Näitä ei esille varastettavaksi tai avoimeen roskalaatikkoon/bioastiaan.

• Maissitähkät tukkivat mahasuolikanavan poikkeuksetta, eivätkä sula. Jopa pieni pätkä maissintähkää voi aiheuttaa koiralle hegenvaarallisen suolitukoksen, joka vaatii leikkaushoitoa.
• Grillivartaiden puutikut lävistävät helposti suoliston seinämän ja aiheuttavat sitä kautta vatsakalvon tulehduksen
• Myös monet muut grillattavat herkut eivät ole hyväksi koiralle, esimerkiksi grillatuista kananluista ja porsaan kylkiluista saattaa irrota teräviä paloja jotka voivat vahingoittaa koiran ruokatorvea/suolistoa tai jäädä kiinni ruokatorveen.
• Grilliherkut ovat yleensä myös liian mausteisia ja rasvaisia koirille, mistä voi seurata vatsavaivoja. Liian rasvainen ruoka voi jopa aiheuttaa koiralle haimatulehduksen.
• Jäätelötikkua ei kannata antaa nuoltavaksi koska nopea syö hitaat eli se hups onkin koiran suussa purtu halki ja terävänä puhkaisee mahalaukun tai suolen seinämän.

Jos koira on syönyt grillattuja luita, ensiapuna kannattaa antaa tankoparsaa, se nimittäin kietoutuu terävien palasten ympärille jolloin aiheutuu vähemmän vahinkoa suolistolle. Jos koiran voinnissa tulee muutoksia (esim. ummetusta, pahoinvointia, verta ulosteessa) ottakaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Maissintähkän kohdalla suosittelemme ottamaan heti yhteyttä eläinlääkäriin, sillä se aiheuttaa suolitukoksen erittäin helposti.

Varataan siis koirille ihan omat sallitut herkut grillailun ajaksi ja koitetaan olla tarkkana etteivät grilliherkut katoa parempiin suihin heti kun silmä välttää

Turvallista kesää!

Suussa esiintyvät eosinofiiliset tulehdusmuutokset epäillään olevan yliherkkyysreaktioita ympäristöön, ruokaan tai muuhun nieltyyn / pureskeltuun, kuten karvapeitteen hilseeseen, ulkoloisiin tai muihin ulkoisiin ärsykkeisiin. Kyseessä on harvinainen sairaus, joka ilmenee koirilla nuoressa iässä, yleensä alle kolme vuotiaana.

Kirjallisuudessa Cavalier kingcharlesinspanielit, Siperianhuskyt, Alaskan malamutit, Englanninvinttikoirat, Labradorin noutajat sekä Valkoiset Länsiylämaanterrierit on todettu alttiita sairaudelle, mutta muutoksia voi esiintyä millä tahansa rodulla. Urokset ovat tutkimuksien perusteella enemmän alttiita sairaudelle.

Koirat voivat olla kliinisesti oireettomia, tai niillä voi olla oireita kuten suun paha haju, yskää, nielemisvaikeuksia, lisääntynyttä kuolaamista ja / tai laihtumista. Tutkimuksissa on todettu myös että 33-60 prosentilla potilaista on kohonnut määrä eosinofiileja verenkierrossa.

Yleensä muutokset esiintyvät kitalaessa (65.4%), kielessä (26.9%), ja muilla alueilla suussa (7.7%). 

Kitalaen ja kielen muutokset ovat tyypillisempiä pienirotuisilla, kun taas limakalvo muutokset ovat tyypillisempiä isoilla koiraroduilla.Diagnoosin saamiseksi on tärkeää ottaa koepala muutoksesta, että voidaan varmistaa ettei kyseessä ole kasvain. 

Hoito:

Koska kyseessä on yliherkkyydestä johtuva sairauden kuva, siirretään potilaat aina niin kutsutulle hydrolysoidulle ruualle. Samoin pohditaan muut mahdolliset altistavat tekijät kuten lelut, puruluut yms. Eosinofiilinen granuloma vastaa yleensä hyvin kortisonihoitoon ja häviää 10-20 pv kuluessa hoidon aloittamisesta.Tämän jälkeen kortisoniannosta lasketaan asteittain pienemmäksi. Jotkut potilaat vaatii muita vahvempia immunosupressiivisia lääkkeitä, jotta muutokset saadaan häviämään. Tutkimuksessa 70% eosinofiilisen muutoksen omaavista koirista jotka oli oireettomia parani täysin ilman hoitoa (tutkimus sisälsi 24 koiraa) Ennuste kuitenkin on hyvin vaihteleva.

Kirurginen poisto tai kirurgisella laserilla muutoksen poistattaminen (nk. ablaatio) on myös kuvailtu hoitomuotona. Terapialaserista on vähemmän tieteellistä tutkimusdataa. Kliinisiä positiivisia kokemuksia sen toimivuudesta suun muutoksien hoidossa on paljon. Laserlaitteen tuottama valoenergia on todettu kirjallisuudessa vähentävän kudoksen tulehdusta ja kipua ja samanaikaisesti edistää kudoksen paranemista. Valon energia edesauttaa muun muassa solujen mitokondrioiden hapen tuottamista, jonka kautta solujen aineenvaihdunta paranee.

Tässä Huiman tarina kerrottu videolla.

Lähteet:  

_{Anderson, J.G.; Hennet, P; Management of Severe Oral Inflammatory Conditions in Dogs and Cats.Veterinary Clinics of North America Veterinary Clinics of North America: Small Animal Practice, January 2022,159-184}

_{Godbold J.C., Riegel,R Lasertherapy in veterinary medicine: photobiomodulation 2017}

_{VIN Network: Eosinophilic Stomatitis/Granuloma Complex (Canine) 2023}

Mikä on sokeritauti?

Sokeritauti eli diabetes mellitus on keski-ikäisen ja vanhemman kissan yleinen aineenvaihduntasairaus. Erityisesti diabetes mellitusta tavataan vanhoilla kastroiduilla, ylipainoisilla kolleilla.

Haima on pieni aineenvaihdunnan ja ruoansulatuksen kannalta keskeinen elin vatsaontelossa mahalaukun ja maksan lähellä ja on kiinnittynyt ohutsuolen mutkaan. Haiman beetasolut tuottavat insuliinia, joka verenkierron välityksellä pääsee kaikkialle elimistöön ja huolehti verensokerin eli glukoosin pääsystä kudoksiin solujen energian lähteeksi. Insuliini myös stimuloi mm. erilaisten aminohappojen, kaliumin ja magnesiumin pääsyä soluihin. Diabetes mellitus on seurausta joko haiman insuliinituotannon vähenemisestä (ns. tyyppi 1 diabetes), elimistön insuliiniresistenssistä (tyyppi 2) tai joskus hormonien (mm. kortisoli, kasvuhormoni, progesteroni) tai niiden kaltaisesti vaikuttavien lääkkeiden (mm. kortisoni, ”e-pillerit”) laukaisema voimakkaan insuliiniresistenssin tyypin 3 diabeteksesta. Kissoilla diabetes on alkujaan yleensä tyyppiä 2. Tyypin 2 diabeteksessa insuliinia tuotetaan ylimäärinkin, mutta solujen insuliinireseptorit eivät kykene reagoimaan insuliinille eli glukoosia ei siirry soluihin vaan sokeri kerääntyy vereen ylenpalttisesti ja erittyy munuaisten kautta virtsaan. Pitkään jatkuneen insuliiniresistenssin seurauksena kissan haimasolut alkavat myös vähitellen väsyä insuliinin liikatuottoon, joten lopulta voi tulla myös insuliinintuotannon vajausta.

Muuttunut solun sokeriaineenvaihdunta johtaa elimistön rasva- ja valkuaisvarastojen hyväksikäyttöön energian lähteinä, laihtumiseen ja toksisten aineenvaihduntatuotteiden syntymiseen. Pahimmillaan se voi johtaa diabeettiseen ketoasidoosiin eli hengenvaaralliseen elimistön happamoitumiseen.

Ylipainon lisäksi insuliiniresistenssin voivat laukaista elimistössä muhivat sairaudet, kuten krooniset haima-ja sappitietulehdukset, suolistotulehdukset, hammasongelmat, virtsatietulehdukset ja kasvaimet.

Oireet

Diabetesta sairastavan kissan oireita ovat voimakkaasti lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, ruokahalun muutokset (aluksi mahdollisesti lihominen ja myöhemmin voimakas laihtuminen), mahdollisesti voi joskus olla hengityksessä asetonin haju. Kissa saattaa virtsata vääriin paikkoihin. Turkki voi mennä elottomaksi, hilseileväksi ja takkuuntuvaksi. Usein todetaan usein myös hermotushäiriöitä, etenkin asentomuutoksia takaraajoissa (diabeettinen neuropatia). Käytös saattaa olla outoa, kissa voi mennä lopulta hyvin vaisuksi. Oksentelua voi ilmetä liitännäissairauden tai ketoasidoosin takia. Joskus esiintyy kouristelukohtauksia tai jopa koomaa. Kissoilla diabeteksesta johtuvat silmien kaihimuutokset ovat harvinaisia (toisin kuin koirilla).

Diagnoosi

Diabetes diagnosoidaan veri- ja virtsakokein. Diabetespotilaalla veren glukoosipitoisuus on noussut (=hyperglykemia) ja samanaikaisesti virtsassa on sokeria. Runsas sokeri pissassa aiheuttaa riskin virtsatietulehdukselle. Usein tilaan liittyy myös muutoksia esim. elektrolyyteissä ja maksa- ja munuaisarvoissa. Stressaantuneella kissalla glukoosi voi olla hieman kohollaan klinikalla ilman diabetesta ja epäselvissä rajatapauksissa voidaankin tarkistaa ns. pitkäaikaisverensokeri (fruktosamiini), siihen ei lyhytaikainen stressi vaikuta.

