“Se oksentaa vain karvapalloja”. Tämä on kissanomistajien yleinen selitys kissan toistuvalle oksentamiselle. Se on totta, että jos oksennuksessa näkyy karvaa paljon, niin kyllä ne kissan mahaa ja suolistoa ärsyttävät ja oksettavat herkemmin. Tässä yhteydessä päästään kuitenkin siihen, että miksi kissalle kertyy karvaa niin paljon, että ne muodostavat karvapötkylöitä. Muutenkin yleinen hyväksytty käsitys siitä, että terveetkin kissat muutenkin oksentelevat vähän väliä, on muuttunut eläinlääketieteessä.

Tutkimuksien mukaan terveen lyhytkarvaisen kissan ei pitäisi oksentaa kuin korkeintaan muutaman kerran vuodessa, pitkäkarvainen kissa vain hieman useammin. Merkittävänä voidaankin pitää jo kuukauden välein tapahtuvaa toistuvaa oksentamista, oli siinä karvaa, ruokaa tai vain nestettä. Toki ruohonsyömisen tai poikkeuksellisen aterian jälkeen kissa kuin kissa saattaa oksentaa helposti, mutta jos kissa toistuvasti oksentaa muutoinkin, asiaan olisi hyvä puuttua, vaikka kissa olisi muutoin hyväkuntoinen.

Jos kissa oksentaa karvaa usein, pitää pysähtyä miettimään miksi karvaa joutuu elimistöön niin paljon ja miksi se ei poistu ulosteen kautta kuten kuuluisi. Tälle on esimerkiksi seuraavia syitä:

• Karvaa lähtee normaalia enemmän: mm. sisäloiset, ravintoainepuutokset (etenkin omega-3-rasvahapot, E-vitamiini, B-vitamiini, A-vitamiini, sinkki), stressi, yleissairaudet (kilpirauhasen liikatoiminta, munuaisten vajaatoiminta, suolistosairaudet, maksasairaudet, haimaongelmat, kasvaimet)
• Kissa nuolee itseään normaalia enemmän: mm. kipu (mm. nivelet, selkä, virtsarakko, suolisto, maksa), kutina (allergiat, ulkoloiset), stressi.
• Ruoansulatuselimistössä on mekaanista tai toiminnallista häiriötä, kuten haima-ja sappitiesairauksia, ummetusta tai mahalaukun tai ohutsuoliston seinämän paksuuntumista, jolloin suoli ahtautuu ja jolloin normaali motiliteetti eli liike häiriintyy. Ohutsuolen seinämämuutoksia ja liikeongelmaa voivat aiheuttaa eritoten ruoka-aineyliherkkyydet ja monesti siihen liittyen CIE (krooninen inflammatorinen enteropatia; eli kansanomaisesti ”IBD”) sekä esim. kasvainsairaudet, synnynnäiset poikkeavuudet, vierasesineet.
• Oksennuskeskuksen aktivoituminen erilaisten sairauksien kuten munuais-, kilpirauhas-, haima-ja sappitiesairauksien tai kasvainten takia. Jotkut lääkkeet voivat myös aiheuttaa oksenteluherkkyyttä.

Oksensipa kissa sitten ihan nestettä tai ruokaa karvan sijasta, samat syyt oksentelulle pätevät niihinkin yleisesti.

Hyvin monella kissalla on ruoka-aineallergioita tai ruoka-aineintoleranssia. Kissalle ne aiheuttavat suoliston jatkuvaa ärsytystä, jolloin kissan elimistössä suoliston immuunijärjestelmä alkaa reagoida suolen seinämässä enemmänkin. Oksentelua ei välttämättä ole kovin usein, mutta pitkittyessään reaktio seinämässä etenee vähitellen ja lopulta aiheuttaa rakennemuutoksia. Useimmiten kissan yleisvointi on vuosikausia hyvä.

CIE eli ”IBD” on yleisnimitys krooniselle suolistosairaudelle, jolloin suolen seinämä on alkanut muuttumaan (esimerkiksi paksuuntumaan tai veltostumaan) kroonisen suolen pinnalla oleviin antigeeneihin kohdistuvan reaktion takia. Nämä antigeenit voivat olla ruoka-aineita, bakteereita tai ihan elimistön omiakin soluja. Stressi voi pahentaa tilaa. Etenkin alkuvaiheessa tila on monesti hoidettavissa/lievennettävissä ruokavaliomuutoksella, mutta pahemmissa ongelmissa pitää antaa immunosuppressiivista lääkitystä kuten kortisonia, siklosporiinia, oklasitinibia tai klorambusiilia tai näiden yhdistelmiä. Tilasta voi myös syntyä mikrobitulehduksia sappiteihin ja haimaan esim. suolensisällön takaisinvirtauksen takia, jolloin antibioottikin voi olla paikallaan. Ajanmittaan pitkittynyt tila johtaa myös ravintoaineiden puutokselle. Vuosikausia jatkuva tulehdusreaktio altistaa myös suolistosyöpien syntymiselle. Ei ole harvinaista, että vastaanotolle tulee kissoja, jotka ovat oksennelleet pienestä asti ja sitten 15-vuotiaana niille on kehittynyt lymfoomaa eli imukudossyöpää suoleen.

Jos kissa oksentaa toistuvasti, voidaan hyväkuntoisen nuoren tai keski-ikäisen kissan kohdalla yrittää ensin ruokavaliomuutoksella. Ruokavalioksi niin sanotussa eliminaatiodieetissä aluksi mielellään hydrolysoitu ruoka, eli ruoka, josta proteiinit on pilkottu pieniksi, mutta voidaan myös kokeilla myös monoproteiiniruokintaa, jossa kissan ravinnossa on vain yhtä proteiininlähdettä, mielellään sellaista, jota kissa ei ole aiemmin saanut. Tällaisia voivat olla mm. kani, ankka, kalkkuna, lammas, hevonen, villisika, hyönteinen, kenguru. Lievissä tilanteissa voidaan kokeilla välttämisdieettiä eli ruokavaliota, josta on jätetty pois yleisimmin oireita aiheuttavia ruoka-aineita (kuten viljat, kala, nauta, sika ja kana). Jos kissan oksentamiseen liittyy yleisoireita, kuten laihtumista, ruokahaluttomuutta, lisääntynyttä pissaamista ja juomista tai väsymystä, pitää tilaa tutkia enemmän.

Eläinlääkärin tekemissä tutkimuksissa yleistutkimuksessa voidaan toisinaan havaita kissalla jo käsikopelolla paksut suolet pitkälle edenneissä suolistosairauksissa. Isot kasvaimet voivat myös tuntua. Mahdolliset kuivumismuutokset, aristukset selässä, nivelissä tai vatsaontelossa, karvapeitteen ja ihon muutokset ja muut yleiset huomiot voidaan havaita. Perusverien (maksa-ja munuaisarvot, verensokeri, elektrolyytit mukaan lukien kalsium, proteiinit, pieni verenkuva, kilpirauhasarvo) lisäksi hyödyllisiä ovat myös esimerkiksi haima-arvot (yleisimmin haimaspesifinen lipaasi, joissain tilanteissa myös TLI) ja imeytymisparametrit B12-vitamiini ja folaatti. Ulostetutkimukset esimerkiksi giardian poissulkemiseksi voivat toisinaan olla tarpeen, etenkin jos tilaan liittyy myös ripulointia.

Ultraäänitutkimuksella saadaan myös monia vihjeitä. Selkeät kasvainmassat pystytään havaitsemaan, samoin esimerkiksi sappirakossa oleva sakkamuutos ja laajentuneet sappitiehyet ja suolten ja mahalaukun seinämien paksuuntuminen, poikkeava kerrosrakenne tai epänormaali liike voidaan pystyä näkemään. Ultraäänellä ei kuitenkaan voida monissa tilanteissa varmuudella sanoa, ovatko poikkeavat näkymät tietynlaisia kasvainmuutoksia vaiko vain esimerkiksi pitkittyneitä tulehdusprosesseja tai harvinaisissa tapauksissa synnynnäisiä poikkeavuuksia. Pienisolulymfooma ja pitkittynyt pahaksi äitynyt CIE näyttävät ultraäänitutkimuksessa monesti samoilta. Tarkin diagnoosi tulisi vasta koepaloilla, jotka kissoilla saadaan yleensä parhaiten avoleikkauksella. Vaikka leikkaus kuulostaa hurjalta, voi tarkka diagnoosi hyödyttää yleensä lopulta kaikkia ja onneksi suurin osa kissoista toipuu erinomaisesti leikkauksesta. Tietyissä tilanteissa endoskooppia eli tähystintä voidaan käyttää apuvälineenä.

