Kun kissa juoksee ympäriinsä ilman selkeää määränpäätä ja alkaa sen jälkeen tai sitä ennen vimmatusti nuolemaan tai jopa repimään takaselkäänsä tai hännän tyveä, voi tilanne omistajan mielestä vaikuttaa joskus vain hauskalta, mutta tähän voi kätkeytyä vakavampaakin. Lisäksi kissoilla tavataan suun alueella harvinaista kipusyndroomaa, jossa kipu on jäljellä, vaikka kipua aiheuttava ongelma (esim. parodontiitti, hammassyöpymät, uudismuodostuma) olisikin saatu pois.
Feline hyperesthesia syndrome eli FHS on kissoilla tavattava oireyhtymä, jossa hermotus on yliherkkä ja kissa voi tuntea kipua ja kihelmöintiä poikkeavalla tavalla. Tilasta käytetään myös mm. nimityksiä ”rolling skin syndrome”, ”twitchy cat disease”, ”atypical neurodermatitis”, ”apparent neuritis” ja ”psychomotor epilepsy”.
Tyypilliset oireet
Tyypilliset oireet esiintyvät yleensä kohtauksittain ja kestävät useimmiten noin 1-2 minuuttia kerrallaan. Yleisiin oireisiin lukeutuvat etenkin hännäntyven, lannerangan alueen ja takaselän ylenpalttinen nuoleminen/repiminen, selkänahan nykiminen ja rullaaminen, hännän päämäärätön ja laaja-alainen heiluttaminen/vispaaminen, pupillien laajentuminen (mydriaasi) ja epänormaali naukuminen ja huutaminen. Näihin hyvin yleisesti liittyy outoa säntäilyä kuten ”itseään pakoon juoksemista”. Toisinaan voi näyttää siltä kuin kissa näkisi hallusinaatioita. Hännän pakonomainen jahtaaminen voi toisinaan olla FHS:aan liittyvä. Joskus kissa ottaa repimisen kohteeksi jonkin tietyn muun alueen, kuten kyljen, raajan, hännänpään tai peräaukon alueen. Joillakin kissoilla voi esiintyä virtsanvaluminen alleen kohtauksen aikana ja toiset voivat käyttäytyä kuin olisivat kiimassa. Pahimmillaan kissa repii ihonsa toistuvasti auki tai voi käyttäytyä aggressiivisesti muita eläimiä ja ihmisiä kohtaan. Joskus tietyn alueen koskettaminen voi saada aikaan, että kissa alkaa oireilla, tarkoittaahan hyperestesia lääketieteessäkin ”liikatuntoisuutta”. Osalla kissoista oireet saattavat olla monta kertaa päivässä toistuvia, osalla paljon harvemmin ja vain tietyissä tilanteissa (esim. stressin yhteydessä).
Taustasyyt
FHS:n tarkkaa mekanismia ei vielä tiedetä. Oireyhtymälle altistavat monet tekijät. Esimerkiksi pitkittynyt stressi, kutina, ortopediset sairaudet, neurologiset sairaudet ja kasvaimet ovat mahdollisia aiheuttajia. Koska kyseessä on oireyhtymä, ei FHS:lle ole olemassa erillistä omaa testiä, jolla tilan voisi diagnosoida. Tilaa voi esiintyä kaikilla roduilla, muita herkemmiksi mainitaan siamilainen, burma, persialainen ja abessinialainen. Yleensä FHS-oireilu alkaa nuorella iällä, alle 5-7-vuotiailla kissoilla.
Kun kissalla todetaan tyypillisiä oireita, yritetään selvittää taustatekijöitä. Jos kissalla on esim. korvien raapimista, voivat allergiat olla todennäköisin taustasyy. Jos kissa on arka, välit muiden kissojen kanssa eivät ole hyvät, kissa merkkailee asuntoa, kissa reagoi ulkona vierailevien kissojen näkemiseen tai merkkailuihin, stressi on todennäköistä. Etenkin vanhoilla kissoilla kasvainmuutokset ovat mahdollisia. Nivelten, selkärangan ja lihasten ongelmat kuten nivelrikko ja spondyloosi voivat kroonistuessaan aiheuttaa hermoston tarpeetonta herkistymistä. Diagnostisella kuvantamisella, kuten röntgenillä, ultraäänitutkimuksella, CT- ja magneettikuvauksella voidaan selvitellä taustatekijöitä, toki verikokeita ja mahdollisia muita testejä unohtamatta. Kissalla saattaa olla myös useampi kuin yksi altistava tekijä samaan aikaan.
Hoito
Hyvin monesti altistava tekijä jää hämärän peittoon. Jos altistava tekijä on arvattavissa, yritetään saada tätä kuriin. Esimerkiksi allergiaepäilyissä ruokavaliomuutoksilla (eliminaatiodieetti joko hydrolysoidulla ruoalla tai monoproteiiniruoalla), kutinaa lieventävillä lääkityksillä (mm. kortisoni, siklosporiini, antihistamiinit, oklasitinibi) ja mm. omega-3-rasvahappolisillä voidaan saada vastetta. Stressiä voidaan yrittää lievittää olosuhdemuutoksien lisäksi mm. rauhoittavilla ravintolisillä, feromonivalmisteilla ja joissain tapauksessa reseptilääkkeilläkin (kuten fluoksetiini tai amitriptyliini). Tulehduskipulääkkeet kuten meloksikaami toimivat yleensä huonosti pitkittyneisiin FHS-oireisiin. Gabapentiini on eräs yleislääke FHS:n hoitoon. Tietyissä tiloissa (kuten krooninen nivelrikko, selän spondyloosi ja syöpäkipu) se auttaa muutenkin kivun hillinnässä. Joillekin voi toimia parhaiten epilepsialääkkeenä tunnettu fenobarbitaali.
Yleensä oireyhtymän hoito vaatii elinikäisen lääkityksen. Joissain tilanteissa tarvitaan yhdistelmälääkityksiä ja on kissoja, joille ei löydy apua lääkityksistäkään. Akupunktiosta ovat jotkut kissat saaneet myös lisäapua.
FOPS (Feline orofacial pain syndrome)
Lopuksi muutama sana suuhun liittyvästä kivuliaasta tilasta, feline orofacial pain syndromasta (FOPS). Siinä pään ns. kolmoishermossa tai sen gangliossa (eli hermosolmussa) olevissa hermosignaaleissa on ongelmaa, jolloin kissalle syntyy poikkeava pitkittynyt kivun tuntemus vaikkei itse kohdekudoksessa olisikaan enää varsinaista kivun aiheuttajaa kuten hammassyöpymiä, murtumia, parodontiittia, hammasjuuripaiseita tai kasvaimia. Se aiheuttaa ajoittaisia, erittäin voimakkaita kipuoireita suuhun, yleensä toispuoleisesti. Kissa saattaa purra kieltään, repiä suutaan tassuilla, maiskuttaa ja mälvätä suutaan, huulet voivat väpättää ja syöminen voi olla vaikeaa. Suun kosketus ja ruokailu usein pahentavat oireita.
FOPS:lle altistavat mm. hammasongelmat ja stressi mutta myös perinnöllinen alttius on olemassa etenkin burmakissoilla, suurin osa raportoiduista tapauksista onkin burmia. Sen hoidossa voidaan käyttää mm. fenobarbitaalia ja gabapentiiniä, kun on ensin saatu todennettua, ettei suussa ole hampaiden poistoa vaativia vauriota. Tutkimuksissa noin 10 % kissoista ei ole vastannut kuitenkaan mihinkään hoitoon niin että kissan elämänlaatu olisi hyvä.
