Eläinlääkäri Johanna Koponen osallistui viime vuonna Helsingissä Suomen eläinlääkäripäiville sekä tänä vuonna yhdessä Eva Einola-Koposen kanssa dermatologian Euroopan kongressiin Göteborgissa. Suomessa luennoivat eläinlääkärit Kirsti Schild ja Riitta Seppänen jotka molemmat ovat suorittaneet Ihosairauksien eli Dermatologian Europpalaisen diplomaattitutkinnon.  Göteborgissa Kirsti Schild oli myös mukana luennoimassa korvatulehdusluennoilla. Tämä artikkeli on tehty näiden luentojen yhteenvetona. 

Kissojen oireet korvatulehduksessa tai muussa korvasairaudessa voi olla hyvin lieviä. Pelkästään kissan vaisu olemus ja vetäytyminen piiloon kotona antaa syytä epäillä, että kissalla on terveydellinen ongelma.

Korvatulehdus voi sijaita vain ulkokorvassa tai se voi olla myös keskikorvassa tai jopa sisäkorvassa, jolloin tulehdustila aiheuttaa kissalle neurologisia oireita ja on vakava tilanne. Luennoilla esitettiin potilastapaus, jossa keskikorvan tulehdus oli levinnyt sisäkorvaan ja sitä kautta aivoihin aiheuttaen paisemuodostusta aivoissa ja kissalle vakavia epilepsiakohtausoireita. Tämä potilas saatiin kumminkin parannettua tarkkojen tutkimuksien ja antibioottien ja tehohoidon avulla. 

Kissoilla korvatulehduksen taustalla on usein niin kutsuttu primääri (ensisijainen) tekijä, joka altistaa tulehdukselle kuten ulkokorvassa sijaitsevat korvapunkit, vierasesine tai kasvaimet ja myös jokin kudoksen liikakasvu, joka ahtauttaa korvakäytävän. Atopia, joka on muun muassa yli herkkyyttä ympäristötekijöille, ruokavaliolle tai muulle ulkoiselle tekijälle on myös merkittävä korvatulehduksen aiheuttaja.  Myös hyönteisyliherkkyys, sieni-infektiot sekä immunologiset ihosairaudet voivat aiheuttaa korvaoireita. 

Korvapunkki eli Otodectes cynotis aiheuttaa kissalle voimakasta korvan kutinaa ja ulkokorvassa on   kahviporomaista eritettä ja tulehdusta. Korvapunkki tarttuu helposti muihin kissoihin sekä perheen muihin eläimiin, jonka vuoksi kaikki perheen eläimet hoidetaan korvapunkin varalta.

Kasvainsairaudet korvakäytävässä ovat usein peräisin korvakäytävän rauhasen eli seruminaalirauhasen kasvaimista. Kasvaimen uskotaan olevan kroonisen ulkokorvan tulehduksen seurausta. Pahanlaatuisia kasvaimia kuten levyepiteeli karsinomaa tai talirauhasen adenokarsinoomia on myös todettu. Usein uudismuodostumista otetaan koepala, jotta tiedetään mikä muutos on kyseessä. Tietokonetomografiatutkimuksella pystytään tutkimaan, miten laajalle mahdollinen kasvainmuutos on levinnyt, jolloin pystytään myös suunnittelemaan jatkohoitoa sen mukaan.

Kystadematoosi on kohtalaisen harvinainen tila, jossa seruminaalirauhaset laajentuvat kystanomaisesti eli rakkulamuotoisiksi tuntemattomasta syystä. Laajentumat ovat usein sinertäviä ja voivat tukkia jopa koko ulkokorvakäytävän.  Diagnoosin vahvistamiseksi käytetään usein koepalan ottoa ja hoitona vakavissa tapauksissa hiilidioksidilaserin avulla rakkuloiden kirurgista poistoa. 

Korvassa voi esiintyä myös nk. tulehduksellisia polyyppeja, jotka ovat peräisin välikorvan tai korvatorven limakalvolta. Polyypin kasvaessa se voi välikorvasta työntyä tärykalvon läpi korvakäytävään tai korvatorven kautta nieluun. Nieluun tunkeutuessaan kissalle tulee usein ylähengitystie oireita kuten rohinaa, kakomista ja hengenahdistusta. Ulkokorvaan tunkeutuessaan kissalle tulee usein ulkokorvaoireita kuten pään ravistelua, korvan raapimista ja korvan eritystä. Polyypin diagnosoimisessa käytetään joskus apuna tietokonetomografiatutkimusta yhdessä tähystystoimenpiteen kanssa, jolla saadaan käsitys polyypin sijainnista ja levinneisyydestä, jolloin hoito on helpompi suunnitella. 

Atopia nk. Feline atopic skin syndrome joka on kissoien allerginen ihosairaus aiheuttaa myös usein kissoille korva-oireita. Tutkimuksissa on todettu, että noin 32% muodostuu korvaoireita ja ulkokorvatulehduksia 20% lle. Allergiassa on usein kyse yliherkistymisestä ympäristötekijöille (siitepölyt, homeet, sisäilmaallergeenit) tai ruoka-aineyliherkkyys, jossa tutkimuksissa todettiin että 18-54% lla tuli korvaoireita kuten kutinaa tai tulehduksia.  Atopia  toimii myös tulehdusta ylläpitävänä tekijänä jos  oireita ei saada hallintaan. 

Toisijaisesti syntyy korvaan usein bakteeri tai hiivatulehdus johtuen siitä, että elinympäristö muuttuu bakteereille ja hiivoille otollisemmaksi, kun korvan omat puolustusmekanismit heikkenevät. Kissan normaali korvavaha muodostaa korvakäytävään suojaavan pinnan, joka toimii myös antibakteerisena suojana. Tulehduksessa bakteeriylikasvun aiheuttama tulehdustila johtaa usein siihen että korvavahan eritys lisääntyy/ häiriintyy jolloin omistaja huomaa eritteen ulkokorvassa ja kissa alkaa ravistelemaan usein päätä ja raapimaan korvaansa.  Tulehduksessa nk. self cleaning eli korvan itsepuhdistusmekanismi ei toimi, jolloin vaikkua ja eritettä kertyy ulkokorvan käytävän pohjaan.

Kissan altistavia ja korvatulehdusta ylläpitäviä mekanismeja tunnetaan vielä heikommin kuin koiralla mutta mikäli korvan rakennetta ei saada palautettua normaaliksi tai korvatulehduksen aiheuttajaa ei saada poistettua tai hallittua lääkkeellisesti tai esim. ruokinnan avulla, korvatulehdus usein uusii. Kroonistuessaan korvatulehdukset aiheuttavat kissalle pysyvää haittaa, ja voi edetä sisäkorvan tulehdukseen, jos tärykalvoon tulee vaurio. On todettu että jo yli 3 viikon ajan jatkunut korvatulehdus voi altistaa keskikorvan tulehdukselle ja jos solukuvassa on tulehdussoluja eli nk. neutrofiilejä on 58%:lla  tutkimuspotilaista todettu olevan tutkimuksissa keskikorvatulehdus. 

Kissalla keskikorvatulehduksen oireet voi vaihdella todella paljon ja on usein hyvin epämääräisiä. Tyypillisimmät oireet ovat ulkokorvan tulehdusoireet kuten korvan punoitus ja eritys, pään ravistelu, ja raapiminen sekä korvan roikottaminen. Kissoilla voi olla ylähengitystieoireita tai niillä voi esiintyä nk. Hornerin syndrooman oireita kuten silmän pupilliaukon (mustuaisaukon) supistuminen ja vilkkuluomen nousu silmän pintaan peittäen osan silmästä. Kissan kuulo voi heiketä ja se voi vaikuttaa kivuliaalta.  Pahimmillaan kissalle voi tulla tasapainohäiriö kuten pään voimakasta kallistelua, kehän kiertämsitä, silmien voimakasta horisontaalista nykimistä (nk. nystagmus) sekä ataksiaa eli hoippumista. 

Keskikorvatulehdus on yleensä peräisin sairastetusta hengitystieinfektiosta josta tulehdus nousee nenänielusta korvatorvea pitkin välikorvaan. Kissoilla on todettu viime vuosina tutkimuksissa  että 33%  korvistaan oireettomista kissoista oli tietokonetomografiatutkimuksessa todettavissa välikorvan tulehdus ja niistä 79%:lla  oli myös ylähengitystieoireita. Se että tulehdus pääsee nousemaan korvatorvea pitkin, epäillään johtuvan korvatorven toimimattomuudesta. Polyypin seurauksena kissalla on monesti bakteerin aiheuttama välikorvan tulehdus. 

