Klinikalle tuotiin marraskuun lopulla 2020 Eläinsuojeluyhdistys Dewi Ry;n toimesta 9 viikkoinen löytökissa Adele.  Adele of the Boilers on reilu kymmenen kissan populaatiosta maaseudulta. Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry loukutti kissoja yhteistyössä kissojen ruokkijan kanssa. Kun pennut saatiin kiinni, todettiin että kissanpennut olivat todella kipeitä, jonka vuoksi ne oli heti viety tutkimuksiin eläinlääkärille.  Tutkimuksissa pennuilla todettiin sekä mykoplasma ja klamydia ja herpesvirustartunta ja sen lisäksi Adelella oli oikean silmän muutos, jonka takia kissa tuotiin Koira-Kissaklinikalle.

Klinikalla todettiin, että kissan oikeassa silmässä oli sidekalvon ja sarveiskalvon välisiä kiinnikkeitä ja että sarveiskalvosta oli noin 75% sidekalvon peittämä. Vasen silmä oli normaali. Kyyneleritys oli molemmissa silmissä normaali eikä haavaumia värjäyksessä nyt ollut todettavissa. Pentu rauhoitettiin ja sidekalvokiinnikkeet irrotettiin sarveiskalvon pinnalta. Adele sai kipulääkettä ja pahoinvoinnin estolääkettä toimenpiteen yhteydessä ja oikeaan silmään laitettiin antibioottivoidetta ja kostutustippoja kotona toimenpiteen jälkeen. Koska kissan silmämuutokset olivat tyypilliset herpesviruksen aiheuttamia muutoksia, aloitettiin kissalle myös suun kautta antiviroosilääke Famvir.

Kontrollissa pari viikkoa myöhemmin todettiin, että tilanne oli jo parempi, mutta kuten alun perin epäiltiin, oli silmään kasvanut osittain uusia kiinnikkeitä. Tämän vuoksi kuukausi ensimmäisestä kiinnikkeiden irrottelusta tehtiin toinen kiinnikkeiden irrotus.

Toisen toimenpiteen jälkikontrollissa tilanne oli taas jo parempi, mutta ulkosilmäkulmaan oli alkanut uudelleen muodostua kiinnikkeitä. 

Kolmas kiinnikkeiden irrottelu tapahtui 1,5 kk toisesta toimenpiteestä ja vielä neljännen kerran huhtikuun lopulla kissan ollessa noin 6 kk ikäinen. Adele tulee vielä kontrolliin kesäkuussa, jolloin nähdään mikä tilanne on.

Kissan herpesvirus FHV-1 on vaipallinen DNA virus, joka tarttuu kissasta toiseen suu-, silmä- ja nenäeritteiden kautta nk. suorassa kontaktissa. Epäsuora kontakti on myös mahdollinen infektioreitti; viruksen on todettu pysyvän kosteassa ympäristössä infektiivisenä noin 18 tunnin ajan, mutta se tuhoutuu helposti yleisesti käytössä olevilla pesu- ja desinfektioaineilla. Ihminen voi toimia infektion välittäjänä, jolloin kissojen käsittelyn välissä kädet tulee aina desinfioida.

Viruksen itämisaika on tartunnasta on noin 2-5 vrk.  Se lisääntyy eli replikoituu kissojen silmien sidekalvon ja sarveiskalvon epiteelisoluissa ja ylähengitysteiden epiteelisoluissa, sekä leviää hermosoluihin, joihin se voi jäädä nk. latentiksi (piiloon). Virustartunta aiheuttaa usein kissoille ylähengitystieoireita, koska virus tuhoaa ylähengitysteiden epiteelisolukkoa replikoituessaan ja altistaa kissan myös sitä kautta toissijaisesti muille infektioille saman aikaisesti. Tuho voi olla niin voimakasta, että osa kissoista voi jäädä nk. kroonisiksi nuha- eli riniittipotilaiksi. Niin kutsuttu primääri infektio eli kissan ensimmäinen kontakti viruksen kanssa voi johtaa vakaviin oireisiin esim. kuume, apaattisuus, syömättömyys, aivastelu ja yskiminen sekä sierainvuoto. Sairastuminen ei yleensä ole kuolemaan johtava, mutta voi nuorella kissanpennulla johtaa toissijaisen bakteeritulehduksen kautta niin vakaviin keuhkotulehdusoireisiin, että pentuja menehtyy sitä kautta sairauteen. 

Silmäoireina tyypillisin oire kissoilla on sidekalvon tulehdus, jossa sidekalvo turvottelee ja on punoittava ja erittävä. Jos kissanpennun silmät eivät ole vielä avautuneet, voi tulehdus ilmetä silmän alueen turvotteluna ja eritettä kertyy luomien alle. Kissat siristelevät usein silmiään ja nähdään sarveiskalvon haavaumia, jotka pahimmillaan voivat johtaa sarveiskalvoa läpäiseviin haavaumiin. Viruksen replikoituessa sarveiskalvon epiteelisolussa se aiheuttaa epiteelisolun tuhoutumisen, josta seuraa haavautuma.  Samanaikaiset vauriot sidekalvolla ja sarveiskalvolla johtavat kiinnikkeiden muodostumiseen ja ne vaikuttavat sarveiskalvon pinnan anatomiaan ja sarveiskalvon kirkkauteen. Kiinnikkeiden myötä voi myös kehittyä kyynelkanavien tukkeuma, kroonista silmävuotoa, kuivasilmäsyyttä, silmäluomien ja vilkkuluomen liikkuvuuden heikentymistä sekä sarveiskalvon kirkkauden menetys, joka vaikuttaa näköön. Herpesviroosin on raportoitu ilmenevän usein saman aikaisesti esim. sarveiskalvon sekvesterimuodostumassa, eosinofiilisessä sarveiskalvo- ja sidekalvotulehduksessa sekä kuivasilmäisyydessä, mutta se onko virus aiheuttajan vai sivulöydös, ei ole varmaa. Myös siristelyn seurauksena esiintyvää alaluomen sisäänkääntymistä (nk. entropium) on liitetty herpesviruksen aiheuttamaksi. 

Ihomuutokset ovat yleensä herpesviruksen aiheuttamana punoittavia, turvonneita rupi/haavaumatyyppisiä pään ja kuonon alueella olevia muutoksia. 

On todettu, että noin 80% herpesviruksen sairastaneista kissoista jää nk. latenteiksi kantajiksi jossa stressitilanteet voivat aktivoida viruksen uudelleen ja kissa alkaa erittämään virusta uudelleen. Kissa erittää virusta infektion saatuaan noin 7-14 vrk ajan. Usein kissanpennut saavat tartunnan emoltaan, jos emo synnytyksen ja imetyksen laukaiseman stressitilanteen myötä alkaa erittämään virusta ympärilleen. Pentujen kannalta ratkaisevassa roolissa on emolta maidon kautta saatujen vasta-aineiden määrä, miten vakavasti ne sairastuvat herpesviroosiin. Vasta-aineita saaneella kissanpennulla voi kehittyä latentti herpesviroosi ilman että kissanpennulla on mitään kliinisiä oireita. Vasta-ainetasoihin voidaan vuorostaan vaikuttaa kissan rokotusohjelmilla. Tartuntoja tavataan erityisesti kissoilla, jotka asuvat isoissa populaatioissa, koska siellä tartuntapaine on myös kovempi. 

