Puhelin: 02 2761 999
vastaanotto@koirakissaklinikka.fi
Raviraitti 45, Metsämäki, Turku
Avoinna arkisin ma-to 8-20, pe 8-19.
La päivystys ajanvarauksella klo 9-17.

Mikä on furunkuloosi? Englanniksi käytetään sairaudesta nimikettä chronic pododermatitis with interdigital furunculosis (CPIF). Kysessä on erittäin yleinen ongelma koirilla johon on tärkeä puuttua aikaisessa vaiheessa ettei sairaus etene krooniseksi aiheuttaen tassun vakavia muutoksia ja voimakasta kipua. 

Ongelman taustalla on tekijä, joka aiheuttaa sen, että koira alkaa kävelemään tassulla virheasennossa jolloin painoa siirtyy tassun anturan sijaan karvaiselle iho-alueelle. Tämän seurauksena ihon karvatuppi menee ihoon sisälle etenkin lyhytkarvaisilla roduilla aiheuttaen vierasesinereaktion. Tämä tulehdusreaktio johtaa siihen, että muodostuu follikkeleita eli tulehdusrakkuloita jotka jossain kohtaa puhkeaa ihon sisälle vapauttaen karvatupen keratiinin ja talieritteen ihon sisälle johtaen entistä voimakkaampaan tulehdusreaktion. Tulehdus alkaa “kiipeämään” ylöspäin fistelimaista reittiä pitkin, ja puhkeaa tassun yläpinnalla,  jossa vähemmän painetta kuin tassun alapinnalla. 

Vakava-asteinen pododermatiitti jossa runsaasti valeanturamuodostusta joka vaatii kirurgista hoitoa.

Mikäli tämä tulehdusketju uusii johtaa se tassussa kroonisiin muutoksiin, joka vaatii hiilidioksidilaserkirurgiaa, että kroonisia muutoksia saadaan poistettua ja kipua lievennettyä.

Yleisimmän ensisijaiset aiheuttajat, jotka johtaa furunkuloosimuutosten muodostumiseen on nk. atoppiinen dermatiitti, ja ruoka-aine sopimattomuus, mutta tutkimuksissa on todettu myös että rakenne, kyynerpää vajakehittyneisyys, tuki ja liikuntaelinten sairaudet kuten moniniveltulehdukset, lonkkanivelrikko,patellaluksaatio sekä ristisidevammat voi aiheuttaa sairautta.  Hormonaaliset sairaudet kuten  kilpirauhasen vajaatoiminta,  lisämunuaisen liikatoiminta, indusoitu lisämunuaisen liikatoiminta on todettu myös aiheuttajiksi. Myös  demodikoosi, imusuonen tulehdus, ichtyoosi, epielitrooffinen lymfooma, syringomyelia on todettu ensisijaiseksi aiheuttajiksi. 

Toissijaisesti tassuun tulee usein bakteeri tai hiivatulehdus ja tutkimuksissa on todettu että näissä tulehduksissa  jopa 21,2%:ssa on  todettu bakteereissa antibioottiresistenttiyttä koska potilaat ovat  saaneet useita antibioottikuureja vaikka se ei ole avain onneen tässä sairaudessa.

Tutkimuksissa altistavana tekijänä tärkein aiheuttaja on ylipaino,  mutta myös lyhytkarvaisuus ja tuki ja liikuntaelinsairaudet kuten epänormaali jalan asento, nivelrikko enemmän kuin 1 nivelessä sekä lonkkanivel rikko on todettu altistavaksi tekijäksi. Todettiin myös että kyynernivelen vajaakehittyneisyys, takajalan amputaatio ja polvilumpion luksaati sekä neurologiset tilat jotka johtaa horjumiseen (ataksia) on altistavia tekijöitä

Sairauden ylläpitäviä tekijöitä ovat muun muassa tassun tulehdusreaktiot joita pyritään hallitsemaan usein lääkkeellisesti, mutta myös rakenteelliset muutokset kuten valeanturamuutokset ja kystisest follikulat. Valeanturamuodostus muodostuu  kun iho anturan vieressä joutuu kantamaan jalan painoa anturan sijaan.  Näitä rakenteellisia muutoksia hoidetaan usein kirurgisesti hiilidioksidilaserin kanssa jolla  palautetaan tassun normaali anatomia.

Tieteellisiä tutkimusartikkeleita

Nuttall TJ. Chronic pododermatitis and interdigital furunculosis in dogs. Companion Animal 2019; 24: 194-200.

Frey R. A retrospective case series of the postoperative outcome for 30 dogs with inflammatory interdigital nodules, surgically treated with carbon dioxide laser and a nonantimicrobial wound-healing protocol Veterinary Dermatology. 2023;34:150–155.

Iho-ongelmat ja tulehdukset pieneläimillä voi olla  ulkoloisista johtuvaa (esim. Kapi), sisäelinsairauksista johtuvia (esim. lisämunuaisen liikatoiminta tai kilpirauhasen vajaatoiminta). Lisäksi  esimerkiksi elimistön oman puolustusjärjestelmän ylireaktioissa seuraa  ihon toiminnan heikkeneminen joka altistaa muun muassa  toissijaisille bakteeritulehduksille ihon puolustusmekanismin pettäessä.  Ihotutkimus usein koostuu ihon muutosalueiden  solunäytteiden tutkimisesta, verinäytteistä ja tarvittaessa jopa ihokoepaloista että saadaan selville iho-ongelmien taustasyy. 

Korvatulehduksien taustalla on usein allergiat kuten ruoka-ainesopimattomuus, joskus rakenneongelma korvakäytävässä kuten polyyppi, kasvain, vierasesine usein atopia/allergia jolloin eläimen oma vastuskyky on heikentynyt ympäristöallergeeneille. Taustasyiden hallinta on avainasemassa siihen että estetään tulehdusten uusiutuminen. 

Korvahuuhtelu tehdään tähystämällä jotta saadaan hyvä suurennettu kuva työskentelystä  näytölle. Yleisanestesiassa  elämen korvat huuhdellaan puhtaiksi jotta päästään alas tärykalvolle asti arvioimaan tilannetta ja ottamaan tarvittaessa näytteitä, vahingoittamatta korvan herkkiä rakenteita.

Korvatähystys

Korvahuuhteluun joudutaan yleensä jos korvatulehdus on märkäinen tai tulehdus on jatkunut pitkään tai jos epäillään tai on todettu tietokonetomografiatutkimuksen perusteella välikorvatulehdus. Kroonisesta ulkokorvan tulehduksesta voi seurata tärykalvovaurio joka johtaa tulehduksen siirtymiseen ulkokorvakäytävästä välikorvaan. Pitkään jatkuneessa korvatulehduksessa  myös korvan oma puhdistusmekanismi (nk. self cleaning) heikkenee ja se entisestään hidastaa korvatulehduksen paranemista.

Korvatulehduksen hoidossa eritteen puhdistaminen korvakäytävistä ja välikorvista on olennaista hoidon onnistumiselle. Puhdistamaton korvakäytävä huonontaa lääkkeiden tehoa ja pääsyä tulehdusalueelle. Huuhtelu voidaan jossain tapauksissa joutua uusimaan useita kertoja jotta tulehdus rauhoittuu. Jos kyseessä on bakteeritulehdus otetaan myös usein tärykalvon tasolta bakteeriviljely. Viljelystä tehdään antibioottiresistenssimääritys, jolla saadaan toimiva antibiootti kyseiseen tulehdukseen.