Osaa suolistosyövistäkin voidaan pystyä hoitamaan hyvinkin, pienisolulymfoomaan voidaan saada jopa yli 2-4 vuotta hyvää elinaikaa, jos aloitetaan oikealla lääkityksellä suoraan. Sen sijaan monissa massamaisissa vatsaontelon kasvainmuutoksissa ennuste on lääkityksellä ja kirurgialla keskimäärin huono, hoidosta huolimatta elinaika on yleensä vain muutamia kuukausia.

Jos näyttää siltä, että kissa nuolee itseään aivan liian runsaasti ja siten karvaakin nielee paljon, ja jos ei yleistutkimuksessa, verikokeissa ja ultraäänitutkimuksessa löydy vielä selittävää, jatkotutkimuksina voidaan tarvita ihonäytteiden ja virtsanäytteen tarkastamista tai röntgeniä nivel-ja selkävaivojen selvittämiseksi. Monesti kutisevalla allergisella kissalla on myös suolistossa reaktiota samaan aikaan, hyvin yleisesti se liittyy samaan yliherkkyysreaktioon.

Yhteenvetona siis todettakoon, että ei ole normaalia, että kissa oksentelee vähän väliä. Monessa tapauksessa ruokavaliomuutos auttaa, mutta jos siitä ei ole apua, tarvitaan jatkotoimia. Lukemattomat eri sairaudet voivat aiheuttaa kissalle oksentelua, onneksi isoa osaa pystytään hoitamaan.

Kohtutulehdus on hyvin yleinen sairaus leikkaamattomilla nartuilla, niin kissoilla kuin koirilla. Kohtutulehdus voi ilmaantua missä juoksukierron vaiheessa tahansa, mutta tavallisimmin  noin 1-2 kuukautta juoksujen jälkeen.

Yleisimpiä oireita ovat: apaattisuus, ruokahaluttomuus ja syömättömyys, oksentelu, lisääntynyt juominen, kuume ja pahanhajuisen paksun eritteen vuotaminen emättimestä.

Aina eritettä ei vuoda ulospäin jolloin kohtutulehdus on vaarallisempi, sillä märkäinen tulehduserite kerääntyy kohtuun.  Tällöin puhutaan suljetusta pyometrasta. Suljetussa pyometrassa oireet kehittyvät paljon nopeammin! 

Kohtutulehdus diagnosoidaan eläinlääkärillä tutkimalla eläimen vatsaontelo ultraäänellä, jolloin voidaan nähdä onko kohdussa eritettä. Kohdun ja munasarjojen poisto eli sterilisaatio on kohtutulehduksen yleisin hoitomenetelmä. 

Sterilisaatio on myös ainut keino ennaltaehkäistä koirien ja kissojen kohtutulehduksia.

Jos epäilet lemmikilläsi kohtutulehdusta olethan välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin!

Kissoille kehittyy ajansaatossa elimistön rappeutumista.  Esimerkiksi nivelrikko, munuaisten vajaatoiminta ja näön ja kuulon heikentyminen ovat yleisiä vaivoja seniorikissoilla. Lisäksi kissoilla tapahtuu siinä missä ihmiselläkin aivotoiminnan heikentymistä eli kognitiivista dysfunktiota, dementiaa. Niin dementiaa kuin muitakin sairauksia voidaan kuitenkin pystyä lievittämään ja helpottamaan kissan oloa vanhoilla päivillä.

Hermosolut rappeutuvat luonnollisestikin ajansaatossa. Hermosolujen suuri rasva-ainepitoisuus tekee niistä alttiita vapaille radikaaleille eli aineille, jotka tuhoavat molekyylejä aiheuttaen DNA- ja soluvaurioita. Aivokudokseen kertyvä b-amyloidi lisää vapaiden radikaalien määrää, tulehdusprosessia ja on itsessäänkin hermosoluja vaurioittava. Magneettikuvissa dementikkokissan aivokuori on ohentunut ja aivokammiot suurentuneet.

Prosessia voi nopeuttaa mm. kohonnut verenpaine, sydänsairaudet, veritulpat ja esimerkiksi tulehdussairauksista ja ympäristön ja elimistön haitallisista aineista johtuva oksidatiivinen stressi. Masentuneisuus ja stressi lisäävät taipumista hermoston kulumiselle ennenaikaisesti. Myös ylipainon aiheuttama elimistön krooninen tulehdustila voi edistää aivokudokseen kohdistuvaa rasitusta.

Dementiassa on yleistä, että kissa ei aina muista mitä on tekemässä tai tehnyt ja mistä mm. hiekkalaatikko löytyy. Uusien asioiden oppiminen heikentyy ja muutokset voivat stressata kissaa suuresti. Selvimpänä oireena yleensä kissa myös on levoton ja huutelee kovaan ääneen etenkin yöaikaan. Päiväsaikaan kissa taas saattaa olla kovinkin väsyneen oloinen. Kissan käytös saattaa myös muuttua (esimerkiksi aggressiiviseksi, vetäytyväksi tai välinpitämättömäksi) eikä välttämättä tunnista tuttuja ihmisiä, eläimiä tai asioita.

Dementian kehittymistä ja oireita voidaan yrittää hidastaa ja lievittää monin keinoin. Ravintolisillä, kuten rasvahapoilla ja lipideillä (mm. omega-3-rasvahapot,fosfatidyyliseriini), koentsyymi Q10:llä, L-karnitiinilla, seleenillä, E-ja C-vitamiinilla ja N-asetyylikysteiinillä on todettu olevan suotuisia vaikutuksia ja vähentävän dementiaoireita. Esimerkiksi Aktivait Cat on hyvä ravintolisä, siinä on edellämainittuja aineita. Myös B-vitamiinien anto on hyväksi. Alustavissa tutkimuksissa ainakin lievissä dementiaoireissa myös neidonhiuspuu-uutteen sisältämät flavonoidit ja muut yhdisteet ja s-adenosyylimetioniini (SAMe) voi vähentää oireita. Ravintolisien hyödyllisyys perustuu esimerkiksi niiden antioksidanttisiin ja anti-inflammatorisiin ominaisuuksiin, hermovälittäjäaineiden toiminnan muutoksiin, verenkierron parantamiseen ja solukuolemien hidastamiseen.

Osalla kissoista dementin yksi osamuoto voi ilmentyä lisääntyneenä arkuutena ja stressiherkkyytenä. Pistorasiaan laitettavat haihduttimet (feromonit tai valeriaana) voivat tasoittaa kissan stressiä. Hiljainen taustamusiikki tai radio voi rauhoittaa kissaa varsinkin omistajan ollessa pois kodista. Yövalo voi auttaa myös, varsinkin, jos kissalla on samaan aikaan heikentynyt näkö. Stressiä lievittävistä ravintolisistä, ruokavalioista ja joskus myös reseptilääkkeistä voi olla hyötyä. Vanhalla kissalla on kuitenkin poissuljettava mahdollisuuksien mukaan elimelliset syyt aralle käytökselle ensin.

Joskus kissoillakin saattaa esiintyä unettomuutta ja vaikeuksia saavuttaa syvää unta. Melatoniinia voidaan kokeilla kissoillakin.

Toisinaan dementian aiheuttamia käytösmuutoksia voidaan lievittää dementialääkkeillä kuten selegiliinillä, vaikutuksen alkamisen näkyminen voi kestää muutamia viikkoja. Selegiliini tehostaa antioksidanttien toimintaa ja lisää typpioksidin määrää, minkä puolestaan on todettu lisäävän verenkiertoa ja auttavan muistiprosesseissa ja auttavan pidentämään laadukasta elinaikaa.