Sairautta epäillään aina tyypillisten oireiden ilmetessä, mutta sen varmistamiseksi voidaan käyttää nk. PCR testiä jonka avulla nenänielu tai sidekalvonäytteestä eristetään herpesviruksen DNA;ta. On   muistettava, että myös kliinisesti terve kissa voi erittää herpesvirusta. Vasta-ainetestien ottaminen on haasteellista, koska vasta-aineiden toteaminen ei auta erottamaan jo aiemmin sairastettua tautia aktiivisesta taudista tai rokotuksesta.

Ennaltaehkäisy: Kissoilla yleisesti käytössä olevissa rokotteissa on myös suoja herpesvirusta vastaan, mutta rokote ei anna 100% suojaa vaan yleensä vähentää kissan kliinisiä oireita ja lyhentää kissan virusta erittävää aikaa. Niin kuin kaikilla rokotuksilla, suoja perustuu ns. laumaimmuniteettiin, eli tautipaine vähenee, kun populaatio on rokotettu. Myös herpesvirustartunnan saaneet kissat suositellaan rokotettavaksi, kun niiden akuutti sairastuminen on ohi, sillä se on ainoa tapa saada elimistön vasta-ainetasoa ja sitä kautta puolustuskykyä nostettua. 

Kiitos Eläinsuojeluyhdistys Dewille, että saimme jakaa lukijoille Adelen tarinaa.

Potilaskertomus Tico kissasta, jolla todettiin lisäkilpirauhasen kasvain

Tico oli sairastuessaan 11 vuotias leikattu uros kotikissa, joka tuotiin klinikalle, koska kissa oli parin viime kuukauden aikana laihtunut ja ruokahalu ja yleisvointi oli selkeästi heikentynyt. Sen lisäksi se oli alkanut oksentelemaan aika ajoin. 

Klinikalla kissalla todettiin kellertävät limakalvot sekä selkeä kuivumistila ja voimakasta laihtumista edellisen kevään klinikkakäyntiin verrattuna. Kissa oli kuumeeton eikä yleistutkimuksessa ollut muuta huomautettavaa.

Verinäytteissä Ticolla todettiin koholla olevat maksa-arvot, bilirubiinin nousu ja elektrolyyteistä koholla oleva kalsium-arvo. Perusverenkuvassa eivät tulehdusarvot olleet koholla, eikä ollut todettavissa anemiaa. Kissa jäi klinikalle jatkotutkimuksiin ja nesteytykseen.

Kun alettiin selvittämään mistä syystä kissalla olisi kalsium arvot koholla, ilmeni että kissa oli saanut kalkkia sisältävää ravintolisää kuureina viimeisen 6 kk ajan ja tässä vaiheessa epäiltiin, että kissalla oli kohonnut kalsium mahdollisen liikasaannin vuoksi. Myöhemmin  todettiin, ettei se kuitenkaan ollut koko taustasyy kohonneeseen kalsium tasoon.  

Vatsaontelon ultraäänitutkimuksessa todettiin lievästi laajentuneet sappitiehyet, jolloin päädyttiin kissan vatsaontelon avausleikkaukseen jossa tilannetta saatiin paremmin arvioitua sappitiehyeiden ja mahdollisen sappitukoksen osalta. Samalla maksasta ja muista sisäelimistä otettiin koepalat. Todettiin, ettei kissalla ollut sappitiehyt tukosta, mutta maksa oli voimakkaasti rasvoittunut.  Kissoille syntyy syömättömyydestä voimakas toissijainen maksan rasvoittuminen. Ohutsuolen seinämän paksuus oli ohentunut, mikä oli seurausta kohonneesta kalsiumista, joka aiheuttaa suolen seinämän sileän lihaksiston heikentymistä.  Syömättömyyden ensisijaisena aiheuttajana oli kissan kohonnut kalsiumtaso ja tämän vuoksi kissalle asetettiin kaulalle ruokatorveen menevä ruokintaletku, jotta  kissaa saadaan syötettyä ilman pakkoruokintaa, mitä kissat inhoavat. 

Kissan kuntoa saatiin kohotettua ruokintaletkun kautta tapahtuvalla ravinnon saannilla (3 viikon ajan). Aluksi suoliston toimintaa jouduttiin tukemaan suoliston toimintaa lisäävillä lääkkeillä ja maksan tuki lääkityksillä, jotta maksa saatiin toipumaan rasvoittumisen aiheuttamasta nk. oksidatiivisestä stressistä. Kissa oli maksa-sappitiehyt tulehdus epäilyn vuoksi  myös antibiootilla, kunnes saatiin maksan koepalavastukset, mikä vahvisti maksan toissijaisen rasvottumisen syömättömyyden seurauksena.  

Ticon emäntä teki valtavasti ja tiivisti työtä, että Ticon vointi kohenisi. Ruokintaletkun kautta laitettiin toipilasruokaa pieniä määriä myös kotihoidossa alkuun 45 min välein.  Edelleen olemme kiitollisia tänäkin päivänä omistajan sitoutumisesta kissan hoitoon, koska potilaiden hoito on aina omistajan ja eläinlääkärin tiivistä yhteistyötä. Tico yritti hieman myös vaikeuttaa hoitoa repimällä ruokintaletkunsa irti 😉 Letku ommeltiin takaisin ja Ticon jatkohoitoa jatkettiin ja kolmessa viikossa Ticon vointi alkoi olemaan parempaan päin. Edelleen ionisoidun kalkin taso oli liian korkea huomioiden että ravintolisän anto oli lopetettu. Jatkettiin kohonneen kalkin tason taustasyyn selvittelyä.

Ongelmalistan perusteella tehtiin uudelleen kohonneen kalkkimäärän mahdollisten taustasyiden lista johon kuuluivat  

• kasvainsairaudet, kuten lymfooma ja pehmytosakudoksien sarkoomat
• lisämunuaisten vajaatoiminta, joka ei ole kissoilla kovin yleinen sairaus
• ruokinnan välityksellä myrkytykset, jotka aiheuttavat kohonneen kalsiumtason veressä kasvimyrkyt tai esim. D-vitamiini myrkytys
• luustosairaudet
• akuutti tai krooninen munuaisten vajaatoiminta
• primääri hyperparatyroidismi (lisäkilpirauhasen liikatoiminta, jossa kissoilla on taustalla useimmiten lisäkilpirauhasen kasvain, joka on hoidettavissa kirurgisella hoidolla
• Nk. idiopaattinen hyperkalsemia on yleisin aiheuttaja kasvainsairauksien lisäksi kissalla kohonneseen kalkkiin. Idiopaattinen tarkoittaa, että alkuperää ei tiedetä. Sen diagnoosi perustuu poissulkumenetelmään eli se on ”mitä jäljelle jää”, jos kaikki muu poissuljettu.