Koirien dementiaa eli kognitiivinen dysfunktiota ilmenee vanhemmilla, usein yli 11-vuotiailla koirilla, käytösongelmina. Tällaisia oireita saattaa olla yhtäkkinen aggressiivisuus ihmisiä tai muita koiria kohtaan, sisälle virtsaaminen ja ulostaminen, vanhemmalla iällä puhjennut eroahdistus tai äänipelko, liiallinen vokalisaatio ja yöllinen levottomuus. Dementiasta kärsivä koira vaikuttaa usein eksyneeltä ja hämmentyneeltä ja saattaa esimerkiksi jäädä tuijottelemaan tyhjyyteen tai väistellä tai unohtaa väistää tutulla reitillä vastaan tulevia oviaukkoja, huonekaluja tai esteitä. Koira ei muista rutiineja eikä välttämättä tunnista tuttuja paikkoja ja ihmisiä.

Koiran dementia diagnoosiin päädytään, kun muut samankaltaista oireilua aiheuttavat taudit on poissuljettu. Varsinkin kipua aiheuttavat ortopediset ongelmat sekä yleisimmät sisätautiset ongelmat on hyvä poissulkea ensin.

Koirien dementiaan on olemassa ravintolisiä kuten Aktivait ja lääkityksiä jolla voidaan lieventää dementtian oireita. Dementia ei ole kokonaan hoidettavissa ja hoidossa pyritäänkin normalisoimalla välittäjäaineiden tasoja sekä hidastamalla taudin etenemistä. 

Kotona koiraa voi auttaa pitämällä kiinni rutiineista ja tekemällä elämästä koiralle mahdollisimman stressivapaata. Aistien stimuloinnista on tutkimusten mukaan ollut hyötyä niin ihmisillä kuin myös koirillakin. Tätä voi kotona tehdä silittämällä, harjaamalla ja hieromalla koiraa. Myös ulkona lenkkeily auttaa. Mieltä rauhoittavat ruoka, kuten Hill’s b/d ja Royal Caninin Calm voi olla avuksi. Adaptil-feromoneilla voi olla myös osalle potilaista rauhoittavia vaikutuksia, mikä auttaa koiraa dementiasta johtuvan stressin kanssa elämisessä.

Sulo-chihulle tehtiin mahalaukun tähystys useita kuukausia jatkuneen oksentelun jatkotutkimuksina.

Vaivaa oli tutkittu ja hoidettu pitkään mm. allergiaruokavaliolla. Ulostenäytteistä oli löytynyt giardia-tartunta, jota alkuun epäiltiin oireiden aiheuttajaksi. Koska oksentelu ei kuitenkaan helpottanut loishäädöllä, päädyttiin mahalaukun tähystykseen.

Eläinlääkäri Hanna Schroderus suoritti Sulolle gastroduodenoskopian, eli mahalaukun ja ohutsuolen alkuosan tähystyksen. Toimenpide tehdään nukututuksessa. Siinä kameralla varustettu endoskooppi eli tähystin viedään mahalaukkuun ja aina ohutsuolen alkuosaan saakka suun ja ruokatorven kautta. Toimenpiteen avulla päästään tarkastelemaan limakalvon ja ruokatorven sulkijoiden kuntoa, sekä ottamaan koepalat mahalaukusta ja ohutsuolesta tulehduksen/kasvainsairauden poissulkemiseksi.

Sulon tähystyksessä vastassa oli yllätys – mahalaukusta löytyi pussinsulkija, joka oli uponnut limakalvon sisään 1cm syvyydelle. Pitkään mahalaukussa ollut vierasesine oli tukevasti kiinni mahalaukun seinämässä kiinnikkeiden avulla. Se saatiin kuitenkin lopulta onnistuneesti poistetuksi, ja kontrolliultratutkimuksessa mahalaukun seinämä näytti hyvää vauhtia parantuvan normaaliin paksuuteen mahansuojalääkkeiden avustuksella. Koska pussinsulkija oli muovinen, ei sitä oltu havaittu aiemmissa röntgen- ja ultratutkimuksissa.

Sulon oireilu onneksi helpotti, kun vierasesine saatiin poistetuksi! 

Epilepsiakohtaus tai ns. kaatumatauti johtuu siitä, että aivojen sähköisessä aktiviteetissa tapahtuu hetkellinen ”ylikuormitus”, mistä seuraa lihaskouristuksia, tärinää, spasmeja ja tasapainon menetystä. Kohtauksia voi tulla yksittäisinä tai ns. klustereina eli useampia peräkkäin ja kohtaustiheys voi olla hyvin säännöllinen tai täysin arvaamaton.

Epilepsiakohtauksia voi aiheuttaa aivojen sisäinen häiriö/sairaus, esim. kasvain tai tulehdus, trauma jne. Koirilla esiintyvää ns. idiopaattista perinnöllistä epilepsiaa diagnostisoidaan erittäin harvoin kissoilla.

Aivojen motorisen alueen epänormaali toiminta voi aiheuttaa epileptisen kohtauksen

Kissoilla epilepsia on harvinaisempaa kuin koirilla ja yleensä epilepsian syy on aivoperäinen. Epilepsiakohtauksesta käytetään erilaisia termejä 

  • Preiktaali vaihe myös nk aura, jossa esim. eläimen käytös muuttuu hermostuneemmaksi, huomion hakuisuus, pään kääntämistä jne
  • Post iktaalivaihe, kohtauksen jälkeinen vaihe, jossa eläin voi esim. olla väsynyt, vaeltaa päättömästi, olla masentunut tai ylivilkas, voi syödä ja juoda päättömästi. Post iktaalivaihe voi kestää kissalla 24-48 tuntia.

Varsinaisessa epilepsiakpohtauksessa (grand mal) kissalle tuleevoimakkaita kramppeja, jalat jäykistvät ja kissa meloo tehden juoksuliikkeitä, kissalle tulee tarpeet alle ja niska jäykistyy taaksepäin. Kohtaus kestää yleensä 1-2 minuuttia. Ns. Status epileptivus on jatkuva kohtaus, jossa kramppeja tulee 5-10 min ajan ja tämä vaatii nopeaa hätäapua kissalle.

Kissoilla osittainen kohtaus, esim. yhden raajan jäykistyminen, hännän jahtaaminen, aggressiivisuus, mielikuvaesineiden pureminen ym. on harvinaista kissalla. Ns. pienet näkymättömät kohtaukset (petit malseizures) jäävät omistajilta usein huomaamatta.

Mitä pitää tehdä, kun kissalla on kohtaus?
Vaikka kohtaus on pelottava tapahtuma, on tärkeää pysyä rauhallisena ja olla puuttumatta tilanteeseen. Varmista, ettei kissa voi loukata itseään (pudota portaita tms.) ja ota aika kohtauksen kestosta 

Mikä aiheuttaa kohtauksia?