Tärkeää olisi myös kissalle annettu aivojumppa eli antaa esim. aktivointileluista ruoka ja piilottaa ruokaa pitkin asuntoa ja toki tarjota monipuolisia leikkimismahdollisuuksia ja esimerkiksi ulkoilua tai edes ulkoilman hajuja (mm. esim. käpyjä ja lehtiä), luonto-ohjelmien näyttämistä tai kissoille tarkoitettuja ”mobiilipelejä”. Aivotyöskentely stimuloi aivoja. Dementian ehkäisyssä jo pentu- ja aikuisiän aikainen kissan aktivoiminen vähentää dementian syntyriskiä.

Toisinaan voi olla tarpeen helpottaa kissan resurssien käyttömahdollisuuksia. Hiekkalaatikon, nukkumispaikan, vesipisteen ja ruokintapaikan etäisyyksiä saattaa olla tarpeen pienentää, jotta ne ovat helpommin saavutettavissa. Tarvittaessa kissalle on tarjottava helpottavia porrasaskelmia ja ramppeja. Hiekkalaatikon pitäisi olla tarpeeksi iso ja sinne pitäisi olla helppo mennä, mielellään ainakin etuosastaan madallettu. Monella kissalla on nivelrikko dementian lisäksi, joten mahdollinen hiekkalaatikkomuutos on yleensä hyödyksi. Juomista ja syömistä saattaa helpottaa astian korottaminen ylemmäksi. Turkin pesu voi unohtua, mutta taustalla voi olla myös kiputiloja, joten lyhytkarvainenkin kissa tarvitsee turkin kampaamista ja pitkäkarvaisen kissan takkuja voi joutua selvittelemään useammin.

Dementian oireita, kuten käytösmuutoksia, huutamista, levottomuutta ja unohtelua voivat kuitenkin matkia monet tilat ja sairaudet. Dementian diagnosointi onkin muiden syiden poissulkemista. Erittäin yleistä on myös, että kissalla on samaan aikaan useita sairauksia ja täten kissalla voi olla samaan aikaan sekä dementiaa että esimerkiksi kilpirauhasen liikatoimintaa. Etenkin alkutilanteessa voi olla siis vaikeaa saada selville, mitkä oireet johtuvat mistäkin sairaudesta. Jos kissan oireet pahentuvat ja etenkin jos tulee toispuoleisia neurologisia oireita, epäilys esimerkiksi aivokasvaimista nousee epäilyksi. 

Dementiaoireiden kaltaisia oireita aiheuttavia sairauksia ja tiloja

Dementian kaltaisia oireita voivat aiheuttaa esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminta, kohonnut verenpaine, maksa- ja munuaissairaudet, diabetes mellitus, virtsatietulehdukset, kasvaimet, kuuroutuminen, sokeutuminen, ravitsemukselliset puutossairaudet ja tietyt tulehdussairaudet. Kiputilat selässä ja nivelissä voivat toisinaan olla syyllisiä.

Vanhalta kissalta olisikin hyvä ottaa laajojen verikokeiden lisäksi ainakin verenpaine ja virtsanäyte. Tarvittaessa apuvälineenä voidaan käyttää esimerkiksi röntgenkuvausta, ultraäänitutkimusta tai CT -tai magneettikuvausta. Sokeutumista epäiltäessä perusteellinen silmätutkimus on paikallaan. Joskus pitää toteuttaa kokeilu kipulääkkeellä kiputilojen varalta.  Joissakin tilanteissa tulehduskipulääkkeet saattavat vähentää aivoja vaurioittavan b-amyloidin syntymistä ja kertymistä.

Ikääntymisen aiheuttamia muutoksia kissan elimistöön

Ikääntyminen vaikuttaa koko kissan elimistöön. Se on väistämätön prosessi, mutta osaa tiloista pystytään helpottamaan ja hidastamaan, jotta kissalle saataisiin loppuajaksi arvokas vanhuus. Kissan ei siis tarvitse kärsiä vanhuuden tuomista vaivoista kuten nivelrikosta, hammaskivusta tai sisäelinsairaudesta, vaan niihin pitäisi puuttua.

Lihasmassa vähentyy vanhoilla kissoilla luonnostaan, kehittyy ns. sarkopeniaa. Selkeä sarkopenia on kuitenkin yleensä seurausta jostain taustaongelmasta kuten munuaisten vajaatoiminnasta, kilpirauhasen liikatoiminnasta, suolistosairauksista tai kasvaimista, myös nivel- ja selkäsairauksista.

Vanhalla kissalla ravintoaineiden saanti heikentyy. Kissan maku- ja hajuaistin heikentyminen voi johtaa nirsoiluun. Ruoansulatuskanavan toiminta huonontuu luontaisestikin, jolloin esimerkiksi proteiinien, vitamiinien ja rasvojen imeytyminen heikentyy. Kissoilla on myös erittäin yleisesti varsinaisia suolistosairauksia (mm. CIE/IKE eli ”IBD”). Monesti vanhoille kissoille proteiininsaantia pitäisikin lisätä ja ellei sairaudellista estettä ole, voi penturuokaakin antaa huoletta vanhalle kissalle. Monella vanhalla kissalla on etenkin B12-vitamiinin puute, joka voi itsessään aiheuttaa dementiaoireita. B12-vitamiinin ja muiden B-vitamiinien anto olisikin vanhalle kissalle suotavaa. Ja myös dementiaosuudessa mainittujen ravintolisien syöttö olisi vanhenevalle kissalle ennaltaehkäisynä hyväksi.

Monesti myös kissan luontainen janontunne vähentyy entisestään vanhetessa. Täten etenkin virtsaamista lisäävät sairaudet kuten munuaisten vajaatoiminta aiheuttavat kissalle entistä enemmän kroonista kuivumista, ja vaikka voi vaikuttaa siltä, että kissa juo normaalia enemmän, niin sen hetkiseen elimistön tarpeeseen vedensaanti voi ollakin liian vähäistä. Heikentynyt juominen altistaa kissaa ummetukselle, joten märkäruoan syöttäminen auttaa ummetuksen ja kuivumisen ehkäisemisessä. Tarvittaessa kissaa on hyvä nesteyttää nahan alle esim. viikoittain.

Anaalirauhasvaivat ovat luultua yleisempiä kissoilla. Ne ovat monesti hyvin piileviä. Joskus ne voivat aiheuttaa joskus vain kissan vetäytyneisyyttä, joskus hyppimishaluttomuutta. Klassisesti kissa voi hangata takapuoltaan maahan, nuolla tiheästi peräaukon tai alavatsan aluetta tai voi esiintyä anaalirauhaspaiseen takia voimakasta kipua ja ihon läpi fistelöitynyttä onteloa. Anaalirauhasten tunnustelu onkin monesti tarpeen terveystarkastuksissa.

Normaalia ikääntymisprosessia silmissä on vaaraton linssin proteiinin sinertävä tiivistymä, nukleaariskleroosi, ja värikalvon rappeutuma, iiris atrofia, joka ilmenee värikalvon normaalin pigmentin häviämisellä läikittäin. Nukleaariskleroosi ei yleensä vaikuta kissan näkökykyyn merkittävästi. Joskus iiris atrofia voi aiheuttaa valonarkuutta, jos normaali valonsäätely silmään estyy. Toki on poissuljettava tarvittaessa varsinaiset silmäsairaudet kuten glaukooma, kaihi sekä värikalvon ruskeat suurentuvat kolmiulotteiset läikät, jotka voivat olla pahimmillaan melanoomaa.

Korkea verenpaine voi aiheuttaa kissalle äkillistä sokeutumista verkkokalvon repeytymisen takia. Kuulo heikentyy yleisesti kissan ikääntyessä ja korviin myös saattaa kertyä enemmän vaikkua kuin normaalisti ja tulehdusriski voi olla suurentunut.

Vanhenevan kissan immuunijärjestelmä heikkenee, jolloin kissa on herkempi saamaan tulehduksia ja uudismuodostumia. Virtsatietulehduksen osuus kasvaakin virtsaongelmien syynä kissan vanhetessa. Erilaisia patteja ja syyliä voi tulla täten herkemmin ihoon ja muualle elimistöön, valitettavasti myös syöpäsairaudet ovat hyvin yleisiä kissoilla. Munuaisten ja maksan heikentynyt toiminta voi antaa aihetta vähentää tiettyjen lääkkeiden annosta.