Ticosta otettiin keuhkokuvat, eikä niissä ollut viitettä kasvainsairaudesta. Kissan reipas liikkuminen ei antanut syytä epäillä luustoperäistä ongelmaa. Munuaisarvoissa ei ollut muutoksia ja myrkytystilaa pidettiin epätodennäköisenä jolloin edettiin parathormoonimäärityksellä (PHT) eli lisäkilpirauhasen hormonin tarkistukseen, minkä todettiin olevan voimakkaasti koholla. Kissoilla yleisin syy kohonneeseen hormonitasoon on lisäkilpirauhasen kasvain, jolloin kissalle suositeltiin leikkaushoitoa. 

Ticon kasvaimen poiston seurauksena ionisoitu kalkkiarvo palautui heti normaaliksi. Tico toipui myös leikkauksesta ja kissa voi nyt vuosi myöhemmin loistavasti.

Kalsiumin tasapainoon veressä vaikuttaa monta tekijää. Parathormoni lisäkilpirauhasessa, kalsitrioli ja kalsitoniini. Lisäkilpirauhasesta erittyy parathormonia (PHT) vasteena alentuneseen veren kalsiumpitoisuuteen. Kun lisäkilpirauhasessa on kasvain, ei tämä säätely enää toimi vaan kasvain tuottaa liikaa hormonia, jolloin veren kalsiumpitoisuus nousee liian korkeaksi. Parathormoni lisää kalsiumin tasoa vapauttamalla sitä luustosta, lisäämällä suoliston kautta kalsiumin imeytymistä ja lisäämällä munuaisten kalsiumin takaisinottoa ja vastaavasti fosforin eritystä. 

Kalsitrioli on D vitamiinin aktiivinen muoto. Kalsitrioli lisää kalsiumin ja fosforin imeytymistä suolistosta. Kalsitrioli myös estää normaalitilanteessa PTH hormonin tuotantoa lisäkilpirauhasessa. 

Kalsitoniini erittyy kilpirauhasesta ja estää lisäkilpirauhashormonin aiheuttamaa luuston resorptiota, jolla yritetään madaltaa kalsiumin tasoa veressä. Kalsiumin ionisoitu muoto on biologisesti aktiivinen muoto, joka on yleensä 50-60% kokonais-seerumi tasosta. Loput ovat muun muassa proteiineihin sitoutunutta ns. varalla olevaa kalsiumia. 

Kohonneella kalsiumin tasolla on lukuisiin elimiin haitallisia sivuvaikutuksia, etenkin hermostoon, jossa hermojen toiminta heikkenee, tulee lihasheikkoutta ja lihasten toimimattomuutta. Suolistossa sileän lihaksen toiminta heikkenee, mikä johtaa ummetukseen ja ruokahaluttomuuteen. Gastriinin eritys voi lisääntyä, mikä voi johtaa mahan limakalvon haavaumiin. Munuaisten tasolla on todettu munuaisten alentunutta herkkyyttä nk. ADH hormoniin, joka johtaa nesteiden ja natriumin menetykseen ja  aiheuttaa kissalla lisääntynyttä juomista ja virtsaamista. Se voi myös johtaa munuaisten verisuonien supistumiseen johtaen munuaisvaurioihin. Kohonnut kalsiumin taso voi myös aiheuttaa virtsakivien muodostusta, mikä altistaa virtsatietulehduksille. 

Sydämen toiminnalle korkea kalsiumin taso aiheuttaa alentunutta sydämen supistuvuutta ja lyhennettyä supistusaikaa. 

Kiitämme Ticon omistajaa, että saimme jakaa tämän kertomuksen TUROK:in lukijoille ja nettisivuillamme.

Artikkeli on julkaistu TUROK;in lehdessä 2021.

Ohjeita kissa omistajille klinikalla käynnin jälkeiseen kotihoitoon

• Kissasi ruoan vaihto
• Tablettien anto kissallesi
• Lääkitseminen iho-, korva- tai silmätipoilla/voiteella
• Kissasi kotiin tuominen klinikalta
• Kissan tuominen klinikalle
• Mika on kissaystävällinen klinikka?

Vanhenevien kissojen tyypillisimpiä sairauksia ovat munuaisongelmat ja kilpirauhasen liikatoiminta. Niihin liittyy usein verenpaineen nousu ja sen aiheuttamat toissijaiset ongelmat. Lisämunuaisen tyypillisin sairaus kissalla on nk. primääri hyperaldosteronismi. Sairaus voi olla alkuun hieman harhaanjohtava, jos kissan verenpainetta tai veriarvoja ei tarkisteta. Kissalla voi olla hyvin epämääräisiä oireita, jotka voidaan tulkita esimerkiksi nivel- tai selkäkivuiksi. Oireiden taustalla on usein lihasheikkous, joka johtuu alhaisesta kaliumtasosta tai korkean verenpaineen aiheuttamasta tasapainohäiriöstä. Kissan tasapaino voi heitellä esimerkiksi hypätessä ja ponnistaessa tai nopeassa käännöksessä. Sairauden edetessä voi takajalkojen asento madaltua ”hiipiväksi.”

Hyperaldosteronismi on lisämunuaisen sairaus, jossa tuotetaan liikaa aldosteronia eli suolahormonia. Sairaus jaetaan ensisijaiseen ja toissijaiseen hyperaldosteronismiin. Ensisijainen tarkoittaa lisämunuaisesta itsestään johtuvaa ongelmaa, kun taas toissijainen on seurausta jonkun muun elimen ongelmasta, jossa lisämunuainen alkaa tuottamaan liikaa aldosteronia. 

Ensisijainen eli primääri hyperaldosteronismi

Lisämunuaisessa itsessään voi kehittyä esimerkiksi kasvain, joka voi olla joko hyvänlaatuinen (adenooma) tai pahanlaatuinen (karsinooma). On myös todettu esiintyvän nk. zona glomerulosan eli lisämunuaisen kuorikerroksen alueen liikakasvua, joka on nimetty idiopaattiseksi eli tuntemattomasta syystä syntyneeksi primääriksi hyperaldosteronismiksi. Primääri hyperaldosteronismi on yleisempää kissoilla kuin koirilla.

Toissijainen eli sekundaari  hyperaldosteronismi

Tässä aldosteronin eritys lisämunuaisesta lisääntyy vasteena reniinin-angiotensiini-aldosteroni systeemiin (RAAS) aktivoitumisesta. Järjestelmän aktivoituminen johtuu vähentyneestä munuaisten verenkierrosta. Verenkierron heikkeneminen voi johtua sydämen-, maksan-, tai munuaisten vajaatoiminnasta, tai alhaisen proteiinitason aiheuttamasta verenkierron volyymin vähenemisestä kun nesteitä valuu verenkierrosta ympäröiviin kudoksiin aiheuttaen kudosturvotusta.