Koirilla pinnallisten sarveiskalvohaavaumien pitäisi parantua 7-14 vrk kuluessa. Pitkittyneessä haavan paranemisessa ongelman taustasyynä voi olla useita eri tekijöitä kuten
- Kuivasilmäsyys tai normaalista poikkeava kyyneleritys
- Sarveiskalvon rappeuma
- Kasvohermohalvauksen takia syntyvä sarveiskalvotulehdus
- Sarveiskalvon turvotus
Mekaaniset haittatekijät kuten
- Avoluomisuus jossa luomi ei vie kyyneltä koko silmän pintaan luomien löysyyden vuoksi
- Sisäänpäin kääntynyt luomi jonka reuna hankaa silmän pintaa vasten
- Ylimääräiset ripsen kaltaiset karvat sidekalvoilla jotka hankaa silmää
- Ylimääräiset ripset luomen reunassa jotka hankaa silmää
Jos näitä tekijöitä ei tutkimuksissa todeta, on yleensä kyseessä nk. Spontaneous chronic corneal epitelial defects, joka tunnetaan myös lyhenteellä SCCED. Aiemmin tästä sairaudesta puhuttiin nimellä Indolentti Ulcus.
Tässä sairaudessa koiralla sarveiskalvon epitelisolukon eli pintasolukon tyvisolukerroksen kiinnittymisessä sarveiskalvon alempaan kerrokseen eli stromaan tulee ongelma haavauman reunassa, jolloin ilmenee nk. ”epitelial lip” eli irtoreuna.
Tyvisolut epitelissä kiinnittyy niin kutsutuilla hemidesmosomeilla tyvikalvoon.
Hemidesmosomit linkittyy tietyn tyyppisiin ”ankkureihin”, jotka läpäisee tyvikalvon. Tämä ankkuri menee stromakerroksen yläosiin, jossa se muodostaa nk. anchoring plaque eli ankkuroivan plakin strooman kollageenin (sidekudoksen) kanssa.
Sarveiskalvohaavauman parantuminen vaatii irtonaisen kudoksen poiston. Hereillä paikallispuudutuksessa tehtävä irtonaisen kudoksen poisto johtaa 50% tapauksia paranemiseen. Usein kuitenkin pitkään jatkuneissa ongelmissa edetään suoraan nk. timanttiporaukseen, jossa tämä tehdään koiralla nukutuksessa nk. timanttiporalla ja sen jälkeen sarveiskalvon paranemisen tueksi laitetaan piilolinssi suojamaan sarveiskalvon pintaa.
Koska silmää pitää suojata hankaamiselta käytetään joko kauluria tai etenevissä määrin meillä on käytössä kuvassa näkyvät visiirit, joita löytyy eri mallisiin päihin ja eri pituisille kuonoille.
Kilpirauhasen liikatoiminta on kissojen yleisin endokriininen sairaus, jossa aktiivista kilpirauhashormoonia tuotetaan liiallisia määriä, epänormaalisti toimivasta kilpirauhasessa. Kyseessä on yleensä kilpirauhasen hyvänlaatuista rauhaskudoksen hyperplasiaa, eli liikakasvusta (96-98% :lla) tai kilpirauhasen adenooma, eli hyvänlaatuinen kasvain. Pahanlaatuiset kilpirauhasten kasvaimet ovat harvinaisia, ja niitä on raportoitu vain 1-2% lla potilastapauksista.
Tyroksiini (T4) erittyy kilpirauhasesta ja kiinnittyy veren proteiineihin. Ainoastaan pieni määrä tyroksiinista on vapaassa muodossa eli aktiivisessa muodossa verenkierossa. T4 muuttuu T3 muotoon elimistössä, ja tämä muoto on vaikutukseltaan selkeästi vahvempi muoto (3-5 krtaa voimakkaampi vaikutus) kuin T4. Kilpirauhashormoonit vaikuttavat elimistön eri toimintoihin, kuten lämmön tuottamiseen, ja ravinto-aineiden aineenvaihduntaan sekä lisää nk. sympaattista tonusta elimistössä.ku
Tarkkaa syytä kilpirauhasen liikakasvuun ei ole täysin ymmärretty, on esitelty erilaisia proteiinien toiminta muutoksia, joiden epäillään johtavan kilpirauhasen liikakasvuun, samoin kuin ravinnon korkeiden joditasojen on epäilty johtavan kilpirauhasen liikatoimintaan. Tutkimuksissa on kissanruuissa todettu jopa 10 kertaisia joditasoja, verrattuna ravintosuosituksiin. On myös pohdittu ympäristömyrkkyjen mahdollisesta vaikutuksesta, kilpirauhasen liikatoimintaan.
Genettistä alttiutta epäillään myös taustasyyksi, koska tietyissä kissanroduissa todetaan vähemmän sairastumista. Esimerkiksi Siamilainen, Burman kissa, Persialainen, Brittiläinen, Abessialainen kuuluu niihin rotuihin, joilla sairautta ei niin herkästi todeta.
Tyypillinen kissapotilas joka on sairastunut kilpirauhasen liikatoimintaan, on noin 12-13 vuotias kotikissa, joka laihtuu siitä huolimatta että se syö hyvin tai jopa normaalia enemmän. Kissat usein oksentelevat ja niillä esiintyy lisääntynyttä juomista ja virtsaamista. Sen lisäksi nämä kissat usein ovat normaalia aktiivisempia ja alkavat menettämään lihaksiaan. Kaulalla voi tuntua massamuutos kilpirauhasen liikakasvusta johtuen. Kaulalla tuntuva kilpirauhanen, ei kumminkaan tarkoita automaattisesti sitä, että kissa on sairastunut kilpirauhasen liikatoimintaan, koska tutkimuksissa on todettu suurentuneita kilpirauhasia myös 20%:lla terveistä kissoista.
Sydämen ja verenkierron muutoksia ilmenee myös usein näillä potilailla, kissan syketaso nousee, voi ilmetä sydämen sivuääntä tai jopa sydämen rytmihäiriöitä. Hengitykseen voi tulla muutoksia hengityslihasten heikentyessä. Hermostolliset ja lihaksien toimintahäiriöt näkyy erityisesti lihaksien heikkoutena, jonka seurauksena myös liikkuminen hankaloituu. Ihomuutokset ovat usein karvattomuutta, karvapeitteen mattapintaisuutta, ihon kuivuutta ja kynsien voimakkasta liikakasvua. Silmämuutoksissa nähdään verkkokalvon verenvuotoja, tai jopa verkkokalvon irtaantumaa.
Verinäytteissä kissoilla usein todetaan perusverenkuvassa punasolumäärien kohoamista. Tämä epäillään johtuvan erytropoietiinin, eli punasolujen tuotantoa stimuloivan hormoonin lisääntyneestä tuotannosta. Muita muutoksia ovat neutrofiilisten valkosolujen määrän nousu, lymfosyyttien ja eosinofiilien lasku sekä verihiutaleiden lisääntynyt määrä. Elinkohtaisissa arvoissa nähdään jopa 90% potilaista maksa-arvoissa reaktioita, mutta maksan toimintatestit ovat usein normaalit.
Veren kuona-aineiden nousu johtuu usein lihassolujen tuhoutumisesta (nk. katabolia), mutta nousu voi myös johtua munuaisten toimintavajeesta, verenpaineen noususta tmv. Yleisesti munuaisten krooninen toimintavajetta kilpirauhasen liikatoimintapotilailla, todetaan eri tutkimuksien mukaan jopa 14-35% kissoista. Munuaisten toimintavaje voi pysyä alkuun ”piilossa”, johtuen kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttamasta lisääntyneestä verenkierron tehokkuudesta. Kilpirauhasen liikatoiminnan jatkuessa pitkään, johtaa se myös munuaisen krooniseen toimintavajeeseen. Elektrolyyteissä potilailla usein alhainen kalium ja korkeat kalsium, glukoosi sekä fosfori.