Kissan välikorvan rakenne on koiraan verrattuna haastava, koska se on jakautunut kahteen osaan, ja välissä on ohut luinen väliseinä. Näin ollen välikorvatulehduksessa usein joudutaan puhkomaan väliseinä jotta myös alempi osasto saadaan puhdistettua ja bakteerinäytteet otettua ja  hoito voidaan aloittaa tehoavilla lääkkeillä. Jos kissalla on välikorvassa tai korvatorvessa polyyppi pitää se myös poistaa. Polyypin poisto kuin myös välikorvan huuhtelu voi aiheuttaa kissalle neurologisia oireita kuten Hornerin syndromaa (tässä silmän mustuainen on pieni, vilkkuluomi noussut silmän pintaa peittämään ja alaluomi roikkuu), tasapainohäiriöitä sekä kasvohermohalvausoiretta  ja vaikka polyyppi olisi saatu kokonaan pois voi  se kissalla uusia. Kortisonia käytetään usein ennaltaehkäisemään uusiminen. 

Usein välikorvan tulehduksen hoitovastetta seurataan kontrollikuvauksin jotta varmistetaan että tilanne pysyy normaalina. 

Aikainen puuttuminen kissan korvatulehdusoireisiin sekä kissan  tarkka  kliininen  tutkimus ja altistavien syiden selvitys  sekä  perusteellinen korvien tutkimus, mahdollisesti   korvatähystys ja tietokonetomografiatutkimus  usein antaa parhaimman ennusteen ja nopeamman toipumisen 

Ylipaino on uusi pandemia sekä ihmiskunnassa että lemmikkieläinten joukossa, ja tämä lisää sairastuvuutta ja kuolleisuutta maailmanlaajuisesti. Ranskassa on tehty tutkimus joka on osoittanut että 19 % kissoista ovat ylipainoisia ja 7.8% lihavia. Skotlannissa vastaavasti 39% kissoista ylipainoisia ja Uudessa Seelannissa 52%.

Mitä lihavuus on?

Lemmikkieläintä pidetään ylipainoisena, jos sen paino on 10-19% suurempi kuin ihannepaino ja lihava jos paino on 20% yli ihannepainon. 

Aikaisemmin rasvakudosta pidettiin pelkästään energiavarastona ja siitä seuraavat sairaudet, esim. nivelrikkomuutokset, ovat seurausta painorasituksesta. Nykytiede on osoittanut  että rasvakudos on kompleksinen ja aktiivinen sisäelinkudos  joka kommunikoi aivojen ja äärikudosten kanssa . Rasvakudos erittää laajan skaalan hormooneja  ja proteiinifaktoreita , joita kutsutaan adipokiineiksi, jotka säätelevät energia aineenvaihduntaa, sydänlihaksen toimintaa ja immuunijärjestelmää.

Ylipainoisilla ihmisillä rasvasolujen suureneminen muuttaa adipokiinien erittymistä ja tästä seuraa krooninen tulehdustila, ja seurauksena   ovat esim. 2 tyypin diabetes, sydänsairaudet ja syöpä.

Ylipainossa rasvakudossolut tulehtuu, koska solut erittävät tulehdusta edistäviä välittäjiä jolloin  tulehdussolujen määrä lisääntyy kudoksissa ja rasvakudostulehdus pahenee. Tästä seuraa paikallista happivajetta, jonka syynä on heikentynyt verenkierto rasvamassan lisääntymisen takia, joka vuorostaan pahentaa oksidatiivista stressiä ja lisää tulehdusta edistäviä välittäjäaineita.

Aikaisemmin ei oltu varmoja siitä onko ylipainoisten lihavien ihmisten ja kissojen profiili samanlainen, uudet tutkimukset ovat kuitenkin varmistaneet, että näin on.

Seuraavia muutoksia nähdään adipokiinien tuotannossa (rasvakudoksen erittämät proteiinit) 

Tulehdusta edistävien sytokiinien lisääntyminen

• Nk tumour necrosis factor-alpha (TNF alpha)  molekyyliä on enemmän lihavilla kissoilla kuin normaalipainoisilla kissoilla. Tämä TNF alpha kehittää insuliiniresistenssiä estämällä insuliinireseptoreiden  aktivoitumisen. 
• Kemokiinit ovat koholla lihavilla kissoilla. Nämä vaikuttavat tulehdussolujen määrää lisäävästi rasvakudoksessa.

Systeeminen hyperleptinemia ja hypo-adiponectinemia

• Leptiini vaikuttaa aivolisäkkeeseen antaen kylläisyyden tunteen. Ylipainoisilla lihavilla kissoilla leptiinin korkeasta pitoisuudesta huolimatta kissat jatkavat syömistä ja paino lisääntyy, joka johtuu siitä että leptiiniherkkyys elimistössä on heikentynyt.

Adiponektiini

• Tämä proteiini erittyy normaalipainoiselta kissalta sisäelinrasvoista ja herkistää elimistön insuliinille erityisten reseptoreiden kautta. Ylipainoisilla lihavilla kissoilla adiponektiini on alhaisempi kuin normaalipainoisilla kissoilla. Alhainen pitoisuus plasmassa aiheuttaa insuliiniresistenssiä ja diabetesta ihmisillä ja lemmikeillä. Tutkimusten mukaan adiponektiini olisi täsmämolekyyli ylipainon ja diabeteksen hoidossa kissoilla. 

Kissoilla ihonalainen rasvakudos on enemmän vastuussa tulehdusreaktiosta kuin sisäelinrasvakudos. Ihmisillä taas sisäelinrasvakudos on suuremmassa vastuussa  tulehdusreaktiosta ja sairastuvuudesta.

Tulehdusta edistävien sytokiinien lisääntyminen

• Nk tumour necrosis factor-alpha (TNF alpha)  molekyyliä on enemmän lihavilla kissoilla kuin normaalipainoisilla kissoilla. Tämä TNF alpha kehittää insuliiniresistenssiä estämällä insuliinireseptoreiden  aktivoitumisen. 
• Kemokiinit ovat koholla lihavilla kissoilla. Nämä vaikuttavat tulehdussolujen määrää lisäävästi rasvakudoksessa.

Systeeminen hyperleptinemia ja hypo-adiponectinemia

• Leptiini vaikuttaa aivolisäkkeeseen antaen kylläisyyden tunteen. Ylipainoisilla lihavilla kissoilla leptiinin korkeasta pitoisuudesta huolimatta kissat jatkavat syömistä ja paino lisääntyy, joka johtuu siitä että leptiiniherkkyys elimistössä on heikentynyt.

Adiponektiini

• Tämä proteiini erittyy normaalipainoiselta kissalta sisäelinrasvoista ja herkistää elimistön insuliinille erityisten reseptoreiden kautta. Ylipainoisilla lihavilla kissoilla adiponektiini on alhaisempi kuin normaalipainoisilla kissoilla. Alhainen pitoisuus plasmassa aiheuttaa insuliiniresistenssiä ja diabetesta ihmisillä ja lemmikeillä. Tutkimusten mukaan adiponektiini olisi täsmämolekyyli ylipainon ja diabeteksen hoidossa kissoilla. 

Kissoilla ihonalainen rasvakudos on enemmän vastuussa tulehdusreaktiosta kuin sisäelinrasvakudos. Ihmisillä taas sisäelinrasvakudos on suuremmassa vastuussa  tulehdusreaktiosta ja sairastuvuudesta.

Lihavuuden myötä syntyvät sairaudet.

Lihavilla kissoilla nähdään seuraavia sairauksia enemmän

1. Nk feline idiopaattinen kystiitti , eli  tuntemattomasta syystä syntyvä virtsarakon tulehdus 

2. Rasvamaksa eli hepaattinen lipidoosi

3. Diabetes mellitus eli sokeritauti. Kudosten insuliiniherkkyys vähenee ja glukoosin teho heikkenee. Uroskissoilla on suurempi riski  sairastua sokeritautiin. Urokset ovat yleensä lihavampia ja rasvakudosmäärä suuri, ja mitä suurempi rasvamassa sitä heikommin insuliini pystyy laskemaan glukoosin eli sokerin tasoa. Uroskissoilla myös insuliiniherkkyys on 37% alhaisempi  kuin sopivan painosilla naaraskissoilla.

4. Hengitystieongelmat 
Keuhkokapasiteetti laskee vähentyneet keuhkotilavuuden myötä. Vielä ei tutkimuksissa ole pystytty osoittamaan miten keuhkoputkien supistuuvuus muuttuu. 

5. Nivelrikko
Pääasiassa nivelrikon synnyssä taustalla on tulehdusta aiheuttavien sytokiinien erittyminen rasvasoluista. Nivelten rappeutumista nähdään vanhemmilla kissoilla, etenkin kyynärpäissä, lonkissa ja takapolvissa.

6. Kasvainsairaudet 
Kohonnut riski etenkin nuorilla kissoilla.

7. Ei allergiset ihosairaudet 
Kissat eivät pysty pitämään itseään puhtaana ja tästä seuraa esim. taivekohtiin hyvinkin ikäviä ihotulehduksia.