Pään traumat esim. putoamisen tai kolarin seurauksena

Aivosairaudet (kasvaimet), infektiot esim. toksoplasmoosi, jälkitaudit esim. kissaruttopotilaalla tai muualla elimistössä olevat sairaudet kuten maksasairaudet ja munuaissairaudet, diabetes, korkea verenpaine, lisämunuaiskasvaimet jne. voivat aiheuttaa epileptisiä kohtauksia. Aivoissa tapahtuva sähköinen yliaktivointi laukaisee kohtauksen 

Monesti kohtaus tulee, kun aivojen toiminnassa tapahtuu aktiviisuusmuutos, esim. kovassa innostumisessa, ruokailun aikana, nukahtamis- tai heräämisvaiheessa. Kohtausten välissä kissan käytöksessä ei ole mitään poikkeavaa.

Mitä informaatiota eläinlääkärisi tarvitsee, kun kissalla epäillään epilepsiaa ja lähdetään tutkimaan potilasta.

Kissan tarkkailu ja videointi auttaa määrittämään, minkä tyyppisestä kohtauksesta on kyse.
Kissan elämäntyylistä ja taustoista tarvitaan seuraavaa tietoa:

  • minkä ikäisenä kohtaukset ovat alkaneet ja ovatko ne pahentuneet ajan kuluessa
  • tuleeko kohtauksia säännöllisesti tai silloin tällöin, kohtaustiheys?
  • miten kauan kohtaus kestää
  • liittyykö kohtaukseen jokin erityinen tapahtuma (ruokailu, lepo tms.)
  • onko yleisoireita, huono ruokahalu, runsasta juomista, vähentynyt liikkuminen, ripulia?
  • onko kissalle annettu hiljattain lääkkeitä, punkkiehkäisyä, matolääkkeitä tms.
  • mitä lisäravinteita kissa saa
  • onko mahdollista, että kissa on päässyt käsiksi myrkyllisiin aineisiin, esim. ihmisten
  •   lääkkeisiin (ibuprofeiini tms)

Miten epilepsiakohtausten syy pystytään selvittämään?

Yleistutkimus ja neurologinen tutkimus tehdään ensin. Mitataan verenpaine, otetaan veri- ja virtsanäytteet, jotta taustalla oleva mahdollinen sisäelintoimintahäiriö voidaan sulkea pois. Tarvittaessa voidaan tutkia selkäydinneste, mikä vaatii kuitenkin yleisanestesian. Aivojen rakenteen selvittämiseksi tehdään magneettitutkimus tai CT tutkimus eli tietokonetomografia tutkimus, mikä voidaan tehdä Koira-Kissaklinikalla. Aivokasvaimet näkyvät näissä kuvantamistutkimuksissa.

Miten epilepsiaa hoidetaan ja ennalta ehkäistään?

Hoito riippuu alla olevasta sairaudesta. Uudet tutkimusmenetelmät ja diagnostiikka on lisännyt monen aikaisemmin vaikeasti hoidettavan sairauden hoitoa.

Mikäli kissalla on säännöllisesti kohtauksia (enemmän kuin 1 kohtaus 6-8 viikon välein), pitää kissaa hoitaa vaikka tarkkaa syytä ei tiedettäisi tai sitä ei saada selville.

Jokainen kohtaus tuhoaa aivosoluja ja lisää vakavien kohtausten määrää ja komplikaatioita. Epilepsialääkkeitä annetaan potilaalle kohtausten estämiseksi ja niiden lieventämiseksi. Lääkitykset ovat yksilöllisiä ja annoksia sekä annostiheyttä ei välttämättä heti saada kohdilleen. Kissan hyvinvoinnin varmistamiseksi on sitouduttava kontrolleihin ja välillä ehkä turhauttaviin eläinlääkärikäynteihin. Kissalle pitää suoda kissan elämä.

Mitä erityisvaatimuksia on kissan epilepsialääkityksellä?

Lääkitys on elinikäinen Kultaiset säännöt epilepsialääkityksessä ovat

  • aina noudatettava oikeaa annosta, jotta veren pitoisuus pysyy tasaisena
  • lääke ei saa loppua yhtäkkiä, jos näin käy, siitä seuraa usein erittäin rajuja kohtauksia
  • pyydä uusimaan reseptit ajoissa erityisesti, jos lääkkeen saatavuudessa on haasteita
  • pidä lääkkeet pois lasten ja muiden eläinten saatavilta 

Mitä sivuvaikutuksia lääkityksistä voi tulla?

Lievää väsymystä esiintyy yleensä lääkityksen alkuvaiheessa, mutta useimmiten oireet vähenevät, kun lääketasapaino löytyy. Älkää muuttako lääkitystä (annosta tai tiheyttä) keskustelematta eläinlääkärinne kanssa.

Mitä tehdään, jos kissa lääkityksestä huolimatta saa kohtauksia?

Tarkistetaan, että annostelu ja annostelutiheys on oikea, joskus lääkeruiskuissa on tapahtunut virhearvioita. Otetaan verinäyte muutaman viikon kuluttua lääkityksen aloittamisesta lääkepitoisuuden määrittämiseksi.

Muita syitä lääkityksen epäonnistumiselle

  1. Kissan kokema stressi ja muuttuneet olosuhteet vaativat joskus annoksen noston. (required during such periods).
  2. Perussairaus pahenee tai etenee, jolloin lääkitys ei enää tehoa.

Kissoilla ylähengitystieoireet ovat erittäin yleisiä. Akuutit oireet ovat tavallisia kissaflunssan yhteydessä, siinä oireet menevät kuitenkin ohi itsestään tai tukihoitojen avulla. Kissoilla tavataan myös välillä kroonistunutta ylähengitysteiden oireilua, jossa kissalla on jatkuvaa räkäisyyttä, tukkoisuutta ja aivastelua. Jos oireiluun ei liity selkeää syytä, käytetään nimitystä idiopaattinen krooninen riniitti (riniitti=nenätulehdus). Tässä sairaudessa kissa on yleensä muutoin hyvävointinen, paitsi jos sitä komplisoi voimakas toissijainen bakteeritulehdus tai nenä on kovin tukossa. 

Krooninen riniitti- nimitystä käytetään yli kuukauden jatkuneista oireista. Vastaanotolle tulee usein kissoja, joilla oireet ovat kestäneet jopa useita vuosia. Sieraimista tuleva lima voi olla kirkasta, sameaa, kellertävää tai vihertävää ja siihen voi toisinaan liittyä verenvuotoakin. Joskus sieraimista ei tule eritettä ulos, vaikka kissasta kuulee, että räkä liikkuu nenäonteloissa. Toisinaan oireilu on toispuoleista. 

Varsinaisesta idiopaattisesta kroonisesta riniitistä on kyse, kun on ensin poissuljettu taustasairaudet kuten kasvainmuutokset, polyypit, Aspergilloosi-sieni, hammasjuuripaiseet tai vierasesineet 

Kroonisessa riniitissä koepalavastauksena on usein ns. lymfosytäärinen tulehdusreaktio, joka itsessään ei siis ole infektiivinen. Tilassa elimistön immuunijärjestelmä ylireagoi nenäontelossa aiheuttaen tulehdusreaktion, joka aiheuttaa mm. kudosten turpoamisen ja liman kertymisen. Pitkittyessään kudokset voivat sidekudostua ja toisaalta myös luusta koostuvaa nenäkuorikkoa tuhoutuu, mikä altistaa toissijaisten bakteeritulehduksien syntymiselle ja tilan pahentumiselle. Pitkälle edetessään tilaa on luonnollisesti vaikeampi hoitaa kuin lievää. On myös spekuloitu, että pitkään jatkunut tulehdusreaktio nenäontelossa altistaa nenäontelon lymfoomalle eli imukudossyövälle. 