Diagnoosi yleensä varmistuu korkealla tyroksiinitason(T4) mittauksella. Alkuvaiheen sairaudessa tai mikäli kissalla on kilpirauhasesta riippumaton muu sairaus, joka laskee tyroksiinin tasoa voidaan todeta vielä normaalit kilpirauhas-arvot, noin 10% kilpirauhasen liikatoimintaa sairastavilla kissoilla on todettu normaalit T4 tasot. Kilpirauhas-kasvaimen kohdalla tyroksiinitasot voivat olla jopa 5-10 kertaiset verrattuna normaaliin tasoon. Verenpaineen nousua on todettu kilpirauhasen liikatoimintaa sairastavilla kissoilla diagnoosihetkellä jonkin verran, mutta sairaus ei yleensä aiheuta voimakasta verenpaineen nousua. Potilaskohtaisesti kissoilla jolla todetaan kilpirauhasen liikatoiminta suoritetaan mahdollisesti sydämen ultraäänitutkimus rytmihäiriöiden tai muiden sydänoireiden kohdalla ja yleensä alkuun myös vatsaontelon ultraäänitutkimus.
Hoitovaihtoehdot sairauden hoitoon on yleensä ensin lääkkeellinen hoito kilpirauhashormoonia alentavalla lääkkeellä, kunnes päätetään muista jatkohoidoista. Muita hoitoja on ruokavalio muuttaminen jodirajatulla ruualla tai kirurginen muuttuneen kilpirauhasen poisto tai nk. radioaktiivinen jodi terapia. Tähtäimenä hoidoilla on palauttaa kilpirauhas-hormooni normaalille tasolle.
Lääkkeelliseen hoitoon jäädään usein niillä potilailla, jolla myös muita samanaikaisia sairauksia kuten munuaisten krooninen vajaatoiminta tai mikäli muut hoidot ovat taloudellisesti liian kalliita hoitoja. Ruokavaliolla jossa jodin määrää on rajoitettu, on saatu jo neljässä viikossa alennettua kilpirauhastasot viiterajoihin, jolloin myös kissan kliiniset oireet ovat helpottaneet. Tutkimuksissa lääkehoidolla kolmessa kuukaudessa suurin osa kissoista ovat vastanneet kilpirauhas-arvojen normalisoitumisella, kun taas 10% kissoista eivät vastaa ruokavalioon.
Kilpirauhasen kirurgista poistoa on tehty pitkään, mutta vaatii kokeneen kirurgin, jotta
varmistetaan ettei kaikkia lisäkilpirauhasia poisteta. Nykyisin ensisijaisena hoitosuosituksena kissoille suositellaan radioaktiivista joditerapiaa.
Radioaktiivinen jodi säteilee beta partikkeleita jotka tuhoaa aktiivista epänormaalia kilpirauhaskudosta, mutta ei vahingoita lisäkilpirauhassoluja. Hoidossa normaali surkastunut kilpirauhaskudos ei vahingoitu koska se ei ole aktiivinen. Epänormaali kudos erittää paljon kilpirauhashormoonia jolloin säteily kohdistuu tähän kudokseen. Hoidossa kissa pidetään eristyksissä useamman päivän, niin kauan että säteily häviää elimistöstä. Suurin osa kissoista saadaan kerta-hoidolla parannettua.
Potilaan seuranta riippuu mitä hoitoa kissalle on aloitettu. Lääkkeellisessä hoidossa kissan veriarvoja, tarvittaessa virtsanäytteitä tarkastellaan noin 2-4 viikon välein, kunnes hoitotasapaino on saavutettu. Tämän jälkeen kontrollit ovat noin 3-6 kk välein. Lääkkeellisestä hoidosta tyypillisin sivuvaikutus on syömättömyys, oksentelu ja masentuneisuus. Ruokavaliolla hoidettavissa potilaissa seuranta hyvin samanlaista. Yleisin syy miksi ruokavalio ei hoitona toimi, on usein ruuan maittamattomuus.
Kilpirauhasen leikkaushoidossa voi ilmetä lisäkilpirauhasen vajaatoimintaa leikkauksen jälkeen, joka aiheuttaa esim. kalsiumin muutoksia joka voi aiheuttaa vakavia ongelmia. Myös kilpirauhasen vajaatoiminta on mahdollinen leikkauksen jälkeinen ongelma. Useimmiten lisäkilpirauhasten toiminta paranee, kun leikkauksesta kuluu aikaa. Sairauden uusiminen on mahdollista leikkauksesta huolimatta. Näillä potilailla seurataan kuukausittain kilpirauhas-hormoonin tasoa ensimmäisen 3 kk aikana. Radioaktiivisen hoidon seurannassa seurataan myös kilpirauhas-arvojen laskua toimenpiteen jälkeen jotta varmistetaan ettei kissalle synny vajaatoimintaa. Kilpirauhas-arvot yleensä palaavat 5-10 pv kuluessa hoidosta normaaliin. Kilpirauhasen liikatoiminnan uusiutuminen radiohoidon jälkeen on mahdollista, mutta hyvin harvinaista ja uusiutuminen tapahtuu yleensä vasta 2-4 vuotta hoidosta.
Kissoilla munuaisten toiminnan seuraaminen on erittäin tärkeää kilpirauhasen liikatoiminnan hoidossa. Tätä tehdään verinäyttein ja virtsanäytteen avulla. Munuaisten toimintaa arvioidaan myös jatkohoitovaihtoehtoja miettiessä sillä munuaisten vajaatoiminta voi käydä vasta ilmi kun kilpirauhas-arvot ovat saatu lääkkeellisesti, tai ruokavaliolla normaaliksi.
Ennuste sairaudelle ja sen hoidolle on hyvä. Lääkkeellinen tai ruokavaliolla hoitaminen ei ole parantava jolloin hoito on elinikäinen kun taas kirurgialla ja radiojodihoidolla saadaan parantava hoito. Keskimääräinen elinaikaennuste on vaihdellut tutkimuksissa 417 päivästä jopa 5,3 vuoteen. Näissä selkein positiivinen ero saatiin niille potilaille, jolla ei todettu alla olevaa munuaisten vajaatoiminta. Potilailla, jolla todettiin diagnoosihetkellä korkea verenpaine, palautuivat normaaliin tasoon, kun kilpirauhasliikatoiminta saatiin hoitotasapainoon, samoin kuin sydämen toiminta normalisoitui suurimalla osalla potilaista.
Ihmisillä maitorauhaskasvainten esiintyminen on erittäin yleistä ja kasvainsairaudesta ja sen ennaltaehkäisystä ja seurannasta jaetaan paljon informaatiota. Miten meidän lemmikkien kohdalla tämä informaatio ja tieto jaetaan, tiedetäänkö miten erilainen tyypiltään maitorauhassyöpä on koiralla verrattuna kissaan ja miksi on tärkeää tarttua ajoissa asiaan mikäli näitä kasvaimia kissastamme löytyy.
Kissoilla noin kolmanneksi yleisin kasvainsairaus on maitorauhaskasvainten aiheuttama, potilaan ollessa yleensä n 10-12 vuotias naaraskissa joka on steriloimaton tai on steriloitu hyvin myöhään.
Koirilla maitorauhaskasvaimista n 50% ovat pahanlaatuisia, kun taas kissoilla kasvaimet ovat pahanlaatuisia noin 90% :lla ja leviävät nopeasti läheisiin maitorauhasiin ja imusolmukkeisiin.
Kissalla on yleensä neljä paria maitorauhaskudosta, rintakudos, vatsaontelon ylempi ja alempi kudos sekä nivusalueen rauhanen. Yleensä kasvainmuutokset tulevat ensin ylempään kudokseen ja nivusalueen kudokseen. Olisi tärkeää että omistaja säännöllisesti tunnustelee nämä rauhaset, jotta pienetkin nuppineulanpään kokoiset muutokset löytyy ajoissa. Koska verisuonet yhdistävät oikean ja vasemman puolen maitorauhaset, kasvainsolut nopeasti pääsevät leviämään lähimpiin rauhasiin. Yleisimmin leviäminen tapahtuu saman puolen rauhasiin ja myöhemmässä vaiheessa toiselle puolelle.
Ensin kasvain on hyvin pieni ja tuntuu minimaaliselta herneeltä, tai kuivalta rusinalta. Kasvaimen poisto kokonaisuudessaan, mahdollisimman nopeasti on paras tapa parantaa potilas pysyvästi. Mikäli kasvain jätetään rauhaan kasvamaan, se voi nopeasti kasvaa suureksikin jolloin iho rikkoontuu ihon rauhasen päältä. Tämä iho tulehtuu ja aiheuttaa lisävaurioita ja turvotusta sekä huomattavaa epämukavuutta kissalle.