Lihavan kissan riskitekijät

• keski-ikä 2-9 vuotta
• uroskissa
• sterilaatio/kastraatio  hormonimuutokset aiheuttavat painon nousun hyvinkin nopeasti.
• omistaja ei arvioi kissan normaalipainoa oikein 
• korkea rasvapitoisuus ruuassa
• liikumishaluttomuus/ liikkumista ei aktivoida 
• vapaa ruokinta

Painon hallinta 

1. nk BCS  ( body condition score) =   kehon kuntoindeksi  kartat  Esim WSAVA Global Nutrition Commite Body Condition Score taulukko on helppo tulkita.

2. Ruuan valinta painon pudotukseen .

-ruuassa pitää olla ravintoaineiltaan hyvä ja kalorimäärää on rajoitettu. Ruuan pitää täyttää kissan päivittäisen proteiini, vitamiini ja mineraalitarpeet. Korkea proteiinipitoisuus, maltillinen kuitupitoisuus ja alhainen rasvapitosuus yleensä laskee parhaiten kissan painoa. Uusimmat tutkimukset keskittyvät nk. nutrigenomiin jossa siis ravintoaineet ja ruoka-aineiden bioaktiiviset molekyylit vaikuttava geenien toimintaan. Näillä ruuilla on tärkeä rooli kun kehitetään painonhallintasuunnitelmia ja estetään  ylipainon palautuminen laihduttamisen jälkeen .

 kuiva tai märkäruoka

-tutkimuksissa märkäruuan sisältämällä nesteellä on laihtumista edistävä vaikutus kissoilla.

Rasvamaksan kehittymisen riski

-rasvamaksa kehittyy kissoille jos laihtuminen nopeaa ja rajua (sama nähdään syömättömällä kissalla) Jos syötetään korkeaproteiinista ruokaa ja  1% elopainosta pudotetaan viikossa on  painonpudotus turvallista eikä rasvamaksariskiä ole. 

Herkut

-jos herkkujen antamista ei voida vähentää /estää, pitää valita vähäkalorinen herkku eikä niistä saatava kalorimäärä saa olla yli 10% päivittäisestä kalorimäärästä.

Painon pudotuksen aikataulu

Painon pudotus viikossa 1-2 % elopainosta on hyvä päämäärä. Jos paino laskee alta 1% viikossa niin yleensä omistajat menettävät motivaationsa siinä vaiheessa. Mikäli kissa ei ole painon hallintaan tarkoitetulla ruokavaliolla on kahden viikon välein tarkastettava riittävä ravintoaineiden saaminen.

Kissan aktiivisuutta  ja liikkumista edistävä toiminta. Esim pallon sisälle laitetaan kuivamuona nappuloita ja kissa leikkii pallolla ja saa siinä osan  päivän ravintotarpeista. Myös leikkiminen sekä liikunnan monipuolinen aktivoiminen on tosi tärkeä osa laihtumista. Mikäli mahdollista tehdään kissoille tarhaliikunta mahdolliseksi tai käytetään ulkoilemassa valjaissa. 

Jos kissa  ei laihdu

• painon pudotus jää alle 1% elopainosta  viikossa, vähennetään 5% annetusta kalorimäärästä, uusi arviointi 2 vko kuluttua
• paino putoaa yli 2%  elopainosta viikossa , lisätään kalorimäärää 10% lla ja arvioidaan 2 vko kuluttua 
• paino nousee vähennä annettu kalorimäärä 20% lla ja arvioi kahden viikon kuluttua.
• paino ei muutu, vähennä annettuja kaloreita  10 % lla ja arvioi 2 viikon kuluttua. 

Tutkimukset  osoittavat että   50 % lla kissoista joilla laihduttaminen on onnistunut lihoivat uudestaan mutta taipumus oli vähäisempi keski-ikäisillä  ja vanhemmilla kissoilla.

Osallistuimme tammikuussa 2023 pohjoismaalaisten  eläinlääkäreiden ortopediapäiville jossa professori Sorrel Langley Hobbs luennoi kissojen ortopedisista vaivoista. Luennoissa oli myös yhteenvetoa tutkimustöistä joita he ovat Bristolin Yliopistossa tehneet viime vuosina kissojen ortopedisista vaivoista. 

Niin kutsutusta Bristol Cats studystä, jossa ollut mukana 2444 kissa on ollut heillä pitkäaikainen nk. prospektivinen  tutkimus (kerätään tietoa tulevaisuuteen suunnaten) julkaistiin vuonna 2021 tutkimustuloksia kissan nivelrikkoon johtavista riskitekijöistä. Tutkimus tehtiin omistajille lähetettävien kyselylomakkeiden avulla. Omistajille lähetettiin kyselylomakkeita kissojen ollessa 2-4 kk, 6 kk, 12 kk, 18 kk ja 2,5 vuotta sekä 4 vuoden iässä ja sen jälkeen vuosittain.  Nivelrikko tutkimukseen otettiin mukaan  799 omistajien tekemiä vastauslomaketta ja sieltä valittiin kysymyksiä jotka kuvaili kissan liikkuvuutta ja haettiin esiin ne tilastollisesti merkittävät tekijät, jotka lisäävät  riskiä saada alentunutta liikkuvuutta joka viittaa nivelrikkoon  ensimmäisen 6 elinvuoden aikana. 

Kissojen nivelrikko tiedetään olevan yksi eniten kissoille pitkäaikaista kipua aiheuttavista sairauksista. Tutkimuksista riippuen eri ikäisillä kissoista 61-99%: lla on arvioitu olevan nivelrikkomuutoksia.

Kissan nivelrikon aiheuttajina ensisijaisia syitä ovat 

• Scottish Fold nk  osteocondrodysplasia  eli luurustokudoksen vajaakehitys 
• Mucopolysaccaridoosi joka on kertymäsairaus, eli kudoksiin kertyy vahingoittavia ainesosia 
• Ikään liittyvä rustokudoksen rappeuma 

Toissijaisia syitä ovat 

Kehityshäiriöt  

• Lonkkadysplasia eli lonkkanivelen kehityshäiriö
• Polvilumpion sijoiltaanmeno
• Kyynerpään dysplasia eli kehityshäiriö  
• Kyynerpään sijoiltaan meno 

Traumat

• Takapolven etummaisen ristisiteen repeämät
• Muut traumat

Ruokinnalliset

• A-vitamiini yliannostus

Hormonaaliset

• Kasvuhormoonin liikaeritys

Kavainsairaudet

• Synovian osteochondromatoosi eli nivelkapselin kalkkeutumia 
• Osteosarkooma eli luusyöpä

Immuuni/Puolustusjärjestelmän sairaudet

• Erosiiviset polyartropatiat eli moniniveltulehdusreaktiot joissa vauriota ovat erityyppisiä eri sairauksissa ja  nivelrusto vaurioituu pahasti.
  • Feline periosteal profilerative polyartriittis, esim luukalvon paksuuntumaa
  • Feline rheumatoid-like arthritis, reumatyyppinen niveltulehdus
• Non-erosiiviset polyartropatiat, nivelrustossa ei ole niin suuria vauroita/haavutumia mutta tulehdusreaktio aiheuttaa huomattava kipua.
  • Primäärinen, ensisijainen sairaus tai ns. idiopaattinen eli tuntemattomasta syystä syntyvä
  • Sekundäärinen eli  toissijainen   nk. reaktiivinen moniniveltulehdus esim.  systeeminen lupus erythematosus

Infektiiviset seuraavien sienien, mikrobien ja virusten ym. aiheuttamia

• Mykoplasma spp.
• Bartonella 
• Histoplasma capsulatum 
• Cryptococcus neoformans
• Kissan leukemia virus
• Feline syncytia-forming virus

Aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole pystytty osoittamaan mitään muuta riskitekijää nivelrikon synnylle kuin ikä. Tässä tutkimuksessa saatiin todennettua  selkeästi  neljä  riskitekijää alentuneelle liikkuvuudelle ennen 6 vuoden ikää  jossa myöhäinen yli 6 kk iässä tehtävä sterilisaatio tai kastraatio, vapaana ulkoilu, onnettomuudet ja ylipaino vaikuttivat nivelrikon kehittymiseen. 

Myöhäinen yli 6 kk iässä tapahtuvalla sterilaatiolla/ kastraatiolla on kaksinkertainen riski saada nivelrikkomuutoksia verrattuna verrokkiryhmään. Tämä löydös on poikkeava verrattuna koiratutkimuksiin jossa koirilla on todettu kohonnut riski saada primääri nivelsairauksia jotka johtaa toissijaisiin nivelrikkomuutoksiin. Todettiin myös pienempi riski sairastua astmaan tai ientulehdukseen jos kastraatio tai sterilisaatio tehtiin ennen 5,5 kk ikää. Toisaalta kastroiduilla ja steriloiduilla kissoilla on todettu olevan 3,4 kertainen riski ylipainolle.  Saman aikaisesti on epäilty että aikainen kastraatio tai sterilisaatio saata vaikuttaa muun muassa Maine Coonien reisiluun pään kasvulinjan sijoiltaan menoon joten tutkimustietoa tarvitaan edelleen lisää. 

