidaan olla varmoja, että maidon vasta-aineet ovat hävinneet ja rokote alkaa tehdä tehtäväänsä. Mitä enemmän pennulla on emän maidosta saatuja vasta-aineita (mitä paremmin rokotettu emä on, mitä paremmin pentu on imenyt ensimmäisinä elinvuorokausinaan), sitä kauemmin kestää, ennen kuin vasta-aineet ovat hävinneet ja rokotus alkaa tehota.

Ympäristön desinfioiminen:

Koiran parvovirus säilyy erittäin hyvin ympäristössä. Se voi kulkeutua eteenpäin kengissä tai vaatteissa. Se kestää jäätymistä talven yli, sekä monia kotien desinfektioaineita.

infektoituneet koirat erittävät virusta ulosteessaan suuria määriä ensimmäisen kahden viikon ajan altistuksesta. Tällöin ympäristö saastuu. Koska virus on levinnyt kaikkialle, ja on erittäin kestävä ympäristössä, mikään ympäristö ei ole viruksesta vapaa ellei sitä säännöllisesti desinfioida. Ulkoilualueet ovat saastuneita vähintään 7 lämmintä kuukautta viruserityksen päättymisestä. Kuivat aurinkoiset paikat voivat olla kontaminoituneita n 5 kk.

Kuivassa sisätilassa virus menettää infektoimiskykynsä noin kuukaudessa. Sisätiloistakaan virusta ei voida kokonaan hävittää, vaan virusmäärää pyritään vähentämään systemaattisesti.

Tehokkain desinfektioaine parvovirusta vastaan on kloriitti, jota laimennetaan veteen 1:30. Liuoksella käsitellään kaikki pinnat, lattiat, lelut, vuodevaatteet ja kaikki mahdollinen kontaminoitunut. Vähintään 10 minuutin kontaktiaika desinfektioaineeseen on välttämätön viruksen tappamiseksi. Höyrypesu tappaa myös viruksen. Jos esimerkiksi mattoja tai huonekaluja ei voida käsitellä kloriitilla, ne pidetään puhtaina ja kuivina ja odotetaan vähintään kuukausi, jotta virus kuolee. Nurmikoita voidaan kastella voimakkaasti virusmäärän vähentämiseksi.

Eläinlääkäri Elisa Välimäki, Koira-Kissaklinikka 19.1.2014

Röntgenkuvaus on lähes tärkein perustutkimusmenetelmä pieneläinten luuston ja nivelten, sekä vatsa- ja rintaontelon sairauksien diagnostiikassa. Lisäksi röntgenkuvausta käytetään tapaturmapotilaiden sisäisten vammojen selvittämiseksi. Sierainontelon, hampaiden ja sisäkorvarakenteiden röntgenkuvaukset ovat myöskin rutiinia klinikallamme. Ns. virallisia lonkka- ja kyynärnivelien röntgenkuvauksia tehdään koirille kasvuaikana kehittyneiden lonkka- ja kyynärnivelien kasvuhäiriöiden toteamiseksi.

Eniten klinikallamme kuvataan koiria ja kissoja, mutta myös kanien, marsujen ja kilpikonnien kuvaaminen on mahdollista. Rinta- ja vatsaontelokuvausta varten ei yleensä eläintä rauhoiteta tai nukuteta, mutta luuston ja nivelten (myös viralliset lonkka- ja kyynärnivelkuvat) kuvauksia varten eläin on rauhoitettava, jotta saadaan mahdollisimman hyvälaatuiset kuvat.

Rauhoitusta varten eläin on pidettävä ruuatta 12 tuntia ja ulkoilutettava hyvin ennen klinikalle tuloa.

Röntgenkuvauksissa käytettävät laitteet ovat samanlaisia kuin ihmisten tutkimuksissa käytettävät ja samat säännöt koskevat kuvaustilannetta. Kaikkien kuvauksessa avustavien henkilöiden on käytettävä lyijyliiviä ja kilpirauhassuojaa. Raskaana olevat naiset ja alle 18 vuotiaat eivät saa avustaa kuvauksissa.

Käytössämme olevan digiröntgenin ansiosta röntgenkuvat näkyvät tietokoneella lähes heti ja hoitava eläinlääkäri analysoi ja kommentoi kuvien löydökset. Käytämme tarvittaessa myös muiden eläinlääketieteen asiantuntijoiden apua mm. nivel- ja selkäkuvien arvioinnissa.

Viralliset lonkka- ja kyynärnivelkuvat lähetetään Suomen Kennelliittoon lausuttavaksi. Niiden tulos saapuu postiennakolla parin viikon kuluessa suoraan omistajalle kotiin.

Vuoden 2022 alusta alkaen koiran omistajan tulee aina tilata sähköinen ennakkolähete ennen virallisia terveystutkimuksia tai eläinlääkäritodistusta. Tutkimuksen suorittavat klinikat eivät enää vuoden vaihteen jälkeen tee koiralle lähetteitä virallisiin terveystutkimuksiin. Sähköinen ennakkolähete vaaditaan myös paperille täytettävistä tutkimuksista, joita ovat vielä silmätarkastus, maksatutkimus ja polveutumisen varmentaminen. Omistaja tilaa lähetteen Kennelliiton Omakoira-palvelusta tai Omakoira-mobiilisovelluksesta. Lähetteen tilaaminen ei vaadi Kennelliiton jäsenyyttä. Ohjeet lähetteen tilaamiseen löytyvät Kennelliiton verkkosivuilta osoitteesta: www.kennelliitto.fi/tilaaterveystutkimus.