Aldosteronin vaikutus elimistössä

Aldosteroni tuotetaan lisämunuaisen kuorikerroksessa eli zona glomerulosassa. Aldosteroni auttaa verenpaineen säätelyssä sekä solun ulkoisen nesteen säätelyssä ja sen eritys lisämunuaisesta  muuttuu elektrolyyttitasapainon ja munuaisten verenkierron perusteella. 

Munuaisen verenkierron säätelyä hallinnoi nk. RAAS järjestelmä sekä kaliumin solun ulkoinen konsentraatio. RAAS järjestelmä aktivoituu, jos munuaisten verenkierto heikkenee tai volyymi pienenee jolloin aldosteronia erittyy lisämunuaisesta. Reniini toimii aldosteronin tuotannon aktivoitsijana. Reniiniä tuotetaan munuaisten suonien seinämässä vasteena alentuneeseen verenpaineeseen. 

Aldosteronin lisääntynyt eritys saa aikaiseksi munuaisten lisääntyneen natriumin takaisinoton virtsasta sekä lisää kaliumin erittymistä virtsaan. Tämä elektrolyyttien vaihto edesauttaa nesteen kertymistä verenkiertoon ja solujen ulkopuoliseen tilaan, jonka avulla myös verenpaine nousee verenkierrossa.

Aldosteronilla  on myös todettu tulehdusta ja sidekudostumista edistäviä vaikutuksia ja se voi nopeuttaa munuaissairauden etenemistä aiheuttamalla verenkiertoon verihyytymiä ja verisuonien sidekudostumista. Primäärin hyperaldosteronismin epäillään olevan kissoilla usein yksi osatekijä munuaisten vajaatoiminnan etenemisessä.

Kliiniset oireet liittyvät kissoilla usein alhaiseen kaliumtasoon tai kohonneeseen verenpaineeseen.

Kohonnut verenpaine voi aiheuttaa kissoilla verenpurkaumia esimerkiksi silmissä joka ilmenee mm. silmän verkkokalvon irtaantumina ja silmän sisäisinä verenvuotoina ja johtaa pysyvään tai väliaikaiseen sokeuteen. 

Heikkous liikkuessa liittyy kaliumin alhaiseen tasoon, joka heikentää lihasten toimintaa (nk. hypokaleminen  polymyopatia ). Lisäksi kissoilla voi olla vetämättömyyttä, pään roikkumista, takajalkojen kintereiden madaltumista (plantigrade stance), tai ne eivät pysty hyppäämään ja voivat jopa pyörtyillä. 

Kissoilla voi esiintyä lisääntynyttä juomista ja virtsaamista, ne voivat laihtua ja olla syömättömiä. Lisäksi kissoilla on todettu aika ajoin vatsaontelokipua, sydämen sivuääntä tai sydämen rytmin muutoksia (nk. laukkarytmi). Alhainen kaliumtaso usein ilmenee primäärissä hyperaldosteronismissa; yhdessä tutkimuksessa todettiin että 43/45 potilaista, joilla oli primääri hyperaldosteronismi oli myös alhainen kaliumtaso verinäytteissä. Kliiniset oireet kissoilla ilmenee  näkyvinä usein vasta kun kalium laskee alle 2,5 mEq/L.

Kissoilla voidaan todeta myös muita muutoksia veriarvoissa, kuten munuaisarvojen nousu, elektrolyyttimuutoksia kuten natriumin nousu, kloridin lasku, magnesiumin lasku ym. 

Myös progesteroni hormoni voi olla koholla, sillä se on aldosteronin tuotannon sivutuote.

Tutkimuksissa diagnoosin vahvistamisessa käytettään usein aldosteronin mittausta yksinään, koska se on laboratoriopalveluista parhaiten saatavilla. Taso voi vaihdella; se voi olla voimakkaasti koholla jos taustalla on lisämunuaisen kasvainsairaus, kun taas lisämunuaisen liikakasvussa taso voi olla vain lievästi koholla. 

Riippuen tilanteesta potilaita jatkotutkitaan usein keuhkoröntgenkuvilla, joiden avulla poissuljetaan mahdollisten kasvainten etäispesäkkeet. Tähän voidaan käyttää myös tietokonetomografiatutkimusta (ct) joka pystytään suorittamaan myös Koirakissaklinikalla. Vatsaontelon ultraäänitutkimus on myös tärkeä. Sen avulla arvioidaan vatsaontelon muiden elinten tilanne ja mahdolliset viitteet etäispesäkkeistä. Tutkimuksella selvitetään onko todettavissa lisämunuaisen massamuutoksia, kalkkeutumia, tai viitettä siitä että massa lisämunuaisessa  ulottuu lisämunuaisen vieressä kulkevaan takaonttolaskimoon jolloin leikkaus on lähes mahdoton toimenpide. Lisämunuaisen liikakasvun alkuvaiheessa ei ultraäänitutkimuksessa välttämättä ole vielä mitään löydöksiä koska muutokset ovat niin lieviä.

Sairauden ollessa vain lisämunuaisen toispuoleinen ongelma, voidaan kasvain poistaa kirurgisesti. Toimenpide on riskialtis ja voi altistaa kissan herkästi verenvuodoille ja verihyytymille johtuen lisämunuaisen sijainnista. Ennuste leikkaukselle on hyvä jos kissa selviää leikkauksesta ja jos mahdollinen kasvain ei ole lähettänyt etäispesäkkeitä. 

Lääkkeellinen hoito on ennusteeltaan huonompi, koska aldosteronin taso jää korkeaksi.

Vuosittaiset terveystarkastukset joissa otetaan verinäytteet ja mitataan verenpaine ovat etenkin vanhenevilla kissoilla äärettömän tärkeitä. Kun mahdolliset sairaudet todetaan aikaisessa vaiheessa, se lisää yleensä myös potilaan elinajanodotetta. 

Shock wave koostuu korkeataajuisista ja korkeaenergisistä ääniaalloista, jotka osuessaan kohdekudokseen vapauttavat energian siihen. Energian vapautuessa aiheuttaa se paikallisen “uudisvaurion”, jolloin erityisesti kroonisia vammoja, joissa paraneminen on jäänyt kesken, saadaan uudelleen aktivoitua.

Akutisoitumisen myötä alueen verisuonitus lisääntyy ja paranemisen edellytykset ovat paremmat. Shock wave terapialla on havaittu myös paikallista kivunlievitysvaikutusta, estäessään kipusignaalien välittymisen. Luiden kiinnityskohdissa sijaitsevien ligamentti- ja jännevammojen on todettu vastaavan hyvin Shockwave hoitoihin. Shockwave terapiaa suositellaan annettavaksi hoitosarjoina.