Hoito

Jos kissalla on vakava ketoasidoosi, kissa on hoidettava parempaan kuntoon sairaalahoidossa ensin. Hyväkuntoista diabetespotilasta hoidetaan yleensä varmimmin insuliinipistoksin, mahdollisten liitännäissairauksien hoidon ja ruokinnan avulla. Monen helpotukseksi ihan hiljattain on markkinoille tullut myös suun kautta annettava lääkehoito (nestemäinen Senvelgo), joka toimii huomattavasti paremmin kuin aiemmin käytettävissä olleet suun kautta annettavat lääkkeet. Sekään ei toimi kuitenkaan ihan kaikille ja vaatii kontrollointia. Diabeteksen hoidon tarkoituksena on turvata kudosten normaali energiansaanti ja estää hyperglykemian aiheuttama kudostoksisuus ja elinten toiminnan heikentyminen.

Kissoilla optimaalinen diabeetikon ruokavalio on mielellään päivittäin samanlainen, sisältää runsaasti proteiinia ja vain vähän hiilihydraatteja. Rasvan saanti saa olla kohtuullinen. Suositeltavin ruoka on lihapitoinen, viljaton ja sokeriton märkäruoka. Toisinaan tasapainoisesti (esim. vitamiinit, kivennäiset, rasvahapot) koostettu ”kotiruoka” (perustana ehta liha+/-sisäelimet ilman turhia hiilihydraattipitoisia viljoja) toimii parhaiten. On kissoja, joilla pelkkä raksuton ruokavalio pitää diabeteksen kurissa, jolloin kissa pärjää jopa ilman lääkehoitoa. Jos raksuja haluaa kuitenkin maltillisesti käyttää, niin on suositeltavaa käyttää vähähiilihydraattisia ruokia kuten Feringa cold pressed, Thrive Premium Plus, Markus Mühle Beutenah, Power of Nature Meadowland mix no grain/low carb, Oscar. Myös diabetekseen suunniteltuja ruokia voi käyttää, mutta nykypäivänäkin niissäkin monessa hiilihydraattipitoisuus on kuivaruoissa korkea, yritä valita mahdollisimman vähähiilihydraattinen versio (esimerkiksi Brit Veterinary diets diabetes). Ruoka on syytä antaa noin neljänä ateriana. Tärkeää on kuitenkin päivittäinen vakiomäärä ja vakiolaatu. Erittäin tärkeää olisi saada lihava kissa laihtumaan vähitellen, eli jatkuva kukkuroillaan oleva ”raksubaari” on suotavaa laittaa kiinni tai ainakin mitata päiväannos, jota ei ylitetä! Toki kissan mahdolliset muut sairaudet ja allergiat voivat aiheuttaa ruokavalioon haasteita ja kompromissien tekemistä ja sama ruokavalio ei toimi kaikilla kissoilla samalla tavalla.

Insuliinipistos annetaan yleensä 2 kertaa päivässä. Kissoilla etenkin insuliinin aineenvaihdunta elimistössä on niin nopeaa, että kaksi kertaa vrk:ssa annostelu on useimmiten välttämätöntä, usein joudutaan myös valitsemaan mahdollisimman pitkäkestoinen insuliini käytettäväksi. Lantus-insuliini tai nykyään myös Toujeo-insuliini ovat useimmiten toimivimmat. Lantusta käytettäessä Junior Star-insuliinikynä olisi suotava, sillä saadaan säädettyä annos noin 0,5 yksikön välein (tavallisella Solostar Lantuksella vain 1 yksikön välein). Tällöin insuliinia sisältävä ampulli pitää vaihtaa kynään säännöllisin väliajoin. Kynä kuitenkin kestää vuosia. Toujeo-insuliinissa lääkeampulli on valmiiksi kynissä, joten niissä kynä vaihtuu samalla kuin lääkeampullikin.

Senvelgo-lääkitys voi toimia niille kissoille, joilla on hoidettu ensin mahdolliset taustasairaudet ja jotka syövät ja voivat hyvin. Se ei sovi voimakkaasti oireilevan (mm. vaisun, syömättömän, oksentelevan, kuivuneen) eikä ketoasidoottisen potilaan hoidoksi. Jos kissa on ollut insuliinilääkityksellä vasta jonkin aikaa, voidaan Senvelgoa kokeilla insuliinin tilalle. Vuosikausia insuliinilääkityksellä olleelle Senvelgo ei useinkaan enää toimi. Lääkkeen idea on saada ylimääräinen sokeri poistumaan virtsan kautta, jolloin ylenpalttisen glukoosin aiheuttama toksisuus poistuu elimistöstä. Tällöin on mahdollista saada haiman omaa insuliinintuotantoa avitettua, sillä pitkään jatkunut hyperglykemia on myrkkyä haimalle. Senvelgo annetaan kerran päivässä, lääke voidaan tarvittaessa sekoittaa pieneen määrään ruokaa. Lääkeannos on painoon perustuva vakioannos, joten annosta ei säädetä veren sokeripitoisuuden mukaan. Hyvin toimiessaan lääkkeellä saavutetaan vakaa sokeritasapaino ilman jatkuvia sokerimittauksia.

Toisinaan kissan diabetes saadaan hoidettua ilman insuliinia tai Senvelgoa, jos löydetään ajoissa sille altistava sairaus ja saadaan sen hoidolla ja ruokavalion säätämisellä pidettyä sairaus kurissa. Usein altistava sairaus löydetään verrattain myöhään, joten useimmiten ainakin aluksi diabeteksen lääkehoito on tarpeen.

Insuliinikynän ja -ampullien säilytys ja esivalmistelut

Avaamaton insuliiniampulli säilytetään jääkaapissa, se ei saa jäätyä, joten älä säilytä kylmimmässä osassa. Avattu lääke voidaan säilyttää sen sijaan huoneenlämmössä, mutta se on suojeltava valolta ja kuumuudelta (saa säilyttää myös jääkaapissa esim. ovessa). Insuliinikynään laitetaan neula (joka olisi hyvä vaihtaa joka kerta tai ainakin joka toinen kerta ja neulana on käytettävä kynän kanssa yhteensopivia neuloja). Oikea insuliiniannos säädetään kynän säätöpyörästä. Koska neulassa on ilmaa, on neula täytettävä ensin insuliinilla: valitse 2 yksikköä, paina kynän annostelunappi kokonaan pohjaan. Insuliinia kuuluu tällöin ruiskahtaa ulos. Tämän jälkeen valitse haluttu annos uudestaan säätämällä haluttu määrä kynään. Ilman neulan ilmatilan esitäyttöä insuliini jää neulaan eikä kissaan menee insuliinia välttämättä ollenkaan. Lue paketista tarkemmat ohjeet kynän käyttöön.

Avattu ampulli ja kynä säilyy noin 4 viikkoa, osalla kissoista teho tuntuu hieman pidempään toimivan, mutta tasaisemman annostelun turvaamiseksi suosituksena on vaihtaa ampulli/kynä noin kuukauden välein.

Yhteensopivat neulat

Sopivia neuloja ovat ainakin:

*BP kynäneula
*Artsana Insupen
*Ypsomed Penfine
*Unifine Pentips

Neulan pituutena kissoilla 8 mm neula on parempi kuin 6 mm neula, jotta pistos menee ihon alle eikä jää ihoon.

Pistokset

Insuliinin pistäminen pelottaa monia ihmisiä, mutta sitä ei tarvitse pelätä. Usein kissa suhtautuu alkuvaiheen jälkeen hyvin pistoksiin eikä useinkaan edes huomaa niitä. Insuliini pistetään kotioloissa nahan alle. Kissoilla parhaimmat pistopaikat ovat löysä nahka reiden edessä takaselän alueella kyljissä, myös kyljet muutoin. Niskaa ja lapojen välistä ihoa ei suositella pistoksiin, sillä insuliinin on osoitettu imeytyvän huonommin ja lisäksi jatkuva pistely voi altistaa kissan ns. injektiokohdan sarkoomalle, joka on vaikeampi poistaa niskasta kuin jos se tulee takapään alueelle. Toki lapojen alueella joutuu laittamaan, jos pistäminen ei muualle onnistu. Pistospaikkaa vaihdellaan mieluiten joka kerralla hieman (eli vasen-oikea, edemmäs-taaemmas). Pistettäessä neulaa pidetään useita sekunteja ihossa (noin 10 s), jotta insuliini jää nahan alle, olisi hyvä pitää pistokseen kuluva aika vakiona joka pistoksella. Pistoksia helpottamaan karvaa voidaan ajaa karvanleikkurilla pois.

Insuliinimäärän säätäminen

Annosteltavan insuliinin määrä riippuu kissan oireista ja sokeritasosta, eläinlääkäri määrää oikean annoksen kissallesi, sitä ei saa itse muutella ilman eläinlääkärin ohjeita. Insuliinimäärän annostelu on erittäin yksilöllistä, sokeriarvojen vaihtelun ennustettavuus insuliinimäärän muutoksilla ei ole aina loogista ja ajansaatossa voidaan annosta joutua suuntaan tai toiseen muuttamaan ja voi olla erittäin turhauttavaa niin omistajalle kuin eläinlääkäreillekin.

Yleisimmin insuliinin annostus hoidon alussa aloitetaan vähitellen annosta nostaen noin viikon periodeissa juomisen määrää ja kissan kuntoa seuraten. Viikoittaisen kontrollikäynnit hoidon alussa klinikalla ovat tarpeen annoksen säätämiseksi. Melko yleisesti sokeripitoisuus voi aluksi jopa nousta, mutta alentuu sitten myöhemmissä kontrolleissa. Useimmiten sopiva annostus ja tilan stabiloituminen vievät muutaman viikon.

Kotona kissan voinnista pidetään mielellään päiväkirjaa: kirjataan muistiin yleinen olemus, syöty ruokamäärä, juomisen määrä. Kissan painoa seurataan punnitsemalla se kerran viikossa tai vähintään kerran kuukaudessa eikä sitä saa päästää lihomaan (toki jos kissa on ollut laiha, pitää sen saada terveellistä painoa). Mikäli juominen lisääntyy tai ilmenee muita oireita, olisi hyvä, jos kotimonitorointia tehdään, niin tarkistaa veren sokeri ja mahdollisesti virtsan sokeri ja ottaa yhteyttä hoitavaan eläinlääkäriin ja mahdollisesti sopia vastaanottokäynnistä käynnistä tai korjata insuliiniannosta yhteistyössä hoitavan eläinlääkärin kanssa.