Kissoilla jotka saivat trauman, oli 2 kertainen riski sairastua nivelrikkoon verrattuna verokkiryhmään. Kissoilla jotka liikkuivat vapaana ulkona oli kaksikertainen riski saada nivelrikkomuutoksia verrattuna sisäkissoihin. Tutkimuksen yhteenvedossa todettiin että trauma ja vapaana ulkona liikkuminen liittyy todennäköisesti toisiinsa, koska riski että kissa saa pieniä nk. mikrotraumoja ulkoillessaan, joita ei pystytä havainnoimaan usein voi johtaa nivelrikkomuutoksiin myöhemmin elämässä. Tämä mikrotraumojen aiheuttamat biomekaniikkamuutokset on saatu todennettua aiheuttavan nivelrikkomuutoksia sekä koirien, hevosten ja ihmisten nivelrikkotutkimuksissa. 

Ylipainoisilla kissoilla todettiin myös kaksikertainen riski, sairastua nivelrikkoon ennen 6 vuoden ikää. Ylipainon on todettu ihmisten ja koirien tutkimuksissa altistavan nivelrikkomuutoksille. Aluksi se liitettiin painoa kantavien nivelten muutoksille mutta myöhemmin on todettu, että myös ei painoa kantavissa nivelissä on todettu muutoksia, jonka vuoksi leptiinihormooni, jonka taso nousee verenkierrossa kertyneen rasvan suhteessa, on todettu toimivan tulehdusta edistävänä tekijänä sekä koirilla ja ihmisillä. 

Kissojen luustolliset kehityshäiriöt jotka johtavat nivelrikkomuutoksiin

Kasvulinjamurtumat

Tutkimuksissa on todettu, että sterilisaatio ja kastraatio hidastaa kasvulinjojen sulkeutumista ja avoinna olevat kasvulinjat ovat aina alttiimpia murtumille. Ristiriitaista näyttöä on vielä saatu siitä, miten paljon ikä jolloin sterilaatio tai kastraatio  tehdään hidastaa kasvulinjan sulkeutumista. 

Professori Langley Hobbs mainitsi potilaitaan jolla hän oli joutunut korjamaan kyyner ja värttinäluun alakasvulinjan murtumia potilailla jotka olivat jo ylittäneet iän 13-23 kuukautta jolloin kasvulinjojen oletetaan jo sulkeutuneen. On siis todettu, että yleisesti tämä kasvulinjojen hidastunut sulkeutuminen vaatii lisää tieteellistä tutkimusta, jotta aiheuttaja/aiheuttajat saadaan selvitettyä. 

Reisiluun pään kasvulinjan sijoiltaan meno

Niin kutsuttu Slipped capital femoral epiphyses eli reisiluun pään kasvulinjan sijoiltaan menossa on histologisissa leikkeissä todettu, että kasvulinja paksuuntuu ja rustosolujen järjestys järkkyy ja näihin soluihin muodostuu kuolioita. Röntgenkuvassa alueella nähdään usein harventumaa kasvulinjan molemmin puolin ja kasvulinjan paksuuntuu. Taudin edetessä kasvulinja ei pysy ehjänä   vaan murtuu usein ilman että on tapahtunut varsinaista traumaa.  Taudin syntymiselle on epäilty lukuisia erilaisia taustasyitä kuten geneettinen alttius, ylipaino, hormonaaliset epätasapainot, kastraatio ja sukupuoli (uroksilla enemmän kuin naarailla) uskotaan vaikuttavan sairastumiseen. Sairautta on raportoitu erityisesti Siameesilla, Eurooppalaisella  lyhytkarvaisella, mutta 2017 julkaistussa tutkimuksessa todettiin myös Maine Coonilla olevan verrattuna muihin kissanrotuihin 12 kertainen riski sairastua sairauteen. Tutkimuksessa todettiin että 1-2,5 vuoden iässä olevilla  uros Maine Coon kissalla takajalan ontumassa olisi tärkeää pitää mielessä kyseinen sairaus.  On havaittu, että vaaditaan vielä lisää tutkimuksia onko kyseessä yleistynyt kasvulinjojen hidastunut sulkeutuminen vai onko kyseessä ainostaan reisiluun pään kasvulinjan ongelmasta. Mahdollisen aikaisen kastraation tai geneettisen alttiuden muodostamasta riskitekijästä ei voida vielä olla varmoja.  

Kasvulinjan sijoiltaan meno voidaan aikaisessa vaiheessa stabiloida pinnoilla mutta kroonisemmissa tapauksessa joudutaan usein joko suorittamaan reisiluun pään poisto tai kissalle tehdään lonkkaproteesileikkaus. On myös nähty tapauksia, jossa kasvulinjasiirtymä paranee nk. itsestään, mutta se on harvinaista. 

Kissojen lonkkadysplasia

Lonkkadysplasiassa nivelen kehitys jää vajaavaiseksi.  Lonkkamalja jää liian matalaksi ja täten reisiluun pää liikkkuu liikaa lonkkamaljassa ja sen reunoilla jolloin maljan reunaan kohdistuu  pienelle alueelle liikaa painetta joka synnyttää  rustovaurion ja sitä kautta  kehittyy nivelrikko. 

Erityisesti Maine Coon kissoilla on tutkittu lonkkadysplasiaa, ja Ruotsissa julkaistiin 2019 artikkeli jossa todettiin että Maine Coon kissoilla lonkkadysplasian esiintyvyys oli 37,4%. Ruotsissa Maine Coon kissojen lonkkien terveyskartoitus on aloitettu vuonna 2000, tutkimusdataan oli 2019  mennessä  kertynyt 5038 kissan tutkimustulokset, joka on huomattavasti enemmän kuin muilla rotukissoilla. Muiden kissojen rotuyhdistyksillä ei ole tehty Maine Coon rotuun verrattuna niin systemaattista kartoitusta  lonkkadysplasian esiintyvyydestä jolloin esiintyvyys on arvioitu huomattavasti pienemmästä populaatiomäärästä. Devon Rex rodulla on raportoitu 40% esiintyvyyttä, Abyssinialaisella 30% esiintyvyyttä, Himalayan kissalla 25% esiintyvyyttä sekä Persialaisella 15%. Englantilaisen lyhytkarvaisen kissan lonkkadysplasian esiintyvyys on eri tutkimuksien perusteella arvioitu noin 899 kissan  tutkimustulosten avulla olevan 10,4% .  Lonkkadysplasiassa ei todettu eroavuuksia sukupuolten välillä mutta dysplasian vakavuusaste nousi iän ja painon kanssa. Lonkkadysplasian epäillään olevan kissalla samoin kuin koiralla nk. polygeenien periytyvyydeltään (monigeeninen periytyminen) jossa selkein parannus saatiin Maine Cooneilla sillä, että vältettiin kissan koon suurentamista. 

Kissojen polvilumpioluksaatio

Kissojen polvilumpion luksaatiossa polvilumpio ei pysy reisiluun telaurassa normaalisti liikkeen aikana. Reisiluun telaura voi kehityksen aikana jäädä liian matalaksi jolloin polvilumpio ei pysy urassa vaan liukuu usein sisäpintaan tai vakavissa tilanteissa  jopa telauran sisäpuolelle.

Taustalla on todettu tutkimuksissa heikko korrelaatio lonkkadysplasiaan, jolloin kissoilla voi olla molemmat ongelmat. Lonkkadysplasiassa lonkan asennon muutos johtaa usein reisiluun ja sääriluun kasvuun, niin että luiden muuttunut asento on usein on taustasyy polvilumpion luksaation syntymiseen. Kastraatiolla tai sterilaatiolla ei tiedetä tällä hetkellä vaikuttaako se ongelman kehittymiseen. Abyssinialaisilla, Devon Rex, Bengaleilla on todettu olevan suurempi riski saada polvilumpion luksaatio verrattuna muihin kissanrotuihin. Luennoitsija myös mainitsi hoitaneensa Maine Coonien sekä Eurooppalaiset lyhyt ja pitkäkarvaiset kissanrotujen polvilumpioluksaatioita.   

Kissojen ortopedisten sairauksien tutkimus on lisääntynyt valtavasti, joka on erittäin hyvä ja tarpeellista, jotta kaikkiin avoinna oleviin kysymyksiin saadaan pikkuhiljaa tieteellisesti todistetut vastaukset.

Mikä on furunkuloosi? Englanniksi käytetään sairaudesta nimikettä chronic pododermatitis with interdigital furunculosis (CPIF). Kysessä on erittäin yleinen ongelma koirilla johon on tärkeä puuttua aikaisessa vaiheessa ettei sairaus etene krooniseksi aiheuttaen tassun vakavia muutoksia ja voimakasta kipua. 