Turkin laatu voi heikentyä itsessäänkin ja kissallekin voi tulla turkin harmaantumista tai esimerkiksi silmäluomien, nenän ja huulien pigmentoitumista. Kissa saattaa tarvita enemmän apua turkin hoidossa. Kynsien hoito vähentyy, joskus nivelrikonkin takia, jolloin ylipitkäksi kasvaneet kynnet ovat vaarassa kasvaa jopa syvälle anturaan saakka tai revetä juuttuessaan kiinni mattoon. Kynsien kunto olisikin syytä tarkistaa ajoittain ja lyhentää kynsiä tarpeen mukaan. 

Hammassairaudet ovat myös erittäin yleisiä. Syöpymien ja parodontiitin aiheuttama kipu vähentää kissan elämänlaatua, joten vanhankin kissan hampaat pitäisi hoidattaa. Nykyaikaiset anestesiakäytännöt ovat sen verran turvallisia, että korkea ikä ei ole itsessään syy jättää hammashoitoa tekemättä. Moni kissa piristyykin hammashoidon jälkeen, kun jomottava hammas on saatu pois!

Nivelrikko on erittäin yleistä

Nivelrikko on erittäin yleinen kissoilla. Yli 12-vuotiaista kissoista yli 90 %:lla on nivelrikkoa. Nivelrikkoon liittyvä kipu voi aiheuttaa mm. hyppimisvaikeuksia, lisääntynyttä passiivisuutta, leikkimishaluttomuutta, tarpeiden tekoa vääriin paikkoihin, turkin takkuuntumista, aggressiivisuutta, vetäytymistä ja joskus myös lisääntynyttä äänekkyyttä/levottomuutta. Oireet tulevat yleensä vähitellen hiipimällä eikä kissa monesti edes onnu. Nivelrikkoa voidaan hoitaa kipua lievittämällä ja hidastamalla nivelrikon etenemistä. 

Nivelrikkoon suunnitellaan yksilöllisesti kipulääkitys. Yleisimmin käytetään tulehduskipulääkkeitä ja gabapentiiniä. Amantadiini voi auttaa joillekin. Uutena lääkevaihtoehtona on kerran kuukaudessa nahan alle pistettävä frunevetmabi (kauppanimi Solensia). Myös pentosaanipolysulfaatti (kauppanimi Cartrophen) voi auttaa kivun poistossa ja hidastaa nivelrikon etenemistä. Toisinaan myös niveliin injektoitavat lääkkeet auttavat, varsinkin jos nivelrikko on erityisen pahana yksittäisissä nivelissä. Laserterapia ja akupunktio voivat myös lievittää oireita. Monesti paras vaste saadaan yhdistelmälääkityksellä eli että annetaan useampaa kuin yhtä lääkettä, koska eri lääkkeet vaikuttavat eri prosesseihin nivelrikon yhteydessä.

Lisäksi kissalle olisi annettava esteettömämpää kulkua mm. hiekkalaatikolle, raapimisalustoille, ruoka- ja vesikupeille. Hiekkalaatikon pitäisi olla tarpeeksi iso ja mielellään madallettu. On joitain kissoja, jotka suosivat tyhjää laatikkoa, koska eivät saa tukevaa asentoa hiekassa nivelrikon takia.  Nivelrikkoiselle kissalle on toisinaan miellyttävämpi vaakasuorassa oleva raapimisalusta eikä suinkaan pystysuuntainen.

Ravintolisät nivelrikon tukihoidossa ovat myös tärkeitä, koska ne tuovat rakennusaineita nivelille ja hidastavat prosessin etenemistä ja vähentävät myös kivun tunnetta. Omega-3-rasvahappovalmiste olisi nivelten lisäksi suotuisia myös koko elimistölle vähentämään oksidatiivista stressiä. Nivelravintolisien glukosamiini, denaturoitumaton kollageeni II, MSM, hyalyronihappo, E-vitamiini ja kondoitiinisulfaatti ovat hyödyllisiä nivelterveydelle. Joskus jo pelkkä nivelravintolisä helpottaa nivelrikko-oireita varsinkin alkuvaiheessa.

12.6.2003 – 9.7.2022 Elämäni Kissa

”Olen avaruuksien kissa,
olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa,
tulin takaa pilvien.
Minä rakensin teille talon,
jossa paljon rakastetaan. 
Nyt takaisin lähden, mutta palaan
uniinne toisinaan.”
– Kaarina Helakisa: Taivaskissa –

Kiitos Koira-Kissaklinikan henkilökunnalle 19v yhteistyöstä sekä Figaron että Aida kissan hoidosta. Anettesta tuli molemmille ihan omalääkäri ja suurkiitos hänelle. Kiitos myös Johannalle raskaassa jäähyväispäätöksen teossa päivystyskäynnillä.
Anne-Maija Nurminen 

2019-2022

Pepeliina oli kaikkien rakastava karvapallero.
Ei ollut päivää, kun Pepeliina ei saanut mua hymyilemään sen piipityksellä.
Kiitokset erityisesti Pepeliinaa hoitavalle eläinlääkärille, Sari rytköselle. 
Hän teki työnsä hyvin, sekä oli todella lohduttava. 
Terveisin, Pepeliinan kotiväki ja erityisesti omistajansa Piiku.

Kun kissa juoksee ympäriinsä ilman selkeää määränpäätä ja alkaa sen jälkeen tai sitä ennen vimmatusti nuolemaan tai jopa repimään takaselkäänsä tai hännän tyveä, voi tilanne omistajan mielestä vaikuttaa joskus vain hauskalta, mutta tähän voi kätkeytyä vakavampaakin. Lisäksi kissoilla tavataan suun alueella harvinaista kipusyndroomaa, jossa kipu on jäljellä, vaikka kipua aiheuttava ongelma (esim. parodontiitti, hammassyöpymät, uudismuodostuma) olisikin saatu pois.

Feline hyperesthesia syndrome eli FHS on kissoilla tavattava oireyhtymä, jossa hermotus on yliherkkä ja kissa voi tuntea kipua ja kihelmöintiä poikkeavalla tavalla. Tilasta käytetään myös mm. nimityksiä ”rolling skin syndrome”, ”twitchy cat disease”, ”atypical neurodermatitis”, ”apparent neuritis” ja ”psychomotor epilepsy”.

Tyypilliset oireet

Tyypilliset oireet esiintyvät yleensä kohtauksittain ja kestävät useimmiten noin 1-2 minuuttia kerrallaan. Yleisiin oireisiin lukeutuvat etenkin hännäntyven, lannerangan alueen ja takaselän ylenpalttinen nuoleminen/repiminen, selkänahan nykiminen ja rullaaminen, hännän päämäärätön ja laaja-alainen heiluttaminen/vispaaminen, pupillien laajentuminen (mydriaasi) ja epänormaali naukuminen ja huutaminen. Näihin hyvin yleisesti liittyy outoa säntäilyä kuten ”itseään pakoon juoksemista”. Toisinaan voi näyttää siltä kuin kissa näkisi hallusinaatioita. Hännän pakonomainen jahtaaminen voi toisinaan olla FHS:aan liittyvä. Joskus kissa ottaa repimisen kohteeksi jonkin tietyn muun alueen, kuten kyljen, raajan, hännänpään tai peräaukon alueen. Joillakin kissoilla voi esiintyä virtsanvaluminen alleen kohtauksen aikana ja toiset voivat käyttäytyä kuin olisivat kiimassa. Pahimmillaan kissa repii ihonsa toistuvasti auki tai voi käyttäytyä aggressiivisesti muita eläimiä ja ihmisiä kohtaan. Joskus tietyn alueen koskettaminen voi saada aikaan, että kissa alkaa oireilla, tarkoittaahan hyperestesia lääketieteessäkin ”liikatuntoisuutta”. Osalla kissoista oireet saattavat olla monta kertaa päivässä toistuvia, osalla paljon harvemmin ja vain tietyissä tilanteissa (esim. stressin yhteydessä).