Insuliinihoidon komplikaationa voidaan joskus tavata yliannostuksen seurauksena veren sokerin liiallinen lasku. Tämä ilmenee poissaolevana käyttäytymisenä, vapinana, heikkoutena ja tajuttomuutena. Tällöin kissalle annetaan heti 1-2 teelusikallista hunajaa tai sokerivettä ja otetaan yhteyttä eläinlääkäriin. Yliannostus on mahdollista mm. inhimillisen erehdyksen takia (eli sovi, kuka perheessä antaa insuliinin), kissa jättäessä ruoan väliin jostain syystä tai jos diabetes on menossa remissiin. Joskus saattaa tulla tuntemattomasta syystä muutenkin poikkeavia laskuja tai nousuja.

Kontrollikäynti insuliinihoidossa

Eläinlääkärintarkastus on suositeltavaa ensin noin 4-7 päivän kuluttua. Toki jos kissalla on ollut ketoasidoosia, kontrollin aikaistus voi olla tarpeen. Sitten jatkossa noin viikon välein ja kun vointi ja sokeritaso on hyvä ja tasapainossa, niin kontrolli olisi hyvä tilanteesta riippuen muutaman kuukauden välein (yksilöllinen suunnitelma). Insuliini annetaan tutkimuspäivänä normaalisti. Verensokeri olisi hyvä tarkistaa noin 6-8 tunnin kuluttua insuliinin antamisesta. Erittäin suotavaa olisi alkaa mittaamaan kotona sokeria, välillä ennen pistoksia ja välissä pistosten välissä ja silloin tällöin olisi suotavaa tehdä ns. sokerikäyrä (tästä lisää alempana).

Kontrollointi Senvelgoa käytettäessä

Senvelgoa käytettäessä on riskinä ketoasidoosi, joten on äärimmäisen tärkeää aloituksen jälkeen tarkistaa vähintään virtsasta ketoaineet 2-3 päivän välein ensimmäisen viikon ajan on tärkeää. Kotona voi yrittää kerätä tarkoitukseen pienen määrän virtsaa ja mitata virtsaliuskatestillä ketoaineet tai sitten näyte pitää ottaa klinikalla punktiolla. Tietyissä tilanteissa ketoainepitoisuus pitää mitata virtsan sijasta verestä. Viikon jälkeen lääkityksen aloittamisesta on tehtävä kontrollikäynti hoitavalle eläinlääkärille. Tällöin tarkistetaan kissan oirekuva, yleistila, veren sokeripitoisuus ja veren/virtsan ketoaineet. Jos todetaan, että kissalla on ketoaineita, ei Senvelgo riitä lääkityksenä. Jos veren glukoosipitoisuutta ei olla saatu halutulle tasolle ensimmäisellä viikolla, voidaan seurata vielä toisen viikon ajan, jos kissan yleistila on hyvä. Toisen viikon kontrollikäynnillä katsotaan taas glukoositason lisäksi ketoaineet ja yleistila. Jos saadaan haluttu vaste ilman ketoasidoosia, hoitoa jatketaan ja kontrolli aloituksesta neljän viikon kohdalla ja tämän jälkeen 3-4 kuukauden välein (yleistila, ketoaineet, glukoosi, fruktosamiini, tilanteesta riippuen muita verikokeita, verenpaineita). Jos kissan sokeritasapainoa ei saada sopivalle tasolle tai ilmenee ketoasidoosia tai yleisvoinnin laskua, pitää kissa siirtää insuliinilääkitykselle.

Kontrollit muutoin

Säännölliset terveystarkastukset ja hammashoidot ovat diabeetikolle tärkeitä. Taustasairauksien hoitotasapaino pitää myös tarkistaa yksilöllisesti. Kontrolliaikataulu suunnitellaan yksilöllisesti.

Diabeteksen riskeihin liittyy myös kohonnut verenpaine, joten sen säännöllinen mittauttaminen on tärkeää noin 1-2 kertaa vuodessa, useamminkin, jos on rajatapausmittauksia ja korkeaan verenpaineeseen liittyviä oireita. Hoitamaton verenpaine rasittaa erityisesti, munuaisia, sydäntä ja silmiä.

Ennuste

Diabeteksen hoito kestää vaihtelevan ajan, usein loppuelämän ja vaatii säännöllisyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Sairaudesta voi parantuakin, etenkin jos diabeteksen provosoinut ylilihavuus tai lääkeaineiden (kortisoni, progestageenit) haittavaikutusreaktio. Lemmikin keskimääräinen arvioitu elinikä hoidon aloittamisen jälkeen vaihtelee yksilöllisesti, hyvässä tasapainossa oleva diabetes ei lyhennä elinikää. Eri aineistojen mukaan diabeteksesta paranemista tapahtuu 20-80% tapauksista. Jos insuliinista tai Senvelgosta päästään eroon, on syytä jatkaa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla vielä ja pitää kissan paino sopivana. Diabeettinen neuropatia ei pahaksi päässeenä korjaannu kovinkaan hyvin vaikka diabetes muutoin olisikin saatu kontrolliin. Diabetekselle altistavien sairauksien hoitotasapaino vaikuttaa myös diabeteksen kurissa pysymiseen eli esimerkiksi voimakas ientulehdus tai suolistosairauden pahentuminen voivat aiheuttaa diabeteksen puhkeamisen uudelleen tai vaikeuttaa muutoin hoitotasapainon löytymistä. Kasvuhormonin liikatuotanto eli akromegalia on aivolisäkkeen kasvaimesta johtuva luultua huomattavasti yleisempi tila, jolloin kissalla on voimakas insuliiniresistenssi ja glukoosi pysyy korkeana huolimatta erittäin korkeasta insuliiniannoksesta.

Verensokerimittaukset kotona insuliinihoidon aikana

Olisi hyvä mitata verensokeria kotona, koska siten saa selville todellisen sokeritason paremmin (eläinlääkärikäynti nostaa verensokeria hieman koholle monesti). Mittarina on paras käyttää eläinten omaa mittaria, koska ihmisten mittari saattaa joskus näyttää jopa noin 6-7 mmol/l liian alhaista lukemaa. Näytteen voi mitata korvanlehdestä tai anturasta tekemällä pienen reiän neulalla. Verensokeri olisi hyvä tarkistaa ainakin ennen pistoa ja noin puolivälissä pistoksia. Jos insuliini ei ala tehoamaan muutamassa viikossa, on hyvä tehdä yksittäisen päivän aikana toistetut mittaukset noin 2-3 tunnin välein (sokerikäyrä), jotta nähdään tarkemmin verensokerin vaihtelut. Verensokerin pitäisi olla noin 4-12 mmol/l (ennen pistosta noin 10-12 mmol/l), noin 6 tuntia pistoksesta 4-9). Arvot ovat suuntaa antavia, tavoitearvoissa on yksilöllistä vaihtelua. Diabetes-kissalla on parempi, että sokeri on ihan hieman yläkantissa kuin alakantissa, jotta ei tule alhaisesta verensokerista johtuvaa hengenvaarallista tilaa.

Kun tasapaino sokereissa on saavutettu, voi riittää, että sokeria mitataan esim. kerran kuukaudessa, voinnin muuttuessa useamminkin. Jos kissa ei stressaannu mittauksista liikaa, ei päivittäisistä mittauksista haittaakaan ole. Yleisvointi on kuitenkin erittäin tärkeä mittari hoitovasteen arvioimisessa. On siis muistettava, että jos tulee yksi yksittäinen matala tai korkea mittaustulos, ei pidä heti tehdä hätiköityjä päätöksiä insuliiniannoksen muuttamisesta vaan katsoa, että alkavatko lukemat toistumaan tiheämmin. Jos kissa on väsynyt ja/tai ruokahaluton, on matala tai korkea lukema huomionarvoinen. Eläinlääkärin kanssa laaditaan yksilöllinen suunnitelma sokeritasojen ja insuliinin säätämiseen.

Ennaltaehkäisy

Yritä huolehtia, ettei lemmikkisi liho ihannepainostaan. Ihannepainon määrittelyssä auttaa eläinlääkärisi. Aikuisen kissan ylläpitoenergian tarve on noin 50-70 kcal/kg/ pv, ylipainoisella hieman vähemmän. Sisäkissa liikkuu vähän, eikä siis kuluta energiaa paljoa, älä siis pidä ruokaa jatkuvasti tarjolla kukkurallisen ylenpalttisesti. Syötä fysiologisesti oikeanlaista ruokaa, muista että kissa on lihansyöjä. Valitse laadukkaista valmisruokia, joissa on riittävästi proteiinia ja eläinkunnasta peräisin olevaa rasvaa. Lisää kissasi aktiivisuutta leikittämällä sitä. Ruoankin voi tarjota piilottamalla sen aktivointileluihin ja antamalla kissan saalistaa päivittäisen ruokansa.

Lisäksi kissan hammasterveydestä täytyy pitää huolta ja samoin krooniset ruoansulatuskanavaongelmat olisi tutkittava ajoissa, etteivät ne tule aiheuttamaan insuliiniresistenssiä. Diabeetikkokissalle kortisonin antamista pitää välttää. Muutoinkin kortisonia ei-diabeetikko-kissalle käytettäessä pyritään antamaan pienintä toimivinta annosta mm. diabetesriskin minimoimiseksi.

Miten totutan kissani epämiellyttäviin ja stressiä aiheuttaviin tilanteisiin ?

Eläinlääkärissä käynti tulee vastaan kaikille kissoille , ellei muuten niin perusterveyshuolto eli rokotukset , sterilaatio /kastraatio ja hammashoidot.    Näiden käyntien helpottamiseksi ja stressin vähentämiseksi pystytään tekemään paljon jo kotona ja kissan ollessa vielä pentuiässä.