Ongelman taustalla on tekijä, joka aiheuttaa sen, että koira alkaa kävelemään tassulla virheasennossa jolloin painoa siirtyy tassun anturan sijaan karvaiselle iho-alueelle. Tämän seurauksena ihon karvatuppi menee ihoon sisälle etenkin lyhytkarvaisilla roduilla aiheuttaen vierasesinereaktion. Tämä tulehdusreaktio johtaa siihen, että muodostuu follikkeleita eli tulehdusrakkuloita jotka jossain kohtaa puhkeaa ihon sisälle vapauttaen karvatupen keratiinin ja talieritteen ihon sisälle johtaen entistä voimakkaampaan tulehdusreaktion. Tulehdus alkaa “kiipeämään” ylöspäin fistelimaista reittiä pitkin, ja puhkeaa tassun yläpinnalla,  jossa vähemmän painetta kuin tassun alapinnalla. 

Mikäli tämä tulehdusketju uusii johtaa se tassussa kroonisiin muutoksiin, joka vaatii hiilidioksidilaserkirurgiaa, että kroonisia muutoksia saadaan poistettua ja kipua lievennettyä.

Yleisimmän ensisijaiset aiheuttajat, jotka johtaa furunkuloosimuutosten muodostumiseen on nk. atoppiinen dermatiitti, ja ruoka-aine sopimattomuus, mutta tutkimuksissa on todettu myös että rakenne, kyynerpää vajakehittyneisyys, tuki ja liikuntaelinten sairaudet kuten moniniveltulehdukset, lonkkanivelrikko,patellaluksaatio sekä ristisidevammat voi aiheuttaa sairautta.  Hormonaaliset sairaudet kuten  kilpirauhasen vajaatoiminta,  lisämunuaisen liikatoiminta, indusoitu lisämunuaisen liikatoiminta on todettu myös aiheuttajiksi. Myös  demodikoosi, imusuonen tulehdus, ichtyoosi, epielitrooffinen lymfooma, syringomyelia on todettu ensisijaiseksi aiheuttajiksi. 

Toissijaisesti tassuun tulee usein bakteeri tai hiivatulehdus ja tutkimuksissa on todettu että näissä tulehduksissa  jopa 21,2%:ssa on  todettu bakteereissa antibioottiresistenttiyttä koska potilaat ovat  saaneet useita antibioottikuureja vaikka se ei ole avain onneen tässä sairaudessa.

Tutkimuksissa altistavana tekijänä tärkein aiheuttaja on ylipaino,  mutta myös lyhytkarvaisuus ja tuki ja liikuntaelinsairaudet kuten epänormaali jalan asento, nivelrikko enemmän kuin 1 nivelessä sekä lonkkanivel rikko on todettu altistavaksi tekijäksi. Todettiin myös että kyynernivelen vajaakehittyneisyys, takajalan amputaatio ja polvilumpion luksaati sekä neurologiset tilat jotka johtaa horjumiseen (ataksia) on altistavia tekijöitä

Sairauden ylläpitäviä tekijöitä ovat muun muassa tassun tulehdusreaktiot joita pyritään hallitsemaan usein lääkkeellisesti, mutta myös rakenteelliset muutokset kuten valeanturamuutokset ja kystisest follikulat. Valeanturamuodostus muodostuu  kun iho anturan vieressä joutuu kantamaan jalan painoa anturan sijaan.  Näitä rakenteellisia muutoksia hoidetaan usein kirurgisesti hiilidioksidilaserin kanssa jolla  palautetaan tassun normaali anatomia.

Iho-ongelmat ja tulehdukset pieneläimillä voi olla  ulkoloisista johtuvaa (esim. Kapi), sisäelinsairauksista johtuvia (esim. lisämunuaisen liikatoiminta tai kilpirauhasen vajaatoiminta). Lisäksi  esimerkiksi elimistön oman puolustusjärjestelmän ylireaktioissa seuraa  ihon toiminnan heikkeneminen joka altistaa muun muassa  toissijaisille bakteeritulehduksille ihon puolustusmekanismin pettäessä.  Ihotutkimus usein koostuu ihon muutosalueiden  solunäytteiden tutkimisesta, verinäytteistä ja tarvittaessa jopa ihokoepaloista että saadaan selville iho-ongelmien taustasyy. 

Korvatulehduksien taustalla on usein allergiat kuten ruoka-ainesopimattomuus, joskus rakenneongelma korvakäytävässä kuten polyyppi, kasvain, vierasesine usein atopia/allergia jolloin eläimen oma vastuskyky on heikentynyt ympäristöallergeeneille. Taustasyiden hallinta on avainasemassa siihen että estetään tulehdusten uusiutuminen. 

Korvahuuhtelu tehdään tähystämällä jotta saadaan hyvä suurennettu kuva työskentelystä  näytölle. Yleisanestesiassa  elämen korvat huuhdellaan puhtaiksi jotta päästään alas tärykalvolle asti arvioimaan tilannetta ja ottamaan tarvittaessa näytteitä, vahingoittamatta korvan herkkiä rakenteita.

Korvatähystys

Korvahuuhteluun joudutaan yleensä jos korvatulehdus on märkäinen tai tulehdus on jatkunut pitkään tai jos epäillään tai on todettu tietokonetomografiatutkimuksen perusteella välikorvatulehdus. Kroonisesta ulkokorvan tulehduksesta voi seurata tärykalvovaurio joka johtaa tulehduksen siirtymiseen ulkokorvakäytävästä välikorvaan. Pitkään jatkuneessa korvatulehduksessa  myös korvan oma puhdistusmekanismi (nk. self cleaning) heikkenee ja se entisestään hidastaa korvatulehduksen paranemista.

Korvatulehduksen hoidossa eritteen puhdistaminen korvakäytävistä ja välikorvista on olennaista hoidon onnistumiselle. Puhdistamaton korvakäytävä huonontaa lääkkeiden tehoa ja pääsyä tulehdusalueelle. Huuhtelu voidaan jossain tapauksissa joutua uusimaan useita kertoja jotta tulehdus rauhoittuu. Jos kyseessä on bakteeritulehdus otetaan myös usein tärykalvon tasolta bakteeriviljely. Viljelystä tehdään antibioottiresistenssimääritys, jolla saadaan toimiva antibiootti kyseiseen tulehdukseen.

Koirien dementiaa eli kognitiivinen dysfunktiota ilmenee vanhemmilla, usein yli 11-vuotiailla koirilla, käytösongelmina. Tällaisia oireita saattaa olla yhtäkkinen aggressiivisuus ihmisiä tai muita koiria kohtaan, sisälle virtsaaminen ja ulostaminen, vanhemmalla iällä puhjennut eroahdistus tai äänipelko, liiallinen vokalisaatio ja yöllinen levottomuus. Dementiasta kärsivä koira vaikuttaa usein eksyneeltä ja hämmentyneeltä ja saattaa esimerkiksi jäädä tuijottelemaan tyhjyyteen tai väistellä tai unohtaa väistää tutulla reitillä vastaan tulevia oviaukkoja, huonekaluja tai esteitä. Koira ei muista rutiineja eikä välttämättä tunnista tuttuja paikkoja ja ihmisiä.

Koiran dementia diagnoosiin päädytään, kun muut samankaltaista oireilua aiheuttavat taudit on poissuljettu. Varsinkin kipua aiheuttavat ortopediset ongelmat sekä yleisimmät sisätautiset ongelmat on hyvä poissulkea ensin.

Koirien dementiaan on olemassa ravintolisiä kuten Aktivait ja lääkityksiä jolla voidaan lieventää dementtian oireita. Dementia ei ole kokonaan hoidettavissa ja hoidossa pyritäänkin normalisoimalla välittäjäaineiden tasoja sekä hidastamalla taudin etenemistä. 

Kotona koiraa voi auttaa pitämällä kiinni rutiineista ja tekemällä elämästä koiralle mahdollisimman stressivapaata. Aistien stimuloinnista on tutkimusten mukaan ollut hyötyä niin ihmisillä kuin myös koirillakin. Tätä voi kotona tehdä silittämällä, harjaamalla ja hieromalla koiraa. Myös ulkona lenkkeily auttaa. Mieltä rauhoittavat ruoka, kuten Hill’s b/d ja Royal Caninin Calm voi olla avuksi. Adaptil-feromoneilla voi olla myös osalle potilaista rauhoittavia vaikutuksia, mikä auttaa koiraa dementiasta johtuvan stressin kanssa elämisessä.

Sulo-chihulle tehtiin mahalaukun tähystys useita kuukausia jatkuneen oksentelun jatkotutkimuksina.

Vaivaa oli tutkittu ja hoidettu pitkään mm. allergiaruokavaliolla. Ulostenäytteistä oli löytynyt giardia-tartunta, jota alkuun epäiltiin oireiden aiheuttajaksi. Koska oksentelu ei kuitenkaan helpottanut loishäädöllä, päädyttiin mahalaukun tähystykseen.

Eläinlääkäri Hanna Schroderus suoritti Sulolle gastroduodenoskopian, eli mahalaukun ja ohutsuolen alkuosan tähystyksen. Toimenpide tehdään nukututuksessa. Siinä kameralla varustettu endoskooppi eli tähystin viedään mahalaukkuun ja aina ohutsuolen alkuosaan saakka suun ja ruokatorven kautta. Toimenpiteen avulla päästään tarkastelemaan limakalvon ja ruokatorven sulkijoiden kuntoa, sekä ottamaan koepalat mahalaukusta ja ohutsuolesta tulehduksen/kasvainsairauden poissulkemiseksi.