Kissojen elinikäodotus kasvainleikkauksen jälkeen on keskimäärin 4,5 vuotta jos kasvain poistettaessa on alta 2 cm halkaisijaltaan. Kun kasvain poistettaessa on yli 3 cm halkaisijaltaan keskimääräinen elinikäodote putoaa 6 kuukauteen.
Kasvaimet leviävät paikallisiin imusolmukkeisiin, rintaonteloon, aivoihin, luuhun ja pernaan. Ennen leikkausta otetaan yleensä ainakin keuhko röntgenkuvat mahdollisten etäispesäkkeiden varalta, joskus myös nk. kerroskuvaus eli CT kuvaus tehdään etäispesäkkeiden toteamiseksi. Useimmiten perusveriarvot tarkistetaan ennen leikkaukseen ryhtymistä.
Maitorauhaskasvainten riskitekijät
- sukupuoli, naaraskissat sairastuvat
- siamilaiset kissat yliedustettuna, ne myös sairastuvat nuorempana (9 vuotta keskiarvo kun taas ei siamilaisilla 14 vuotta keskiarvo)
- progestiinihormoonien käyttö lisää riskiä sairastua
Sairaudelta suojaavat tekijät
Aikainen sterilaatio. Jos sterilaatio tehdään ennen 6 kk ikää, riski vähenee 91% lla sairastua. Ennen vuoden ikää tapahtuva sterilaatio vähentää sairastumisriskiä 86% lla. Jos kissa steriloidaan ennen 2 vuoden ikää sairastumisriski vähenee 11% lla.
Se että kissa synnyttää pennut ei mitenkään suojaa maitorauhaskasvainten syntymiseltä. Samoin yli kahden vuoden iässä tapahtuva sterilaatio ei mitenkään vähennä sairastumisriskiä.
Kissoilla maitorauhasakasvaimet ovat yleensä nk. karsinomeja tai adenokarsinomeja. Nk papillaariset tai tubulaariset karsinomat ovat vähiten aggressiivisia. Duktaalinen karsinoma johtaa neljä kertaa nopeammin kissan menehtymiseen. Anaplastinen karsinoma on pahin kasvaintyyppi ja johtaa kissan menehtymiseen nopeasti.
Patologin lausunnossa monesti mainitaan tyyppi I , II tai III jossa jaottelun perusteena on solujen pahanlaatuisuus ja solutyyppi. Kasvain joka luokitellaan I asteeseen yleensä tuo vuoden elinajanodotteen, hiukan riippuen kasvaimen koosta ja tyypistä. II tyypin kasvaimissa elinikäodotus on 57% lla vuosi ellei kasvaimen poiston jälkeen kissalle ole annettu sytostaattihoitoa. III tyypin kasvaimissa, mikäli hoidettu pelkästään kirurgialla ei ollut yhtään selviytynyttä kissaa vuoden kuluttua.
Kirurginen hoito
Ensimmäinen askel hoidossa on mahdollisimman suurilla marginaaleilla kasvaimen kirurginen poisto. Näissä leikkauksissa käytetään Koirakissaklinikalla leikkavaa hiilidioksidilaseria, joka vähentää leikkauksen jälkeistä kipua ja turvotusta, ja laser myös tuhoaa kasvainsoluja marginaalialueella. Kasvainten poistossa otetaan koko saman puolen maitorauhaset jotta estetään kasvaimen leviäminen. Mikäli kasvinta on molemminpuolin maitorauhaslohkoissa , on kaikki kudos poistettava mutta yksi rivi kerrallaan, koska ihoa ei riitä molempien puolien yhtäaikaiseen poistoon .
Vaikka toisella puolella maitorauhasissa ei olisikaan kasvaimia tunnettavissa on hyvä poistaa ”terve puoli ” jokatapauksessa ennaltaehkäisevästi kasvainten korkean pahalaatuisuus prosentin takia. Leikkausten välissä reilu kuukausi on yleensä riittävä aika ihon palautumiseen toista leikkausta ajatellen .
Aggressiivista kirurgiaa seuraa yleensä noin vuoden tautivapaa ajanjakso 50%lla kissoista, kaksi vuotta noin 32 %lla kissoista. Mikäli leikkauksen yhteydessä on jo imusolmukemuutoksia todettavissa niin noin 51-66 % lla tautivapaa jakso on n. 5.5 kk
Jos kasvain on pitkälle edennyt jo ensimmäisen leikkauksen yhteydessä niin vähemmän aggressiivinen kirurgia joka vähentää kissan epämukavuutta (tulehtunut kasvainmassa poistetaan) voi olla paras vaihtoehto kissan hyvinvointia ajatellen . Sen jälkeen palliatiivinen hoito niin kauan kun kissan elämänlaatu sen sallii
Suomessa ei ole sädehoitovaihtoehtoa eläimille mutta Ruotsissa Jönköpingissä esimerkiksi sädehoitoa annetaan, ja sen avulla kasvainta voidaan ”kuivattaa ” jolloin kissan vointi ja olo paranee.
Kemoterapia eli solusalpaajahoito
Kun halutaan maksimoida tautivapaa jakso, kirurgian jälkeen annetaan solusalpaajahoitoa. Yhdessä esimerkkitutkimuksessa testattiin kahden sytostaatin lääkeyhdistelmää kissaryhmässä joilla oli taustalla joko epätäydellinen kirurginen poisto tai kasvain oli jo levinnyt imusolmukkeeseen. Näistä potilaista 50% osoittivat hoitovastetta lääkitykseen ja 21% menivät remissioon eli paranivat ainakin hetkellisesti. Ne kissat (50% ) joilla saatiin ainakin jonkinasteinen vaste aikaiseksi, elinikä piteni 150-180 päivään verrattuna niihin 50% iin jotka eivät vastanneet ja joiden elinikä jäi 75-86 päivään.
Tilastollisesti ei tilanne ollut parempi verrattuna pelkkään kirurgiseen hoitoon ja sairaus eteni mutta kissat olivat paremmassa kunnossa pidempään ja tautivapaa ajanjakso piteni .
Miten kissat menehtyvät sairauden takia. Koska eutanasia on oikea vaihtoehto ?
Kissat kärsivät siitä että niillä, siistinä eläimenä, on vuotava haiseva kasvain rinnassa. Ihon tulehtumisen myötä kasvain aiheuttaa kipua kissalle. Koska maitorauhaskasvaimista tulee usein keuhkoetäispesäkkeitä, niiden aiheuttama hengitysvaikeus , ahdistava ”tukehtumis ”tunne ja liman kertyminen keuhkoihin on kissalle hyvin ahdistavaa. Kissa joka hengittää suu auki kärsii vakavasta happivajeesta ja pitää toimittaa nopeasti eläinlääkäriin.
Jos kissalla on maitorauhaskasvainten diagnostisoinnin yhteydessä keuhkomuutoksia elinikäodotus on vain noin neljä viikkoa.
Päätös eutanasiasta pitää tehdä kissan voinnin huonontuessa. Syöpäpotilaalla on hyviä ja huonoja päiviä. Päätöksen lykkääminen liian pitkälle aiheuttaa kissalle turhaa kärsimystä ja kipua. On tärkeää päästää rakas lemmikki ajoissa paremmille hiirestysmaille.