Krooniselle riniitille voivat altistaa useat sairaudet ja tekijät. Bakteeritulehdus on useimmiten vain seurausta eikä syynä ongelmalle. Valitettavan usein altistavaa syytä ei saada kokonaan selville. Altistavia tekijöitä ovat mm. aiemmin sairastetut herpes- ja calicivirus ja niiden vuoksi mykoplasma, allergiat ja muut yliherkkyysreaktiot ja mekaaninen ärsytys (mm. pölyisyys, kemikaalit ja tupakansavu).

Varsinkin vanhoille kissoille verikokeiden tarkistus on suotavaa. Nuorillakin kissoilla verikokeiden tarkistus voi olla hyödyksi ainakin seurannan kannalta (esimerkiksi globuliini ja valkosolut). Ja jos kissalla on huonossa kunnossa oleva suu poistokuntoisine hampaineen, kannattaa monesti ensin hoitaa suu kuntoon ja jos tilanne ei helpota, on suotavaa edetä jatkotutkimuksiin.

Diagnoosiin pääsemisessä eli muiden asioiden poissulkemisella CT-kuvaus ja tähystys koepaloineen ovat tärkeimpiä tutkimuksia. Röntgenkuvauksella ei päästä lähellekään CT-kuvauksen tarkkuutta, paljon asioita jää röntgentutkimuksessa huomaamatta. CT-kuvaus olisi hyvä tehdä ennen tähystystä, koska tähystyksellä on rajallinen näkymä kissan ahtaaseen nenäonteloon ja nenäontelo myös alkaa tihkuttamaan verta herkästi tähystettäessä ja koepaloja otettaessa, mikä häiritsee loppututkimusta. Täten jos CT-kuvauksessa näkyy jo tietty huomionarvoinen alue, niin eläinlääkäri tietää, että sinne kannattaa ensisijaisesti keskittyä. Lisäksi osalla kroonista riniittiä sairastavilla kissoilla on myös piilevää välikorvatulehdusta, joka sekin saadaan kiinni CT-kuvauksella.

Jos ei siis löydy selittävää syytä, mietitään kissalle tapauskohtaisesti hoitoa. Jos koepaloissa on bakteeritulehdukseenkin viittaavia löydöksiä, pitää toissijainen tulehdus hoitaa pois antibiooteilla. Se voi vaatia pitkää kuuria, usein ainakin 4 viikkoa. Usein käytetään doksisykliiniä, tilanteesta riippuen on toki muitakin vaihtoehtoja.

Vaivan pitkäaikaishoidossa parhaaseen tulokseen päästään, kun samaan aikaan yritetään vähentää tulehdusprosessia, poistaa eritettä nenäontelosta ja mahdollisuuksien mukaan vähennetään altistavaa tekijää.

Jos räkää on paljon, eritteen poisto huuhtelemalla nukutuksessa helpottaa kissan oloa. Kotona räkäeritteen poistumista voidaan yrittää lievittää nenätipoilla (apteekista saatava NaCl-nenätipat 1-2 tippaa/sierain kahdesti päivässä), sillä ne tekevät eritteestä juoksevampaa. Myös höyryhengitystä kannattaa kokeilla. Sitä voi kokeilla esimerkiksi niin, että kylpyhuoneeseen suihkutetaan kuumaa vettä 5 min ajan, jonka jälkeen kissa laitetaan tähän muodostuneeseen höyryyn noin 10 min ajaksi. Tämä toistetaan aamuin illoin. Liman pilkkoutumista ja poistumista voidaan yrittää edistää myös suun kautta annettavalla n-asetyylikysteiinilla (NAC).

Lääkkeellisiä vaihtoehtoja tulehduksen lievittämiseksi on useita erilaisia ja on suurta vaihtelua, mikä toimii kullekin kissalle. Lääkkeinä yleisiä vaihtoehtoja ylläpitohoitoon ovat maropitantti (kauppanimi Cerenia; alun perin oksentelunestolääke), montelukasti, kortisoni ja oklasitinibi (kauppanimi Apoquel). Näiden ohella antihistamiinit (esimerkiksi setiritsiini) voivat auttaa yksinään tai ainakin tehostaa muiden lääkkeiden vaikutusta. Erilaisia nenätippoja (esimerkiksi Otrivin, antibioottitipat ja maropitantti) voidaan yrittää kuuriluonteisesti. Toisinaan pitää kokeilla myös herpesviruslääkitystä.

Joillekin kissoille allergiaruokavalio saattaa auttaa, joten kannattaa kokeilla esimerkiksi hydrolysoitua tai vain yhtä proteiinia sisältävää ruokavaliota. Ilmanpuhdistimien käyttö vähentää ilman pölyisyyttä ja on siksi suotavaa hommata asuntoon sellainen. Kissanhiekka kannattaa vaihtaa vähemmän pölyävään. Hiekkapölyn määrää voi yrittää vähentää kaatamalla hiekka ulkona hiekkalaatikkoon mahdollisimman korkealta, jolloin iso osa pölystä poistuu jo siinä vaiheessa. Voimakkaiden hajusteiden ja kemikaalien käytöstä kannattaa luopua ja tupakansavussa ei ole kissan hyvä elää muutenkaan.


Loppuyhteenvetona sanotaan, että tästä sairaudesta ei päästä kokonaan eroon vaan tila uusiutuu ilman ylläpitohoitoa, mutta sitä voidaan tosiaan kuitenkin suurimmassa osassa tapauksista ainakin hillitä ja osalla se saadaan helpommin kuriin kuin toisilla. Kokeilemalla selviää, mikä toimii kullekin kissalle. 

“Se oksentaa vain karvapalloja”. Tämä on kissanomistajien yleinen selitys kissan toistuvalle oksentamiselle. Se on totta, että jos oksennuksessa näkyy karvaa paljon, niin kyllä ne kissan mahaa ja suolistoa ärsyttävät ja oksettavat herkemmin. Tässä yhteydessä päästään kuitenkin siihen, että miksi kissalle kertyy karvaa niin paljon, että ne muodostavat karvapötkylöitä. Muutenkin yleinen hyväksytty käsitys siitä, että terveetkin kissat muutenkin oksentelevat vähän väliä, on muuttunut eläinlääketieteessä.

Tutkimuksien mukaan terveen lyhytkarvaisen kissan ei pitäisi oksentaa kuin korkeintaan muutaman kerran vuodessa, pitkäkarvainen kissa vain hieman useammin. Merkittävänä voidaankin pitää jo kuukauden välein tapahtuvaa toistuvaa oksentamista, oli siinä karvaa, ruokaa tai vain nestettä. Toki ruohonsyömisen tai poikkeuksellisen aterian jälkeen kissa kuin kissa saattaa oksentaa helposti, mutta jos kissa toistuvasti oksentaa muutoinkin, asiaan olisi hyvä puuttua, vaikka kissa olisi muutoin hyväkuntoinen.

