Jokaisesta eläinpotilaastamme tehdään heti ensi käynnin yhteydessä potilaskortti.

Potilaskortistomme palvelee vastaisuudessa lemmikkisi koko terveydenhuollollisen historian ja tapahtumatiedon tallentajana. Tiedot tehdyistä tutkimuksista tuloksineen, annetuista hoidoista, rokotuksista, virallisista terveystarkastuksista yms. ovat kaikki tallessa ja heti esiin otettavissa.

Ylläpidämme klinikalla omaa lääkevarastoa, joka kattaa kaikki eläinlääkinnässä yleisimmin tarvittavat lääke- ja tukihoidolliset valmisteet ja tarvikkeet. Erilaisten hoitotoimenpiteiden tai kirurgisten operaatioiden jälkeen saat pääsääntöisesti tarvitsemasi lääkevalmisteet, sidetarpeet yms. klinikalta mukaasi.

Hoitajat leikkaavat koira- ja kissapotilaiden kynnet ajanvarauksella. Tosin potilaalta odotetaan hoitomyönteisyyttä, sillä tämä hoito tehdään ilman rauhoittamista. Kesäisin yleinen hoitajatoimenpide on myös punkkien poisto.

Eläinlääketiede, kuten ihmislääketiedekin, kehittyy ja edistyy koko ajan. Jatkuva täydennys- ja jatkokouluttautuminen on alallamme välttämättömyys – ja se koskee koko henkilökuntaamme. Alan ammattikirjallisuus ja kotimainen sekä kansainvälinen ammattilehdistö on jatkuvasti käytettävissämme klinikalla.

Kissan hampaat

Kissoilla maitohampaita on 26 kpl, pysyviä 30. Pysyvät hampaat ovat yleensä puhjenneet 7 kuukauden ikään mennessä. Pysyvien hampaiden puhkeamista tulee seurata. Vaikka kissoilla maitohampaiden jääminen ei ole niin tavallista kuin koirilla on hyvä seurata, että maitohampaat lähtevät pysyvien puhjetessa. Myös kissoilla tavataan purentavikoja, vaikkakaan ne eivät ole kovin yleisiä. Tarvittaessa purenta kannattaa tarkastuttaa eläinlääkärillä, jotta voidaan arvioida mahdollisten jatkotoimenpiteiden tarve.

Plakki, hammaskivi, parodontiitti ja stomatiitti

Kissoilla tavataan plakista johtuvia sairauksia. Plakki kertyy hampaiden pinnalle, mineralisoituu hammaskiveksi, johon toimii taas alustana plakille jne. Plakki aiheuttaa ientulehduksen josta seuraa hampaan tukikudoksen tulehdus, parodontiitti, jolloin havaitaan ienpakoa, hammasta ympäröivää luukatoa, hammas alkaa heilua ja lopulta irtoaa. Parodontiittia ehkäistään hampaiden säännöllisellä päivittäisellä kotihoidolla. Kissa kannattaa opettaa hampaiden harjaamiseen jo pikkupennusta alkaen, mutta aikuisenkin kissan on mahdollista oppia toimenpiteeseen.

Kissoilla tavataan myös suutulehdusta, jonka taustalla on useita tekijöitä. Tilanne vaatii aina tutkimuksia ja tarvittavan hammashoidon sekä kotihoidon.
Kissan suu onkin hyvä tarkastaa kotona säännöllisesti, ja mikäli havaittavissa on poikkeavaa tai kipuilua, on tilanne aina hyvä tarkastaa eläinlääkärillä. Suutulehdusta tavataan myös hyvin nuorilla kissoilla.

Hampaiden harjaus

Suun kotihoito tulee aloittaa jo pennulla, vaikka aikuisella tai vanhuksellakaan se ei ole myöhäistä. Hampaiden harjaus tulee aloittaa silloin kun hampaat ovat hyvässä kunnossa, koska tulehtuneet ikenet ovat arat ja harjaaminen tuottaa kipua. Keski-ikäisellä ja vanhalla eläimellä hampaiden harjaus on hyvä aloittaa sen jälkeen kun suu on tarkastettu ja puhdistettu eläinlääkärin toimesta.

Hampaiden harjaaminen tehdään säännöllisesti päivittäin. Harjaamisesta kannattaa tehdä toistuva rutiini, jonka jälkeen eläin palkitaan. Tarjolla on erilaisia harjoja ja sormiharjoja. Hammastahnana tulee käyttää eläimelle tarkoitettua tahnaa. Ihmiselle tarkoitettua tahnaa ei saa käyttää! Tahnan merkitys on vähäinen, mutta tahnat ovat maustettuja ja tekevät usein harjauksesta mieluisamman. Hammastahna kannattaa puristaa syvälle harjaksiin, jolloin maku kestää pidempään eikä tahna häivy heti ensimmäisellä harjankosketuksella.

Hampaiden harjauksen opettelu tehdään asteittain edeten. Aloitetaan totuttamalla eläin ienrajan harjaamiseen yläkulmahampaan ienrajasta. Tästä edetään ylähampaiden ulkopinnoille, jonne kertyy useilla eläimillä eniten hammaskiveä. Yläulkopintojen harjaamisen sujuessa siirrytään harjaamaan alahampaiden ulkopinnat. Suuta tulee usein hieman avata, jotta päästään harjaamaan ala M1 hampaan ulkopinta kunnolla. Ulkopintojen jälkeen siirrytään harjaamaan sisäpinnat. Kaikissa opetteluvaiheissa kannattaa käyttää makupaloja tai muuta palkkiota oppimisen tehostamiseksi. Opettelussa edetään hiljalleen astettain, hosumalla ei hampaiden harjaamisesti, kuten ei muistakaan hoitotoimenpiteistä, tule mitään ja opetteluun kannattaa panostaa.

Hampaiden harjaaminen on ehdottomasti tehokkain keino estää plakin kertymistä. Mikäli harjaaminen ei syytä tai toisesta onnistu, on markkinoilla useita tuotteita joista voi olla hyötyä suun hoidossa, kuten puruluut, plakin ehkäisyyn tarkoitetut erikoisruokavaliot, klorheksidiinipitoiset suuhuuhteet ja -geelit jne.

Vaikka hampaita harjataan säännöllisesti, plakkia ja hammaskiveä voi kertyä mm. ikenien alle ja hampaiden väleihin. Siksi säännöllinen harjaaminen ei poista säännöllisesti tehtävää hammaskivenpoistotarvetta. Hammaskivenpoisto ja suun tarkastus tehdään aina yleisanestesiassa.