Kaikilla meillä on halu huolehtia lemmikkiemme hyvinvoinnista. Pelkästään kissan kuljetus kantokopassa autossa voi olla erittäin traumaattista sekä kissalle että omistajalle. Siksi on hyvä ennakoida näitä tilanteita ja määrätyillä toimilla välttää stressitekijöiden kumuloitumista ennen eläinlääkärikäyntiä.

Potentiaaliset stressinaiheuttajat kissalla ovat mm.

1. Kipu(nivelrikko tms) pahoinvointi, muu sairaus
2. Vaikea hallittavuus, kissa ei pysty menemään kantokoppaan, ei suostu poistumaan huoneesta/kotoa.
3. Rutiinin muuttuminen, esim. estetään ulkoilu, pidetään paastolla
4. Matkustaminen, vieraat hajut, liikkeet autossa, vieraat maisemat.
5. Pakeneminen estetään tutkimuksesta /tutkimushuoneesta, kantokopasta.
6. Aikaisemmat huonot kokemukset eläinlääkärikäynnillä
7. Vieraat kovat äänet, puhelimet, haukkuvat koirat, kovaääniset ihmiset.
8. Pelko vieraiden kissojen, koirien, odotustilan hajuista
9. Käsittelyssä tapahtuva /koettu kipu (esim. kipeän raajan tunnustelu) tai epämukavana koettu tutkimus.
10. Vieraat epämiellyttävänä koetut puhdistusaineiden hajut tai tuntemukset esim. kuunneltaessa sydäntä 

Miten tehdään positiivinen kokemus kuljetuksesta kantokopassa.

Tärkeää valita oikean tyyppinen kantokoppa. 

Kankaiset kassit painuvat herkästi kasaan, jolloin ilmanvaihto heikkenee, lisäksi nämä kangaskassit ovat huonosti puhdistettavissa

Selkäreppukopassa kissa on altis muiden eläinten katseille ja hajuille, usein ilmanvaihto on heikko ja kyyti on epävakaata.

Kissan matkustaessa ei ole turvallista olla valjaissa kiinni auton turvavöissä.

Kissan ollessa pieni kopasta tehdään tuttu, ensin niin että on tarjolla pelkkä alusta jossa peitto, leluja ja herkkuja, pikkuhiljaa totutetaan olemaan kopassa katto päällä, sen jälkeen hetki ovi suljettuna  ja näin ehdollistetaan aina miellyttävällä asialla, synteettisillä feromoneilla, leluilla, herkuilla, tutulla peitolla jne. 

• koppaan pehmeä kissalle tuttu peitto  
• 15min ennen matkaa synteettistä feromonia ruiskutetaan kantokoppaan 
• kopan päälle pyyhe, jossa feromonia ja huolehdittava ilmanvaihdon riittävyydestä

Kantokoppaa kuljetetaan aina niin että tuetaan pohjasta ja toinen käsi kantokahvassa. Kissat pelkäävät ja stressaavat heiluvaa epästabiilia kantokoppaa.

Lääkitys ennen matkustamista?

Joillekin kissoille tarvitaan lääkitystä  (nk. gabapentin) ennen kuljetusta jotta  hyvin pelokas ja stressiherkkä kissa ylipäätään pystyy matkustamaan. Keskustele eläinlääkärisi kanssa ajoissa tästä. Kyseessä on reseptilääke. Lääkitystä pitää aina kokeilla kotona ennen matkustuspäivää, jolloin varmistutaan siitä, ettei kissalle tule sivuvaikutuksia lääkkeestä. 

Pyri ilmoittautumaan vastaanotolle ilman kissaa ja tarkista että käytössä on oma odotustila kissoille. Kissat eivät pidä siitä että niitä tuijottaa vieras koira odotutilassa, vaikka kotona olisi koiria kissojen kaverina. Klinikalla on myös lainata pyyheliinoja kopan päälle laitettavaksi klinikkakäynnin aikana.

Vältä laskemasta koppaa lattialle, kissoille on klinikalla hyllyköt joihin voi nostaa kopan odottaessa vastaanottohuoneeseen menoa tai   kotiutuspapereita hoidettaessa.

Kotiutuessa on huomioitava, jos on muita kissoja, että klinikalla käynyt kissa tuo uusia hajuja tullessaan ja tämä voi herättää aggressiivisuutta kotona olleissa kissoissa. Leikkauksen jälkeen on kissat pidettävä erillään, ettei satu vahinkoja. Muistettava myös ohjeet rajoitetusta liikunnasta leikkauksen jälkeen, joten esim. kompostiverkosta saa kissalle suljetun turvallisen tilan, joka ei estä kissaa näkemästä muita mutta rajoittaa hyppimistä jne. 

Pikkuhiljaa klinikalla käynyt kissa taas saa kodin tutun tuoksun ja pystyy sulautumaan muiden kissojen joukkoon.

Miten voin muuten ”harjoitella ” tai valmistella eläinlääkärikäyntiä

• opeta kissanpentu käsittelyyn, tarkista säännöllisesti hampaat, leikkaa kynsiä, kosketa päätä, silmäluomia  ja muista palkita herkuilla /leikillä.
• kissatkin oppivat hampaiden harjaukseen  ☺
• jos kissa on menossa vastaanotolle vaikka ontuman takia, ota video kotona miten kissa liikkuu/ontuu /hyppää/kiipeää jne. Vastaanotolla harvemmin kissat suostuvat liikkumaan kunnolla
• epilepsiakohtauksesta on hyvä ottaa video 
• jos kissasi juo runsaammin kuin aikaisemmin, pyri mittaamaan kotona vuorokauden vedenkulutus esim.  3pv peräkkäin 
• opeta kissa lämmön mittaukseen peräsuolesta. Kissoille on ostettavissa pieniä pehmeitä kuumemittareita 
• punnitse kissa säännöllisesti  ja pidä siitä kirjaa.  Noin 2 vuotta ennen kuin kissa on sairastumassa alkaa paino pudota ja puhutaan hyvin pienistä painon pudotuksista. 

Eläinlääkäri Johanna Koponen osallistui viime vuonna Helsingissä Suomen eläinlääkäripäiville sekä tänä vuonna yhdessä Eva Einola-Koposen kanssa dermatologian Euroopan kongressiin Göteborgissa. Suomessa luennoivat eläinlääkärit Kirsti Schild ja Riitta Seppänen jotka molemmat ovat suorittaneet Ihosairauksien eli Dermatologian Europpalaisen diplomaattitutkinnon.  Göteborgissa Kirsti Schild oli myös mukana luennoimassa korvatulehdusluennoilla. Tämä artikkeli on tehty näiden luentojen yhteenvetona. 

Kissojen oireet korvatulehduksessa tai muussa korvasairaudessa voi olla hyvin lieviä. Pelkästään kissan vaisu olemus ja vetäytyminen piiloon kotona antaa syytä epäillä, että kissalla on terveydellinen ongelma.

Korvatulehdus voi sijaita vain ulkokorvassa tai se voi olla myös keskikorvassa tai jopa sisäkorvassa, jolloin tulehdustila aiheuttaa kissalle neurologisia oireita ja on vakava tilanne. Luennoilla esitettiin potilastapaus, jossa keskikorvan tulehdus oli levinnyt sisäkorvaan ja sitä kautta aivoihin aiheuttaen paisemuodostusta aivoissa ja kissalle vakavia epilepsiakohtausoireita. Tämä potilas saatiin kumminkin parannettua tarkkojen tutkimuksien ja antibioottien ja tehohoidon avulla. 

Kissoilla korvatulehduksen taustalla on usein niin kutsuttu primääri (ensisijainen) tekijä, joka altistaa tulehdukselle kuten ulkokorvassa sijaitsevat korvapunkit, vierasesine tai kasvaimet ja myös jokin kudoksen liikakasvu, joka ahtauttaa korvakäytävän. Atopia, joka on muun muassa yli herkkyyttä ympäristötekijöille, ruokavaliolle tai muulle ulkoiselle tekijälle on myös merkittävä korvatulehduksen aiheuttaja.  Myös hyönteisyliherkkyys, sieni-infektiot sekä immunologiset ihosairaudet voivat aiheuttaa korvaoireita. 

Korvapunkki eli Otodectes cynotis aiheuttaa kissalle voimakasta korvan kutinaa ja ulkokorvassa on   kahviporomaista eritettä ja tulehdusta. Korvapunkki tarttuu helposti muihin kissoihin sekä perheen muihin eläimiin, jonka vuoksi kaikki perheen eläimet hoidetaan korvapunkin varalta.

Kasvainsairaudet korvakäytävässä ovat usein peräisin korvakäytävän rauhasen eli seruminaalirauhasen kasvaimista. Kasvaimen uskotaan olevan kroonisen ulkokorvan tulehduksen seurausta. Pahanlaatuisia kasvaimia kuten levyepiteeli karsinomaa tai talirauhasen adenokarsinoomia on myös todettu. Usein uudismuodostumista otetaan koepala, jotta tiedetään mikä muutos on kyseessä. Tietokonetomografiatutkimuksella pystytään tutkimaan, miten laajalle mahdollinen kasvainmuutos on levinnyt, jolloin pystytään myös suunnittelemaan jatkohoitoa sen mukaan.

Kystadematoosi on kohtalaisen harvinainen tila, jossa seruminaalirauhaset laajentuvat kystanomaisesti eli rakkulamuotoisiksi tuntemattomasta syystä. Laajentumat ovat usein sinertäviä ja voivat tukkia jopa koko ulkokorvakäytävän.  Diagnoosin vahvistamiseksi käytetään usein koepalan ottoa ja hoitona vakavissa tapauksissa hiilidioksidilaserin avulla rakkuloiden kirurgista poistoa. 