Sulon tähystyksessä vastassa oli yllätys – mahalaukusta löytyi pussinsulkija, joka oli uponnut limakalvon sisään 1cm syvyydelle. Pitkään mahalaukussa ollut vierasesine oli tukevasti kiinni mahalaukun seinämässä kiinnikkeiden avulla. Se saatiin kuitenkin lopulta onnistuneesti poistetuksi, ja kontrolliultratutkimuksessa mahalaukun seinämä näytti hyvää vauhtia parantuvan normaaliin paksuuteen mahansuojalääkkeiden avustuksella. Koska pussinsulkija oli muovinen, ei sitä oltu havaittu aiemmissa röntgen- ja ultratutkimuksissa.

Sulon oireilu onneksi helpotti, kun vierasesine saatiin poistetuksi! 

Epilepsiakohtaus tai ns. kaatumatauti johtuu siitä, että aivojen sähköisessä aktiviteetissa tapahtuu hetkellinen ”ylikuormitus”, mistä seuraa lihaskouristuksia, tärinää, spasmeja ja tasapainon menetystä. Kohtauksia voi tulla yksittäisinä tai ns. klustereina eli useampia peräkkäin ja kohtaustiheys voi olla hyvin säännöllinen tai täysin arvaamaton.

Epilepsiakohtauksia voi aiheuttaa aivojen sisäinen häiriö/sairaus, esim. kasvain tai tulehdus, trauma jne. Koirilla esiintyvää ns. idiopaattista perinnöllistä epilepsiaa diagnostisoidaan erittäin harvoin kissoilla.

Kissoilla epilepsia on harvinaisempaa kuin koirilla ja yleensä epilepsian syy on aivoperäinen. Epilepsiakohtauksesta käytetään erilaisia termejä 

• Preiktaali vaihe myös nk aura, jossa esim. eläimen käytös muuttuu hermostuneemmaksi, huomion hakuisuus, pään kääntämistä jne. 
• Post iktaalivaihe, kohtauksen jälkeinen vaihe, jossa eläin voi esim. olla väsynyt, vaeltaa päättömästi, olla masentunut tai ylivilkas, voi syödä ja juoda päättömästi. Post iktaalivaihe voi kestää kissalla 24-48 tuntia.

Varsinaisessa epilepsiakpohtauksessa (grand mal) kissalle tuleevoimakkaita kramppeja, jalat jäykistvät ja kissa meloo tehden juoksuliikkeitä, kissalle tulee tarpeet alle ja niska jäykistyy taaksepäin. Kohtaus kestää yleensä 1-2 minuuttia. Ns. Status epileptivus on jatkuva kohtaus, jossa kramppeja tulee 5-10 min ajan ja tämä vaatii nopeaa hätäapua kissalle.

Kissoilla osittainen kohtaus, esim. yhden raajan jäykistyminen, hännän jahtaaminen, aggressiivisuus, mielikuvaesineiden pureminen ym. on harvinaista kissalla. Ns. pienet näkymättömät kohtaukset (petit malseizures) jäävät omistajilta usein huomaamatta.

Mitä pitää tehdä, kun kissalla on kohtaus?
Vaikka kohtaus on pelottava tapahtuma, on tärkeää pysyä rauhallisena ja olla puuttumatta tilanteeseen. Varmista, ettei kissa voi loukata itseään (pudota portaita tms.) ja ota aika kohtauksen kestosta 

Mikä aiheuttaa kohtauksia?

Pään traumat esim. putoamisen tai kolarin seurauksena

Aivosairaudet (kasvaimet), infektiot esim. toksoplasmoosi, jälkitaudit esim. kissaruttopotilaalla tai muualla elimistössä olevat sairaudet kuten maksasairaudet ja munuaissairaudet, diabetes, korkea verenpaine, lisämunuaiskasvaimet jne. voivat aiheuttaa epileptisiä kohtauksia. Aivoissa tapahtuva sähköinen yliaktivointi laukaisee kohtauksen 

Monesti kohtaus tulee, kun aivojen toiminnassa tapahtuu aktiviisuusmuutos, esim. kovassa innostumisessa, ruokailun aikana, nukahtamis- tai heräämisvaiheessa. Kohtausten välissä kissan käytöksessä ei ole mitään poikkeavaa.

Mitä informaatiota eläinlääkärisi tarvitsee, kun kissalla epäillään epilepsiaa ja lähdetään tutkimaan potilasta.

Kissan tarkkailu ja videointi auttaa määrittämään, minkä tyyppisestä kohtauksesta on kyse.
Kissan elämäntyylistä ja taustoista tarvitaan seuraavaa tietoa:

• minkä ikäisenä kohtaukset ovat alkaneet ja ovatko ne pahentuneet ajan kuluessa
• tuleeko kohtauksia säännöllisesti tai silloin tällöin, kohtaustiheys?
• miten kauan kohtaus kestää
• liittyykö kohtaukseen jokin erityinen tapahtuma (ruokailu, lepo tms.)
• onko yleisoireita, huono ruokahalu, runsasta juomista, vähentynyt liikkuminen, ripulia?
• onko kissalle annettu hiljattain lääkkeitä, punkkiehkäisyä, matolääkkeitä tms.
• mitä lisäravinteita kissa saa
• onko mahdollista, että kissa on päässyt käsiksi myrkyllisiin aineisiin, esim. ihmisten
•   lääkkeisiin (ibuprofeiini tms)

Miten epilepsiakohtausten syy pystytään selvittämään?

Yleistutkimus ja neurologinen tutkimus tehdään ensin. Mitataan verenpaine, otetaan veri- ja virtsanäytteet, jotta taustalla oleva mahdollinen sisäelintoimintahäiriö voidaan sulkea pois. Tarvittaessa voidaan tutkia selkäydinneste, mikä vaatii kuitenkin yleisanestesian. Aivojen rakenteen selvittämiseksi tehdään magneettitutkimus tai CT tutkimus eli tietokonetomografia tutkimus, mikä voidaan tehdä Koira-Kissaklinikalla. Aivokasvaimet näkyvät näissä kuvantamistutkimuksissa.

Miten epilepsiaa hoidetaan ja ennalta ehkäistään?

Hoito riippuu alla olevasta sairaudesta. Uudet tutkimusmenetelmät ja diagnostiikka on lisännyt monen aikaisemmin vaikeasti hoidettavan sairauden hoitoa.

Mikäli kissalla on säännöllisesti kohtauksia (enemmän kuin 1 kohtaus 6-8 viikon välein), pitää kissaa hoitaa vaikka tarkkaa syytä ei tiedettäisi tai sitä ei saada selville.

Jokainen kohtaus tuhoaa aivosoluja ja lisää vakavien kohtausten määrää ja komplikaatioita. Epilepsialääkkeitä annetaan potilaalle kohtausten estämiseksi ja niiden lieventämiseksi. Lääkitykset ovat yksilöllisiä ja annoksia sekä annostiheyttä ei välttämättä heti saada kohdilleen. Kissan hyvinvoinnin varmistamiseksi on sitouduttava kontrolleihin ja välillä ehkä turhauttaviin eläinlääkärikäynteihin. Kissalle pitää suoda kissan elämä.

Mitä erityisvaatimuksia on kissan epilepsialääkityksellä?

Lääkitys on elinikäinen Kultaiset säännöt epilepsialääkityksessä ovat

• aina noudatettava oikeaa annosta, jotta veren pitoisuus pysyy tasaisena
• lääke ei saa loppua yhtäkkiä, jos näin käy, siitä seuraa usein erittäin rajuja kohtauksia
• pyydä uusimaan reseptit ajoissa erityisesti, jos lääkkeen saatavuudessa on haasteita
• pidä lääkkeet pois lasten ja muiden eläinten saatavilta 

Mitä sivuvaikutuksia lääkityksistä voi tulla?

Lievää väsymystä esiintyy yleensä lääkityksen alkuvaiheessa, mutta useimmiten oireet vähenevät, kun lääketasapaino löytyy. Älkää muuttako lääkitystä (annosta tai tiheyttä) keskustelematta eläinlääkärinne kanssa.

Mitä tehdään, jos kissa lääkityksestä huolimatta saa kohtauksia?

Tarkistetaan, että annostelu ja annostelutiheys on oikea, joskus lääkeruiskuissa on tapahtunut virhearvioita. Otetaan verinäyte muutaman viikon kuluttua lääkityksen aloittamisesta lääkepitoisuuden määrittämiseksi.

Muita syitä lääkityksen epäonnistumiselle

1. Kissan kokema stressi ja muuttuneet olosuhteet vaativat joskus annoksen noston. (required during such periods).
2. Perussairaus pahenee tai etenee, jolloin lääkitys ei enää tehoa.