Hammassyöpymät

Kissoilla tavataan usein hammassyöpymiä, joissa hampaan rakenne alkaa tuhoutua. Sairauden syytä ei tunneta. Muutosten esiintyessä hampaan kruunun alueella ovat ne kivuliaita. Tavallisin paikka on ienraja. Kivusta huolimatta kissat yleensä syövät normaalisti, eikä kipu ole helposti havaittavissa. Kissoilla on tärkeä hammashoidon yhteydessä tehdä hampaiden röntgenkuvaus, jolla selvitetään mahdolliset syöpymämuutokset ja niiden laajuus.
Hammassyöpymien hoitona on hampaiden poisto. Paikkaus ei kannata, koska muutokset etenevät paikkauksesta huolimatta. Aina ei hammas ole enää kokonaan poistettavissa, joissain tapauksissa hampaan juuri on saattanut korvautua kokonaan luulla. Tällöin voidaan poiston sijaan tehdä ns. kruunuamputaatio, eli poistetaan jäljellä oleva kruunu. Tilanne arvioidaan aina tapauskohtaisesti ja tehtävä toimenpide tilanteen mukaan.
Hammassyöpymät voivat liittyä myös ientulehdukseen tai parodontiittiin. Näissäkin tapauksissa hoitona on poisto.

Hammasmurtumat

Hammasmurtumat on hyvä tarkastutaa eläinlääkärillä. Komplisoidut murtumat ovat kivuliaita ja vaativat hoitoa. Kissan suu onkin hyvä kotona tarkastaa säännöllisesti muutosten varalta ja vuosittain yleisanestesiassa tehtävä hammashoito hampaiden röntgenkuvauksineen on suositeltavaa.

Artikkelin kirjoittanut eläinlääkäri Saara Kauppila, Koira-Kissaklinikka

Lisää kissojen hampaista täältä linkistä I Cat Care sivuilta.

Koiran nivelrikon ja tulehduksen hoito Interleukiini Reseptori Antagonisti Proteiinin, eli IRAP:in avulla

Interleukiinit ovat tulehdusvälittäjäaineita, jotka ylläpitävät tulehdusta nivelessä. Tulehdus vaurioittaa hiljalleen niveltä ja nopeuttaa siten nivelrikon etenemistä. Niveltulehduksen hoitaminen on nivelrikon hoidossa tärkeätä.

Perinteisesti koiran nivelrikon hoitoon on käytetty tulehduskipulääkettä, kortisoni-tai natriumhyaloronaattii-injektioita, suun kautta annettavia lisäravinteita mm. kondroitiinisulfaattia tai glukosamiinia. IRAP tarkoitus on estää ja poistaa tulehdusta ylläpitävät välittäjäaineet nivelestä ja sen kasvutekijät pyrkivät korjaamaan niveleen jo kehittyneitä vaurioita. Hoitavan ominaisuuden vuoksi IRAP kuuluu kantasoluhoidon ja verihiutalerikasteen (PRP) tavoin ns. regeneratiivisiin hoitoihin jotka siis auttavat elimistöä uudistumaan. Kortisoni-injektiot vähentävät tulehdusta tehokkaasti, mutta se ei korjaa niveltä. Kipulääkkeet poistavat kipua ja osittain myös tulehdusta, mutta eivät myöskään korjaa vaurioita.

PRP eli platelet rich plasma, verihiutalerikas plasma:

Verihiutaleet osallistuvat elimistössä ensimmäisten solujen joukossa kudosvaurion korjaukseen. Verihiutaleet erittävät kasvutekijöitä jonka avulla elimistö aloittaa paranemisprosessin. Verihiutaleissa on mm. seuraavia kasvutekijöitä: insuliininkaltainen kasvutekijä (IGF-I), verisuonen endoteelikasvutekijä (VEGF), verihiutalekasvutekijä (PDGF), transforvoima kasvutekijä (TGF).Koiran omasta verestä erotellaan siis verihiutaleet, jotka  injisoidaan niveleen jossa ne  aktivoituu  ja vapauttaa  kasvutekijöiitä.

BMAC eli luuydinrikaste, kantasoluhoito:

Koiran luuydintä kerätään yleisanestesiassa ja kantasoluhoito tehdään useimmiten yhdistyneenä PRP hoidon kanssa. Kantasolut toimivat kudoksen uusiutumisen alustana, jolloin esim. jännekudos, nivelkapseli, nivelrusto saa lisää edellytyksiä korjaantua. Kantasoluhoitoa ollaan aktiivisesti viimeiset 10 vuotta tutkittu maailmalla ja klinikalla on Companionin CRT laite käytettävissä hoitoja varten. Linkkinä Companionin video https://www.youtube.com/watch?v=_huF-s59P9M

Tutkimusartikkeleita;
Partial Cranial Cruciate Ligament Tears Treated with bone Marrow or Adipose Derived Stem Cells with platelet rich plasma in 36 Dogs; A retrospective study Sherman O. Canapp et al.

Ihon normaali rakenne ja toiminta:

Iho on suojavyöhyke ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Kyseessä on fysikaalinen, kemiallinen ja mikrobien yhteisesti rakentama puolustusvyöhyke. Karva on perustava fysikaalinen puolustaja, josta myös löytyy mikro-organismeja. Ihon pintakerros (stratum corneum) on tärkeimpiä puolustajia, jonka pinnassa on talirauhaseritettä, hikirauhaseritettä ja rasvamolekyylejä. Näiden keskinäinen tasapaino takaa vasta-aineiden toiminnan iholla ja pitää sillä tavalla ihon ehjänä ja vastustuskykyisenä. Vesiliukoiset partikkelit ovat epäorgaanisia suoloja ja proteiineja, jotka estävät mikro-organismien lisääntymisen iholla.

Ihon pinnalla olevien rasvojen määrä tai pitoisuus-suhteet eivät pysy kokoajan samalla tasolla ja talirauhaseritteet hajoitetaan vapaiksi rasvahapoiksi, joiden tehtävänä on tuhota bakteereja ja sieniä. Eri vasta-aineryhmiä löydetään eri paikoista ihoa: talirauhasesta, karvatupesta ja ihon syvimmältä solukerrokselta löytyy Ig M vasta-ainetta, kun taas hikirauhasissa löytyy Ig A: ta jne. Kun tämä monimutkainen kemiallinen reaktioketju häiriintyy, voidaan ymmärtää miten hankalaa on palauttaa normaali tasapaino SA koiralla, jolta puuttuu kokonaan talirauhaserite ihon ”kemiallisesta kattilasta”. Ihon happamuuden ja sen ”antimikrobisen tehon ” välissä on selkeä tasapaino ja riippuvuus-suhde.