Jos kissa oksentaa karvaa usein, pitää pysähtyä miettimään miksi karvaa joutuu elimistöön niin paljon ja miksi se ei poistu ulosteen kautta kuten kuuluisi. Tälle on esimerkiksi seuraavia syitä:

  • Karvaa lähtee normaalia enemmän: mm. sisäloiset, ravintoainepuutokset (etenkin omega-3-rasvahapot, E-vitamiini, B-vitamiini, A-vitamiini, sinkki), stressi, yleissairaudet (kilpirauhasen liikatoiminta, munuaisten vajaatoiminta, suolistosairaudet, maksasairaudet, haimaongelmat, kasvaimet)
  • Kissa nuolee itseään normaalia enemmän: mm. kipu (mm. nivelet, selkä, virtsarakko, suolisto, maksa), kutina (allergiat, ulkoloiset), stressi.
  • Ruoansulatuselimistössä on mekaanista tai toiminnallista häiriötä, kuten haima-ja sappitiesairauksia, ummetusta tai mahalaukun tai ohutsuoliston seinämän paksuuntumista, jolloin suoli ahtautuu ja jolloin normaali motiliteetti eli liike häiriintyy. Ohutsuolen seinämämuutoksia ja liikeongelmaa voivat aiheuttaa eritoten ruoka-aineyliherkkyydet ja monesti siihen liittyen CIE (krooninen inflammatorinen enteropatia; eli kansanomaisesti ”IBD”) sekä esim. kasvainsairaudet, synnynnäiset poikkeavuudet, vierasesineet.
  • Oksennuskeskuksen aktivoituminen erilaisten sairauksien kuten munuais-, kilpirauhas-, haima-ja sappitiesairauksien tai kasvainten takia. Jotkut lääkkeet voivat myös aiheuttaa oksenteluherkkyyttä.

Oksensipa kissa sitten ihan nestettä tai ruokaa karvan sijasta, samat syyt oksentelulle pätevät niihinkin yleisesti.

Hyvin monella kissalla on ruoka-aineallergioita tai ruoka-aineintoleranssia. Kissalle ne aiheuttavat suoliston jatkuvaa ärsytystä, jolloin kissan elimistössä suoliston immuunijärjestelmä alkaa reagoida suolen seinämässä enemmänkin. Oksentelua ei välttämättä ole kovin usein, mutta pitkittyessään reaktio seinämässä etenee vähitellen ja lopulta aiheuttaa rakennemuutoksia. Useimmiten kissan yleisvointi on vuosikausia hyvä.

CIE eli ”IBD” on yleisnimitys krooniselle suolistosairaudelle, jolloin suolen seinämä on alkanut muuttumaan (esimerkiksi paksuuntumaan tai veltostumaan) kroonisen suolen pinnalla oleviin antigeeneihin kohdistuvan reaktion takia. Nämä antigeenit voivat olla ruoka-aineita, bakteereita tai ihan elimistön omiakin soluja. Stressi voi pahentaa tilaa. Etenkin alkuvaiheessa tila on monesti hoidettavissa/lievennettävissä ruokavaliomuutoksella, mutta pahemmissa ongelmissa pitää antaa immunosuppressiivista lääkitystä kuten kortisonia, siklosporiinia, oklasitinibia tai klorambusiilia tai näiden yhdistelmiä. Tilasta voi myös syntyä mikrobitulehduksia sappiteihin ja haimaan esim. suolensisällön takaisinvirtauksen takia, jolloin antibioottikin voi olla paikallaan. Ajanmittaan pitkittynyt tila johtaa myös ravintoaineiden puutokselle. Vuosikausia jatkuva tulehdusreaktio altistaa myös suolistosyöpien syntymiselle. Ei ole harvinaista, että vastaanotolle tulee kissoja, jotka ovat oksennelleet pienestä asti ja sitten 15-vuotiaana niille on kehittynyt lymfoomaa eli imukudossyöpää suoleen.

Jos kissa oksentaa toistuvasti, voidaan hyväkuntoisen nuoren tai keski-ikäisen kissan kohdalla yrittää ensin ruokavaliomuutoksella. Ruokavalioksi niin sanotussa eliminaatiodieetissä aluksi mielellään hydrolysoitu ruoka, eli ruoka, josta proteiinit on pilkottu pieniksi, mutta voidaan myös kokeilla myös monoproteiiniruokintaa, jossa kissan ravinnossa on vain yhtä proteiininlähdettä, mielellään sellaista, jota kissa ei ole aiemmin saanut. Tällaisia voivat olla mm. kani, ankka, kalkkuna, lammas, hevonen, villisika, hyönteinen, kenguru. Lievissä tilanteissa voidaan kokeilla välttämisdieettiä eli ruokavaliota, josta on jätetty pois yleisimmin oireita aiheuttavia ruoka-aineita (kuten viljat, kala, nauta, sika ja kana). Jos kissan oksentamiseen liittyy yleisoireita, kuten laihtumista, ruokahaluttomuutta, lisääntynyttä pissaamista ja juomista tai väsymystä, pitää tilaa tutkia enemmän.

Eläinlääkärin tekemissä tutkimuksissa yleistutkimuksessa voidaan toisinaan havaita kissalla jo käsikopelolla paksut suolet pitkälle edenneissä suolistosairauksissa. Isot kasvaimet voivat myös tuntua. Mahdolliset kuivumismuutokset, aristukset selässä, nivelissä tai vatsaontelossa, karvapeitteen ja ihon muutokset ja muut yleiset huomiot voidaan havaita. Perusverien (maksa-ja munuaisarvot, verensokeri, elektrolyytit mukaan lukien kalsium, proteiinit, pieni verenkuva, kilpirauhasarvo) lisäksi hyödyllisiä ovat myös esimerkiksi haima-arvot (yleisimmin haimaspesifinen lipaasi, joissain tilanteissa myös TLI) ja imeytymisparametrit B12-vitamiini ja folaatti. Ulostetutkimukset esimerkiksi giardian poissulkemiseksi voivat toisinaan olla tarpeen, etenkin jos tilaan liittyy myös ripulointia.

Ultraäänitutkimuksella saadaan myös monia vihjeitä. Selkeät kasvainmassat pystytään havaitsemaan, samoin esimerkiksi sappirakossa oleva sakkamuutos ja laajentuneet sappitiehyet ja suolten ja mahalaukun seinämien paksuuntuminen, poikkeava kerrosrakenne tai epänormaali liike voidaan pystyä näkemään. Ultraäänellä ei kuitenkaan voida monissa tilanteissa varmuudella sanoa, ovatko poikkeavat näkymät tietynlaisia kasvainmuutoksia vaiko vain esimerkiksi pitkittyneitä tulehdusprosesseja tai harvinaisissa tapauksissa synnynnäisiä poikkeavuuksia. Pienisolulymfooma ja pitkittynyt pahaksi äitynyt CIE näyttävät ultraäänitutkimuksessa monesti samoilta. Tarkin diagnoosi tulisi vasta koepaloilla, jotka kissoilla saadaan yleensä parhaiten avoleikkauksella. Vaikka leikkaus kuulostaa hurjalta, voi tarkka diagnoosi hyödyttää yleensä lopulta kaikkia ja onneksi suurin osa kissoista toipuu erinomaisesti leikkauksesta. Tietyissä tilanteissa endoskooppia eli tähystintä voidaan käyttää apuvälineenä.