Taustasyyt

FHS:n tarkkaa mekanismia ei vielä tiedetä. Oireyhtymälle altistavat monet tekijät. Esimerkiksi pitkittynyt stressi, kutina, ortopediset sairaudet, neurologiset sairaudet ja kasvaimet ovat mahdollisia aiheuttajia. Koska kyseessä on oireyhtymä, ei FHS:lle ole olemassa erillistä omaa testiä, jolla tilan voisi diagnosoida. Tilaa voi esiintyä kaikilla roduilla, muita herkemmiksi mainitaan siamilainen, burma, persialainen ja abessinialainen. Yleensä FHS-oireilu alkaa nuorella iällä, alle 5-7-vuotiailla kissoilla. 

Kun kissalla todetaan tyypillisiä oireita, yritetään selvittää taustatekijöitä. Jos kissalla on esim. korvien raapimista, voivat allergiat olla todennäköisin taustasyy. Jos kissa on arka, välit muiden kissojen kanssa eivät ole hyvät, kissa merkkailee asuntoa, kissa reagoi ulkona vierailevien kissojen näkemiseen tai merkkailuihin, stressi on todennäköistä. Etenkin vanhoilla kissoilla kasvainmuutokset ovat mahdollisia. Nivelten, selkärangan ja lihasten ongelmat kuten nivelrikko ja spondyloosi voivat kroonistuessaan aiheuttaa hermoston tarpeetonta herkistymistä. Diagnostisella kuvantamisella, kuten röntgenillä, ultraäänitutkimuksella, CT- ja magneettikuvauksella voidaan selvitellä taustatekijöitä, toki verikokeita ja mahdollisia muita testejä unohtamatta. Kissalla saattaa olla myös useampi kuin yksi altistava tekijä samaan aikaan.

Hoito

Hyvin monesti altistava tekijä jää hämärän peittoon. Jos altistava tekijä on arvattavissa, yritetään saada tätä kuriin. Esimerkiksi allergiaepäilyissä ruokavaliomuutoksilla (eliminaatiodieetti joko hydrolysoidulla ruoalla tai monoproteiiniruoalla), kutinaa lieventävillä lääkityksillä (mm. kortisoni, siklosporiini, antihistamiinit, oklasitinibi) ja mm. omega-3-rasvahappolisillä voidaan saada vastetta. Stressiä voidaan yrittää lievittää olosuhdemuutoksien lisäksi mm. rauhoittavilla ravintolisillä, feromonivalmisteilla ja joissain tapauksessa reseptilääkkeilläkin (kuten fluoksetiini tai amitriptyliini). Tulehduskipulääkkeet kuten meloksikaami toimivat yleensä huonosti pitkittyneisiin FHS-oireisiin. Gabapentiini on eräs yleislääke FHS:n hoitoon. Tietyissä tiloissa (kuten krooninen nivelrikko, selän spondyloosi ja syöpäkipu) se auttaa muutenkin kivun hillinnässä. Joillekin voi toimia parhaiten epilepsialääkkeenä tunnettu fenobarbitaali. 

Yleensä oireyhtymän hoito vaatii elinikäisen lääkityksen. Joissain tilanteissa tarvitaan yhdistelmälääkityksiä ja on kissoja, joille ei löydy apua lääkityksistäkään. Akupunktiosta ovat jotkut kissat saaneet myös lisäapua.

FOPS (Feline orofacial pain syndrome)

Lopuksi muutama sana suuhun liittyvästä kivuliaasta tilasta, feline orofacial pain syndromasta (FOPS). Siinä pään ns. kolmoishermossa tai sen gangliossa (eli hermosolmussa) olevissa hermosignaaleissa on ongelmaa, jolloin kissalle syntyy poikkeava pitkittynyt kivun tuntemus vaikkei itse kohdekudoksessa olisikaan enää varsinaista kivun aiheuttajaa kuten hammassyöpymiä, murtumia, parodontiittia, hammasjuuripaiseita tai kasvaimia. Se aiheuttaa ajoittaisia, erittäin voimakkaita kipuoireita suuhun, yleensä toispuoleisesti. Kissa saattaa purra kieltään, repiä suutaan tassuilla, maiskuttaa ja mälvätä suutaan, huulet voivat väpättää ja syöminen voi olla vaikeaa. Suun kosketus ja ruokailu usein pahentavat oireita. 

FOPS:lle altistavat mm. hammasongelmat ja stressi mutta myös perinnöllinen alttius on olemassa etenkin burmakissoilla, suurin osa raportoiduista tapauksista onkin burmia. Sen hoidossa voidaan käyttää mm. fenobarbitaalia ja gabapentiiniä, kun on ensin saatu todennettua, ettei suussa ole hampaiden poistoa vaativia vauriota. Tutkimuksissa noin 10 % kissoista ei ole vastannut kuitenkaan mihinkään hoitoon niin että kissan elämänlaatu olisi hyvä.

Koirilla pinnallisten sarveiskalvohaavaumien pitäisi parantua 7-14 vrk kuluessa. Pitkittyneessä haavan paranemisessa  ongelman taustasyynä voi olla useita eri tekijöitä kuten

• Kuivasilmäsyys tai normaalista poikkeava kyyneleritys​
• Sarveiskalvon rappeuma 
• Kasvohermohalvauksen takia syntyvä sarveiskalvotulehdus
• Sarveiskalvon  turvotus​

Mekaaniset  haittatekijät kuten ​

• Avoluomisuus jossa luomi ei vie kyyneltä koko silmän pintaan luomien löysyyden vuoksi​
• Sisäänpäin kääntynyt luomi jonka reuna hankaa silmän pintaa vasten
• Ylimääräiset ripsen kaltaiset karvat sidekalvoilla​ jotka hankaa silmää
• Ylimääräiset ripset  luomen reunassa​ jotka hankaa silmää

Jos näitä tekijöitä ei tutkimuksissa todeta, on yleensä kyseessä nk. Spontaneous chronic corneal epitelial defects,  joka tunnetaan myös lyhenteellä SCCED. Aiemmin tästä sairaudesta puhuttiin nimellä Indolentti Ulcus.

Tässä sairaudessa koiralla sarveiskalvon epitelisolukon eli pintasolukon tyvisolukerroksen kiinnittymisessä sarveiskalvon alempaan kerrokseen eli stromaan tulee ongelma haavauman reunassa, jolloin ilmenee nk. ”epitelial lip” eli irtoreuna.​

Tyvisolut epitelissä kiinnittyy niin kutsutuilla hemidesmosomeilla tyvikalvoon.​

Hemidesmosomit linkittyy tietyn tyyppisiin ”ankkureihin”, jotka läpäisee tyvikalvon. Tämä ankkuri menee stromakerroksen yläosiin, jossa  se muodostaa nk. anchoring plaque eli ankkuroivan plakin strooman kollageenin (sidekudoksen) kanssa​.

Sarveiskalvohaavauman parantuminen vaatii irtonaisen kudoksen poiston. Hereillä paikallispuudutuksessa tehtävä irtonaisen kudoksen poisto johtaa 50% tapauksia paranemiseen. Usein kuitenkin  pitkään jatkuneissa ongelmissa edetään suoraan nk. timanttiporaukseen, jossa tämä tehdään koiralla nukutuksessa nk. timanttiporalla ja sen jälkeen sarveiskalvon paranemisen tueksi laitetaan piilolinssi suojamaan sarveiskalvon pintaa.

Koska silmää pitää suojata hankaamiselta käytetään joko kauluria tai etenevissä määrin meillä on käytössä kuvassa näkyvät visiirit, joita löytyy eri mallisiin päihin ja eri pituisille kuonoille.

Kilpirauhasen liikatoiminta on kissojen yleisin endokriininen sairaus, jossa aktiivista kilpirauhashormoonia tuotetaan liiallisia määriä, epänormaalisti toimivasta kilpirauhasessa.  Kyseessä on yleensä kilpirauhasen hyvänlaatuista rauhaskudoksen hyperplasiaa, eli liikakasvusta (96-98% :lla) tai kilpirauhasen adenooma, eli hyvänlaatuinen kasvain. Pahanlaatuiset kilpirauhasten kasvaimet ovat harvinaisia, ja niitä on raportoitu vain 1-2% lla potilastapauksista. 