Kanien yleisimpiä syitä tulla eläinlääkäriin on ns. suoliston hypomotiliteetti eli suoliston lamaantuminen. Kani menee tällöin syömättömäksi ja kipuilevaksi. Onneksi yleensä tila saadaan hoidettua tukihoidolla kuten kipulääkityksillä, nesteytyksellä, suoliston toimintaa tehostavilla lääkityksillä ja tukiruokinnalla. Viime viikolla Koira-kissaklinikalle lähetetty Paavo-kani ei ollut yhtä onnekas. Paavo oli mennyt lyhyessä ajassa huonoon kuntoon. Paavolla oli todettu toisella klinikalla totaaliseen suolitukokseen viittaavat löydökset kuten erittäin laajentunut mahalaukku ja korkea verensokeri (kaneilla voimakkaasti kohonnut verensokeri on yksi leikkaushoitoa vaativan suolitukoksen indikaattori). Paavoa oltiin lähettämässä pääkaupunkiseudulle leikkaukseen ja jatkohoitoon. Soittokierroksen jälkeen saatiin kuitenkin Koira-kissaklinikalle järjestymään hätäleikkausaika. ELL Sari Rytkösen potilaat siirrettiin toiselle eläinlääkärille ja tehtiin muita järjestelyjä, jotta heikossa kunnossa pupu saatiin hoidettua. Kanit kehittävät erittäin nopeasti vakavan shokin suolitukoksessa ja suoli/mahalaukku voivat revetä, joten seuraavana päivänä tehty toimenpide olisi hyvin todennäköisesti ollut liian myöhäistä.
Leikkaus suoritettiin yleisanestesiassa, suonensisäisessä nesteytyksessä ja kipuinfuusiossa. Kanin ohutsuolesta paljastui hyvin tiukka karvapaakku, joka oli jämähtänyt koko ohutsuolen halkaisijan tukkivaksi liikkumattomaksi möykyksi. Tukos poistettiin pienestä viillosta. Kotiin saatujen kipulääkkeiden ja muiden lääkityksien turvin kani on toipunut hyvin. Jo seuraavana päivänä leikkauksesta kani oli pirteämpi ja heinäkin alkoi maistumaan!
Etenkin karvanlähtöaikaan kanit saavat herkästi liikaa karvaa elimistöönsä. Jos karvat pääsemät paakkuuntumaan ruoansulatuskanavassa tiukaksi isoksi mytyksi, ne saattavat liikkeelle lähtiessään tukkia suolen, huonossa tilanteessa kokonaan kuten Paavon tapauksessa. Karvanlähtöaikana riskiä karvapallojen kertymiselle voi vähentää kampaamalla/harjaamalla kania jopa päivittäin ja tämän voi viimeistellä esim. teippiharjalla.
Suolen lamaantumisen yleisiä syitä ovat karvojen lisäksi mm. hammasongelmat, epäsopiva ruokavalio tai äkillinen ruokavalion muutos, stressi ja kipu ylipäätään elimistössä. Kanin ruokavalion perusta on hyvälaatuinen heinä. Hyvälaatuista pellettiä (esim. kuitua vähintään 18 %) riittää 1 (-2) rkl/painokilo päivässä. Vihreitä kasviksia kuten erilaisia yrttejä ja luonnosta poimittuja myrkyttömiä kasveja saa antaa päivittäin. Joidenkin kanien vatsa menee sekaisin liian isosta tuoreruoan määrästä. ”Myslit”, leipä ja siemenseokset eivät kuulu kanin oikeaoppiseen ruokavalioon. Vastoin yleistä luuloa, myöskään esimerkiksi porkkana ei kuulu kanin päivittäiseen ruokavalioon vaan korkeintaan herkuksi silloin tällöin sen sisältämän runsaan sokerin takia. Oksia saa olla jyrsittäväksi päivittäin.
Klinikalle tuotiin marraskuun lopulla 2020 Eläinsuojeluyhdistys Dewi Ry;n toimesta 9 viikkoinen löytökissa Adele. Adele of the Boilers on reilu kymmenen kissan populaatiosta maaseudulta. Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry loukutti kissoja yhteistyössä kissojen ruokkijan kanssa. Kun pennut saatiin kiinni, todettiin että kissanpennut olivat todella kipeitä, jonka vuoksi ne oli heti viety tutkimuksiin eläinlääkärille. Tutkimuksissa pennuilla todettiin sekä mykoplasma ja klamydia ja herpesvirustartunta ja sen lisäksi Adelella oli oikean silmän muutos, jonka takia kissa tuotiin Koira-Kissaklinikalle.
Klinikalla todettiin, että kissan oikeassa silmässä oli sidekalvon ja sarveiskalvon välisiä kiinnikkeitä ja että sarveiskalvosta oli noin 75% sidekalvon peittämä. Vasen silmä oli normaali. Kyyneleritys oli molemmissa silmissä normaali eikä haavaumia värjäyksessä nyt ollut todettavissa. Pentu rauhoitettiin ja sidekalvokiinnikkeet irrotettiin sarveiskalvon pinnalta. Adele sai kipulääkettä ja pahoinvoinnin estolääkettä toimenpiteen yhteydessä ja oikeaan silmään laitettiin antibioottivoidetta ja kostutustippoja kotona toimenpiteen jälkeen. Koska kissan silmämuutokset olivat tyypilliset herpesviruksen aiheuttamia muutoksia, aloitettiin kissalle myös suun kautta antiviroosilääke Famvir.
Kontrollissa pari viikkoa myöhemmin todettiin, että tilanne oli jo parempi, mutta kuten alun perin epäiltiin, oli silmään kasvanut osittain uusia kiinnikkeitä. Tämän vuoksi kuukausi ensimmäisestä kiinnikkeiden irrottelusta tehtiin toinen kiinnikkeiden irrotus.
Toisen toimenpiteen jälkikontrollissa tilanne oli taas jo parempi, mutta ulkosilmäkulmaan oli alkanut uudelleen muodostua kiinnikkeitä.
Kolmas kiinnikkeiden irrottelu tapahtui 1,5 kk toisesta toimenpiteestä ja vielä neljännen kerran huhtikuun lopulla kissan ollessa noin 6 kk ikäinen. Adele tulee vielä kontrolliin kesäkuussa, jolloin nähdään mikä tilanne on.
Kissan herpesvirus FHV-1 on vaipallinen DNA virus, joka tarttuu kissasta toiseen suu-, silmä- ja nenäeritteiden kautta nk. suorassa kontaktissa. Epäsuora kontakti on myös mahdollinen infektioreitti; viruksen on todettu pysyvän kosteassa ympäristössä infektiivisenä noin 18 tunnin ajan, mutta se tuhoutuu helposti yleisesti käytössä olevilla pesu- ja desinfektioaineilla. Ihminen voi toimia infektion välittäjänä, jolloin kissojen käsittelyn välissä kädet tulee aina desinfioida.
Viruksen itämisaika on tartunnasta on noin 2-5 vrk. Se lisääntyy eli replikoituu kissojen silmien sidekalvon ja sarveiskalvon epiteelisoluissa ja ylähengitysteiden epiteelisoluissa, sekä leviää hermosoluihin, joihin se voi jäädä nk. latentiksi (piiloon). Virustartunta aiheuttaa usein kissoille ylähengitystieoireita, koska virus tuhoaa ylähengitysteiden epiteelisolukkoa replikoituessaan ja altistaa kissan myös sitä kautta toissijaisesti muille infektioille saman aikaisesti. Tuho voi olla niin voimakasta, että osa kissoista voi jäädä nk. kroonisiksi nuha- eli riniittipotilaiksi. Niin kutsuttu primääri infektio eli kissan ensimmäinen kontakti viruksen kanssa voi johtaa vakaviin oireisiin esim. kuume, apaattisuus, syömättömyys, aivastelu ja yskiminen sekä sierainvuoto. Sairastuminen ei yleensä ole kuolemaan johtava, mutta voi nuorella kissanpennulla johtaa toissijaisen bakteeritulehduksen kautta niin vakaviin keuhkotulehdusoireisiin, että pentuja menehtyy sitä kautta sairauteen.