Karvatupet sijaitsevat koiran iholla yleensä 30–60 asteen kulmassa ihon pintaan nähden. Karvoja on nk. primaarikarvoja (isot pisimmät) ja sekundaarisia karvoja (pienemmät, toissijaiset karvat) Primaarikarvoilla on karvatupessa talirauhanen ja hikirauhanen, sekä karvatuppea liikuttava lihas. Sekundaarisilla karvoilla saattaa olla vain talirauhanen karvatupen rinnalla. Karvoja on koiralla ryhmissä 100–600 /neliösenttimetri. Ryhmissä on 2-15 karvaa. Koiralla ihon paksuus vähenee kohti vatsaa ja nivusia sekä kainaloita. Paksuin iho on päälaella, selässä ja hännän tyvessä.

Ihomuutoksia päänalueella

Sebaceous adeinitis eli SA on heterogeeninen ryhmä sairauksia, joissa yhteistä on karvatupen tulehdus / tulehdusreaktiot ja talirauhasen toimintaa estävät ja häiritsevät reaktiot (talirauhasen tulehdus, talirauhasen surkastuminen tulehdusreaktion jälkeen) Hoitovasteiden arviointi ja määritteleminen on hyvin vaikeaa. SA:n eri muotoja on arvailtu sen mukaan mikä epäillään sairauden taustatekijäksi, esim.

• talirauhasen surkastuminen on perinnöllinen reaktio ja se alkaa jo kasvuaikana
• talirauhasen tuhoutuminen on soluvälitteinen immunologinen reaktio talirauhasen jotain määrättyä rakennetta vastaan
• alun perin kyseessä on ihon pintakerroksen (keratinisaation) eli sarveistumistapahtuman häiriö ja tämän seurauksena talirauhasen tukkeuma ja rauhanen tuhoutuu tulehdusreaktion seurauksena
• sekä talirauhasen surkastumisen, että keratinisaatiohäiriön syynä on epänormaali rasva-aineenvaihdunta.

Kliiniset tapaukset: SA:ta nähdään pääasiassa nuorilla ja keski-ikäisillä aikuisilla koirilla, määrättyyn sukupuoleen sidottua esiintymistä ei ole havaittu. Eniten tapauksia nähdään kirjallisuuden mukaan isovillakoiralla, samojedeilla, akitalla ja vizslalla, mutta useilla muillakin roduilla nähdään tapauksia (allekirjoittaneella tapauksia esim. seuraavissa roduissa: bologneesi, hovawart, berninpaimenkoira, kultainen noutaja).

Kliiniset oireet, ihomuutosten sijainti ja laajuus vaihtelevat suunnattomasti tapauksesta toiseen. Yleensä kuitenkin havaitaan kahta eri muotoa SA: ta, pitkäkarvaisilla ja lyhytkarvaisilla erityyppisinä muutoksina.

Pitkäkarvaisilla koirilla karva tulee yleensä elottomaksi ja karkeaksi, sekä katkeilevaksi. Runsasta hilseilyä / eritekertymää esiintyy nimenomaan karvan juuressa olevana kuivuneena karvatuppieritteenä (hair casts). Monesti ihomuutokset näkyvät ensimmäisenä keskilinjassa runkoa, kuonon päällä, päälaella, keskiniskassa, keskiselässä, korvalehdissä ja hännässä (”rotan häntä”). Ihomuutokset vaihtelevat voimakkaasti koirasta toiseen. Dunstanin mukaan amerikkalaisessa isovillakoirassa noin 25 % sairaista koirista on subkliinisiä (piileviä tapauksia) eli eivät näytä oireita selkeästi. On myös nähty tapauksia, joissa koirilla eivät oireet etene alkua pidemmälle, vaan oireina on vain pientä hilseilyä, ei kutinaa tai tulehdusreaktioita. Joissakin tapauksissa oireet pahenevat ja hiukan paranevat sykleissä, riippumatta hoidosta.

Akitalla SA näyttää olevan vakavampi, kuin monella muulla rodulla. Akitan ihomuutoksia ovat tyypillisesti karvatupentulehdus, hilseily, karvan paakkuuntuminen osittain karvatuppieritteen takia, karva on ”liimamaisesti ” kasassa. Karvatuppierite on keltaisen ruskeaa tahmeaa eritettä. Pohjavillan voimakas irtoaminen ja karvanlähtö yleensä ovat tyypillistä. Näillä koirilla voi olla systeemisiä oireita (kuumeilua, ihon kipua), yleensä kutinaa ei kuitenkaan havaita ihomuutosten takia, kuitenkin karvatuppitulehduksen edetessä stafylokokkitulehdukseksi, kuvaan tulee yleisen ihotulehduksen kutina ja voimakas haju.

Lyhytkarvaisilla roduilla, kuten vizslalla, iho ja karvamuutokset alussa muistuttavat ”koinsyömää karvaa ”. Lievää hilseilyä saattaa esiintyä, ihomuutoksia havaitaan yleensä ensin päässä, korvalehdissä ja rungossa. Kutinaa on hyvin harvoin havaittu, eikä näille koirille yleensä kehity karvatupentulehdusta (follikuliittia).

SA:n diagnostisointi

Verinäytteet ovat yleensä normaalit. Ihon raapenäytteet ja sieniviljelyt ovat negatiivisia. Hormoni määrityksen normaaleja (lähinnä kilpirauhasarvoja mitataan) Varma diagnoosi saadaan vain ihon koepalatutkimuksella. Koepalat pitää ottaa alueelta, jossa on selkeitä muutoksia ja riittävän syvältä, jotta saadaan varmasti mukaan ihon karvatupen pohja.

Koepalavastauksessa voi olla mainittuna tulehdus karvatupen ympärillä (perifollikuliitti), pääasiassa karvatupen kanavan suulla, sekä talirauhasen tuhoutuminen. Tyypillistä on myös se, että erite tukkii karvatupen suun estäen näin normaalin eritteen kulun ulospäin. Joissakin tapauksissa talirauhaset ovat jo täysin surkastuneet ja niiden tilalla nähdään ihon arpeutumista eli fibroosia.