Osaa suolistosyövistäkin voidaan pystyä hoitamaan hyvinkin, pienisolulymfoomaan voidaan saada jopa yli 2-4 vuotta hyvää elinaikaa, jos aloitetaan oikealla lääkityksellä suoraan. Sen sijaan monissa massamaisissa vatsaontelon kasvainmuutoksissa ennuste on lääkityksellä ja kirurgialla keskimäärin huono, hoidosta huolimatta elinaika on yleensä vain muutamia kuukausia.

Jos näyttää siltä, että kissa nuolee itseään aivan liian runsaasti ja siten karvaakin nielee paljon, ja jos ei yleistutkimuksessa, verikokeissa ja ultraäänitutkimuksessa löydy vielä selittävää, jatkotutkimuksina voidaan tarvita ihonäytteiden ja virtsanäytteen tarkastamista tai röntgeniä nivel-ja selkävaivojen selvittämiseksi. Monesti kutisevalla allergisella kissalla on myös suolistossa reaktiota samaan aikaan, hyvin yleisesti se liittyy samaan yliherkkyysreaktioon.


Yhteenvetona siis todettakoon, että ei ole normaalia, että kissa oksentelee vähän väliä. Monessa tapauksessa ruokavaliomuutos auttaa, mutta jos siitä ei ole apua, tarvitaan jatkotoimia. Lukemattomat eri sairaudet voivat aiheuttaa kissalle oksentelua, onneksi isoa osaa pystytään hoitamaan.

Kohtutulehdus on hyvin yleinen sairaus leikkaamattomilla nartuilla, niin kissoilla kuin koirilla. Kohtutulehdus voi ilmaantua missä juoksukierron vaiheessa tahansa, mutta tavallisimmin  noin 1-2 kuukautta juoksujen jälkeen.

Yleisimpiä oireita ovat: apaattisuus, ruokahaluttomuus ja syömättömyys, oksentelu, lisääntynyt juominen, kuume ja pahanhajuisen paksun eritteen vuotaminen emättimestä.

Aina eritettä ei vuoda ulospäin jolloin kohtutulehdus on vaarallisempi, sillä märkäinen tulehduserite kerääntyy kohtuun.  Tällöin puhutaan suljetusta pyometrasta. Suljetussa pyometrassa oireet kehittyvät paljon nopeammin! 

Kohtutulehdus diagnosoidaan eläinlääkärillä tutkimalla eläimen vatsaontelo ultraäänellä, jolloin voidaan nähdä onko kohdussa eritettä. Kohdun ja munasarjojen poisto eli sterilisaatio on kohtutulehduksen yleisin hoitomenetelmä. 

Sterilisaatio on myös ainut keino ennaltaehkäistä koirien ja kissojen kohtutulehduksia.

Jos epäilet lemmikilläsi kohtutulehdusta olethan välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin!

Kissoille kehittyy ajansaatossa elimistön rappeutumista.  Esimerkiksi nivelrikko, munuaisten vajaatoiminta ja näön ja kuulon heikentyminen ovat yleisiä vaivoja seniorikissoilla. Lisäksi kissoilla tapahtuu siinä missä ihmiselläkin aivotoiminnan heikentymistä eli kognitiivista dysfunktiota, dementiaa. Niin dementiaa kuin muitakin sairauksia voidaan kuitenkin pystyä lievittämään ja helpottamaan kissan oloa vanhoilla päivillä.

Hermosolut rappeutuvat luonnollisestikin ajansaatossa. Hermosolujen suuri rasva-ainepitoisuus tekee niistä alttiita vapaille radikaaleille eli aineille, jotka tuhoavat molekyylejä aiheuttaen DNA- ja soluvaurioita. Aivokudokseen kertyvä b-amyloidi lisää vapaiden radikaalien määrää, tulehdusprosessia ja on itsessäänkin hermosoluja vaurioittava. Magneettikuvissa dementikkokissan aivokuori on ohentunut ja aivokammiot suurentuneet.

Prosessia voi nopeuttaa mm. kohonnut verenpaine, sydänsairaudet, veritulpat ja esimerkiksi tulehdussairauksista ja ympäristön ja elimistön haitallisista aineista johtuva oksidatiivinen stressi. Masentuneisuus ja stressi lisäävät taipumista hermoston kulumiselle ennenaikaisesti. Myös ylipainon aiheuttama elimistön krooninen tulehdustila voi edistää aivokudokseen kohdistuvaa rasitusta.

Dementiassa on yleistä, että kissa ei aina muista mitä on tekemässä tai tehnyt ja mistä mm. hiekkalaatikko löytyy. Uusien asioiden oppiminen heikentyy ja muutokset voivat stressata kissaa suuresti. Selvimpänä oireena yleensä kissa myös on levoton ja huutelee kovaan ääneen etenkin yöaikaan. Päiväsaikaan kissa taas saattaa olla kovinkin väsyneen oloinen. Kissan käytös saattaa myös muuttua (esimerkiksi aggressiiviseksi, vetäytyväksi tai välinpitämättömäksi) eikä välttämättä tunnista tuttuja ihmisiä, eläimiä tai asioita.

Dementian kehittymistä ja oireita voidaan yrittää hidastaa ja lievittää monin keinoin. Ravintolisillä, kuten rasvahapoilla ja lipideillä (mm. omega-3-rasvahapot,fosfatidyyliseriini), koentsyymi Q10:llä, L-karnitiinilla, seleenillä, E-ja C-vitamiinilla ja N-asetyylikysteiinillä on todettu olevan suotuisia vaikutuksia ja vähentävän dementiaoireita. Esimerkiksi Aktivait Cat on hyvä ravintolisä, siinä on edellämainittuja aineita. Myös B-vitamiinien anto on hyväksi. Alustavissa tutkimuksissa ainakin lievissä dementiaoireissa myös neidonhiuspuu-uutteen sisältämät flavonoidit ja muut yhdisteet ja s-adenosyylimetioniini (SAMe) voi vähentää oireita. Ravintolisien hyödyllisyys perustuu esimerkiksi niiden antioksidanttisiin ja anti-inflammatorisiin ominaisuuksiin, hermovälittäjäaineiden toiminnan muutoksiin, verenkierron parantamiseen ja solukuolemien hidastamiseen.

Osalla kissoista dementin yksi osamuoto voi ilmentyä lisääntyneenä arkuutena ja stressiherkkyytenä. Pistorasiaan laitettavat haihduttimet (feromonit tai valeriaana) voivat tasoittaa kissan stressiä. Hiljainen taustamusiikki tai radio voi rauhoittaa kissaa varsinkin omistajan ollessa pois kodista. Yövalo voi auttaa myös, varsinkin, jos kissalla on samaan aikaan heikentynyt näkö. Stressiä lievittävistä ravintolisistä, ruokavalioista ja joskus myös reseptilääkkeistä voi olla hyötyä. Vanhalla kissalla on kuitenkin poissuljettava mahdollisuuksien mukaan elimelliset syyt aralle käytökselle ensin.