Koirilla shock wave terapiaa käytetään erityisesti lihaksien jänteiden kiinnityskohtien kroonisiin tiloihin nk. tendinopatioihin bicepsjänteessä tai infra ja supraspinatuksen alakiinnityskohdissa. Myös polvilumpion suoran siteen kiinnityskohdan nk. desmiittiin ristisideleikkauksien kuten TPLO tai MMP jälkeen on todettu saatavan apua shock wave hoidosta.

Hoito tehdään usein rauhoituksessa, koska se on kivulias toimenpide. Nykyisin löytyy myös tieteellistä tutkimusdataa hereillä tehdystä hoitoprotokollasta jossa käytetyt tehot ovat matalempia mutta jolla myös on saatu hoitovastetta, joten hoito voidaan tehdä myös hereillä jos potilas hoidon sietää hereillä. Klinikalla on käytössä niin kutsuttu piezoelektrinen shock wave laite, jolla hoidetaan myös klinikan hevospotilaita.

Shockwave hoidosta on tehty tutkimuksia koirilla. Tässä muutama niistä.

Ultrasonographic appearance of supraspinatus and biceps tendinopathy improves in dogs treated with low-intensity extracorporeal shock wave therapy: a retrospective study (PDF)

The Effect of Shock Wave Therapy on Patellar Ligament Desmitis after Tibial Plateau Leveling Osteotomy

A review of the cellular and molecular effects of extracorporeal shockwave therapy

Radial shock wave therapy in dogs with hip osteoarthritis

Extracorporeal Shockwave Therapy for Shoulder Lameness in Dogs

Eläimille on tutkimusten avulla vuosien saatossa kehitetty niiden ilmeistä nk. kivun mittareita. Niin kutsuttua grimace scales eli vapaasti suomennettuna irvistysasteikkoa on jokaiselle lajille kehitetty omanaan, koska jokaisella lajilla on omat ilmeet. Esimerkkinä eroavaisuuksista on rotan kipuaistimuksen yhteydessä ilmenevä nenän ja poskien madaltuminen verrattuna hiirellä saman alueen pullistumiseen. Ilmeet muodostuvat tiettyjen lihaksien tai lihasryhmien aktiivisuudesta, jonka perusteella saadaan kartoitettua jokaiselle eläimelle tyypilliset ilmeet, kun eläin on kivulias.

Montrealin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tehtiin tutkimusta, jossa tähtäimenä oli kehittää kissan kipumittaristo (nk. Feline Grimace Scale) kissojen eri ilmeistä. Tämä työ julkaistiin syyskuussa 2019. Tutkimuksessa haettiin ja tunnistettiin kissoilla 5 ilmettä, jotka pystyttiin ns. validoimaan kipuilmeenä. Tutkimuksen ja työn taustalla oli, että koettiin kynnys kissojen kipulääkitsemiseen korkeammaksi kuin vastaavasti koiralla, koska kissan kipua ei tunnisteta. Näin ollen tähtäimenä oli, että kissojen kipua olisi kliinisessä työssä helpompi havainnollistaa ja hoitaa.

Kissojen kivun havainnollistamiseen on aikaisemmin jo kehitetty kaksi kipumittaristoa, jotka perustuvat kissojen käyttäytymiseen, nk. UNESP-Botucatu sekä Glasgow kipuasteikko. Näistä jälkimmäistä on modifioitu myöhemmin niin, että kivun tulkintaan lisättiin myös kaksi ilmettä; korvien asento ja kuonon kireys. Tutkijaryhmän ajatus uuteen tutkimukseen ryhdyttäessä, oli, että kissojen kivun tulkintaan kehitetyt kipumittaristot olivat ajallisesti liian pitkiä. Lisäksi koettiin heikkoutena se, että niitä oli tutkittu ainoastaan steriloinnin aiheuttaman kivun avulla, jolloin koettiin epävarmuutta siitä, toimivatko ne myös muiden kiputilojen varmana mittarina. Pohdinnassa oli myös se, että kipulääkkeet, etenkin opiaatit, muuttavat kissan käyttäytymistä, jolloin koettiin että piti saada ilmeisiin perustuva mittaristo, joka olisi helpompikäyttöinen.  

Tutkimukseen osallistui 35 kissapotilasta, jotka omistajat toivat hoidettavaksi tehohoito-osastolle yliopistolliseen sairaalaan. Sen lisäksi verrokkiryhmään otettiin 20 tervettä kissaa yliopiston tutkimuskissoista. Potilasvalinnassa oltiin tarkkoja siitä, ettei tutkimuksissa ole liian pelokkaita kissoja tai niitä, joiden tila oli erittäin kriittinen. Yleisimmin kissoilla oli eri syistä johtuvaa vatsaonteloperäistä kipua. Kissoja kuvattiin häiritsemättä 6 minuutin ajan häkeissä, jonka jälkeen kivuliaille kissoille annettiin potilaan tarpeen mukaan eri asteisesti vaikuttavia kipulääkkeitä.  Kissojen kuvaus uusittiin tunnin kuluttua kipulääkityksestä. Videoista otettiin pysäytyskuvia, jotka arvioitiin. 

Ilmeet, jotka arvioitiin mittaristoon, olivat 1. Korvien asento, jossa korvien kääntyminen ulospäin ja kauemmas toisistaan katsottiin kipuilevaksi olemukseksi. 2. Silmien avoimuus, jossa siristely katsottiin kivuliaisuuden merkiksi. 3. Kuonon kireys, jossa kuonon muoto muuttuu pyöreästä  soikeaksi, katsottiin kivun merkiksi. 4. Viiksien asennon muutos eteenpäin ja leveämmäksi katsottiin viittaavan kipuun. 5 Pään asento suhteessa olkapäihin, jossa pään laskeutuminen olkalinjan alapuolelle ja pää kohti rintaa oli merkki kivusta. 

Neljä henkilöä antoi näiden mittarien avulla kissoille arvosanan 0-2 jokaiselle mittariston parametrille kahtena eri ajankohtana 30 päivän välein. Arvosana 0 tarkoittaen, ettei kipua ole ilmeen perusteella havaittavissa, arvosana 1 viittaa lievästi havaittavaan kipuun ja 2 selkeästi kipuilevaan ilmeeseen. Pisteytykset laskettiin yhteen ja jaettiin maksimipistemäärällä (10) josta saatiin kivun aste 0-1. Päädyttiin siihen, että kivun ilmenemisen raja on 0,40 tai korkeampi. Kissat arvioitiin myös olemassa olevilla kahdella kissan kipumittaristolla, jolloin todettiin kaikilla kipumittaristoilla päädyttävän suhteellisen samankaltaisiin tuloksiin kissan kivun arvioinnissa ja sen lisäksi arvion antaneiden henkilöiden arviot olivat myös yhteneväiset. Tämä on tärkeää uuden kipumittariston kehittämisessä ja validoinnissa. 