Mitkä sairaudet voivat muistuttaa SA:ta

• A vitamiini responsiivinen dermatoosi (keratinisaatiohäiriö). Kuitenkin rodut poikkeavat tyypillisistä SA roduista: cockerspanieli, labradorinnoutaja ja kääpiösnautseri. Kliiniset muutokset pääasiassa vatsassa ja kyljissä, ihon haju muuttuu. Koepaloissa ovat talirauhaset tallella.
• Stafylokokkibakteerin aiheuttama karvatupentulehdus .Tämän seurauksena ei synny esim. pohjavillan irtoamista , tämä myös kutiaa selkeästi .Talirauhasen rakenne löytyy koepalasta normaalina.
• Demodex eli karvatupessa elävä sikaripunkki : raapenäytteestä löytyy sikaripunkkeja, ensimmäiset oireet yleensä kuonossa , silmien ympärillä ja etujalkojen etupuolella. Karvatupen talirauhanen ei muutu.
• Karvatupen surkastuma (follicular dysplasia) näillä koirilla on karvattomuutta , karvan ohenemista mutta karvassa ei ole eritekertymää. Karvatupen surkastumisen myötä karvat ohenevat ja pienenevät ja vähitellen ei enää karva kasva kun karvatuppi on tuhoutunut. Koepaloissa on kuitenkin nähtävissä talirauhasia, vaikka karvatupet ovat ensin miniatyyrejä ja pikkuhiljaa surkastuvat.
• Hormonaaliset häiriöt , esim. kilpirauhasen vajaatoiminta saattaa aiheuttaa voimakasta karvanlähtöä, kuitenkin pään alueella ja raajoissa on normaali karvoitus. Karvatupesta ei tule eritettä karvan kylkeen tai iholle, koska karvatupet ovat lepovaiheessa eivätkä tuota karvaa sairauden hoitamattomassa vaiheessa. Sukupuolihormonien häiriötiloissa on myös karvatupen lepovaihe tyypillinen, eikä talirauhaseritettä ole havaittavissa karvan kyljessä, sukupuolihormonitkaan eivät ”vaikuta päähän ja raajoihin”

Hoitovaihtoehtoja

Koepalavastauksen jälkeen voidaan suunnitella hoitoa. Muistettava on, että kyseessä on aina tukihoito, koska itse talirauhasen surkastumisen etenemiseen tai muotoon ei pystytä vaikuttamaan.

• Ihon pintakerroksen puhdistamiseen ja ohentamiseen (keratolyyttiset) tarkoitetut shampoot ovat osoittautuneet aika hyviksi.
• Joillakin koirilla auttaa 50-70% propylenglykoli liuos, alkuun suihkutettuna päivittäin ja jatkossa 2-3 kertaa viikossa
  Lisäämällä ravintoon Omega 3 ja Omega 6 rasvahappoja, voidaan edesauttaa ihon normaalia aineenvaihduntaa.
• Synteettinen kortisoni ei tehoa ja aiheuttaa sivuvaikutuksia koiralle.
• Joillakin koirilla on saatu apua synteettisistä retinoidista.
• Syklosporiini hoitoa on kokeiltu , kyseessä solusalpaajalääke, jota käytetään tänä päivänä atopian hoitoon koirilla.
• Tulehduksen hoito niillä koirilla, joille tulee voimakas tulehdusreaktio iholle (yleensä ne rodut joilla runsas pohjavilla)

Koska osalla roduista on voitu osoittaa taipumuksena perinnöllisyyttä, on tärkeää jalostuksessa huomioida sairaus. Valitettavasti käy niin, että rodun pienentyessä sukulaisuusprosentti kasvaa. Tämä vaikeuttaa sopivan yhdistelmän löytymistä. Toisaalta, kun tutkitaan perinnöllisyyttä, niin joudutaan tekemään koe-astutuksia ja pentueita informaation keräämiseksi. SA on kiivaasti tutkittu sairaus ja sen eri muodot eri roduilla osoittaa miten monimutkaisen ja vaikean haasteen edessä ollaan kun halutaan selvittää ”mistä tämä alkaa”.

Vain antamalla avoimesti tietoa eteenpäin voimme yhdessä löytää materiaalia ja tietoa, jonka avulla SA:ta voidaan vastustaa ja hoitaa.

Artikkelin kirjoittanut: Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Eva Einola-Koponen Koirakissaklinikka Oy, Turku

Lisämunuaisen kuorikerros tuottaa elimistön omia kortikosteroideja. Mineralokortikoideja tarvitaan mm. elektrolyyttitasapainoon, glukokortikoideja erityisesti stressitilanteissa. Lisämunuaiskuoren tuhoutuminen tai toimimattomuus aiheuttaa vajaatoiminnan oireita eli Addisonin-taudin. Taudin syy on useimmiten tuntematon: syynä voi olla autoimmuunitauti, infarkti tai amyloidoosi, se voi tulla Cushingin-taudin hoidossa käytetyn mitotaani-lääkityksen seurauksena, tai syynä voi olla aivolisäkkeen tuottaman ACTH hormoni puute. Joskus pitkäaikaisen kortisonilääkityksen lopettamisen jälkeen koiran lisämunuaiskuori ei enää toimikaan.

Addisonin taudin esiintyminen koiralla:

Tautia todetaan nuorilla ja keski-ikäisillä (2-4 vuotiailla) koirilla, nartuilla uroksia enemmän. Koirilla tauti on harvinainen, kissoilla erittäin harvinainen. Rotualtisteena pidetään isovillakoiraa, partacollieta, rottweileria ja valkoista länsiylämaanterrieriä.

Taudin oireet:

Aluksi oireita voi esiintyä vain stressitilanteissa (trauma, infektio, leikkaus ), ja koiran vointi on välillä parempi. Yleisiä oireita ovat oksentelu, ripuli, ruokahaluttomuus, vatsakipu ja painon menetys. Koira on väsynyt ja haluton. Tärinää, lihasheikkoutta ja lihaskipuja voi esiintyä. Joskus tauti voi puhjeta kriisiksi: verenpaine laskee, koira on heikko, jopa tajuton, alilämpöinen ja kuivunut. Kissalla oireena ovat ruokahaluttomuus, laihtuminen ja välinpitämättömyys.