Korvassa voi esiintyä myös nk. tulehduksellisia polyyppeja, jotka ovat peräisin välikorvan tai korvatorven limakalvolta. Polyypin kasvaessa se voi välikorvasta työntyä tärykalvon läpi korvakäytävään tai korvatorven kautta nieluun. Nieluun tunkeutuessaan kissalle tulee usein ylähengitystie oireita kuten rohinaa, kakomista ja hengenahdistusta. Ulkokorvaan tunkeutuessaan kissalle tulee usein ulkokorvaoireita kuten pään ravistelua, korvan raapimista ja korvan eritystä. Polyypin diagnosoimisessa käytetään joskus apuna tietokonetomografiatutkimusta yhdessä tähystystoimenpiteen kanssa, jolla saadaan käsitys polyypin sijainnista ja levinneisyydestä, jolloin hoito on helpompi suunnitella. 

Atopia nk. Feline atopic skin syndrome joka on kissoien allerginen ihosairaus aiheuttaa myös usein kissoille korva-oireita. Tutkimuksissa on todettu, että noin 32% muodostuu korvaoireita ja ulkokorvatulehduksia 20% lle. Allergiassa on usein kyse yliherkistymisestä ympäristötekijöille (siitepölyt, homeet, sisäilmaallergeenit) tai ruoka-aineyliherkkyys, jossa tutkimuksissa todettiin että 18-54% lla tuli korvaoireita kuten kutinaa tai tulehduksia.  Atopia  toimii myös tulehdusta ylläpitävänä tekijänä jos  oireita ei saada hallintaan. 

Toisijaisesti syntyy korvaan usein bakteeri tai hiivatulehdus johtuen siitä, että elinympäristö muuttuu bakteereille ja hiivoille otollisemmaksi, kun korvan omat puolustusmekanismit heikkenevät. Kissan normaali korvavaha muodostaa korvakäytävään suojaavan pinnan, joka toimii myös antibakteerisena suojana. Tulehduksessa bakteeriylikasvun aiheuttama tulehdustila johtaa usein siihen että korvavahan eritys lisääntyy/ häiriintyy jolloin omistaja huomaa eritteen ulkokorvassa ja kissa alkaa ravistelemaan usein päätä ja raapimaan korvaansa.  Tulehduksessa nk. self cleaning eli korvan itsepuhdistusmekanismi ei toimi, jolloin vaikkua ja eritettä kertyy ulkokorvan käytävän pohjaan.

Kissan altistavia ja korvatulehdusta ylläpitäviä mekanismeja tunnetaan vielä heikommin kuin koiralla mutta mikäli korvan rakennetta ei saada palautettua normaaliksi tai korvatulehduksen aiheuttajaa ei saada poistettua tai hallittua lääkkeellisesti tai esim. ruokinnan avulla, korvatulehdus usein uusii. Kroonistuessaan korvatulehdukset aiheuttavat kissalle pysyvää haittaa, ja voi edetä sisäkorvan tulehdukseen, jos tärykalvoon tulee vaurio. On todettu että jo yli 3 viikon ajan jatkunut korvatulehdus voi altistaa keskikorvan tulehdukselle ja jos solukuvassa on tulehdussoluja eli nk. neutrofiilejä on 58%:lla  tutkimuspotilaista todettu olevan tutkimuksissa keskikorvatulehdus. 

Kissalla keskikorvatulehduksen oireet voi vaihdella todella paljon ja on usein hyvin epämääräisiä. Tyypillisimmät oireet ovat ulkokorvan tulehdusoireet kuten korvan punoitus ja eritys, pään ravistelu, ja raapiminen sekä korvan roikottaminen. Kissoilla voi olla ylähengitystieoireita tai niillä voi esiintyä nk. Hornerin syndrooman oireita kuten silmän pupilliaukon (mustuaisaukon) supistuminen ja vilkkuluomen nousu silmän pintaan peittäen osan silmästä. Kissan kuulo voi heiketä ja se voi vaikuttaa kivuliaalta.  Pahimmillaan kissalle voi tulla tasapainohäiriö kuten pään voimakasta kallistelua, kehän kiertämsitä, silmien voimakasta horisontaalista nykimistä (nk. nystagmus) sekä ataksiaa eli hoippumista. 

Keskikorvatulehdus on yleensä peräisin sairastetusta hengitystieinfektiosta josta tulehdus nousee nenänielusta korvatorvea pitkin välikorvaan. Kissoilla on todettu viime vuosina tutkimuksissa  että 33%  korvistaan oireettomista kissoista oli tietokonetomografiatutkimuksessa todettavissa välikorvan tulehdus ja niistä 79%:lla  oli myös ylähengitystieoireita. Se että tulehdus pääsee nousemaan korvatorvea pitkin, epäillään johtuvan korvatorven toimimattomuudesta. Polyypin seurauksena kissalla on monesti bakteerin aiheuttama välikorvan tulehdus. 

Kissan välikorvan rakenne on koiraan verrattuna haastava, koska se on jakautunut kahteen osaan, ja välissä on ohut luinen väliseinä. Näin ollen välikorvatulehduksessa usein joudutaan puhkomaan väliseinä jotta myös alempi osasto saadaan puhdistettua ja bakteerinäytteet otettua ja  hoito voidaan aloittaa tehoavilla lääkkeillä. Jos kissalla on välikorvassa tai korvatorvessa polyyppi pitää se myös poistaa. Polyypin poisto kuin myös välikorvan huuhtelu voi aiheuttaa kissalle neurologisia oireita kuten Hornerin syndromaa (tässä silmän mustuainen on pieni, vilkkuluomi noussut silmän pintaa peittämään ja alaluomi roikkuu), tasapainohäiriöitä sekä kasvohermohalvausoiretta  ja vaikka polyyppi olisi saatu kokonaan pois voi  se kissalla uusia. Kortisonia käytetään usein ennaltaehkäisemään uusiminen. 

Usein välikorvan tulehduksen hoitovastetta seurataan kontrollikuvauksin jotta varmistetaan että tilanne pysyy normaalina. 

Aikainen puuttuminen kissan korvatulehdusoireisiin sekä kissan  tarkka  kliininen  tutkimus ja altistavien syiden selvitys  sekä  perusteellinen korvien tutkimus, mahdollisesti   korvatähystys ja tietokonetomografiatutkimus  usein antaa parhaimman ennusteen ja nopeamman toipumisen 

Ylipaino on uusi pandemia sekä ihmiskunnassa että lemmikkieläinten joukossa, ja tämä lisää sairastuvuutta ja kuolleisuutta maailmanlaajuisesti. Ranskassa on tehty tutkimus joka on osoittanut että 19 % kissoista ovat ylipainoisia ja 7.8% lihavia. Skotlannissa vastaavasti 39% kissoista ylipainoisia ja Uudessa Seelannissa 52%.

Mitä lihavuus on?

Lemmikkieläintä pidetään ylipainoisena, jos sen paino on 10-19% suurempi kuin ihannepaino ja lihava jos paino on 20% yli ihannepainon. 

Aikaisemmin rasvakudosta pidettiin pelkästään energiavarastona ja siitä seuraavat sairaudet, esim. nivelrikkomuutokset, ovat seurausta painorasituksesta. Nykytiede on osoittanut  että rasvakudos on kompleksinen ja aktiivinen sisäelinkudos  joka kommunikoi aivojen ja äärikudosten kanssa . Rasvakudos erittää laajan skaalan hormooneja  ja proteiinifaktoreita , joita kutsutaan adipokiineiksi, jotka säätelevät energia aineenvaihduntaa, sydänlihaksen toimintaa ja immuunijärjestelmää.

Ylipainoisilla ihmisillä rasvasolujen suureneminen muuttaa adipokiinien erittymistä ja tästä seuraa krooninen tulehdustila, ja seurauksena   ovat esim. 2 tyypin diabetes, sydänsairaudet ja syöpä.

Ylipainossa rasvakudossolut tulehtuu, koska solut erittävät tulehdusta edistäviä välittäjiä jolloin  tulehdussolujen määrä lisääntyy kudoksissa ja rasvakudostulehdus pahenee. Tästä seuraa paikallista happivajetta, jonka syynä on heikentynyt verenkierto rasvamassan lisääntymisen takia, joka vuorostaan pahentaa oksidatiivista stressiä ja lisää tulehdusta edistäviä välittäjäaineita.

Aikaisemmin ei oltu varmoja siitä onko ylipainoisten lihavien ihmisten ja kissojen profiili samanlainen, uudet tutkimukset ovat kuitenkin varmistaneet, että näin on.

Seuraavia muutoksia nähdään adipokiinien tuotannossa (rasvakudoksen erittämät proteiinit) 

Tulehdusta edistävien sytokiinien lisääntyminen

• Nk tumour necrosis factor-alpha (TNF alpha)  molekyyliä on enemmän lihavilla kissoilla kuin normaalipainoisilla kissoilla. Tämä TNF alpha kehittää insuliiniresistenssiä estämällä insuliinireseptoreiden  aktivoitumisen. 
• Kemokiinit ovat koholla lihavilla kissoilla. Nämä vaikuttavat tulehdussolujen määrää lisäävästi rasvakudoksessa.

Systeeminen hyperleptinemia ja hypo-adiponectinemia

• Leptiini vaikuttaa aivolisäkkeeseen antaen kylläisyyden tunteen. Ylipainoisilla lihavilla kissoilla leptiinin korkeasta pitoisuudesta huolimatta kissat jatkavat syömistä ja paino lisääntyy, joka johtuu siitä että leptiiniherkkyys elimistössä on heikentynyt.

Adiponektiini

• Tämä proteiini erittyy normaalipainoiselta kissalta sisäelinrasvoista ja herkistää elimistön insuliinille erityisten reseptoreiden kautta. Ylipainoisilla lihavilla kissoilla adiponektiini on alhaisempi kuin normaalipainoisilla kissoilla. Alhainen pitoisuus plasmassa aiheuttaa insuliiniresistenssiä ja diabetesta ihmisillä ja lemmikeillä. Tutkimusten mukaan adiponektiini olisi täsmämolekyyli ylipainon ja diabeteksen hoidossa kissoilla. 