Silmäoireina tyypillisin oire kissoilla on sidekalvon tulehdus, jossa sidekalvo turvottelee ja on punoittava ja erittävä. Jos kissanpennun silmät eivät ole vielä avautuneet, voi tulehdus ilmetä silmän alueen turvotteluna ja eritettä kertyy luomien alle. Kissat siristelevät usein silmiään ja nähdään sarveiskalvon haavaumia, jotka pahimmillaan voivat johtaa sarveiskalvoa läpäiseviin haavaumiin. Viruksen replikoituessa sarveiskalvon epiteelisolussa se aiheuttaa epiteelisolun tuhoutumisen, josta seuraa haavautuma. Samanaikaiset vauriot sidekalvolla ja sarveiskalvolla johtavat kiinnikkeiden muodostumiseen ja ne vaikuttavat sarveiskalvon pinnan anatomiaan ja sarveiskalvon kirkkauteen. Kiinnikkeiden myötä voi myös kehittyä kyynelkanavien tukkeuma, kroonista silmävuotoa, kuivasilmäsyyttä, silmäluomien ja vilkkuluomen liikkuvuuden heikentymistä sekä sarveiskalvon kirkkauden menetys, joka vaikuttaa näköön. Herpesviroosin on raportoitu ilmenevän usein saman aikaisesti esim. sarveiskalvon sekvesterimuodostumassa, eosinofiilisessä sarveiskalvo- ja sidekalvotulehduksessa sekä kuivasilmäisyydessä, mutta se onko virus aiheuttajan vai sivulöydös, ei ole varmaa. Myös siristelyn seurauksena esiintyvää alaluomen sisäänkääntymistä (nk. entropium) on liitetty herpesviruksen aiheuttamaksi.
Ihomuutokset ovat yleensä herpesviruksen aiheuttamana punoittavia, turvonneita rupi/haavaumatyyppisiä pään ja kuonon alueella olevia muutoksia.
On todettu, että noin 80% herpesviruksen sairastaneista kissoista jää nk. latenteiksi kantajiksi jossa stressitilanteet voivat aktivoida viruksen uudelleen ja kissa alkaa erittämään virusta uudelleen. Kissa erittää virusta infektion saatuaan noin 7-14 vrk ajan. Usein kissanpennut saavat tartunnan emoltaan, jos emo synnytyksen ja imetyksen laukaiseman stressitilanteen myötä alkaa erittämään virusta ympärilleen. Pentujen kannalta ratkaisevassa roolissa on emolta maidon kautta saatujen vasta-aineiden määrä, miten vakavasti ne sairastuvat herpesviroosiin. Vasta-aineita saaneella kissanpennulla voi kehittyä latentti herpesviroosi ilman että kissanpennulla on mitään kliinisiä oireita. Vasta-ainetasoihin voidaan vuorostaan vaikuttaa kissan rokotusohjelmilla. Tartuntoja tavataan erityisesti kissoilla, jotka asuvat isoissa populaatioissa, koska siellä tartuntapaine on myös kovempi.
Sairautta epäillään aina tyypillisten oireiden ilmetessä, mutta sen varmistamiseksi voidaan käyttää nk. PCR testiä jonka avulla nenänielu tai sidekalvonäytteestä eristetään herpesviruksen DNA;ta. On muistettava, että myös kliinisesti terve kissa voi erittää herpesvirusta. Vasta-ainetestien ottaminen on haasteellista, koska vasta-aineiden toteaminen ei auta erottamaan jo aiemmin sairastettua tautia aktiivisesta taudista tai rokotuksesta.
Ennaltaehkäisy: Kissoilla yleisesti käytössä olevissa rokotteissa on myös suoja herpesvirusta vastaan, mutta rokote ei anna 100% suojaa vaan yleensä vähentää kissan kliinisiä oireita ja lyhentää kissan virusta erittävää aikaa. Niin kuin kaikilla rokotuksilla, suoja perustuu ns. laumaimmuniteettiin, eli tautipaine vähenee, kun populaatio on rokotettu. Myös herpesvirustartunnan saaneet kissat suositellaan rokotettavaksi, kun niiden akuutti sairastuminen on ohi, sillä se on ainoa tapa saada elimistön vasta-ainetasoa ja sitä kautta puolustuskykyä nostettua.
Kiitos Eläinsuojeluyhdistys Dewille, että saimme jakaa lukijoille Adelen tarinaa.
Potilaskertomus Tico kissasta, jolla todettiin lisäkilpirauhasen kasvain
Tico oli sairastuessaan 11 vuotias leikattu uros kotikissa, joka tuotiin klinikalle, koska kissa oli parin viime kuukauden aikana laihtunut ja ruokahalu ja yleisvointi oli selkeästi heikentynyt. Sen lisäksi se oli alkanut oksentelemaan aika ajoin.
Klinikalla kissalla todettiin kellertävät limakalvot sekä selkeä kuivumistila ja voimakasta laihtumista edellisen kevään klinikkakäyntiin verrattuna. Kissa oli kuumeeton eikä yleistutkimuksessa ollut muuta huomautettavaa.
Verinäytteissä Ticolla todettiin koholla olevat maksa-arvot, bilirubiinin nousu ja elektrolyyteistä koholla oleva kalsium-arvo. Perusverenkuvassa eivät tulehdusarvot olleet koholla, eikä ollut todettavissa anemiaa. Kissa jäi klinikalle jatkotutkimuksiin ja nesteytykseen.
Kun alettiin selvittämään mistä syystä kissalla olisi kalsium arvot koholla, ilmeni että kissa oli saanut kalkkia sisältävää ravintolisää kuureina viimeisen 6 kk ajan ja tässä vaiheessa epäiltiin, että kissalla oli kohonnut kalsium mahdollisen liikasaannin vuoksi. Myöhemmin todettiin, ettei se kuitenkaan ollut koko taustasyy kohonneeseen kalsium tasoon.
Vatsaontelon ultraäänitutkimuksessa todettiin lievästi laajentuneet sappitiehyet, jolloin päädyttiin kissan vatsaontelon avausleikkaukseen jossa tilannetta saatiin paremmin arvioitua sappitiehyeiden ja mahdollisen sappitukoksen osalta. Samalla maksasta ja muista sisäelimistä otettiin koepalat. Todettiin, ettei kissalla ollut sappitiehyt tukosta, mutta maksa oli voimakkaasti rasvoittunut. Kissoille syntyy syömättömyydestä voimakas toissijainen maksan rasvoittuminen. Ohutsuolen seinämän paksuus oli ohentunut, mikä oli seurausta kohonneesta kalsiumista, joka aiheuttaa suolen seinämän sileän lihaksiston heikentymistä. Syömättömyyden ensisijaisena aiheuttajana oli kissan kohonnut kalsiumtaso ja tämän vuoksi kissalle asetettiin kaulalle ruokatorveen menevä ruokintaletku, jotta kissaa saadaan syötettyä ilman pakkoruokintaa, mitä kissat inhoavat.
Kissan kuntoa saatiin kohotettua ruokintaletkun kautta tapahtuvalla ravinnon saannilla (3 viikon ajan). Aluksi suoliston toimintaa jouduttiin tukemaan suoliston toimintaa lisäävillä lääkkeillä ja maksan tuki lääkityksillä, jotta maksa saatiin toipumaan rasvoittumisen aiheuttamasta nk. oksidatiivisestä stressistä. Kissa oli maksa-sappitiehyt tulehdus epäilyn vuoksi myös antibiootilla, kunnes saatiin maksan koepalavastukset, mikä vahvisti maksan toissijaisen rasvottumisen syömättömyyden seurauksena.
Ticon emäntä teki valtavasti ja tiivisti työtä, että Ticon vointi kohenisi. Ruokintaletkun kautta laitettiin toipilasruokaa pieniä määriä myös kotihoidossa alkuun 45 min välein. Edelleen olemme kiitollisia tänäkin päivänä omistajan sitoutumisesta kissan hoitoon, koska potilaiden hoito on aina omistajan ja eläinlääkärin tiivistä yhteistyötä. Tico yritti hieman myös vaikeuttaa hoitoa repimällä ruokintaletkunsa irti 😉 Letku ommeltiin takaisin ja Ticon jatkohoitoa jatkettiin ja kolmessa viikossa Ticon vointi alkoi olemaan parempaan päin. Edelleen ionisoidun kalkin taso oli liian korkea huomioiden että ravintolisän anto oli lopetettu. Jatkettiin kohonneen kalkin tason taustasyyn selvittelyä.