Diagnostiikka:

Tyypillisesti verinäytteessä on kohonnut kalium ja alhainen natrium pitoisuus. Usein tautiin liittyy kohonneet munuaisarvot. Perusverinäytteet voivat olla myös normaalirajoissa. Diagnoosi varmistetaan ACTH -testillä, jolloin koiralta otetaan 2 verinäytettä 2 tunnin välein. Röntgenkuvassa voi näkyä alhaisesta verenpaineesta johtuvia muutoksia (pienikokoinen sydän), EKG:ssä korkea kalium aiheuttaa muutoksia.

Hoito:

Lääkehoidolla korvataan puuttuva elimistön kortikosteroidituotanto: Peruslääkkeenä annetaan mineralokortikoideja, kauppanimeltään Florinef. Tarvittaessa lisäksi annetaan glukokortikoideja, kauppanimeltään Prednison. Lääkitys on elinikäinen. Kriisitilanteessa potilasta hoidetaan klinikalla suonensisäisellä nestehoidolla ja lääkityksellä, kunnes se ei enää oksenna ja alkaa syödä, tämän jälkeen jatketaan lääkitystä suun kautta.

Kontrollit ja ennuste:

Aluksi kontrolloidaan potilasta 2 viikon välein (yleiskunto ja veren elektrolyytit, ACTH- testi tarvittaessa ), myöhemmin 3 -6 kuukauden välein. Ennuste on hyvä, eli koira voi elää normaalin elämän lääkityksellä, kunhan sopiva lääketasapaino on löydetty.

Punasolut saavat energiaa nk. ATP -muodossa. Energiaa kulutetaan esim. solumuodon ylläpitämiseen, aktiivisen kalvojen läpi tapahtuvaan liikenteeseen ja synteettiseen aktiviteettiin. Kypsä punasolu ei sisällä mitokondrioita ja on täten riippuvainen nk. anaerobisesta glykolyysistä eli sarjasta eri entsyymien avulla tapahtuvaa sokerin palamista energiaksi. Pyruvaattikinaasi eli PK katalysoi glykolyysin yhtä vaihetta, mutta energiametabolismi onkin heikentynyt niissä punausoluissa, joissa on niukasti PK:ta. Nämä punasolut ovat lyhytikäisiä ja syntyvät aneeminen tila luuytimen pyrkiessä korjaamaan tilannetta työntämällä liikenteeseen eli verenkiertoon epäkypsiä punasoluja eli retikulosyyttejä.

Perinnöllistä PK -puutosta on todettu basenjilla, länsiylämaanvalkoisella terrierillä, cairnterrierillä ja amerikkalaisella eskimokoiralla, sekä Abessinian kissalla. Somalikissoilla ko. ongelmaa on myös muutama tapaus tavattu. Kyseessä on väistyvä eli resessiivisesti periytyvä sairaus. Sairaat homozygootit oireilevat vasta useamman kuukauden iässä tai nuorella aikuisiällä.

Kliiniset oireet:

• rasituksensietokyky huononee
• vaaleat limakalvot
• sydänfrekvenssi nousee
• systolinen sivuääni sydämessä
• vatsaonteloa tunnusteltaessa maksa ja perna tuntuvat suurentuneelta
• joskus myös limakalvojen keltaisuutta eli ikterusta
• heikkoutta ja lihaksettomuutta
• Heterozygootit eivät sairastu (kantavat sairautta sairastumatta).

Sairauden syyt ja riskitekijät:

Normaalilla aikuisella koiralla punasolut sisältävät vain yhden PK -isoentsyymin (R tyyppi). Basenjilla on todettu puutos PK-L alleelissa, spesifisiä molekylaarisia puutoksia muilla koiraroduilla ei ole havaittu.

Diagnostisointi:

Muut hemolyyttiset (punasoluja hajottavat) anemiat suljettava pois, kuten immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia, hemobartonelloosi, babesioosi, heinz body hemolyyttinen anemia, mikroangiopaattinen hemolyyttinen anemia, fosfofruktokinaasi puutos. Fosfofruktokinaasipotilas kärsii usein suonen sisäisistä pienistä veritulpistakin ja virtsaan tulee hemoglobiinia hajonneista punasoluista. Näitäkin sairauksia tutkitaan DNA -testein.

Verinäytetutkimukset ja punasoluarvojen tutkimukset sekä virtsanäytteiden tutkimukset osoittavat minkä tyyppisestä anemiasta puhutaan. Punasolujen totaali punasolujen PK -aktiviteettia voidaan tutkia, mutta tutkimuksen merkitys ei kissalla kuitenkaan ole kovin hyvä. Entsyymien lämmönsietokyvyn kestävyys ja punasolujen glykolyyttisen aktiviteetin mittaus sekä isoentsyymien elektroforeesi kuuluvat erikoislaboratorioiden tehtäviin. DNA -testi esim. basenjille ja muille roduille, joilla samantyyppistä ongelmaa epäillään.

Luuydinsiirto voi pelastaa jonkun yksilön. Hoito esim. rautakelaattivalmisteilla, kuten deferoxamiini, voi pidentää ikää. Eläimet kuolevat yleensä vakavaan anemiaan, maksan epänormaaliin toimintaan ja nesteenkertymiseen vastaonteloon. Tutkimustyö on edelleen kesken ko. sairauden kohdalla ja koko ajan tulee uutta tietoa.

Artikkelin kirjoittanut: Ell Eva Einola-Koponen, Koira-Kissaklinikka Oy, Turku

Koira-Kissaklinikka on kansainvälisen kissajärjestön International Society of Feline Medicine jäsen ja saanut Cat Friendly eli Kissaystävällisen klinikan vaativaa kulta-sertifikaatin. Osana jäsenyyttä saamme paljon tietoa kissoista ja kissan hyvinvoinnista. Tässä yksi järjestön sivuista International Cat Care joista toivomme olevan iloa ja hyötyä kaikille kissa-asiakkaillemme.

Pienten koiranpentujen ruumiinlämpö ja oikea ympäristön lämpötila

Alle kolmeviikkoiset pennut eivät kykene itse säätelemään ruumiinlämpöä, joka vastasyntyneeltä peräsuolesta mitattuna on 35.6–36.1 astetta, viikon ikäisellä 37.8 astetta. Siihen asti pentujen lämpö pidetään tarpeeksi korkeana säätelemällä ympäristön lämpöä esim. lämpölampulla, -patjalla tai kuumavesipulloilla. Kaikkien näiden kanssa täytyy kuitenkin valvoa, etteivät pennut pääse polttamaan itseään.