Tyroksiini (T4) erittyy kilpirauhasesta ja kiinnittyy veren proteiineihin. Ainoastaan pieni määrä tyroksiinista on vapaassa muodossa eli aktiivisessa muodossa verenkierossa. T4 muuttuu    T3 muotoon   elimistössä, ja tämä muoto on vaikutukseltaan selkeästi vahvempi muoto (3-5 krtaa voimakkaampi vaikutus) kuin T4. Kilpirauhashormoonit vaikuttavat elimistön eri toimintoihin, kuten lämmön tuottamiseen, ja ravinto-aineiden aineenvaihduntaan sekä lisää nk. sympaattista tonusta elimistössä.ku

Tarkkaa syytä kilpirauhasen liikakasvuun ei ole täysin ymmärretty, on esitelty erilaisia proteiinien toiminta muutoksia, joiden epäillään johtavan kilpirauhasen liikakasvuun, samoin kuin ravinnon korkeiden joditasojen on epäilty johtavan kilpirauhasen liikatoimintaan. Tutkimuksissa on kissanruuissa todettu jopa 10 kertaisia joditasoja, verrattuna ravintosuosituksiin. On myös pohdittu ympäristömyrkkyjen mahdollisesta vaikutuksesta, kilpirauhasen liikatoimintaan.

Genettistä alttiutta epäillään myös taustasyyksi, koska tietyissä kissanroduissa todetaan vähemmän sairastumista. Esimerkiksi Siamilainen, Burman kissa, Persialainen, Brittiläinen, Abessialainen kuuluu niihin rotuihin, joilla sairautta ei niin herkästi todeta. 

Tyypillinen kissapotilas joka on sairastunut kilpirauhasen liikatoimintaan, on noin 12-13 vuotias kotikissa, joka laihtuu siitä huolimatta että se syö hyvin tai jopa normaalia enemmän. Kissat usein oksentelevat ja niillä esiintyy lisääntynyttä juomista ja virtsaamista. Sen lisäksi nämä kissat usein ovat normaalia aktiivisempia ja alkavat menettämään lihaksiaan. Kaulalla voi tuntua massamuutos   kilpirauhasen liikakasvusta johtuen. Kaulalla tuntuva kilpirauhanen, ei kumminkaan tarkoita automaattisesti sitä, että kissa on sairastunut kilpirauhasen liikatoimintaan, koska tutkimuksissa on todettu suurentuneita kilpirauhasia myös 20%:lla terveistä kissoista. 

Sydämen ja verenkierron muutoksia ilmenee myös usein näillä potilailla, kissan syketaso nousee, voi ilmetä sydämen sivuääntä tai jopa sydämen rytmihäiriöitä. Hengitykseen voi tulla muutoksia hengityslihasten heikentyessä. Hermostolliset ja lihaksien toimintahäiriöt näkyy erityisesti lihaksien heikkoutena, jonka seurauksena myös liikkuminen hankaloituu. Ihomuutokset ovat usein karvattomuutta, karvapeitteen mattapintaisuutta, ihon kuivuutta ja kynsien voimakkasta liikakasvua. Silmämuutoksissa nähdään verkkokalvon verenvuotoja, tai jopa verkkokalvon irtaantumaa. 

Verinäytteissä kissoilla usein todetaan perusverenkuvassa punasolumäärien kohoamista. Tämä epäillään johtuvan erytropoietiinin, eli punasolujen tuotantoa stimuloivan hormoonin  lisääntyneestä tuotannosta. Muita muutoksia ovat neutrofiilisten valkosolujen määrän nousu, lymfosyyttien  ja eosinofiilien lasku sekä verihiutaleiden lisääntynyt määrä. Elinkohtaisissa arvoissa nähdään jopa 90% potilaista maksa-arvoissa reaktioita, mutta maksan toimintatestit ovat usein normaalit.  

Veren kuona-aineiden nousu johtuu usein lihassolujen tuhoutumisesta (nk. katabolia), mutta nousu voi myös johtua munuaisten toimintavajeesta, verenpaineen noususta tmv. Yleisesti munuaisten krooninen toimintavajetta kilpirauhasen liikatoimintapotilailla, todetaan eri tutkimuksien mukaan jopa 14-35% kissoista. Munuaisten toimintavaje voi pysyä alkuun ”piilossa”, johtuen kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttamasta lisääntyneestä verenkierron tehokkuudesta. Kilpirauhasen liikatoiminnan jatkuessa pitkään, johtaa se myös munuaisen krooniseen toimintavajeeseen. Elektrolyyteissä potilailla usein alhainen kalium  ja korkeat kalsium, glukoosi sekä fosfori.

Diagnoosi yleensä varmistuu korkealla tyroksiinitason(T4) mittauksella. Alkuvaiheen sairaudessa tai mikäli kissalla on kilpirauhasesta riippumaton muu sairaus, joka laskee tyroksiinin tasoa voidaan todeta vielä normaalit kilpirauhas-arvot, noin 10% kilpirauhasen liikatoimintaa sairastavilla kissoilla on todettu normaalit T4 tasot. Kilpirauhas-kasvaimen kohdalla tyroksiinitasot voivat olla jopa 5-10 kertaiset verrattuna normaaliin tasoon. Verenpaineen nousua on todettu kilpirauhasen liikatoimintaa sairastavilla kissoilla diagnoosihetkellä jonkin verran, mutta sairaus ei yleensä aiheuta voimakasta verenpaineen nousua. Potilaskohtaisesti kissoilla jolla todetaan kilpirauhasen liikatoiminta suoritetaan mahdollisesti sydämen ultraäänitutkimus rytmihäiriöiden tai muiden sydänoireiden kohdalla ja  yleensä alkuun myös  vatsaontelon ultraäänitutkimus.

Hoitovaihtoehdot sairauden hoitoon on yleensä ensin lääkkeellinen hoito kilpirauhashormoonia alentavalla lääkkeellä, kunnes päätetään muista jatkohoidoista. Muita hoitoja on ruokavalio muuttaminen jodirajatulla ruualla tai kirurginen muuttuneen kilpirauhasen poisto tai nk. radioaktiivinen jodi terapia. Tähtäimenä hoidoilla on palauttaa kilpirauhas-hormooni normaalille tasolle. 

Lääkkeelliseen hoitoon jäädään usein niillä potilailla, jolla myös muita samanaikaisia sairauksia kuten munuaisten krooninen vajaatoiminta tai mikäli muut hoidot ovat taloudellisesti liian kalliita hoitoja. Ruokavaliolla jossa jodin määrää on rajoitettu, on saatu jo neljässä viikossa alennettua kilpirauhastasot viiterajoihin, jolloin myös kissan kliiniset oireet ovat helpottaneet. Tutkimuksissa lääkehoidolla kolmessa kuukaudessa suurin osa kissoista ovat vastanneet kilpirauhas-arvojen normalisoitumisella, kun taas  10% kissoista eivät vastaa ruokavalioon.

Kilpirauhasen kirurgista poistoa on tehty pitkään, mutta vaatii kokeneen kirurgin, jotta 

varmistetaan ettei kaikkia lisäkilpirauhasia poisteta. Nykyisin   ensisijaisena hoitosuosituksena kissoille suositellaan radioaktiivista joditerapiaa. 

Radioaktiivinen jodi säteilee beta partikkeleita jotka tuhoaa aktiivista epänormaalia  kilpirauhaskudosta, mutta ei vahingoita lisäkilpirauhassoluja. Hoidossa normaali surkastunut kilpirauhaskudos ei vahingoitu koska se ei ole aktiivinen. Epänormaali kudos erittää paljon kilpirauhashormoonia jolloin säteily kohdistuu tähän kudokseen. Hoidossa kissa pidetään eristyksissä useamman päivän, niin kauan että säteily häviää elimistöstä. Suurin osa kissoista saadaan kerta-hoidolla parannettua. 

Potilaan seuranta riippuu mitä hoitoa kissalle on aloitettu. Lääkkeellisessä hoidossa kissan veriarvoja, tarvittaessa virtsanäytteitä tarkastellaan noin 2-4 viikon välein, kunnes hoitotasapaino on saavutettu. Tämän jälkeen kontrollit ovat noin 3-6 kk välein. Lääkkeellisestä hoidosta tyypillisin sivuvaikutus on syömättömyys, oksentelu ja masentuneisuus. Ruokavaliolla hoidettavissa potilaissa seuranta hyvin samanlaista. Yleisin syy miksi ruokavalio ei hoitona toimi, on usein ruuan maittamattomuus.