Ongelmalistan perusteella tehtiin uudelleen kohonneen kalkkimäärän mahdollisten taustasyiden lista johon kuuluivat
- kasvainsairaudet, kuten lymfooma ja pehmytosakudoksien sarkoomat
- lisämunuaisten vajaatoiminta, joka ei ole kissoilla kovin yleinen sairaus
- ruokinnan välityksellä myrkytykset, jotka aiheuttavat kohonneen kalsiumtason veressä kasvimyrkyt tai esim. D-vitamiini myrkytys
- luustosairaudet
- akuutti tai krooninen munuaisten vajaatoiminta
- primääri hyperparatyroidismi (lisäkilpirauhasen liikatoiminta, jossa kissoilla on taustalla useimmiten lisäkilpirauhasen kasvain, joka on hoidettavissa kirurgisella hoidolla
- Nk. idiopaattinen hyperkalsemia on yleisin aiheuttaja kasvainsairauksien lisäksi kissalla kohonneseen kalkkiin. Idiopaattinen tarkoittaa, että alkuperää ei tiedetä. Sen diagnoosi perustuu poissulkumenetelmään eli se on ”mitä jäljelle jää”, jos kaikki muu poissuljettu.
Ticosta otettiin keuhkokuvat, eikä niissä ollut viitettä kasvainsairaudesta. Kissan reipas liikkuminen ei antanut syytä epäillä luustoperäistä ongelmaa. Munuaisarvoissa ei ollut muutoksia ja myrkytystilaa pidettiin epätodennäköisenä jolloin edettiin parathormoonimäärityksellä (PHT) eli lisäkilpirauhasen hormonin tarkistukseen, minkä todettiin olevan voimakkaasti koholla. Kissoilla yleisin syy kohonneeseen hormonitasoon on lisäkilpirauhasen kasvain, jolloin kissalle suositeltiin leikkaushoitoa.
Ticon kasvaimen poiston seurauksena ionisoitu kalkkiarvo palautui heti normaaliksi. Tico toipui myös leikkauksesta ja kissa voi nyt vuosi myöhemmin loistavasti.
Kalsiumin tasapainoon veressä vaikuttaa monta tekijää. Parathormoni lisäkilpirauhasessa, kalsitrioli ja kalsitoniini. Lisäkilpirauhasesta erittyy parathormonia (PHT) vasteena alentuneseen veren kalsiumpitoisuuteen. Kun lisäkilpirauhasessa on kasvain, ei tämä säätely enää toimi vaan kasvain tuottaa liikaa hormonia, jolloin veren kalsiumpitoisuus nousee liian korkeaksi. Parathormoni lisää kalsiumin tasoa vapauttamalla sitä luustosta, lisäämällä suoliston kautta kalsiumin imeytymistä ja lisäämällä munuaisten kalsiumin takaisinottoa ja vastaavasti fosforin eritystä.
Kalsitrioli on D vitamiinin aktiivinen muoto. Kalsitrioli lisää kalsiumin ja fosforin imeytymistä suolistosta. Kalsitrioli myös estää normaalitilanteessa PTH hormonin tuotantoa lisäkilpirauhasessa.
Kalsitoniini erittyy kilpirauhasesta ja estää lisäkilpirauhashormonin aiheuttamaa luuston resorptiota, jolla yritetään madaltaa kalsiumin tasoa veressä. Kalsiumin ionisoitu muoto on biologisesti aktiivinen muoto, joka on yleensä 50-60% kokonais-seerumi tasosta. Loput ovat muun muassa proteiineihin sitoutunutta ns. varalla olevaa kalsiumia.
Kohonneella kalsiumin tasolla on lukuisiin elimiin haitallisia sivuvaikutuksia, etenkin hermostoon, jossa hermojen toiminta heikkenee, tulee lihasheikkoutta ja lihasten toimimattomuutta. Suolistossa sileän lihaksen toiminta heikkenee, mikä johtaa ummetukseen ja ruokahaluttomuuteen. Gastriinin eritys voi lisääntyä, mikä voi johtaa mahan limakalvon haavaumiin. Munuaisten tasolla on todettu munuaisten alentunutta herkkyyttä nk. ADH hormoniin, joka johtaa nesteiden ja natriumin menetykseen ja aiheuttaa kissalla lisääntynyttä juomista ja virtsaamista. Se voi myös johtaa munuaisten verisuonien supistumiseen johtaen munuaisvaurioihin. Kohonnut kalsiumin taso voi myös aiheuttaa virtsakivien muodostusta, mikä altistaa virtsatietulehduksille.
Sydämen toiminnalle korkea kalsiumin taso aiheuttaa alentunutta sydämen supistuvuutta ja lyhennettyä supistusaikaa.
Kiitämme Ticon omistajaa, että saimme jakaa tämän kertomuksen TUROK:in lukijoille ja nettisivuillamme.
Artikkeli on julkaistu TUROK;in lehdessä 2021.
Ohjeita kissa omistajille klinikalla käynnin jälkeiseen kotihoitoon
- Kissasi ruoan vaihto
- Tablettien anto kissallesi
- Lääkitseminen iho-, korva- tai silmätipoilla/voiteella
- Kissasi kotiin tuominen klinikalta
- Kissan tuominen klinikalle
- Mika on kissaystävällinen klinikka?
Vanhenevien kissojen tyypillisimpiä sairauksia ovat munuaisongelmat ja kilpirauhasen liikatoiminta. Niihin liittyy usein verenpaineen nousu ja sen aiheuttamat toissijaiset ongelmat. Lisämunuaisen tyypillisin sairaus kissalla on nk. primääri hyperaldosteronismi. Sairaus voi olla alkuun hieman harhaanjohtava, jos kissan verenpainetta tai veriarvoja ei tarkisteta. Kissalla voi olla hyvin epämääräisiä oireita, jotka voidaan tulkita esimerkiksi nivel- tai selkäkivuiksi. Oireiden taustalla on usein lihasheikkous, joka johtuu alhaisesta kaliumtasosta tai korkean verenpaineen aiheuttamasta tasapainohäiriöstä. Kissan tasapaino voi heitellä esimerkiksi hypätessä ja ponnistaessa tai nopeassa käännöksessä. Sairauden edetessä voi takajalkojen asento madaltua ”hiipiväksi.”
Hyperaldosteronismi on lisämunuaisen sairaus, jossa tuotetaan liikaa aldosteronia eli suolahormonia. Sairaus jaetaan ensisijaiseen ja toissijaiseen hyperaldosteronismiin. Ensisijainen tarkoittaa lisämunuaisesta itsestään johtuvaa ongelmaa, kun taas toissijainen on seurausta jonkun muun elimen ongelmasta, jossa lisämunuainen alkaa tuottamaan liikaa aldosteronia.
Ensisijainen eli primääri hyperaldosteronismi
Lisämunuaisessa itsessään voi kehittyä esimerkiksi kasvain, joka voi olla joko hyvänlaatuinen (adenooma) tai pahanlaatuinen (karsinooma). On myös todettu esiintyvän nk. zona glomerulosan eli lisämunuaisen kuorikerroksen alueen liikakasvua, joka on nimetty idiopaattiseksi eli tuntemattomasta syystä syntyneeksi primääriksi hyperaldosteronismiksi. Primääri hyperaldosteronismi on yleisempää kissoilla kuin koirilla.
Toissijainen eli sekundaari hyperaldosteronismi
Tässä aldosteronin eritys lisämunuaisesta lisääntyy vasteena reniinin-angiotensiini-aldosteroni systeemiin (RAAS) aktivoitumisesta. Järjestelmän aktivoituminen johtuu vähentyneestä munuaisten verenkierrosta. Verenkierron heikkeneminen voi johtua sydämen-, maksan-, tai munuaisten vajaatoiminnasta, tai alhaisen proteiinitason aiheuttamasta verenkierron volyymin vähenemisestä kun nesteitä valuu verenkierrosta ympäröiviin kudoksiin aiheuttaen kudosturvotusta.