Kissoilla ylähengitystieoireet ovat erittäin yleisiä. Akuutit oireet ovat tavallisia kissaflunssan yhteydessä, siinä oireet menevät kuitenkin ohi itsestään tai tukihoitojen avulla. Kissoilla tavataan myös välillä kroonistunutta ylähengitysteiden oireilua, jossa kissalla on jatkuvaa räkäisyyttä, tukkoisuutta ja aivastelua. Jos oireiluun ei liity selkeää syytä, käytetään nimitystä idiopaattinen krooninen riniitti (riniitti=nenätulehdus). Tässä sairaudessa kissa on yleensä muutoin hyvävointinen, paitsi jos sitä komplisoi voimakas toissijainen bakteeritulehdus tai nenä on kovin tukossa. 

Krooninen riniitti- nimitystä käytetään yli kuukauden jatkuneista oireista. Vastaanotolle tulee usein kissoja, joilla oireet ovat kestäneet jopa useita vuosia. Sieraimista tuleva lima voi olla kirkasta, sameaa, kellertävää tai vihertävää ja siihen voi toisinaan liittyä verenvuotoakin. Joskus sieraimista ei tule eritettä ulos, vaikka kissasta kuulee, että räkä liikkuu nenäonteloissa. Toisinaan oireilu on toispuoleista. 

Varsinaisesta idiopaattisesta kroonisesta riniitistä on kyse, kun on ensin poissuljettu taustasairaudet kuten kasvainmuutokset, polyypit, Aspergilloosi-sieni, hammasjuuripaiseet tai vierasesineet 

Kroonisessa riniitissä koepalavastauksena on usein ns. lymfosytäärinen tulehdusreaktio, joka itsessään ei siis ole infektiivinen. Tilassa elimistön immuunijärjestelmä ylireagoi nenäontelossa aiheuttaen tulehdusreaktion, joka aiheuttaa mm. kudosten turpoamisen ja liman kertymisen. Pitkittyessään kudokset voivat sidekudostua ja toisaalta myös luusta koostuvaa nenäkuorikkoa tuhoutuu, mikä altistaa toissijaisten bakteeritulehduksien syntymiselle ja tilan pahentumiselle. Pitkälle edetessään tilaa on luonnollisesti vaikeampi hoitaa kuin lievää. On myös spekuloitu, että pitkään jatkunut tulehdusreaktio nenäontelossa altistaa nenäontelon lymfoomalle eli imukudossyövälle. 

Krooniselle riniitille voivat altistaa useat sairaudet ja tekijät. Bakteeritulehdus on useimmiten vain seurausta eikä syynä ongelmalle. Valitettavan usein altistavaa syytä ei saada kokonaan selville. Altistavia tekijöitä ovat mm. aiemmin sairastetut herpes- ja calicivirus ja niiden vuoksi mykoplasma, allergiat ja muut yliherkkyysreaktiot ja mekaaninen ärsytys (mm. pölyisyys, kemikaalit ja tupakansavu).

Varsinkin vanhoille kissoille verikokeiden tarkistus on suotavaa. Nuorillakin kissoilla verikokeiden tarkistus voi olla hyödyksi ainakin seurannan kannalta (esimerkiksi globuliini ja valkosolut). Ja jos kissalla on huonossa kunnossa oleva suu poistokuntoisine hampaineen, kannattaa monesti ensin hoitaa suu kuntoon ja jos tilanne ei helpota, on suotavaa edetä jatkotutkimuksiin.

Diagnoosiin pääsemisessä eli muiden asioiden poissulkemisella CT-kuvaus ja tähystys koepaloineen ovat tärkeimpiä tutkimuksia. Röntgenkuvauksella ei päästä lähellekään CT-kuvauksen tarkkuutta, paljon asioita jää röntgentutkimuksessa huomaamatta. CT-kuvaus olisi hyvä tehdä ennen tähystystä, koska tähystyksellä on rajallinen näkymä kissan ahtaaseen nenäonteloon ja nenäontelo myös alkaa tihkuttamaan verta herkästi tähystettäessä ja koepaloja otettaessa, mikä häiritsee loppututkimusta. Täten jos CT-kuvauksessa näkyy jo tietty huomionarvoinen alue, niin eläinlääkäri tietää, että sinne kannattaa ensisijaisesti keskittyä. Lisäksi osalla kroonista riniittiä sairastavilla kissoilla on myös piilevää välikorvatulehdusta, joka sekin saadaan kiinni CT-kuvauksella.

Jos ei siis löydy selittävää syytä, mietitään kissalle tapauskohtaisesti hoitoa. Jos koepaloissa on bakteeritulehdukseenkin viittaavia löydöksiä, pitää toissijainen tulehdus hoitaa pois antibiooteilla. Se voi vaatia pitkää kuuria, usein ainakin 4 viikkoa. Usein käytetään doksisykliiniä, tilanteesta riippuen on toki muitakin vaihtoehtoja.

Vaivan pitkäaikaishoidossa parhaaseen tulokseen päästään, kun samaan aikaan yritetään vähentää tulehdusprosessia, poistaa eritettä nenäontelosta ja mahdollisuuksien mukaan vähennetään altistavaa tekijää.

Jos räkää on paljon, eritteen poisto huuhtelemalla nukutuksessa helpottaa kissan oloa. Kotona räkäeritteen poistumista voidaan yrittää lievittää nenätipoilla (apteekista saatava NaCl-nenätipat 1-2 tippaa/sierain kahdesti päivässä), sillä ne tekevät eritteestä juoksevampaa. Myös höyryhengitystä kannattaa kokeilla. Sitä voi kokeilla esimerkiksi niin, että kylpyhuoneeseen suihkutetaan kuumaa vettä 5 min ajan, jonka jälkeen kissa laitetaan tähän muodostuneeseen höyryyn noin 10 min ajaksi. Tämä toistetaan aamuin illoin. Liman pilkkoutumista ja poistumista voidaan yrittää edistää myös suun kautta annettavalla n-asetyylikysteiinilla (NAC).

Lääkkeellisiä vaihtoehtoja tulehduksen lievittämiseksi on useita erilaisia ja on suurta vaihtelua, mikä toimii kullekin kissalle. Lääkkeinä yleisiä vaihtoehtoja ylläpitohoitoon ovat maropitantti (kauppanimi Cerenia; alun perin oksentelunestolääke), montelukasti, kortisoni ja oklasitinibi (kauppanimi Apoquel). Näiden ohella antihistamiinit (esimerkiksi setiritsiini) voivat auttaa yksinään tai ainakin tehostaa muiden lääkkeiden vaikutusta. Erilaisia nenätippoja (esimerkiksi Otrivin, antibioottitipat ja maropitantti) voidaan yrittää kuuriluonteisesti. Toisinaan pitää kokeilla myös herpesviruslääkitystä.

Joillekin kissoille allergiaruokavalio saattaa auttaa, joten kannattaa kokeilla esimerkiksi hydrolysoitua tai vain yhtä proteiinia sisältävää ruokavaliota. Ilmanpuhdistimien käyttö vähentää ilman pölyisyyttä ja on siksi suotavaa hommata asuntoon sellainen. Kissanhiekka kannattaa vaihtaa vähemmän pölyävään. Hiekkapölyn määrää voi yrittää vähentää kaatamalla hiekka ulkona hiekkalaatikkoon mahdollisimman korkealta, jolloin iso osa pölystä poistuu jo siinä vaiheessa. Voimakkaiden hajusteiden ja kemikaalien käytöstä kannattaa luopua ja tupakansavussa ei ole kissan hyvä elää muutenkaan.

Loppuyhteenvetona sanotaan, että tästä sairaudesta ei päästä kokonaan eroon vaan tila uusiutuu ilman ylläpitohoitoa, mutta sitä voidaan tosiaan kuitenkin suurimmassa osassa tapauksista ainakin hillitä ja osalla se saadaan helpommin kuriin kuin toisilla. Kokeilemalla selviää, mikä toimii kullekin kissalle. 

“Se oksentaa vain karvapalloja”. Tämä on kissanomistajien yleinen selitys kissan toistuvalle oksentamiselle. Se on totta, että jos oksennuksessa näkyy karvaa paljon, niin kyllä ne kissan mahaa ja suolistoa ärsyttävät ja oksettavat herkemmin. Tässä yhteydessä päästään kuitenkin siihen, että miksi kissalle kertyy karvaa niin paljon, että ne muodostavat karvapötkylöitä. Muutenkin yleinen hyväksytty käsitys siitä, että terveetkin kissat muutenkin oksentelevat vähän väliä, on muuttunut eläinlääketieteessä.

Tutkimuksien mukaan terveen lyhytkarvaisen kissan ei pitäisi oksentaa kuin korkeintaan muutaman kerran vuodessa, pitkäkarvainen kissa vain hieman useammin. Merkittävänä voidaankin pitää jo kuukauden välein tapahtuvaa toistuvaa oksentamista, oli siinä karvaa, ruokaa tai vain nestettä. Toki ruohonsyömisen tai poikkeuksellisen aterian jälkeen kissa kuin kissa saattaa oksentaa helposti, mutta jos kissa toistuvasti oksentaa muutoinkin, asiaan olisi hyvä puuttua, vaikka kissa olisi muutoin hyväkuntoinen.