Kun tämä kipuasteikko oli validoitu, alkoivat jatkotutkimukset myös erilaisilla potilasryhmillä, joista yksi tehtiin steriloitavilla kissoilla ja toinen hammaspotilailla. Steriloitujen kissojen kipuarvioinnin tulokset julkaistiin huhtikuussa 2020. Tutkimuksessa tutkittiin yhteensä 65 naaras- kissan kivun ilmentymää 2, 6, 12 ja 24 tuntia leikkauksesta, joka suoritettiin tavanomaisilla nukutusaineilla ja kivunlievityksellä. Kissan kivun aste arvioitiin sekä henkilön toimesta heti ja videokuvauksen ja siitä otettujen kuvien perusteella toisen henkilön toimesta myöhemmin. Jos kissalla havaittiin kipuja, sai kissa kivun lievitystä ja kuvaus ja kivun tason arvio uusittiin tuntia myöhemmin. Myös tässä tutkimuksessa todettiin, että arvion suorittaneiden väliset arviot olivat hyvin samankaltaiset. Todettiin myös, että sekä reaaliaikaisesti että kuvien perusteella oli selkeästi  havaittavissa kivun lievityksen vaikutus kissan ilmeissä.

Hammaspotilaiden kivun arviotutkimus julkaistiin toukokuussa 2020. Tässä haluttiin selvittää edelleen luotettavuutta eri henkilöiden kivun arvioinnissa uuden kipumittariston avulla ja sen lisäksi nähdä kissoilla ihmisen läsnäolon vaikutus kivun ilmentämiseen. Tähän tutkimukseen osallistui 24 kissaa, jotka jaettiin kahteen ryhmään riippuen kissojen hammasongelmien laajuudesta. Kivuliaampi ryhmä muodostui niistä kissoista, joille jouduttiin tekemään lukuisia hammaspoistoja samalla kertaa, toisen ryhmän kissoilla ei ollut isoja poistoja vaativia hammasongelmia.   Hammastoimenpiteet suoritettiin kaikkien tämän hetkisten suositusten mukaisesti (mm. paikallispuudutukset ym.) Kissat olivat seurannassa 6 päivää toimenpiteen jälkeen, jolloin kissoja jälleen kuvattiin säännöllisesti. Haluttiin varmistaa, että myös hammaspotilaiden kivun havainnointi toimenpiteen jälkeen puudutuksista ja mahdollisista turvotuksista huolimatta onnistui ja tutkimuksessa todettiin, että myös hammaspotilaiden kohdalla uusi kipumittaristo on toimiva ja arvioiden väliset erot olivat minimaaliset. Uutena tutkimuksessa oli myös pyrkimys arvioida, muuttuuko kivun ilmeneminen jos huoneessa on ihminen tai niin että huoneessa on ihminen, joka  leikkii kissan kanssa. Tutkimuksessa todettiin, ettei eroa ollut nähtävissä.

Nämä mittavat työt kissan kivun tutkimiseksi osoittavat sen, että kissan arvostus ja tärkeys lemmikkinä ja eläinlääketieteessä on edelleen vahvistunut. On hienoa, että meillä nyt kliinisessä työssä on toimiva ja entistä helpompi työkalu arvioida kissan mahdollista kipua ja sen vakavuutta.  

Krooninen kipu

Krooninen kipu on yleisesti usean eri osa-alueen yhdistelmä, jossa kipuaistimuksen lisäksi potilaan mielentila, aiemmat kokemukset kivusta ja ympäristötekijät sekä sosiaaliset kanssakäymiset vaikuttavat kokonaisuuteen. Yleisimmäksi krooniseen kivun aiheuttajiksi yhdistetään kissoilla nivelrikkokipu, mutta muita syitä ovat myös syövän aiheuttama kipu, hammaskipu, krooniset iho- tai korvatulehdukset, silmä-ongelmat sekä krooniset suolistosairaudet. Myös niin kutsuttu idiopaattinen kystiitti, joka kissalla usein on stressin aiheuttama virtsatieoireilu ja kipuilu sekä esim.  sokeritaudin aiheuttama neuropatia, jossa kissan hermosto heikkenee niin, että kissan liikkuminen vaikeutuu, tiedetään aiheuttavan kroonista kipua. Krooninen kipu alentaa elämänlaatua, muuttaa kissan käyttäytymistä ja vaikuttaa kissan yleiseen hyvinvointiin. Siksi on tärkeää, että tunnistamme kissan kivun merkit.  Pitkään jatkuva kipuaistimus johtaa kipusignaalin vahvistumiseen aivotasolla, joka voi johtaa nk. wind up tilaan, jossa kipuaistimus pahenee entisestään.

Tutkimuksissa on yli 90 %:lla yli 12 vuotta vanhoilla kissoilla todettu nivelrikkoa. Kyynär- ja lonkkanivelet ovat tyypillisimpiä nivelalueita, myös polvi- ja kinnernivelissä sekä olkanivelissä todetaan yksilöillä nivelrikkoa.  Kissoilla on usein molemminpuolinen ongelma nivelissä, jolloin liikkeessä kotona selkeää ontumaa harvoin havaitaan, mutta yleisesti liikehdintä voi muuttua jäykemmäksi. Jos kissan liikkeessä havaitaan jäykistymistä, olisi kissan liikehdintää kotona hyvä kuvata videolle ennen eläinlääkärille tuloa, sillä klinikalla kissan liikkeen arvioiminen on usein haastavaa, kun sitä voi pelottaa. Tällöin kissa pysyy paikallaan, tai liikkuu normaalia matalampana. Videolla on hyvä ottaa otteita sekä kissan edestä, takaa että sivulta. Lisäksi videolle olisi hyvä saada liikkeellelähtö levon jälkeen, sillä siinä voi erityisesti nähdä epätasaista liikettä, ennen kuin kissa vertyy.

Kroonisen kivun tyypillisimmät oireet, jotka omistaja kotona yleensä  huomaa 

-Liikkuminen vähenee ja jäykistyy ja kissa epäröi tai hakee asentoa ennen kuin se hyppää joko ylös-, tai alaspäin. Kissa käyttää välitasoja aiempaa enemmän päästääkseen ylös halutulle tasolle, kun se aiemmin hyppäsi suoraan ylös. Portaissa kulkeminen voi olla hankalaa.

-Kissa ei ole enää niin leikkisä tai ei saa enää itselleen tyypillisiä ”spurttikohtauksia”.

-Kissasta tulee vähemmän sosiaalinen niin omistajien kuin muiden eläinten kanssa. Kissa voi olla huonotuulisempi, ja eristäytyä muista. Nostaminen syliin voi aiheuttaa kissassa ärtyneisyyttä, kun se aiemmin on pitänyt siitä.