Kissoilla ihonalainen rasvakudos on enemmän vastuussa tulehdusreaktiosta kuin sisäelinrasvakudos. Ihmisillä taas sisäelinrasvakudos on suuremmassa vastuussa  tulehdusreaktiosta ja sairastuvuudesta.

Tulehdusta edistävien sytokiinien lisääntyminen

• Nk tumour necrosis factor-alpha (TNF alpha)  molekyyliä on enemmän lihavilla kissoilla kuin normaalipainoisilla kissoilla. Tämä TNF alpha kehittää insuliiniresistenssiä estämällä insuliinireseptoreiden  aktivoitumisen. 
• Kemokiinit ovat koholla lihavilla kissoilla. Nämä vaikuttavat tulehdussolujen määrää lisäävästi rasvakudoksessa.

Systeeminen hyperleptinemia ja hypo-adiponectinemia

• Leptiini vaikuttaa aivolisäkkeeseen antaen kylläisyyden tunteen. Ylipainoisilla lihavilla kissoilla leptiinin korkeasta pitoisuudesta huolimatta kissat jatkavat syömistä ja paino lisääntyy, joka johtuu siitä että leptiiniherkkyys elimistössä on heikentynyt.

Adiponektiini

• Tämä proteiini erittyy normaalipainoiselta kissalta sisäelinrasvoista ja herkistää elimistön insuliinille erityisten reseptoreiden kautta. Ylipainoisilla lihavilla kissoilla adiponektiini on alhaisempi kuin normaalipainoisilla kissoilla. Alhainen pitoisuus plasmassa aiheuttaa insuliiniresistenssiä ja diabetesta ihmisillä ja lemmikeillä. Tutkimusten mukaan adiponektiini olisi täsmämolekyyli ylipainon ja diabeteksen hoidossa kissoilla. 

Kissoilla ihonalainen rasvakudos on enemmän vastuussa tulehdusreaktiosta kuin sisäelinrasvakudos. Ihmisillä taas sisäelinrasvakudos on suuremmassa vastuussa  tulehdusreaktiosta ja sairastuvuudesta.

Lihavuuden myötä syntyvät sairaudet.

Lihavilla kissoilla nähdään seuraavia sairauksia enemmän

1. Nk feline idiopaattinen kystiitti , eli  tuntemattomasta syystä syntyvä virtsarakon tulehdus 

2. Rasvamaksa eli hepaattinen lipidoosi

3. Diabetes mellitus eli sokeritauti. Kudosten insuliiniherkkyys vähenee ja glukoosin teho heikkenee. Uroskissoilla on suurempi riski  sairastua sokeritautiin. Urokset ovat yleensä lihavampia ja rasvakudosmäärä suuri, ja mitä suurempi rasvamassa sitä heikommin insuliini pystyy laskemaan glukoosin eli sokerin tasoa. Uroskissoilla myös insuliiniherkkyys on 37% alhaisempi  kuin sopivan painosilla naaraskissoilla.

4. Hengitystieongelmat 
Keuhkokapasiteetti laskee vähentyneet keuhkotilavuuden myötä. Vielä ei tutkimuksissa ole pystytty osoittamaan miten keuhkoputkien supistuuvuus muuttuu. 

5. Nivelrikko
Pääasiassa nivelrikon synnyssä taustalla on tulehdusta aiheuttavien sytokiinien erittyminen rasvasoluista. Nivelten rappeutumista nähdään vanhemmilla kissoilla, etenkin kyynärpäissä, lonkissa ja takapolvissa.

6. Kasvainsairaudet 
Kohonnut riski etenkin nuorilla kissoilla.

7. Ei allergiset ihosairaudet 
Kissat eivät pysty pitämään itseään puhtaana ja tästä seuraa esim. taivekohtiin hyvinkin ikäviä ihotulehduksia.

Lihavan kissan riskitekijät

• keski-ikä 2-9 vuotta
• uroskissa
• sterilaatio/kastraatio  hormonimuutokset aiheuttavat painon nousun hyvinkin nopeasti.
• omistaja ei arvioi kissan normaalipainoa oikein 
• korkea rasvapitoisuus ruuassa
• liikumishaluttomuus/ liikkumista ei aktivoida 
• vapaa ruokinta

Painon hallinta 

1. nk BCS  ( body condition score) =   kehon kuntoindeksi  kartat  Esim WSAVA Global Nutrition Commite Body Condition Score taulukko on helppo tulkita.

2. Ruuan valinta painon pudotukseen .

-ruuassa pitää olla ravintoaineiltaan hyvä ja kalorimäärää on rajoitettu. Ruuan pitää täyttää kissan päivittäisen proteiini, vitamiini ja mineraalitarpeet. Korkea proteiinipitoisuus, maltillinen kuitupitoisuus ja alhainen rasvapitosuus yleensä laskee parhaiten kissan painoa. Uusimmat tutkimukset keskittyvät nk. nutrigenomiin jossa siis ravintoaineet ja ruoka-aineiden bioaktiiviset molekyylit vaikuttava geenien toimintaan. Näillä ruuilla on tärkeä rooli kun kehitetään painonhallintasuunnitelmia ja estetään  ylipainon palautuminen laihduttamisen jälkeen .

 kuiva tai märkäruoka

-tutkimuksissa märkäruuan sisältämällä nesteellä on laihtumista edistävä vaikutus kissoilla.

Rasvamaksan kehittymisen riski

-rasvamaksa kehittyy kissoille jos laihtuminen nopeaa ja rajua (sama nähdään syömättömällä kissalla) Jos syötetään korkeaproteiinista ruokaa ja  1% elopainosta pudotetaan viikossa on  painonpudotus turvallista eikä rasvamaksariskiä ole. 

Herkut

-jos herkkujen antamista ei voida vähentää /estää, pitää valita vähäkalorinen herkku eikä niistä saatava kalorimäärä saa olla yli 10% päivittäisestä kalorimäärästä.

Painon pudotuksen aikataulu

Painon pudotus viikossa 1-2 % elopainosta on hyvä päämäärä. Jos paino laskee alta 1% viikossa niin yleensä omistajat menettävät motivaationsa siinä vaiheessa. Mikäli kissa ei ole painon hallintaan tarkoitetulla ruokavaliolla on kahden viikon välein tarkastettava riittävä ravintoaineiden saaminen.

Kissan aktiivisuutta  ja liikkumista edistävä toiminta. Esim pallon sisälle laitetaan kuivamuona nappuloita ja kissa leikkii pallolla ja saa siinä osan  päivän ravintotarpeista. Myös leikkiminen sekä liikunnan monipuolinen aktivoiminen on tosi tärkeä osa laihtumista. Mikäli mahdollista tehdään kissoille tarhaliikunta mahdolliseksi tai käytetään ulkoilemassa valjaissa. 

Jos kissa  ei laihdu

• painon pudotus jää alle 1% elopainosta  viikossa, vähennetään 5% annetusta kalorimäärästä, uusi arviointi 2 vko kuluttua
• paino putoaa yli 2%  elopainosta viikossa , lisätään kalorimäärää 10% lla ja arvioidaan 2 vko kuluttua 
• paino nousee vähennä annettu kalorimäärä 20% lla ja arvioi kahden viikon kuluttua.
• paino ei muutu, vähennä annettuja kaloreita  10 % lla ja arvioi 2 viikon kuluttua. 

Tutkimukset  osoittavat että   50 % lla kissoista joilla laihduttaminen on onnistunut lihoivat uudestaan mutta taipumus oli vähäisempi keski-ikäisillä  ja vanhemmilla kissoilla.

Osallistuimme tammikuussa 2023 pohjoismaalaisten  eläinlääkäreiden ortopediapäiville jossa professori Sorrel Langley Hobbs luennoi kissojen ortopedisista vaivoista. Luennoissa oli myös yhteenvetoa tutkimustöistä joita he ovat Bristolin Yliopistossa tehneet viime vuosina kissojen ortopedisista vaivoista. 

Niin kutsutusta Bristol Cats studystä, jossa ollut mukana 2444 kissa on ollut heillä pitkäaikainen nk. prospektivinen  tutkimus (kerätään tietoa tulevaisuuteen suunnaten) julkaistiin vuonna 2021 tutkimustuloksia kissan nivelrikkoon johtavista riskitekijöistä. Tutkimus tehtiin omistajille lähetettävien kyselylomakkeiden avulla. Omistajille lähetettiin kyselylomakkeita kissojen ollessa 2-4 kk, 6 kk, 12 kk, 18 kk ja 2,5 vuotta sekä 4 vuoden iässä ja sen jälkeen vuosittain.  Nivelrikko tutkimukseen otettiin mukaan  799 omistajien tekemiä vastauslomaketta ja sieltä valittiin kysymyksiä jotka kuvaili kissan liikkuvuutta ja haettiin esiin ne tilastollisesti merkittävät tekijät, jotka lisäävät  riskiä saada alentunutta liikkuvuutta joka viittaa nivelrikkoon  ensimmäisen 6 elinvuoden aikana. 

Kissojen nivelrikko tiedetään olevan yksi eniten kissoille pitkäaikaista kipua aiheuttavista sairauksista. Tutkimuksista riippuen eri ikäisillä kissoista 61-99%: lla on arvioitu olevan nivelrikkomuutoksia.