Kilpirauhasen leikkaushoidossa voi ilmetä lisäkilpirauhasen vajaatoimintaa leikkauksen jälkeen, joka aiheuttaa esim. kalsiumin muutoksia joka voi aiheuttaa vakavia ongelmia. Myös kilpirauhasen vajaatoiminta on mahdollinen leikkauksen jälkeinen ongelma.  Useimmiten lisäkilpirauhasten toiminta paranee, kun leikkauksesta kuluu aikaa. Sairauden uusiminen on mahdollista leikkauksesta huolimatta. Näillä potilailla seurataan kuukausittain kilpirauhas-hormoonin tasoa ensimmäisen 3 kk aikana. Radioaktiivisen hoidon seurannassa seurataan myös kilpirauhas-arvojen laskua toimenpiteen jälkeen jotta varmistetaan ettei kissalle synny  vajaatoimintaa. Kilpirauhas-arvot  yleensä palaavat 5-10 pv kuluessa hoidosta  normaaliin. Kilpirauhasen liikatoiminnan uusiutuminen radiohoidon jälkeen on mahdollista, mutta hyvin harvinaista ja uusiutuminen tapahtuu yleensä vasta 2-4 vuotta hoidosta. 

Kissoilla munuaisten toiminnan seuraaminen on erittäin tärkeää kilpirauhasen liikatoiminnan hoidossa. Tätä tehdään verinäyttein ja virtsanäytteen avulla. Munuaisten toimintaa arvioidaan myös jatkohoitovaihtoehtoja miettiessä sillä munuaisten vajaatoiminta voi käydä vasta ilmi kun kilpirauhas-arvot ovat saatu lääkkeellisesti, tai ruokavaliolla normaaliksi. 

Ennuste sairaudelle ja sen hoidolle on hyvä. Lääkkeellinen tai ruokavaliolla hoitaminen ei ole parantava jolloin hoito on elinikäinen kun taas kirurgialla ja radiojodihoidolla saadaan parantava hoito. Keskimääräinen elinaikaennuste on vaihdellut tutkimuksissa 417 päivästä jopa 5,3 vuoteen. Näissä selkein positiivinen ero saatiin niille potilaille, jolla ei todettu alla olevaa munuaisten vajaatoiminta. Potilailla, jolla todettiin diagnoosihetkellä korkea verenpaine, palautuivat normaaliin tasoon, kun kilpirauhasliikatoiminta saatiin hoitotasapainoon, samoin kuin sydämen toiminta normalisoitui suurimalla osalla potilaista. 

Ihmisillä  maitorauhaskasvainten esiintyminen on erittäin yleistä ja  kasvainsairaudesta  ja sen ennaltaehkäisystä ja seurannasta jaetaan paljon informaatiota. Miten meidän lemmikkien kohdalla tämä informaatio ja tieto jaetaan, tiedetäänkö miten erilainen  tyypiltään maitorauhassyöpä on koiralla  verrattuna kissaan  ja miksi on tärkeää tarttua ajoissa asiaan mikäli näitä kasvaimia kissastamme löytyy.

Kissoilla  noin kolmanneksi yleisin  kasvainsairaus   on  maitorauhaskasvainten aiheuttama, potilaan ollessa yleensä n 10-12 vuotias naaraskissa joka on steriloimaton tai on steriloitu hyvin myöhään.

Koirilla maitorauhaskasvaimista n 50% ovat pahanlaatuisia, kun taas kissoilla  kasvaimet ovat pahanlaatuisia noin 90% :lla ja leviävät nopeasti läheisiin maitorauhasiin ja  imusolmukkeisiin. 

Kissalla on  yleensä neljä  paria maitorauhaskudosta, rintakudos,  vatsaontelon ylempi ja alempi kudos sekä nivusalueen rauhanen.  Yleensä kasvainmuutokset tulevat ensin ylempään kudokseen ja nivusalueen kudokseen. Olisi tärkeää että omistaja säännöllisesti tunnustelee nämä rauhaset, jotta pienetkin nuppineulanpään kokoiset muutokset löytyy ajoissa. Koska  verisuonet yhdistävät oikean ja vasemman puolen maitorauhaset, kasvainsolut nopeasti pääsevät leviämään lähimpiin rauhasiin. Yleisimmin  leviäminen tapahtuu saman puolen rauhasiin ja myöhemmässä vaiheessa toiselle puolelle.  

Ensin kasvain on hyvin pieni ja tuntuu minimaaliselta  herneeltä, tai kuivalta rusinalta. Kasvaimen poisto kokonaisuudessaan,  mahdollisimman nopeasti on paras tapa parantaa potilas pysyvästi. Mikäli kasvain jätetään rauhaan kasvamaan, se  voi nopeasti kasvaa suureksikin jolloin iho  rikkoontuu  ihon rauhasen päältä. Tämä   iho tulehtuu ja aiheuttaa lisävaurioita ja turvotusta sekä huomattavaa epämukavuutta kissalle.

Kissojen elinikäodotus  kasvainleikkauksen jälkeen on keskimäärin  4,5 vuotta jos  kasvain  poistettaessa on alta 2 cm halkaisijaltaan. Kun kasvain poistettaessa on yli 3 cm halkaisijaltaan  keskimääräinen elinikäodote putoaa  6 kuukauteen.

Kasvaimet leviävät paikallisiin imusolmukkeisiin, rintaonteloon, aivoihin, luuhun ja pernaan. Ennen leikkausta otetaan yleensä ainakin keuhko röntgenkuvat mahdollisten etäispesäkkeiden varalta, joskus myös nk. kerroskuvaus eli CT kuvaus tehdään etäispesäkkeiden toteamiseksi. Useimmiten perusveriarvot tarkistetaan ennen leikkaukseen ryhtymistä.

Maitorauhaskasvainten riskitekijät 

• sukupuoli, naaraskissat sairastuvat
• siamilaiset kissat yliedustettuna, ne myös sairastuvat nuorempana (9 vuotta keskiarvo kun taas ei siamilaisilla 14 vuotta keskiarvo) 
• progestiinihormoonien käyttö lisää riskiä sairastua 

 Sairaudelta suojaavat tekijät

Aikainen sterilaatio. Jos sterilaatio tehdään ennen 6 kk ikää, riski vähenee 91% lla sairastua. Ennen vuoden ikää tapahtuva sterilaatio vähentää sairastumisriskiä  86% lla. Jos kissa steriloidaan ennen 2 vuoden ikää sairastumisriski vähenee 11% lla.

Se että kissa synnyttää pennut ei mitenkään suojaa  maitorauhaskasvainten syntymiseltä. Samoin yli  kahden vuoden iässä tapahtuva sterilaatio ei mitenkään vähennä sairastumisriskiä.

Kissoilla maitorauhasakasvaimet ovat yleensä nk. karsinomeja tai adenokarsinomeja. Nk papillaariset tai tubulaariset karsinomat ovat vähiten aggressiivisia. Duktaalinen karsinoma  johtaa  neljä kertaa  nopeammin kissan menehtymiseen. Anaplastinen karsinoma on pahin kasvaintyyppi ja johtaa kissan menehtymiseen nopeasti.

Patologin lausunnossa  monesti mainitaan  tyyppi   I  , II tai III jossa   jaottelun perusteena on solujen pahanlaatuisuus ja solutyyppi. Kasvain joka luokitellaan  I asteeseen  yleensä tuo vuoden elinajanodotteen, hiukan riippuen kasvaimen koosta ja tyypistä. II tyypin kasvaimissa elinikäodotus on 57% lla vuosi ellei kasvaimen poiston jälkeen  kissalle ole annettu sytostaattihoitoa. III tyypin kasvaimissa, mikäli hoidettu pelkästään kirurgialla ei ollut yhtään selviytynyttä kissaa vuoden kuluttua.