Joskus kissoillakin saattaa esiintyä unettomuutta ja vaikeuksia saavuttaa syvää unta. Melatoniinia voidaan kokeilla kissoillakin.

Toisinaan dementian aiheuttamia käytösmuutoksia voidaan lievittää dementialääkkeillä kuten selegiliinillä, vaikutuksen alkamisen näkyminen voi kestää muutamia viikkoja. Selegiliini tehostaa antioksidanttien toimintaa ja lisää typpioksidin määrää, minkä puolestaan on todettu lisäävän verenkiertoa ja auttavan muistiprosesseissa ja auttavan pidentämään laadukasta elinaikaa.

Tärkeää olisi myös kissalle annettu aivojumppa eli antaa esim. aktivointileluista ruoka ja piilottaa ruokaa pitkin asuntoa ja toki tarjota monipuolisia leikkimismahdollisuuksia ja esimerkiksi ulkoilua tai edes ulkoilman hajuja (mm. esim. käpyjä ja lehtiä), luonto-ohjelmien näyttämistä tai kissoille tarkoitettuja ”mobiilipelejä”. Aivotyöskentely stimuloi aivoja. Dementian ehkäisyssä jo pentu- ja aikuisiän aikainen kissan aktivoiminen vähentää dementian syntyriskiä.

Osa kissoista myös haluaa enemmän hellyyttä ja rapsutuksia ja omistajan olisikin syytä tarjota kissalle sitä.

Toisinaan voi olla tarpeen helpottaa kissan resurssien käyttömahdollisuuksia. Hiekkalaatikon, nukkumispaikan, vesipisteen ja ruokintapaikan etäisyyksiä saattaa olla tarpeen pienentää, jotta ne ovat helpommin saavutettavissa. Tarvittaessa kissalle on tarjottava helpottavia porrasaskelmia ja ramppeja. Hiekkalaatikon pitäisi olla tarpeeksi iso ja sinne pitäisi olla helppo mennä, mielellään ainakin etuosastaan madallettu. Monella kissalla on nivelrikko dementian lisäksi, joten mahdollinen hiekkalaatikkomuutos on yleensä hyödyksi. Juomista ja syömistä saattaa helpottaa astian korottaminen ylemmäksi. Turkin pesu voi unohtua, mutta taustalla voi olla myös kiputiloja, joten lyhytkarvainenkin kissa tarvitsee turkin kampaamista ja pitkäkarvaisen kissan takkuja voi joutua selvittelemään useammin.

Dementian oireita, kuten käytösmuutoksia, huutamista, levottomuutta ja unohtelua voivat kuitenkin matkia monet tilat ja sairaudet. Dementian diagnosointi onkin muiden syiden poissulkemista. Erittäin yleistä on myös, että kissalla on samaan aikaan useita sairauksia ja täten kissalla voi olla samaan aikaan sekä dementiaa että esimerkiksi kilpirauhasen liikatoimintaa. Etenkin alkutilanteessa voi olla siis vaikeaa saada selville, mitkä oireet johtuvat mistäkin sairaudesta. Jos kissan oireet pahentuvat ja etenkin jos tulee toispuoleisia neurologisia oireita, epäilys esimerkiksi aivokasvaimista nousee epäilyksi. 

Dementiaoireiden kaltaisia oireita aiheuttavia sairauksia ja tiloja

Dementian kaltaisia oireita voivat aiheuttaa esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminta, kohonnut verenpaine, maksa- ja munuaissairaudet, diabetes mellitus, virtsatietulehdukset, kasvaimet, kuuroutuminen, sokeutuminen, ravitsemukselliset puutossairaudet ja tietyt tulehdussairaudet. Kiputilat selässä ja nivelissä voivat toisinaan olla syyllisiä.

Vanhalta kissalta olisikin hyvä ottaa laajojen verikokeiden lisäksi ainakin verenpaine ja virtsanäyte. Tarvittaessa apuvälineenä voidaan käyttää esimerkiksi röntgenkuvausta, ultraäänitutkimusta tai CT -tai magneettikuvausta. Sokeutumista epäiltäessä perusteellinen silmätutkimus on paikallaan. Joskus pitää toteuttaa kokeilu kipulääkkeellä kiputilojen varalta.  Joissakin tilanteissa tulehduskipulääkkeet saattavat vähentää aivoja vaurioittavan b-amyloidin syntymistä ja kertymistä.

Ikääntymisen aiheuttamia muutoksia kissan elimistöön

Ikääntyminen vaikuttaa koko kissan elimistöön. Se on väistämätön prosessi, mutta osaa tiloista pystytään helpottamaan ja hidastamaan, jotta kissalle saataisiin loppuajaksi arvokas vanhuus. Kissan ei siis tarvitse kärsiä vanhuuden tuomista vaivoista kuten nivelrikosta, hammaskivusta tai sisäelinsairaudesta, vaan niihin pitäisi puuttua.

Lihasmassa vähentyy vanhoilla kissoilla luonnostaan, kehittyy ns. sarkopeniaa. Selkeä sarkopenia on kuitenkin yleensä seurausta jostain taustaongelmasta kuten munuaisten vajaatoiminnasta, kilpirauhasen liikatoiminnasta, suolistosairauksista tai kasvaimista, myös nivel- ja selkäsairauksista.

Vanhalla kissalla ravintoaineiden saanti heikentyy. Kissan maku- ja hajuaistin heikentyminen voi johtaa nirsoiluun. Ruoansulatuskanavan toiminta huonontuu luontaisestikin, jolloin esimerkiksi proteiinien, vitamiinien ja rasvojen imeytyminen heikentyy. Kissoilla on myös erittäin yleisesti varsinaisia suolistosairauksia (mm. CIE/IKE eli ”IBD”). Monesti vanhoille kissoille proteiininsaantia pitäisikin lisätä ja ellei sairaudellista estettä ole, voi penturuokaakin antaa huoletta vanhalle kissalle. Monella vanhalla kissalla on etenkin B12-vitamiinin puute, joka voi itsessään aiheuttaa dementiaoireita. B12-vitamiinin ja muiden B-vitamiinien anto olisikin vanhalle kissalle suotavaa. Ja myös dementiaosuudessa mainittujen ravintolisien syöttö olisi vanhenevalle kissalle ennaltaehkäisynä hyväksi.

Monesti myös kissan luontainen janontunne vähentyy entisestään vanhetessa. Täten etenkin virtsaamista lisäävät sairaudet kuten munuaisten vajaatoiminta aiheuttavat kissalle entistä enemmän kroonista kuivumista, ja vaikka voi vaikuttaa siltä, että kissa juo normaalia enemmän, niin sen hetkiseen elimistön tarpeeseen vedensaanti voi ollakin liian vähäistä. Heikentynyt juominen altistaa kissaa ummetukselle, joten märkäruoan syöttäminen auttaa ummetuksen ja kuivumisen ehkäisemisessä. Tarvittaessa kissaa on hyvä nesteyttää nahan alle esim. viikoittain.