Alle viikon ikäisen koiranpennun ympäristön lämpötila pidetään tasaisessa 29–32 asteen lämmössä seuraavien parin viikon kuluessa lämpö asteittain lasketaan normaaliin huoneenlämpöön. Jos ruumiinlämpö on liian alhainen, pennut syövät huonosti. Tästä puolestaan seuraa suoliston toiminnan heikkeneminen ja nk. hypoglykemia (liian alhainen verensokeri), jota pahimmillaan joudutaan korjaamaan pakkoruokinnalla ja antamalla nestettä nahan alle.

Koiranpennun keinoruokinta

Ensimmäisenä ruokana orvoille pennuille on emonmaidonvastike. Ruokamäärien suhteen seurataan pakkauksen annosteluohjeita. Jos pentu ei ole aivan vastasyntynyt, eikä tiedetä sen aiemmasta ruuasta, voi vastikkeen aloittaa aluksi puolikkaalla annoksella suolistovaivojen välttämiseksi Normaaliannokseen siirrytään asteittain seuraavan vuorokauden kuluessa. Emonmaidonvastike tarjotaan aina lähes ruumiinlämpöisenä hypotermian (alilämpöisyys) estämiseksi. Nälkäinen pentu on levoton, itkee eikä rauhoitu nukkumaan. Jos pentu tuntuu jatkuvasti nälkäiseltä syömisen jälkeenkin, voidaan päivittäistä vastike-annosta hieman nostaa, muutos ei kuitenkaan saa olla yli 2ml / pv oksentelun estämiseksi.

Pentujen totuttaminen kiinteään ruokaan

3-4 viikon iässä aloitetaan kiinteän ruuan tarjoaminen. Aluksi annetaan hyvin pieniä määriä korkealaatuista penturuokaa, kuivamuonaa voidaan tarjota 4-5 viikon iässä kun pennulla on jo useampia puruhampaita. Pennut syövät parhaiten ”luonnollisessa” asennossa; vatsallaan pää hieman koholla ja ojennettuna. Aina syömisen jälkeen pennut röyhtäytetään pitämällä pentua kämmenellä n 45 asteen kulmassa pääpuoli – tietenkin – ylöspäin, ja hieromalla tai taputtamalla varovasti pennun selkää. Päivittäinen punnitus auttaa seuraamaan pennun kasvua. Mikäli pennun paino ei nouse, voidaan aluksi lisätä vastikeannosta, mikäli sekään ei auta on syytä ottaa yhteys eläinlääkäriin.

Ykkönen ja kakkonen ja pesu

Alle kolmeviikkoinen pentu ei osaa omin avuin virtsata tai ulostaa, tämän vuoksi pentujen hoitajan täytyy varovasti hieroa pepun ja sukuelinten aluetta lämpimään veteen kostutetulla pumpulitupolla. Tämä pitäisi tehdä aina ennen syömistä (pennun iästä riippuen 4-5 kertaa päivässä). Ulostetta saattaa tulla vain kerran päivässä, mutta virtsaa pitäisi tulla joka kerralla. Vastasyntynyt saattaa ulostaa ensimmäisen kerran vasta kahden päivän ikäisenä. Noin kolmeviikkoisena pennut eivät enää tarvitse apua. Pennun normaaliuloste on väriltään sinapinkeltaisen ja oranssin välillä, rakenteeltaan tahnamaista. Virtsan väri vaihtelee kirkkaasta vaaleankeltaiseen, tummankeltainen tai oranssi virtsa voi tarkoittaa, että pentu saa liian vähän vastiketta.

Orpopennut kylvetetään kahdesti viikossa lämpimällä, kostealla/nahkealla pesulapulla. Tämä stimuloi ihoa samalla tavalla kuin emon nuoleminen.

Pentulaatikko

Noin neliviikkoisiksi pennut asuvat pentulaatikossa. Tässäkin on huomioitava lämpötila; jos käytetään pahvilaatikkoa kylmällä sementtilattialla, tarvitaan laatikon pohjalle hyvä lämpöeristys pyyhkeiden tai huopien avulla. Pentukopassa täytyy olla myös hieman viileämpi alue jonne pennut pääsevät vilvoittelemaan, jos niille tulee liian kuuma. Kun pennut alkavat liikkua enemmän noin neljäviikkoisina, ne päästetään pieneen ”pentuturvalliseen” huoneeseen.

Koiranpennun sosiaalistaminen

Orpopentujen kasvatuksessa ”sosiaalisuuskasvatus” esittää tärkeää roolia. Pentuja pitäisi käsitellä ruokinnan lisäksi useita kertoja päivässä. Uusien hajujen, näkyjen ja äänien kokeminen opettaa pennuille, etteivät uudet tilanteet ole pelottavia. Kun pennut alkavat liikkua enemmän, kaikki uteliaisuutta kiehtovat lelut ovat hyväksi, esim. pallo jossa kulkunen sisällä tai rapiseva paperitollo tarjoaa pennuille viihdykettä pitkäksi aikaa. Leluja valitessa täytyy tarkistaa, ettei pentu voi saada niistä pieniä osia irti.

5-7 viikon ikäisenä orpopentujen maailmaan aletaan tuoda uusia ja useita eri-ikäisiä ihmisiä, lapsia ei kuitenkaan päästetä käsittelemään pentuja ilman valvontaa. Tässä vaiheessa pentuja aletaan totuttaa siihen, että silmät, korvat, hampaat ja raajat tutkitaan ja turkkia harjataan varovasti. Kun pentu siirtyy uuteen kotiin, sen täytyy olla käsiteltävissä. Helpoin tapa on aloittaa jo nuorena ”harjoitukset”. Perheen muut lemmikit voidaan tässä vaiheessa esitellä orpopennuille, koko ajan on tietenkin valvottava, ettei vahinkoja pääse tapahtumaan.

Sosiaalisen kehityksen parhaita ohjenuoria on, ettei mitään mitä ei sallita aikuiselle, sallita myöskään pennulle. Jos koiranpentua leikitetään niin, että se saa purra ihmisen kättä tai jalkaa, voi olla varma siitä että tämä jatkuu myös aikuisena. Jos pentuja ei opeteta kynsien leikkuuseen tai harjaamiseen, on turha odottaa aikuisenkaan sitä sallivan. Jos koiran annetaan leikkiä rajusti kissanpennun kanssa, kissa suhtautuu aikuisenakin koiriin aggressiivisesti tai pelokkaasti. Vastaavasti jos kissa saa raapia koiranpentua, ei voi odottaa aikuisen koiran olevan suuri kissan ystävä.