Kissan nivelrikon aiheuttajina ensisijaisia syitä ovat 

• Scottish Fold nk  osteocondrodysplasia  eli luurustokudoksen vajaakehitys 
• Mucopolysaccaridoosi joka on kertymäsairaus, eli kudoksiin kertyy vahingoittavia ainesosia 
• Ikään liittyvä rustokudoksen rappeuma 

Toissijaisia syitä ovat 

Kehityshäiriöt  

• Lonkkadysplasia eli lonkkanivelen kehityshäiriö
• Polvilumpion sijoiltaanmeno
• Kyynerpään dysplasia eli kehityshäiriö  
• Kyynerpään sijoiltaan meno 

Traumat

• Takapolven etummaisen ristisiteen repeämät
• Muut traumat

Ruokinnalliset

• A-vitamiini yliannostus

Hormonaaliset

• Kasvuhormoonin liikaeritys

Kavainsairaudet

• Synovian osteochondromatoosi eli nivelkapselin kalkkeutumia 
• Osteosarkooma eli luusyöpä

Immuuni/Puolustusjärjestelmän sairaudet

• Erosiiviset polyartropatiat eli moniniveltulehdusreaktiot joissa vauriota ovat erityyppisiä eri sairauksissa ja  nivelrusto vaurioituu pahasti.
  • Feline periosteal profilerative polyartriittis, esim luukalvon paksuuntumaa
  • Feline rheumatoid-like arthritis, reumatyyppinen niveltulehdus
• Non-erosiiviset polyartropatiat, nivelrustossa ei ole niin suuria vauroita/haavutumia mutta tulehdusreaktio aiheuttaa huomattava kipua.
  • Primäärinen, ensisijainen sairaus tai ns. idiopaattinen eli tuntemattomasta syystä syntyvä
  • Sekundäärinen eli  toissijainen   nk. reaktiivinen moniniveltulehdus esim.  systeeminen lupus erythematosus

Infektiiviset seuraavien sienien, mikrobien ja virusten ym. aiheuttamia

• Mykoplasma spp.
• Bartonella 
• Histoplasma capsulatum 
• Cryptococcus neoformans
• Kissan leukemia virus
• Feline syncytia-forming virus

Aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole pystytty osoittamaan mitään muuta riskitekijää nivelrikon synnylle kuin ikä. Tässä tutkimuksessa saatiin todennettua  selkeästi  neljä  riskitekijää alentuneelle liikkuvuudelle ennen 6 vuoden ikää  jossa myöhäinen yli 6 kk iässä tehtävä sterilisaatio tai kastraatio, vapaana ulkoilu, onnettomuudet ja ylipaino vaikuttivat nivelrikon kehittymiseen. 

Myöhäinen yli 6 kk iässä tapahtuvalla sterilaatiolla/ kastraatiolla on kaksinkertainen riski saada nivelrikkomuutoksia verrattuna verrokkiryhmään. Tämä löydös on poikkeava verrattuna koiratutkimuksiin jossa koirilla on todettu kohonnut riski saada primääri nivelsairauksia jotka johtaa toissijaisiin nivelrikkomuutoksiin. Todettiin myös pienempi riski sairastua astmaan tai ientulehdukseen jos kastraatio tai sterilisaatio tehtiin ennen 5,5 kk ikää. Toisaalta kastroiduilla ja steriloiduilla kissoilla on todettu olevan 3,4 kertainen riski ylipainolle.  Saman aikaisesti on epäilty että aikainen kastraatio tai sterilisaatio saata vaikuttaa muun muassa Maine Coonien reisiluun pään kasvulinjan sijoiltaan menoon joten tutkimustietoa tarvitaan edelleen lisää. 

Kissoilla jotka saivat trauman, oli 2 kertainen riski sairastua nivelrikkoon verrattuna verokkiryhmään. Kissoilla jotka liikkuivat vapaana ulkona oli kaksikertainen riski saada nivelrikkomuutoksia verrattuna sisäkissoihin. Tutkimuksen yhteenvedossa todettiin että trauma ja vapaana ulkona liikkuminen liittyy todennäköisesti toisiinsa, koska riski että kissa saa pieniä nk. mikrotraumoja ulkoillessaan, joita ei pystytä havainnoimaan usein voi johtaa nivelrikkomuutoksiin myöhemmin elämässä. Tämä mikrotraumojen aiheuttamat biomekaniikkamuutokset on saatu todennettua aiheuttavan nivelrikkomuutoksia sekä koirien, hevosten ja ihmisten nivelrikkotutkimuksissa. 

Ylipainoisilla kissoilla todettiin myös kaksikertainen riski, sairastua nivelrikkoon ennen 6 vuoden ikää. Ylipainon on todettu ihmisten ja koirien tutkimuksissa altistavan nivelrikkomuutoksille. Aluksi se liitettiin painoa kantavien nivelten muutoksille mutta myöhemmin on todettu, että myös ei painoa kantavissa nivelissä on todettu muutoksia, jonka vuoksi leptiinihormooni, jonka taso nousee verenkierrossa kertyneen rasvan suhteessa, on todettu toimivan tulehdusta edistävänä tekijänä sekä koirilla ja ihmisillä. 

Kissojen luustolliset kehityshäiriöt jotka johtavat nivelrikkomuutoksiin

Kasvulinjamurtumat

Tutkimuksissa on todettu, että sterilisaatio ja kastraatio hidastaa kasvulinjojen sulkeutumista ja avoinna olevat kasvulinjat ovat aina alttiimpia murtumille. Ristiriitaista näyttöä on vielä saatu siitä, miten paljon ikä jolloin sterilaatio tai kastraatio  tehdään hidastaa kasvulinjan sulkeutumista. 

Professori Langley Hobbs mainitsi potilaitaan jolla hän oli joutunut korjamaan kyyner ja värttinäluun alakasvulinjan murtumia potilailla jotka olivat jo ylittäneet iän 13-23 kuukautta jolloin kasvulinjojen oletetaan jo sulkeutuneen. On siis todettu, että yleisesti tämä kasvulinjojen hidastunut sulkeutuminen vaatii lisää tieteellistä tutkimusta, jotta aiheuttaja/aiheuttajat saadaan selvitettyä. 

Reisiluun pään kasvulinjan sijoiltaan meno

Niin kutsuttu Slipped capital femoral epiphyses eli reisiluun pään kasvulinjan sijoiltaan menossa on histologisissa leikkeissä todettu, että kasvulinja paksuuntuu ja rustosolujen järjestys järkkyy ja näihin soluihin muodostuu kuolioita. Röntgenkuvassa alueella nähdään usein harventumaa kasvulinjan molemmin puolin ja kasvulinjan paksuuntuu. Taudin edetessä kasvulinja ei pysy ehjänä   vaan murtuu usein ilman että on tapahtunut varsinaista traumaa.  Taudin syntymiselle on epäilty lukuisia erilaisia taustasyitä kuten geneettinen alttius, ylipaino, hormonaaliset epätasapainot, kastraatio ja sukupuoli (uroksilla enemmän kuin naarailla) uskotaan vaikuttavan sairastumiseen. Sairautta on raportoitu erityisesti Siameesilla, Eurooppalaisella  lyhytkarvaisella, mutta 2017 julkaistussa tutkimuksessa todettiin myös Maine Coonilla olevan verrattuna muihin kissanrotuihin 12 kertainen riski sairastua sairauteen. Tutkimuksessa todettiin että 1-2,5 vuoden iässä olevilla  uros Maine Coon kissalla takajalan ontumassa olisi tärkeää pitää mielessä kyseinen sairaus.  On havaittu, että vaaditaan vielä lisää tutkimuksia onko kyseessä yleistynyt kasvulinjojen hidastunut sulkeutuminen vai onko kyseessä ainostaan reisiluun pään kasvulinjan ongelmasta. Mahdollisen aikaisen kastraation tai geneettisen alttiuden muodostamasta riskitekijästä ei voida vielä olla varmoja.  

Kasvulinjan sijoiltaan meno voidaan aikaisessa vaiheessa stabiloida pinnoilla mutta kroonisemmissa tapauksessa joudutaan usein joko suorittamaan reisiluun pään poisto tai kissalle tehdään lonkkaproteesileikkaus. On myös nähty tapauksia, jossa kasvulinjasiirtymä paranee nk. itsestään, mutta se on harvinaista. 

Kissojen lonkkadysplasia

Lonkkadysplasiassa nivelen kehitys jää vajaavaiseksi.  Lonkkamalja jää liian matalaksi ja täten reisiluun pää liikkkuu liikaa lonkkamaljassa ja sen reunoilla jolloin maljan reunaan kohdistuu  pienelle alueelle liikaa painetta joka synnyttää  rustovaurion ja sitä kautta  kehittyy nivelrikko. 

Erityisesti Maine Coon kissoilla on tutkittu lonkkadysplasiaa, ja Ruotsissa julkaistiin 2019 artikkeli jossa todettiin että Maine Coon kissoilla lonkkadysplasian esiintyvyys oli 37,4%. Ruotsissa Maine Coon kissojen lonkkien terveyskartoitus on aloitettu vuonna 2000, tutkimusdataan oli 2019  mennessä  kertynyt 5038 kissan tutkimustulokset, joka on huomattavasti enemmän kuin muilla rotukissoilla. Muiden kissojen rotuyhdistyksillä ei ole tehty Maine Coon rotuun verrattuna niin systemaattista kartoitusta  lonkkadysplasian esiintyvyydestä jolloin esiintyvyys on arvioitu huomattavasti pienemmästä populaatiomäärästä. Devon Rex rodulla on raportoitu 40% esiintyvyyttä, Abyssinialaisella 30% esiintyvyyttä, Himalayan kissalla 25% esiintyvyyttä sekä Persialaisella 15%. Englantilaisen lyhytkarvaisen kissan lonkkadysplasian esiintyvyys on eri tutkimuksien perusteella arvioitu noin 899 kissan  tutkimustulosten avulla olevan 10,4% .  Lonkkadysplasiassa ei todettu eroavuuksia sukupuolten välillä mutta dysplasian vakavuusaste nousi iän ja painon kanssa. Lonkkadysplasian epäillään olevan kissalla samoin kuin koiralla nk. polygeenien periytyvyydeltään (monigeeninen periytyminen) jossa selkein parannus saatiin Maine Cooneilla sillä, että vältettiin kissan koon suurentamista. 

Kissojen polvilumpioluksaatio

Kissojen polvilumpion luksaatiossa polvilumpio ei pysy reisiluun telaurassa normaalisti liikkeen aikana. Reisiluun telaura voi kehityksen aikana jäädä liian matalaksi jolloin polvilumpio ei pysy urassa vaan liukuu usein sisäpintaan tai vakavissa tilanteissa  jopa telauran sisäpuolelle.