Anaalirauhasvaivat ovat luultua yleisempiä kissoilla. Ne ovat monesti hyvin piileviä. Joskus ne voivat aiheuttaa joskus vain kissan vetäytyneisyyttä, joskus hyppimishaluttomuutta. Klassisesti kissa voi hangata takapuoltaan maahan, nuolla tiheästi peräaukon tai alavatsan aluetta tai voi esiintyä anaalirauhaspaiseen takia voimakasta kipua ja ihon läpi fistelöitynyttä onteloa. Anaalirauhasten tunnustelu onkin monesti tarpeen terveystarkastuksissa.

Normaalia ikääntymisprosessia silmissä on vaaraton linssin proteiinin sinertävä tiivistymä, nukleaariskleroosi, ja värikalvon rappeutuma, iiris atrofia, joka ilmenee värikalvon normaalin pigmentin häviämisellä läikittäin. Nukleaariskleroosi ei yleensä vaikuta kissan näkökykyyn merkittävästi. Joskus iiris atrofia voi aiheuttaa valonarkuutta, jos normaali valonsäätely silmään estyy. Toki on poissuljettava tarvittaessa varsinaiset silmäsairaudet kuten glaukooma, kaihi sekä värikalvon ruskeat suurentuvat kolmiulotteiset läikät, jotka voivat olla pahimmillaan melanoomaa.

Korkea verenpaine voi aiheuttaa kissalle äkillistä sokeutumista verkkokalvon repeytymisen takia. Kuulo heikentyy yleisesti kissan ikääntyessä ja korviin myös saattaa kertyä enemmän vaikkua kuin normaalisti ja tulehdusriski voi olla suurentunut.

Vanhenevan kissan immuunijärjestelmä heikkenee, jolloin kissa on herkempi saamaan tulehduksia ja uudismuodostumia. Virtsatietulehduksen osuus kasvaakin virtsaongelmien syynä kissan vanhetessa. Erilaisia patteja ja syyliä voi tulla täten herkemmin ihoon ja muualle elimistöön, valitettavasti myös syöpäsairaudet ovat hyvin yleisiä kissoilla. Munuaisten ja maksan heikentynyt toiminta voi antaa aihetta vähentää tiettyjen lääkkeiden annosta.

Turkin laatu voi heikentyä itsessäänkin ja kissallekin voi tulla turkin harmaantumista tai esimerkiksi silmäluomien, nenän ja huulien pigmentoitumista. Kissa saattaa tarvita enemmän apua turkin hoidossa. Kynsien hoito vähentyy, joskus nivelrikonkin takia, jolloin ylipitkäksi kasvaneet kynnet ovat vaarassa kasvaa jopa syvälle anturaan saakka tai revetä juuttuessaan kiinni mattoon. Kynsien kunto olisikin syytä tarkistaa ajoittain ja lyhentää kynsiä tarpeen mukaan. 

Hammassairaudet ovat myös erittäin yleisiä. Syöpymien ja parodontiitin aiheuttama kipu vähentää kissan elämänlaatua, joten vanhankin kissan hampaat pitäisi hoidattaa. Nykyaikaiset anestesiakäytännöt ovat sen verran turvallisia, että korkea ikä ei ole itsessään syy jättää hammashoitoa tekemättä. Moni kissa piristyykin hammashoidon jälkeen, kun jomottava hammas on saatu pois!

Nivelrikko on erittäin yleistä

Nivelrikko on erittäin yleinen kissoilla. Yli 12-vuotiaista kissoista yli 90 %:lla on nivelrikkoa. Nivelrikkoon liittyvä kipu voi aiheuttaa mm. hyppimisvaikeuksia, lisääntynyttä passiivisuutta, leikkimishaluttomuutta, tarpeiden tekoa vääriin paikkoihin, turkin takkuuntumista, aggressiivisuutta, vetäytymistä ja joskus myös lisääntynyttä äänekkyyttä/levottomuutta. Oireet tulevat yleensä vähitellen hiipimällä eikä kissa monesti edes onnu. Nivelrikkoa voidaan hoitaa kipua lievittämällä ja hidastamalla nivelrikon etenemistä. 

Nivelrikkoon suunnitellaan yksilöllisesti kipulääkitys. Yleisimmin käytetään tulehduskipulääkkeitä ja gabapentiiniä. Amantadiini voi auttaa joillekin. Uutena lääkevaihtoehtona on kerran kuukaudessa nahan alle pistettävä frunevetmabi (kauppanimi Solensia). Myös pentosaanipolysulfaatti (kauppanimi Cartrophen) voi auttaa kivun poistossa ja hidastaa nivelrikon etenemistä. Toisinaan myös niveliin injektoitavat lääkkeet auttavat, varsinkin jos nivelrikko on erityisen pahana yksittäisissä nivelissä. Laserterapia ja akupunktio voivat myös lievittää oireita. Monesti paras vaste saadaan yhdistelmälääkityksellä eli että annetaan useampaa kuin yhtä lääkettä, koska eri lääkkeet vaikuttavat eri prosesseihin nivelrikon yhteydessä.

Lisäksi kissalle olisi annettava esteettömämpää kulkua mm. hiekkalaatikolle, raapimisalustoille, ruoka- ja vesikupeille. Hiekkalaatikon pitäisi olla tarpeeksi iso ja mielellään madallettu. On joitain kissoja, jotka suosivat tyhjää laatikkoa, koska eivät saa tukevaa asentoa hiekassa nivelrikon takia.  Nivelrikkoiselle kissalle on toisinaan miellyttävämpi vaakasuorassa oleva raapimisalusta eikä suinkaan pystysuuntainen.

Ravintolisät nivelrikon tukihoidossa ovat myös tärkeitä, koska ne tuovat rakennusaineita nivelille ja hidastavat prosessin etenemistä ja vähentävät myös kivun tunnetta. Omega-3-rasvahappovalmiste olisi nivelten lisäksi suotuisia myös koko elimistölle vähentämään oksidatiivista stressiä. Nivelravintolisien glukosamiini, denaturoitumaton kollageeni II, MSM, hyalyronihappo, E-vitamiini ja kondoitiinisulfaatti ovat hyödyllisiä nivelterveydelle. Joskus jo pelkkä nivelravintolisä helpottaa nivelrikko-oireita varsinkin alkuvaiheessa.

12.6.2003 – 9.7.2022 Elämäni Kissa

”Olen avaruuksien kissa,
olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa,
tulin takaa pilvien.
Minä rakensin teille talon,
jossa paljon rakastetaan. 
Nyt takaisin lähden, mutta palaan
uniinne toisinaan.”
– Kaarina Helakisa: Taivaskissa –

Kiitos Koira-Kissaklinikan henkilökunnalle 19v yhteistyöstä sekä Figaron että Aida kissan hoidosta. Anettesta tuli molemmille ihan omalääkäri ja suurkiitos hänelle. Kiitos myös Johannalle raskaassa jäähyväispäätöksen teossa päivystyskäynnillä.
Anne-Maija Nurminen 

Tietosuojaseloste
Kirjaudu
Osta nyt, saat laskun vasta ensi kuussa, jolloin valitset milloin ja miten haluat maksaa. Saat jopa 12 kuukautta maksuaikaa ilman korkoa.