-Kissa jättää turkin hoidon vähemmälle ja kynnet voivat olla likaiset. Kissa voi myös nuolla tai nyppiä turkkiaan niin voimallisesti, että karvapeite selkeästi ohenee paikoitellen. Kissan raapimispuulla käynti voi vähentyä ja venyttelyä ei enää havaita.

-Kissan ruokailu- ja juomistavat muuttuvat määrällisesti ja myös tapa syödä voi muuttua. Kissa voi myös tiputella ruuan palasia syödessään, tai ruuan pureskelu kestää aiempaa kauemmin.

-Kissa voi ulostaa tai virtsata ns. vääriin paikkoihin, jos kissalla on hankaluuksia päästä hiekkalaatikolle esim. korkean reunan vuoksi. 

-Yliherkkyys kosketukselle voi ilmetä käsittelyn tai esim. harjaamisen välttämisenä. Kissa voi yhtäkkiä ääntelehtiä ja poistua ns. paikalta ilman, että selittävää syytä selkeästi on havaittavissa. Kissaa tuijottaa esim. omaa takaselkäänsä tai häntäänsä, jonka jälkeen kissa nuolee aluetta tai nyppii aluetta ilman selkeää syytä. 

Eläinlääkäreillä on käytössään erilaisia kipulääkkeitä, joita käytetään etenkin nivelrikosta johtuvan  kivun hoitoon ja kroonisen kivun hoitoon. Muita kivun aiheuttajia, kuten esim. suolistovaivat hoidetaan yleensä ruokavaliolla ja muilla tukitoimenpiteillä. Näin saadaan vatsaonteloperäinen kipu hallintaan. Nivelrikon hoidossa hoitosuunnitelmaan usein liittyy erilaisia lääkkeiden kokeilujaksoja, jotka helposti voivat olla vähintään 4 viikon mittaisia, jotta nähdään, onko lääkkeestä apua kissan kipuun vai ei. Usein myös vanhemmat kissat, joilla nivelrikon lisäksi on myös alkavaa kroonista munuaisten vajatoimintaa, voidaan nykyisten tutkimuksien valossa hoitaa pitkillä tulehduskipulääkekuureilla. Mikäli tulehduskipulääke aiheuttaa maha-suolikanavan oireita, on sen käyttö keskeytettävä ja otettava eläinlääkäriin yhteyttä.  

Kivun hallinnassa on tutkimuksilla todistettu, että ylipaino usein pahentaa tilannetta merkittävästi. Etenkin sisäkissojen aktivoiminen esim. leluilla, kiipeilytelineillä ja aktiivisuuspeleillä, saattaa saada kissan liikkumaan enemmän sekä voimaan henkisesti paremmin. Kissamme ansaitsevat huomiota ja tarkkailua etenkin silloin, kun ne eivät hae huomiota meiltä. Kivuton kissa on onnellinen kissa. 

Koiran ja kissan normaali ruumiinlämpö on 38–39 astetta. Ruumiinlämmön kohoaminen yli 41 asteen on lemmikille hengenvaarallista. 

Lämpöhalvauksen oireet

• voimakasta läähätystä
• levottomuutta
• kuolaamista
• hoipertelua/koordinaatio puutoksia 
• limakalvojen sinertäminen tai kalpeat limakalvot
• nopeutunut sydämen syke
• tajuttomuus

Aiheuttajat

• liiallinen ympäristön kuumuus sekä ilmankosteus (esimerkiksi autossa, huoneistossa, trimmaamisen yhteydessä)
• ylempien hengitysteiden sairaus
• lenkkeily/treenaaminen

Riskitekijät

• aikaisempaa lämpöhalvaustaustaa
• korkea ikä
• ylipaino
• sydänpotilaat
• kilpirauhasen liikatoiminta
• brachykefaaliset rodut (esim. ranskanbulldogit, mopsit, englanninbulldogit yms.)
• paksu- ja pitkäkarvaiset rodut
• nestehukka

Hoito

• mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriasemalle
• suihkutus viileällä vedellä tai kylmillä pyyhkeillä tms.  (ei jääkylmällä)
• jäähdytys tuulettimella
• nestehoito klinikalla, pahoinvoinninestolääkitys, tajuttoman potilaan mannitolihoito jos epäillään aivopöhöä 

Kissat käyttävät 30-50 % hereillä olevasta ajasta huolehtien turkistaan. Stressi ja konfliktit voivat lisätä nuolemista jopa häiritsevän runsaaksi ja sillä seurauksella että  kissat repivät turkkiaan ja purevat ihoa niin että iho kaljuuntuu. Usein tämä nuoleminen ja repiminen jää näkemättä koska kissat usein menevät piiloon kun ne häiritsevän paljon nuolevat turkkia/ihoaan.

Turkin lähdön syy voi olla  lääketieteellinen (ihosairaus tai systeemisairaus), muuttunut käytös stressin ja konfliktien  takia, pakonomainen  oireyhtymä (kuten ihmisillä pesuvimma) tai lääketieteellinen seuraus näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta. Kun pakonomainen käytös pahenee siitä seuraa  kipua, infektioita ja kutinaa. Omistajan reaktioista johtuen (kieltäminen, mahdollinen rankaisu) voi kissalla oireet entisestään voimistua.

Pakonomaiset oireyhtymät tai nk. stereotypiat  ovat monimuotoinen  ryhmä erilaisia oireita ja niiden taustat vaihtelevat. Tätä  ARB   lyhennettä (abnormal repetitive behaviors) käytetään ”diagnoosina” kunnes kaikki taustatekijät on selvitetty. Tärkeää on löytää mahdolliset lääketieteelliset syyt oireisiin. Kun kissa repii ja nyppii ihoa ja turkkiaan siitä seuraa aina tulehdusreaktio joka komplisoi tutkimuksia. Samoin stressi aiheuttaa osan lääketieteellisistä oireista. Vaikka lääketieteellinen syy löytyykin, saattaa käytösmuutokset pysyä joko psykologisten, hermostollisten, sisäelinten hormoonien  tasapainon järkkymisen tai immuunivälitteisten muutosten takia. Myös omistajan käytöksellä on suuri merkitys siinä miten stressi- tai konfliktitilanne saadaan laukaistua.

Pakonomaiset oireyhtymät ovat epänormaaleja, toistuvia, vaihtelevia ja fiksoituneita johonkin määränpäähän. Oireiden kiihtyminen ja  intensiivisyyden lisääntyminen  vaikeuttavat  käytöksen katkaisemista tai muuttamista. Kontrolli  puuttuu oireiden alkaessa  eikä  lopettamista pystytä kontrolloimaan. Pakonomainen käytös kuten itsensä vahingoittaminen tai hännän jahtaaminen voivat  syntyä sijaistoimintona   joko konfliktin tai turhautuneisuuden seurauksena. Konflikti syntyy kun eläimellä on kilpaileva motivaatio  tai on epävarma,  kun taas turhautumista tapahtuu kun eläin on motivoitunut saavuttamaan päämääränsä mutta joko fyysinen syy  tai muuttunut käytös estää sitä. Sijaistoiminnot voivat loppua jos laukaisevat tekijät tunnistetaan ja estetään.