Kirurginen hoito

Ensimmäinen askel hoidossa on  mahdollisimman suurilla marginaaleilla  kasvaimen kirurginen poisto. Näissä leikkauksissa käytetään Koirakissaklinikalla leikkavaa hiilidioksidilaseria, joka vähentää leikkauksen jälkeistä kipua ja turvotusta, ja laser myös tuhoaa kasvainsoluja marginaalialueella. Kasvainten poistossa otetaan koko saman puolen maitorauhaset jotta estetään kasvaimen leviäminen. Mikäli kasvinta on molemminpuolin  maitorauhaslohkoissa , on kaikki kudos poistettava mutta yksi rivi kerrallaan, koska ihoa ei riitä molempien puolien yhtäaikaiseen poistoon .

Vaikka toisella puolella maitorauhasissa ei olisikaan kasvaimia tunnettavissa on hyvä poistaa ”terve puoli ” jokatapauksessa ennaltaehkäisevästi kasvainten korkean pahalaatuisuus prosentin  takia. Leikkausten välissä reilu kuukausi on yleensä riittävä aika ihon palautumiseen toista leikkausta ajatellen .

Aggressiivista  kirurgiaa seuraa  yleensä noin vuoden tautivapaa ajanjakso 50%lla kissoista, kaksi vuotta noin 32 %lla kissoista. Mikäli leikkauksen yhteydessä on jo imusolmukemuutoksia todettavissa niin noin 51-66 % lla tautivapaa jakso on  n. 5.5 kk  

Jos kasvain on pitkälle edennyt jo ensimmäisen leikkauksen yhteydessä niin   vähemmän aggressiivinen kirurgia   joka vähentää kissan epämukavuutta (tulehtunut kasvainmassa poistetaan) voi olla paras vaihtoehto kissan hyvinvointia ajatellen . Sen jälkeen palliatiivinen hoito niin kauan kun kissan elämänlaatu sen sallii
Suomessa ei ole sädehoitovaihtoehtoa eläimille mutta Ruotsissa Jönköpingissä esimerkiksi sädehoitoa annetaan, ja sen avulla kasvainta voidaan ”kuivattaa ” jolloin kissan vointi  ja olo paranee. 

Kemoterapia eli solusalpaajahoito 

Kun halutaan maksimoida tautivapaa jakso, kirurgian jälkeen  annetaan solusalpaajahoitoa. Yhdessä esimerkkitutkimuksessa testattiin  kahden sytostaatin lääkeyhdistelmää  kissaryhmässä joilla  oli taustalla  joko epätäydellinen kirurginen poisto tai kasvain oli jo levinnyt imusolmukkeeseen. Näistä potilaista 50% osoittivat hoitovastetta lääkitykseen ja 21% menivät remissioon eli paranivat ainakin hetkellisesti. Ne kissat (50% )  joilla saatiin ainakin jonkinasteinen vaste  aikaiseksi, elinikä piteni 150-180 päivään verrattuna niihin  50% iin jotka eivät vastanneet  ja joiden  elinikä jäi  75-86 päivään.

Tilastollisesti ei tilanne ollut parempi verrattuna pelkkään kirurgiseen hoitoon ja sairaus eteni mutta kissat olivat paremmassa kunnossa  pidempään ja tautivapaa ajanjakso  piteni .

Miten kissat menehtyvät sairauden takia. Koska eutanasia on  oikea vaihtoehto ?

Kissat kärsivät siitä että niillä, siistinä eläimenä, on vuotava haiseva kasvain rinnassa. Ihon tulehtumisen myötä kasvain aiheuttaa kipua kissalle. Koska maitorauhaskasvaimista tulee usein keuhkoetäispesäkkeitä, niiden aiheuttama hengitysvaikeus , ahdistava  ”tukehtumis ”tunne ja liman kertyminen keuhkoihin  on kissalle hyvin ahdistavaa. Kissa joka hengittää suu auki kärsii vakavasta happivajeesta ja pitää toimittaa nopeasti eläinlääkäriin.

Jos kissalla on maitorauhaskasvainten diagnostisoinnin yhteydessä keuhkomuutoksia elinikäodotus on vain noin neljä viikkoa.

Päätös eutanasiasta pitää tehdä kissan voinnin huonontuessa. Syöpäpotilaalla on hyviä ja huonoja päiviä.  Päätöksen lykkääminen   liian pitkälle aiheuttaa kissalle turhaa kärsimystä ja kipua. On tärkeää päästää rakas lemmikki ajoissa paremmille hiirestysmaille. 

Kanien yleisimpiä syitä tulla eläinlääkäriin on ns. suoliston hypomotiliteetti eli suoliston lamaantuminen. Kani menee tällöin syömättömäksi ja kipuilevaksi. Onneksi yleensä tila saadaan hoidettua tukihoidolla kuten kipulääkityksillä, nesteytyksellä, suoliston toimintaa tehostavilla lääkityksillä ja tukiruokinnalla. Viime viikolla Koira-kissaklinikalle lähetetty Paavo-kani ei ollut yhtä onnekas. Paavo oli mennyt lyhyessä ajassa huonoon kuntoon. Paavolla oli todettu toisella klinikalla totaaliseen suolitukokseen viittaavat löydökset kuten erittäin laajentunut mahalaukku ja korkea verensokeri (kaneilla voimakkaasti kohonnut verensokeri on yksi leikkaushoitoa vaativan suolitukoksen indikaattori). Paavoa oltiin lähettämässä pääkaupunkiseudulle leikkaukseen ja jatkohoitoon. Soittokierroksen jälkeen saatiin kuitenkin Koira-kissaklinikalle järjestymään hätäleikkausaika. ELL Sari Rytkösen potilaat siirrettiin toiselle eläinlääkärille ja tehtiin muita järjestelyjä, jotta heikossa kunnossa pupu saatiin hoidettua. Kanit kehittävät erittäin nopeasti vakavan shokin suolitukoksessa ja suoli/mahalaukku voivat revetä, joten seuraavana päivänä tehty toimenpide olisi hyvin todennäköisesti ollut liian myöhäistä. 

Leikkaus suoritettiin yleisanestesiassa, suonensisäisessä nesteytyksessä ja kipuinfuusiossa. Kanin ohutsuolesta paljastui hyvin tiukka karvapaakku, joka oli jämähtänyt koko ohutsuolen halkaisijan tukkivaksi liikkumattomaksi möykyksi. Tukos poistettiin pienestä viillosta. Kotiin saatujen kipulääkkeiden ja muiden lääkityksien turvin kani on toipunut hyvin. Jo seuraavana päivänä leikkauksesta kani oli pirteämpi ja heinäkin alkoi maistumaan! 

Etenkin karvanlähtöaikaan kanit saavat herkästi liikaa karvaa elimistöönsä. Jos karvat pääsemät paakkuuntumaan ruoansulatuskanavassa tiukaksi isoksi mytyksi, ne saattavat liikkeelle lähtiessään tukkia suolen, huonossa tilanteessa kokonaan kuten Paavon tapauksessa. Karvanlähtöaikana riskiä karvapallojen kertymiselle voi vähentää kampaamalla/harjaamalla kania jopa päivittäin ja tämän voi viimeistellä esim. teippiharjalla. 

Suolen lamaantumisen yleisiä syitä ovat karvojen lisäksi mm. hammasongelmat, epäsopiva ruokavalio tai äkillinen ruokavalion muutos, stressi ja kipu ylipäätään elimistössä. Kanin ruokavalion perusta on hyvälaatuinen heinä. Hyvälaatuista pellettiä (esim. kuitua vähintään 18 %) riittää 1 (-2) rkl/painokilo päivässä. Vihreitä kasviksia kuten erilaisia yrttejä ja luonnosta poimittuja myrkyttömiä kasveja saa antaa päivittäin. Joidenkin kanien vatsa menee sekaisin liian isosta tuoreruoan määrästä. ”Myslit”, leipä ja siemenseokset eivät kuulu kanin oikeaoppiseen ruokavalioon. Vastoin yleistä luuloa, myöskään esimerkiksi porkkana ei kuulu kanin päivittäiseen ruokavalioon vaan korkeintaan herkuksi silloin tällöin sen sisältämän runsaan sokerin takia. Oksia saa olla jyrsittäväksi päivittäin.