Aldosteronin vaikutus elimistössä
Aldosteroni tuotetaan lisämunuaisen kuorikerroksessa eli zona glomerulosassa. Aldosteroni auttaa verenpaineen säätelyssä sekä solun ulkoisen nesteen säätelyssä ja sen eritys lisämunuaisesta muuttuu elektrolyyttitasapainon ja munuaisten verenkierron perusteella.
Munuaisen verenkierron säätelyä hallinnoi nk. RAAS järjestelmä sekä kaliumin solun ulkoinen konsentraatio. RAAS järjestelmä aktivoituu, jos munuaisten verenkierto heikkenee tai volyymi pienenee jolloin aldosteronia erittyy lisämunuaisesta. Reniini toimii aldosteronin tuotannon aktivoitsijana. Reniiniä tuotetaan munuaisten suonien seinämässä vasteena alentuneeseen verenpaineeseen.
Aldosteronin lisääntynyt eritys saa aikaiseksi munuaisten lisääntyneen natriumin takaisinoton virtsasta sekä lisää kaliumin erittymistä virtsaan. Tämä elektrolyyttien vaihto edesauttaa nesteen kertymistä verenkiertoon ja solujen ulkopuoliseen tilaan, jonka avulla myös verenpaine nousee verenkierrossa.
Aldosteronilla on myös todettu tulehdusta ja sidekudostumista edistäviä vaikutuksia ja se voi nopeuttaa munuaissairauden etenemistä aiheuttamalla verenkiertoon verihyytymiä ja verisuonien sidekudostumista. Primäärin hyperaldosteronismin epäillään olevan kissoilla usein yksi osatekijä munuaisten vajaatoiminnan etenemisessä.
Kliiniset oireet liittyvät kissoilla usein alhaiseen kaliumtasoon tai kohonneeseen verenpaineeseen.
Kohonnut verenpaine voi aiheuttaa kissoilla verenpurkaumia esimerkiksi silmissä joka ilmenee mm. silmän verkkokalvon irtaantumina ja silmän sisäisinä verenvuotoina ja johtaa pysyvään tai väliaikaiseen sokeuteen.
Heikkous liikkuessa liittyy kaliumin alhaiseen tasoon, joka heikentää lihasten toimintaa (nk. hypokaleminen polymyopatia ). Lisäksi kissoilla voi olla vetämättömyyttä, pään roikkumista, takajalkojen kintereiden madaltumista (plantigrade stance), tai ne eivät pysty hyppäämään ja voivat jopa pyörtyillä.
Kissoilla voi esiintyä lisääntynyttä juomista ja virtsaamista, ne voivat laihtua ja olla syömättömiä. Lisäksi kissoilla on todettu aika ajoin vatsaontelokipua, sydämen sivuääntä tai sydämen rytmin muutoksia (nk. laukkarytmi). Alhainen kaliumtaso usein ilmenee primäärissä hyperaldosteronismissa; yhdessä tutkimuksessa todettiin että 43/45 potilaista, joilla oli primääri hyperaldosteronismi oli myös alhainen kaliumtaso verinäytteissä. Kliiniset oireet kissoilla ilmenee näkyvinä usein vasta kun kalium laskee alle 2,5 mEq/L.
Kissoilla voidaan todeta myös muita muutoksia veriarvoissa, kuten munuaisarvojen nousu, elektrolyyttimuutoksia kuten natriumin nousu, kloridin lasku, magnesiumin lasku ym.
Myös progesteroni hormoni voi olla koholla, sillä se on aldosteronin tuotannon sivutuote.
Tutkimuksissa diagnoosin vahvistamisessa käytettään usein aldosteronin mittausta yksinään, koska se on laboratoriopalveluista parhaiten saatavilla. Taso voi vaihdella; se voi olla voimakkaasti koholla jos taustalla on lisämunuaisen kasvainsairaus, kun taas lisämunuaisen liikakasvussa taso voi olla vain lievästi koholla.
Riippuen tilanteesta potilaita jatkotutkitaan usein keuhkoröntgenkuvilla, joiden avulla poissuljetaan mahdollisten kasvainten etäispesäkkeet. Tähän voidaan käyttää myös tietokonetomografiatutkimusta (ct) joka pystytään suorittamaan myös Koirakissaklinikalla. Vatsaontelon ultraäänitutkimus on myös tärkeä. Sen avulla arvioidaan vatsaontelon muiden elinten tilanne ja mahdolliset viitteet etäispesäkkeistä. Tutkimuksella selvitetään onko todettavissa lisämunuaisen massamuutoksia, kalkkeutumia, tai viitettä siitä että massa lisämunuaisessa ulottuu lisämunuaisen vieressä kulkevaan takaonttolaskimoon jolloin leikkaus on lähes mahdoton toimenpide. Lisämunuaisen liikakasvun alkuvaiheessa ei ultraäänitutkimuksessa välttämättä ole vielä mitään löydöksiä koska muutokset ovat niin lieviä.
Sairauden ollessa vain lisämunuaisen toispuoleinen ongelma, voidaan kasvain poistaa kirurgisesti. Toimenpide on riskialtis ja voi altistaa kissan herkästi verenvuodoille ja verihyytymille johtuen lisämunuaisen sijainnista. Ennuste leikkaukselle on hyvä jos kissa selviää leikkauksesta ja jos mahdollinen kasvain ei ole lähettänyt etäispesäkkeitä.
Lääkkeellinen hoito on ennusteeltaan huonompi, koska aldosteronin taso jää korkeaksi.
Vuosittaiset terveystarkastukset joissa otetaan verinäytteet ja mitataan verenpaine ovat etenkin vanhenevilla kissoilla äärettömän tärkeitä. Kun mahdolliset sairaudet todetaan aikaisessa vaiheessa, se lisää yleensä myös potilaan elinajanodotetta.
Shock wave koostuu korkeataajuisista ja korkeaenergisistä ääniaalloista, jotka osuessaan kohdekudokseen vapauttavat energian siihen. Energian vapautuessa aiheuttaa se paikallisen “uudisvaurion”, jolloin erityisesti kroonisia vammoja, joissa paraneminen on jäänyt kesken, saadaan uudelleen aktivoitua.
Akutisoitumisen myötä alueen verisuonitus lisääntyy ja paranemisen edellytykset ovat paremmat. Shock wave terapialla on havaittu myös paikallista kivunlievitysvaikutusta, estäessään kipusignaalien välittymisen. Luiden kiinnityskohdissa sijaitsevien ligamentti- ja jännevammojen on todettu vastaavan hyvin Shockwave hoitoihin. Shockwave terapiaa suositellaan annettavaksi hoitosarjoina.
Koirilla shock wave terapiaa käytetään erityisesti lihaksien jänteiden kiinnityskohtien kroonisiin tiloihin nk. tendinopatioihin bicepsjänteessä tai infra ja supraspinatuksen alakiinnityskohdissa. Myös polvilumpion suoran siteen kiinnityskohdan nk. desmiittiin ristisideleikkauksien kuten TPLO tai MMP jälkeen on todettu saatavan apua shock wave hoidosta.
Hoito tehdään usein rauhoituksessa, koska se on kivulias toimenpide. Nykyisin löytyy myös tieteellistä tutkimusdataa hereillä tehdystä hoitoprotokollasta jossa käytetyt tehot ovat matalempia mutta jolla myös on saatu hoitovastetta, joten hoito voidaan tehdä myös hereillä jos potilas hoidon sietää hereillä. Klinikalla on käytössä niin kutsuttu piezoelektrinen shock wave laite, jolla hoidetaan myös klinikan hevospotilaita.
Shockwave hoidosta on tehty tutkimuksia koirilla. Tässä muutama niistä.
A review of the cellular and molecular effects of extracorporeal shockwave therapy
Radial shock wave therapy in dogs with hip osteoarthritis
Extracorporeal Shockwave Therapy for Shoulder Lameness in Dogs