Jos kissa oksentaa karvaa usein, pitää pysähtyä miettimään miksi karvaa joutuu elimistöön niin paljon ja miksi se ei poistu ulosteen kautta kuten kuuluisi. Tälle on esimerkiksi seuraavia syitä:

• Karvaa lähtee normaalia enemmän: mm. sisäloiset, ravintoainepuutokset (etenkin omega-3-rasvahapot, E-vitamiini, B-vitamiini, A-vitamiini, sinkki), stressi, yleissairaudet (kilpirauhasen liikatoiminta, munuaisten vajaatoiminta, suolistosairaudet, maksasairaudet, haimaongelmat, kasvaimet)
• Kissa nuolee itseään normaalia enemmän: mm. kipu (mm. nivelet, selkä, virtsarakko, suolisto, maksa), kutina (allergiat, ulkoloiset), stressi.
• Ruoansulatuselimistössä on mekaanista tai toiminnallista häiriötä, kuten haima-ja sappitiesairauksia, ummetusta tai mahalaukun tai ohutsuoliston seinämän paksuuntumista, jolloin suoli ahtautuu ja jolloin normaali motiliteetti eli liike häiriintyy. Ohutsuolen seinämämuutoksia ja liikeongelmaa voivat aiheuttaa eritoten ruoka-aineyliherkkyydet ja monesti siihen liittyen CIE (krooninen inflammatorinen enteropatia; eli kansanomaisesti ”IBD”) sekä esim. kasvainsairaudet, synnynnäiset poikkeavuudet, vierasesineet.
• Oksennuskeskuksen aktivoituminen erilaisten sairauksien kuten munuais-, kilpirauhas-, haima-ja sappitiesairauksien tai kasvainten takia. Jotkut lääkkeet voivat myös aiheuttaa oksenteluherkkyyttä.

Oksensipa kissa sitten ihan nestettä tai ruokaa karvan sijasta, samat syyt oksentelulle pätevät niihinkin yleisesti.

Hyvin monella kissalla on ruoka-aineallergioita tai ruoka-aineintoleranssia. Kissalle ne aiheuttavat suoliston jatkuvaa ärsytystä, jolloin kissan elimistössä suoliston immuunijärjestelmä alkaa reagoida suolen seinämässä enemmänkin. Oksentelua ei välttämättä ole kovin usein, mutta pitkittyessään reaktio seinämässä etenee vähitellen ja lopulta aiheuttaa rakennemuutoksia. Useimmiten kissan yleisvointi on vuosikausia hyvä.

CIE eli ”IBD” on yleisnimitys krooniselle suolistosairaudelle, jolloin suolen seinämä on alkanut muuttumaan (esimerkiksi paksuuntumaan tai veltostumaan) kroonisen suolen pinnalla oleviin antigeeneihin kohdistuvan reaktion takia. Nämä antigeenit voivat olla ruoka-aineita, bakteereita tai ihan elimistön omiakin soluja. Stressi voi pahentaa tilaa. Etenkin alkuvaiheessa tila on monesti hoidettavissa/lievennettävissä ruokavaliomuutoksella, mutta pahemmissa ongelmissa pitää antaa immunosuppressiivista lääkitystä kuten kortisonia, siklosporiinia, oklasitinibia tai klorambusiilia tai näiden yhdistelmiä. Tilasta voi myös syntyä mikrobitulehduksia sappiteihin ja haimaan esim. suolensisällön takaisinvirtauksen takia, jolloin antibioottikin voi olla paikallaan. Ajanmittaan pitkittynyt tila johtaa myös ravintoaineiden puutokselle. Vuosikausia jatkuva tulehdusreaktio altistaa myös suolistosyöpien syntymiselle. Ei ole harvinaista, että vastaanotolle tulee kissoja, jotka ovat oksennelleet pienestä asti ja sitten 15-vuotiaana niille on kehittynyt lymfoomaa eli imukudossyöpää suoleen.

Jos kissa oksentaa toistuvasti, voidaan hyväkuntoisen nuoren tai keski-ikäisen kissan kohdalla yrittää ensin ruokavaliomuutoksella. Ruokavalioksi niin sanotussa eliminaatiodieetissä aluksi mielellään hydrolysoitu ruoka, eli ruoka, josta proteiinit on pilkottu pieniksi, mutta voidaan myös kokeilla myös monoproteiiniruokintaa, jossa kissan ravinnossa on vain yhtä proteiininlähdettä, mielellään sellaista, jota kissa ei ole aiemmin saanut. Tällaisia voivat olla mm. kani, ankka, kalkkuna, lammas, hevonen, villisika, hyönteinen, kenguru. Lievissä tilanteissa voidaan kokeilla välttämisdieettiä eli ruokavaliota, josta on jätetty pois yleisimmin oireita aiheuttavia ruoka-aineita (kuten viljat, kala, nauta, sika ja kana). Jos kissan oksentamiseen liittyy yleisoireita, kuten laihtumista, ruokahaluttomuutta, lisääntynyttä pissaamista ja juomista tai väsymystä, pitää tilaa tutkia enemmän.

Eläinlääkärin tekemissä tutkimuksissa yleistutkimuksessa voidaan toisinaan havaita kissalla jo käsikopelolla paksut suolet pitkälle edenneissä suolistosairauksissa. Isot kasvaimet voivat myös tuntua. Mahdolliset kuivumismuutokset, aristukset selässä, nivelissä tai vatsaontelossa, karvapeitteen ja ihon muutokset ja muut yleiset huomiot voidaan havaita. Perusverien (maksa-ja munuaisarvot, verensokeri, elektrolyytit mukaan lukien kalsium, proteiinit, pieni verenkuva, kilpirauhasarvo) lisäksi hyödyllisiä ovat myös esimerkiksi haima-arvot (yleisimmin haimaspesifinen lipaasi, joissain tilanteissa myös TLI) ja imeytymisparametrit B12-vitamiini ja folaatti. Ulostetutkimukset esimerkiksi giardian poissulkemiseksi voivat toisinaan olla tarpeen, etenkin jos tilaan liittyy myös ripulointia.

Ultraäänitutkimuksella saadaan myös monia vihjeitä. Selkeät kasvainmassat pystytään havaitsemaan, samoin esimerkiksi sappirakossa oleva sakkamuutos ja laajentuneet sappitiehyet ja suolten ja mahalaukun seinämien paksuuntuminen, poikkeava kerrosrakenne tai epänormaali liike voidaan pystyä näkemään. Ultraäänellä ei kuitenkaan voida monissa tilanteissa varmuudella sanoa, ovatko poikkeavat näkymät tietynlaisia kasvainmuutoksia vaiko vain esimerkiksi pitkittyneitä tulehdusprosesseja tai harvinaisissa tapauksissa synnynnäisiä poikkeavuuksia. Pienisolulymfooma ja pitkittynyt pahaksi äitynyt CIE näyttävät ultraäänitutkimuksessa monesti samoilta. Tarkin diagnoosi tulisi vasta koepaloilla, jotka kissoilla saadaan yleensä parhaiten avoleikkauksella. Vaikka leikkaus kuulostaa hurjalta, voi tarkka diagnoosi hyödyttää yleensä lopulta kaikkia ja onneksi suurin osa kissoista toipuu erinomaisesti leikkauksesta. Tietyissä tilanteissa endoskooppia eli tähystintä voidaan käyttää apuvälineenä.

Osaa suolistosyövistäkin voidaan pystyä hoitamaan hyvinkin, pienisolulymfoomaan voidaan saada jopa yli 2-4 vuotta hyvää elinaikaa, jos aloitetaan oikealla lääkityksellä suoraan. Sen sijaan monissa massamaisissa vatsaontelon kasvainmuutoksissa ennuste on lääkityksellä ja kirurgialla keskimäärin huono, hoidosta huolimatta elinaika on yleensä vain muutamia kuukausia.

Jos näyttää siltä, että kissa nuolee itseään aivan liian runsaasti ja siten karvaakin nielee paljon, ja jos ei yleistutkimuksessa, verikokeissa ja ultraäänitutkimuksessa löydy vielä selittävää, jatkotutkimuksina voidaan tarvita ihonäytteiden ja virtsanäytteen tarkastamista tai röntgeniä nivel-ja selkävaivojen selvittämiseksi. Monesti kutisevalla allergisella kissalla on myös suolistossa reaktiota samaan aikaan, hyvin yleisesti se liittyy samaan yliherkkyysreaktioon.

Yhteenvetona siis todettakoon, että ei ole normaalia, että kissa oksentelee vähän väliä. Monessa tapauksessa ruokavaliomuutos auttaa, mutta jos siitä ei ole apua, tarvitaan jatkotoimia. Lukemattomat eri sairaudet voivat aiheuttaa kissalle oksentelua, onneksi isoa osaa pystytään hoitamaan.