Taustalla on todettu tutkimuksissa heikko korrelaatio lonkkadysplasiaan, jolloin kissoilla voi olla molemmat ongelmat. Lonkkadysplasiassa lonkan asennon muutos johtaa usein reisiluun ja sääriluun kasvuun, niin että luiden muuttunut asento on usein on taustasyy polvilumpion luksaation syntymiseen. Kastraatiolla tai sterilaatiolla ei tiedetä tällä hetkellä vaikuttaako se ongelman kehittymiseen. Abyssinialaisilla, Devon Rex, Bengaleilla on todettu olevan suurempi riski saada polvilumpion luksaatio verrattuna muihin kissanrotuihin. Luennoitsija myös mainitsi hoitaneensa Maine Coonien sekä Eurooppalaiset lyhyt ja pitkäkarvaiset kissanrotujen polvilumpioluksaatioita.   

Kissojen ortopedisten sairauksien tutkimus on lisääntynyt valtavasti, joka on erittäin hyvä ja tarpeellista, jotta kaikkiin avoinna oleviin kysymyksiin saadaan pikkuhiljaa tieteellisesti todistetut vastaukset.

Mikä on furunkuloosi? Englanniksi käytetään sairaudesta nimikettä chronic pododermatitis with interdigital furunculosis (CPIF). Kysessä on erittäin yleinen ongelma koirilla johon on tärkeä puuttua aikaisessa vaiheessa ettei sairaus etene krooniseksi aiheuttaen tassun vakavia muutoksia ja voimakasta kipua. 

Ongelman taustalla on tekijä, joka aiheuttaa sen, että koira alkaa kävelemään tassulla virheasennossa jolloin painoa siirtyy tassun anturan sijaan karvaiselle iho-alueelle. Tämän seurauksena ihon karvatuppi menee ihoon sisälle etenkin lyhytkarvaisilla roduilla aiheuttaen vierasesinereaktion. Tämä tulehdusreaktio johtaa siihen, että muodostuu follikkeleita eli tulehdusrakkuloita jotka jossain kohtaa puhkeaa ihon sisälle vapauttaen karvatupen keratiinin ja talieritteen ihon sisälle johtaen entistä voimakkaampaan tulehdusreaktion. Tulehdus alkaa “kiipeämään” ylöspäin fistelimaista reittiä pitkin, ja puhkeaa tassun yläpinnalla,  jossa vähemmän painetta kuin tassun alapinnalla. 

Mikäli tämä tulehdusketju uusii johtaa se tassussa kroonisiin muutoksiin, joka vaatii hiilidioksidilaserkirurgiaa, että kroonisia muutoksia saadaan poistettua ja kipua lievennettyä.

Yleisimmän ensisijaiset aiheuttajat, jotka johtaa furunkuloosimuutosten muodostumiseen on nk. atoppiinen dermatiitti, ja ruoka-aine sopimattomuus, mutta tutkimuksissa on todettu myös että rakenne, kyynerpää vajakehittyneisyys, tuki ja liikuntaelinten sairaudet kuten moniniveltulehdukset, lonkkanivelrikko,patellaluksaatio sekä ristisidevammat voi aiheuttaa sairautta.  Hormonaaliset sairaudet kuten  kilpirauhasen vajaatoiminta,  lisämunuaisen liikatoiminta, indusoitu lisämunuaisen liikatoiminta on todettu myös aiheuttajiksi. Myös  demodikoosi, imusuonen tulehdus, ichtyoosi, epielitrooffinen lymfooma, syringomyelia on todettu ensisijaiseksi aiheuttajiksi. 

Toissijaisesti tassuun tulee usein bakteeri tai hiivatulehdus ja tutkimuksissa on todettu että näissä tulehduksissa  jopa 21,2%:ssa on  todettu bakteereissa antibioottiresistenttiyttä koska potilaat ovat  saaneet useita antibioottikuureja vaikka se ei ole avain onneen tässä sairaudessa.

Tutkimuksissa altistavana tekijänä tärkein aiheuttaja on ylipaino,  mutta myös lyhytkarvaisuus ja tuki ja liikuntaelinsairaudet kuten epänormaali jalan asento, nivelrikko enemmän kuin 1 nivelessä sekä lonkkanivel rikko on todettu altistavaksi tekijäksi. Todettiin myös että kyynernivelen vajaakehittyneisyys, takajalan amputaatio ja polvilumpion luksaati sekä neurologiset tilat jotka johtaa horjumiseen (ataksia) on altistavia tekijöitä

Sairauden ylläpitäviä tekijöitä ovat muun muassa tassun tulehdusreaktiot joita pyritään hallitsemaan usein lääkkeellisesti, mutta myös rakenteelliset muutokset kuten valeanturamuutokset ja kystisest follikulat. Valeanturamuodostus muodostuu  kun iho anturan vieressä joutuu kantamaan jalan painoa anturan sijaan.  Näitä rakenteellisia muutoksia hoidetaan usein kirurgisesti hiilidioksidilaserin kanssa jolla  palautetaan tassun normaali anatomia.

Iho-ongelmat ja tulehdukset pieneläimillä voi olla  ulkoloisista johtuvaa (esim. Kapi), sisäelinsairauksista johtuvia (esim. lisämunuaisen liikatoiminta tai kilpirauhasen vajaatoiminta). Lisäksi  esimerkiksi elimistön oman puolustusjärjestelmän ylireaktioissa seuraa  ihon toiminnan heikkeneminen joka altistaa muun muassa  toissijaisille bakteeritulehduksille ihon puolustusmekanismin pettäessä.  Ihotutkimus usein koostuu ihon muutosalueiden  solunäytteiden tutkimisesta, verinäytteistä ja tarvittaessa jopa ihokoepaloista että saadaan selville iho-ongelmien taustasyy. 

Korvatulehduksien taustalla on usein allergiat kuten ruoka-ainesopimattomuus, joskus rakenneongelma korvakäytävässä kuten polyyppi, kasvain, vierasesine usein atopia/allergia jolloin eläimen oma vastuskyky on heikentynyt ympäristöallergeeneille. Taustasyiden hallinta on avainasemassa siihen että estetään tulehdusten uusiutuminen. 

Korvahuuhtelu tehdään tähystämällä jotta saadaan hyvä suurennettu kuva työskentelystä  näytölle. Yleisanestesiassa  elämen korvat huuhdellaan puhtaiksi jotta päästään alas tärykalvolle asti arvioimaan tilannetta ja ottamaan tarvittaessa näytteitä, vahingoittamatta korvan herkkiä rakenteita.

Korvatähystys

Korvahuuhteluun joudutaan yleensä jos korvatulehdus on märkäinen tai tulehdus on jatkunut pitkään tai jos epäillään tai on todettu tietokonetomografiatutkimuksen perusteella välikorvatulehdus. Kroonisesta ulkokorvan tulehduksesta voi seurata tärykalvovaurio joka johtaa tulehduksen siirtymiseen ulkokorvakäytävästä välikorvaan. Pitkään jatkuneessa korvatulehduksessa  myös korvan oma puhdistusmekanismi (nk. self cleaning) heikkenee ja se entisestään hidastaa korvatulehduksen paranemista.

Korvatulehduksen hoidossa eritteen puhdistaminen korvakäytävistä ja välikorvista on olennaista hoidon onnistumiselle. Puhdistamaton korvakäytävä huonontaa lääkkeiden tehoa ja pääsyä tulehdusalueelle. Huuhtelu voidaan jossain tapauksissa joutua uusimaan useita kertoja jotta tulehdus rauhoittuu. Jos kyseessä on bakteeritulehdus otetaan myös usein tärykalvon tasolta bakteeriviljely. Viljelystä tehdään antibioottiresistenssimääritys, jolla saadaan toimiva antibiootti kyseiseen tulehdukseen.

Koirien dementiaa eli kognitiivinen dysfunktiota ilmenee vanhemmilla, usein yli 11-vuotiailla koirilla, käytösongelmina. Tällaisia oireita saattaa olla yhtäkkinen aggressiivisuus ihmisiä tai muita koiria kohtaan, sisälle virtsaaminen ja ulostaminen, vanhemmalla iällä puhjennut eroahdistus tai äänipelko, liiallinen vokalisaatio ja yöllinen levottomuus. Dementiasta kärsivä koira vaikuttaa usein eksyneeltä ja hämmentyneeltä ja saattaa esimerkiksi jäädä tuijottelemaan tyhjyyteen tai väistellä tai unohtaa väistää tutulla reitillä vastaan tulevia oviaukkoja, huonekaluja tai esteitä. Koira ei muista rutiineja eikä välttämättä tunnista tuttuja paikkoja ja ihmisiä.

Koiran dementia diagnoosiin päädytään, kun muut samankaltaista oireilua aiheuttavat taudit on poissuljettu. Varsinkin kipua aiheuttavat ortopediset ongelmat sekä yleisimmät sisätautiset ongelmat on hyvä poissulkea ensin.

Koirien dementiaan on olemassa ravintolisiä kuten Aktivait ja lääkityksiä jolla voidaan lieventää dementtian oireita. Dementia ei ole kokonaan hoidettavissa ja hoidossa pyritäänkin normalisoimalla välittäjäaineiden tasoja sekä hidastamalla taudin etenemistä. 

Kotona koiraa voi auttaa pitämällä kiinni rutiineista ja tekemällä elämästä koiralle mahdollisimman stressivapaata. Aistien stimuloinnista on tutkimusten mukaan ollut hyötyä niin ihmisillä kuin myös koirillakin. Tätä voi kotona tehdä silittämällä, harjaamalla ja hieromalla koiraa. Myös ulkona lenkkeily auttaa. Mieltä rauhoittavat ruoka, kuten Hill’s b/d ja Royal Caninin Calm voi olla avuksi. Adaptil-feromoneilla voi olla myös osalle potilaista rauhoittavia vaikutuksia, mikä auttaa koiraa dementiasta johtuvan stressin kanssa elämisessä.