Pikkupentujen yleisimmät terveydelliset riskit

Terveydellisistä ongelmista yleisin orpopennuilla on oksentelu ja ripuli. Usein aiheuttajana on ruokavalion muutos, mutta myös loiset, bakteerit ja virustartunnat ovat mahdollisia. Toinen yleinen terveysongelma ovat hengitystietulehdukset. Näiden aiheuttaja voi olla bakteeri tai virus, ja tulehduksen seurauksena voi esiintyä ruokahaluttomuutta. Molemmissa tapauksissa kannattaa ottaa yhteys eläinlääkäriin mahdollisen hoidontarpeen tarkistamiseksi.

Alle 12-viikkoisilla orvoilla koiranpennuilla tavataan kohtalaisen yleisesti myös kuolemaan johtavaa ‘ hiipumista’. Pentu on saattanut vaikuttaa täysin terveeltä, mutta menehtyy alle kolmekuisena. Riskitekijöinä mm matala syntymäpaino, infektiot, anemia. Ensimmäiset rokotukset orpopennulle voidaan antaa jo 6-8 viikon iässä jos pentu ei ole saanut lainkaan emonmaitoa tai emon rokotuksista ei ole tietoa. Matokuuri annetaan vähintään viikkoa ennen rokotusta.

Artikkelin kirjoittanut: Pieneläinhoitaja Irma Halinen Koira-Kissaklinikka Oy, Turku

Punkki, eli puutiainen, eli Ixodes ricinus on hämähäkkieläimiin kuuluva verta imevä niveljalkainen. Sitä esiintyy suuressa osassa Eurooppaa. Suomessa punkkeja tavataan maan etelä- ja keskiosassa, erityisesti Ahvenanmaalla, lounaissaaristossa ja etelärannikolla. Punkin elinympäristöä ovat lepikot ja muut varjoisat ja kosteat metsät sekä heinikkoiset pensaikkoalueet, joissa aluskasvillisuus tarjoaa sopivan ilmankosteuden.

Punkin elinkiertoon kuuluu neljä kehitysvaihetta, muna-, toukka-, nuoruus – sekä aikuismuodon naaras tai uros. Voidakseen kehittyä seuraavalle asteelle tarvitsee punkki sekä toukka- että nuoruusvaiheessa yhden veriaterian. Aikuisen naarankin pitää imeä itsensä täyteen verta, ennen kuin se pystyy munimaan. Toisinaan myös urokset voivat imeä verta. Lähes aikuisen punkin näköiset, mutta pienemmät, toukka- ja nuoruusmuodot imevät verta noin 2-7 vrk ajan yleensä pienistä nisäkkäistä tai linnuista. Aikuiset naaraat valitsevat uhrikseen keskikokoisen tai suuren nisäkkään ja voivat olla kiinnittyneenä pidemmän aikaan. Suomen olosuhteissa punkin elinkierto on ainakin kolme vuotta, jolloin jokainen kehitysvaihe kestää vuoden. Punkki ehtii siis elämässään imeä 3 kertaa verta, yleensä kerran kesässä. Varsinaista punkkikautta on touko-huhtikuusta syyskuuhun.

Punkit voivat olla aktiivisia vielä yli +5 C asteessa.Kylmän vuodenajan punkki talvehtii jäätyneenä. Punkki voi toimia monien ihmisten ja eläinten tautien vektorina. Verta imiessään siirtyy isäntäeläimestä tautia aiheuttavia mikrobeja ja uusi uhri saa tartunnan seuraavan veriaterian yhteydessä. Monet taudinaiheuttajat voivat säilyä puutiaisen elimistössä pitkään, kehitysvaiheesta toiseen ja eräät taudit voivat jopa siirtyä sukusolujen mukana seuraavaan punkkisukupolveen.

Puutiaisten puremien ennaltaehkäisy

Puutiaissairauksien tärkein ennaltaehkäisy on estää sairauden välittyminen puutiaisesta eläimeen. Tämän hetken tiedon mukaan puutiasen sairaudet leviää kun puutiainen on aterioinut valmiiksi ja alkaa erittämään ympärillä olevaan kudokseen sylkeä. Tämä on yleensä noin 2 vuorokautta kiinnittymisestä. Puutiaisten estoon on markkinoilla useita eri valmisteita suihkeita, valeluliuoksia, lääkkeellinen kaulapanta tai suun kautta annettavan tabletin muodossa. Osa lääkkeistä toimii karkottavana ja osa tappaa puutiaisen. Riippuen yksilöstä, sen iästä ja lääkkeen sopivuudesta  löytyy   jokaiselle  potilaalle sopiva puutiaisten esto- häätö. Hoidosta kannattaa  keskustella vuosittaisten  terveystarkastuksien ja esim.  rokotuksien yhteydessä oman eläinlääkärin kanssa. Reseptivalmisteiden määrämiseen on määrävän eläinlääkärin tullut tutkia eläin jotta sille voidaan määrätä reseptilääkkeitä.

Suomessa punkkien levittämiä infektioita ovat mm. borrelioosi (Lymen tauti), anaplasma,  Puutiaisaivokuume (kumlingen tauti, TBE, tick-borne enkephalitis), Erlichioosi, tularemia (jänisrutto), sekä babesioosi.

Borrelioosi

Borrelioosi on tunnetuin punkkien välittämä infektio, jonka aiheuttajana on spirokeettoihin kuuluvien Borrelia-suvun bakteerit.

Tartuntatapa punkin pureman kautta; bakteerit siirtyvät syljessä, mutta tämä tapahtuu yleensä vasta sitten kun punkki on ehtinyt olla kauemmin kuin vuorokauden kiinnittyneenä isäntäeläimeen.

Tautia esiintyy mm ihmisillä, koirilla, hevosilla ja naudoilla. Tavallisia borrelioosin oireita koirilla ovat ruokahaluttomuus, väsymys, kuumeilu sekä niveltulehdukset ja niistä johtuvat ontumat ja liikuntavaikeudet. Borrelioosi voi aiheuttaa myös imusolmuketulehduksia sekä munuais- ja sydänvaurioita. Hevosilla on todettu taudin yhteydessä niveltulehduksien lisäksi keskushermoston tulehduksia. Myös naudoilla on raportoitu sydänlihas- ja munuaistulehduksia.

Diagnoosi perustuu oireiden ohella vasta-aineiden osoituksena seerumista. Borrelioosin hoidossa paras tulos saavutetaan jos kliinistä tapausta lääkitään heti alkuvaiheessa. Niveltulehdustapauksien hoitoa vaikeuttaa se, että ontumista ja lihaskipuja on vaihtelevasti lääkityksestä huolimatta. Tauti uusii usein antibioottiterapian loputtua. Käytettäviä antibiootteja ovat doxisykliini, uudemmat erytromyciiniderivaatit ja kolmannen polven kefalosporiinit. Hankalissa tapauksissa suonensisäinen penisilliinikin tulee kysymykseen – potilaalla pitää silloin olla suonikanyyli. Borrelia on resistentti aminoglykosideille ja quinoloneille. Joissakin tapauksissa käytetään antibioottihoidon lisäksi kipu-tulehduslääkitystä.

Punkkien ehkäisy on tärkeää tunnetuilla borrelioosialueilla. Koirille käytettäviä valmisteita ovat esim. fibronil (tuotenimellä Frontline) ja permethrin (tuotenimellä Exspot). Frontlinea suihkutetaan iholle painon mukaisesti määräytyvä määrä neljän viikon välein. Exspottia tiputetaan koiran lapojen väliin (alle 15 kg koirille 1 pipetti ja yli 15 kg koirille 2 pipetillistä) ja isoilla koirilla myös lanneselän päälle.

Erlichioosi

Ehrlichiat ovat rikketsioihin lukeutuvia bakteereja, jotka tavallisesti infektoivat ja lisääntyvät isäntäeläintensä veren valkosoluissa. Jo pitkään on tunnettu Erlichia phagosytophilia-lajin aiheuttama nautakarjan ja lampaiden tauti, laidunkuume. Lisäksi on löydetty erlichia -lajeja, jotka ovat osoittautuneet punkinvälitteisiksi taudinaiheuttajiksi monilla eläinlajeilla.

E.canis on koiran erlichiosin aiheuttajamikrobi. Sen vektorieläimenä toimii koiran ruskea punkkilaji Rhipicephalus sangineus, eikä suomalainen punkkilaji luultavasti voi levittää tautia. Yleisin tauti on trooppisissa ja subtrooppisissa maissa, joissa ilmasto on otollinen tälle koirapunkille. Suomessa on tuontikoirasta löydetty “tropical canine pansytopenia”.

Hevosilla tunnetaan kaksi erlichia -lajia, joista toinen voi aiheuttaa taudin myös koiralle (E.equi) ja mahdollisesti myös ihmiselle. Kumpaakaan lajia ei ole todettu endeemisenä Suomessa.

Koirien ja hevosten erlichioositapauksia on raportoitu tuontieläimillä. Borrelioosin tavoin erlichiosin oireet voivat olla hyvin epämääräisiä: kuumeilua, väsymystä ja ruokahaluttomuutta. Noin puolella ruotsalaisista erlichioositartunnan saaneista koirapotilailla on todettu nivelkipuja, raajojen jäykkyyttä ja ontumaa. Lisäksi on raportoitu tasapainohäiriöitä, kalpeat limakalvot, suurentuneet imusolmukkeet, oksentelua, ripulia, hengitystieoireita sekä lisääntynyttä juomista.

Tavallisia muutoksia verenkuvassa ovat anemia ja alhainen verihiutaleiden osuus. Taudin akuuttivaiheessa verisivelystä voidaan löytää verisoluista lymyilevät mikrobit. Erlichiabakteerien DNA voidaan osoittaa verinäytteestä PCR -menetelmällä.

Puutiaisaivokuume TBE (tick-borne enkephalitis)

Puutiaisaivokuumeen aiheuttaja on flavi -ryhmään kuuluva virus. Tautia on luultu esiintyvän vain ihmisillä. Tiedetään, että virus voi infektoida montaa eläinlajia ja viremiavaihe on lyhyt ja tavallisesti oireeton. Ruotsissa on epäilty muutamaa TBE – aivokuumetapausta. Tapaukset ovat hyvin harvinaisia.

Ihmisellä taudinkuva on kaksivaiheinen. 1-2 viikon pituinen inkubaatio – vaihe, jonka jälkeen flunssaoireita, kuumetta, päänsärkyä, lihaskipuja ja hengitystieoireita. Toisessa vaiheessa oireina ovat kova kuume, päänsärky, pahoinvointi, oksentelua, lihaskivut ja niskajäykkyys. Halvausoireita voi kehittyä. Ennuste on kuitenkin hyvä ja toipuminen tapahtuu parissa kuukaudessa. Suuri osa tartunnan saaneista ihmisistä ei sairastu lainkaan tai saa vaan lieviä ensimmäisen vaiheen oireita.

Koirilla TBE infektiossa on oireena kuumetta, väsymystä ja hermo-lihasoireita kuten tasapainohäiriöitä, hoippumista, lihaskramppeja ja vapinaa sekä raajahalvauksia.

Lue lisää Koiran kuumeesta yleisartikkelistamme.

Suomessa on kissoja arvion mukaan noin 700.000. Suurin osa kissoista rokotetaan vain kerran elämässä – silloin kun ne ovat pentuja. Jotta kissalla olisi riittävä turva yleisimpiä tarttuvia tauteja vastaan, tarvitaan kuitenkin säännöllisiä rokotuksia.Kissoja rokottamalla pystytään tehokkaasti ennaltaehkäisemään kissojen vaarallisia tartuntatauteja. Kansainvälinen suositus on rokottaa kaikki kissat kissaruttoa ja kissaflunssia vastaan. On hyvä antaa kissalle myös raivotautirokotus, koska varsinkin itärajan tuntumassa liikkuvat villieläimet levittävät tartuntaa kotieläimiin ja tuontieläimet voivat kantaa rabiesvirusta. Etenkin ulkokissojen rokottaminen raivotautia vastaan suojaa myös ihmistä mahdollisessa epidemiatilanteessa.

”Rokottamisen ansiosta kissanpennut voivat turvallisesti tutustua ympäristöönsä vailla pelkoa yleisestä ja usein pennun menehtymiseen johtavasta kissarutosta. Kissarutto on todellinen uhka ja paikallisia tautitapauksia esiintyy vuosittain. Kissojen säännöllinen tehosterokottaminen ylläpitää suojaa.

Ennaltaehkäisevän rokottamisen ja sisäloishäätöjen lisäksi on huolehdittava muista kissan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä kuten tasapainoinen ravitsemus, jotta kissan elimistön puolustusjärjestelmä toimisi parhaalla mahdollisella tavalla.