Geneettiset tekijät vaikuttavat näihin stereotypioihin määrätyillä roduilla. Moni itämainen kissarotu on hyvin herkkä   saamaan näitä oireyhtymiä. 

Epänormaali serotoniinin välittyminen  aivoissa on todettu  yhdeksi syyksi pakonomaiselle käytökselle.  Kuten ihmisilläkin niin kissoilla serotoniinin   välittymiseen    vaikuttavat lääkkeet ovat tehokkaita   hoidossa. Uusissa tutkimuksissa on  toisaalta  todettu että monet hermovälittäjäaineet ovat näissä toiminnoissa mukana vaikuttamassa.  

Kissalla ihon raapimisen, repimisen, turkin nyppimisen  taustalla  olevia lääketieteellisiä syitä ovat monesti niitä jotka johtavat kipuun  tai kutinaan.

Näitä on esim. ruoka-aineyliherkkyys, atoppinen ihosairaus, yliherkkyys ulkoloisille , hiiva- ja sienitulehdukset, lisämunuaisen liikatoiminta, maksan toimintahäiriöstä seuraava nk. hepatokutaaninen syndrooma, kilpirauhasen liikatoiminta, hermokivut -hermostosairaudet, pahat nivelrikot (selän nivelrikkomuutokset , välilevysairaudet), anaalirauhastulehdukset, virtsatietulehdukset.

Kun selvitetään taustalla olevaa lääketieteellistä syytä, pitää aina samalla kertaa estää  stressiä   jotta  hillitään ei toivottua stereotypiaa.

Stressi vaikuttaa immuunijärjestelmään ja heikentynyt puolustusmekanismi voi johtaa tulehdukselliseen ihotulehdukseen, suolistosairauteen, hengitystie-ja virtsatietulehdukseen  ja moneen käytöshäiriöön.  Ihon  puolustusmekanismi heikkenee atopiassa jolloin sekä hiivat että bakteerit pääsevät ”tositoimiin”  ja aiheuttavat  tulehdusreaktion josta taas seuraa kutinaa, kipua ja lisästressiä.  Stressin yhteydessä vapautuvat opioidi peptidit pahentavat kutinaa. 

Psykogeeninen alopesia  eli  psyykkisestä syystä johtuvaa  kaljuuntumista.

Tämän diagnoosin takana on useimmiten muuta kuin psyykkiset syyt. Kissat tulevat tutkimuksiin koska ne nuolevat ihon  karvattomaksi. Usein    alavatsa  ja reisien sisäpinnat  ovat  nuolemisen kohteena. 

Eräässä tutkimuksessa oli todettu että 76.2 % lla kissoista oli lääketieteellinen syy nuolemiseen kuten atopia    ja ruoka-aineintoleranssin yhdistelmä (yleisin  syy), seuraavaksi vain ruoka-aine-intoleranssi, atooppinen  ihotulehdus, ulkoloisyliherkkyys. Monella kissalla oli  tulehdukselliset ihomuutokset  ihon koepalatutkimuksessa.   9.5 % lla oli psykogeeninen syy  ja 13.4 % lla oli yhdistelmä lääketieteellinen ja psykogeeninen syy. 

 Hyperestesia eli lisääntynyt tuntoherkkyys.

Tämä oireilu voi kytkeytyä moneen lääketieteelliseen ja käytökselliseen ongelmaan kuten ihosairaudet (kipu, kutina, infektiot) neurologiset sairaudet (lievä epilepsia, selkäydinsairaudet, hermotulehdukset) lihas-luustosairaudet (myopatiat, myelopatia)   sekä käytösongelmat, stereotypiat.

Tyypillistä on että kissalla on lihas-spasmeja, aggressiota itseään tai muita kohtaan, ääntelehtimistä ja juoksemista, suunnatonta nuolemista, itsensä vahingoittamista ja ulostamista ympäriinsä yleensä kun juoksee ympäri asuntoa. Kliiniset oireet vaihtelevat kissojen välissä ja joillakin on vain yhtä oireilua ja toisilla kaikkia oireita.

Tärkeää on sulkea pois ihosairaudet, kipua aiheuttavat sairaudet (esim. nivelvaivat -selkävaivat) ja systeemisairaudet sekä neurologiset sairaudet. 

Monesti lääkekokeiluja joudutaan tekemään, käytöshäiriöön esim.  serotoniinin estäjät, kipulääkitykset (hermokipulääkkeet ja tulehduskipulääkkeet).   

Hännän takaa -ajaminen

Hännän takaa -ajamisen taustalla voi olla stereotyyppinen käytöshäiriö mutta on lukuisia eri syitä jotka pitää sulkea pois. Alkuun kyseessä voi olla leikkimistä jossa häntää ajetaan takaa. Ihosairaudet, traumat, selkäydinkipu ja muut  hermopatiat voivat käynnistää käytöksen. Usein tarvitaan pitkälle menevää  diagnostista kuvantamista jotta neurologiset sairaudet saadaan poissuljettua. Mikäli kissa puree häntäänsä rikki niin tämä ennestään pahentaa käytöstä tulehduksen ja kivun takia.

Raapiminen

Syndrooma jolla voi olla joko käytökseen liittyvä tausta tai lääketieteellinen syy jossa ilmenee  äärimmäinen  niskan, pään, naaman ja suun  raapiminen. Kissalla neuropatia voi aiheuttaa kuonon pään tai niskan repimistä.

Kissan nk. orofakiaalinen kipu syndrooma eli trigeminushermon neuralgia tai ärsytystila voi myös aiheuttaa suun epämukavuuden tunnetta ja kielen vaurioittamista. Oireet voivat ilmetä kun kissa vaihtaa pysyvät hampaat (6 kk iässä) ja syndrooman uusiutumiseen voi liittyä hammassairaudet, keskikorvatulehdukset tai stressi. Burman kissalla on raportoitu taipumusta tähän.

Kivun hallinta nousee näissä tilanteissa tärkeäksi, yhdessä  stressin ja ahdistuksen hoidon kanssa.

Lääkkeistä kilpirauhasen liikatoimintaan käytettävä metimatsoli tiedetään myös satunnaisille  yksilöille aiheuttavan voimakasta kutinaa.

Sairauksien hoidossa joudutaan usein turvautumaan sekä lääkkeellisiin ja käytösongelmien hallintaan muuttamalla kissan ympäristöä. Huolehditaan siitä, että kissan tarpeet ympäristössä täyttyy. Riittävä määrä piilopaikkoja, korkealla sijaitsevia tähystyspaikkoja, nukkumapaikka ja alueita jossa kissa voi kulkea, esim. ulkotarha. 

Kouluttaminen positiivisen palkitsemisen kautta ja sopivasti virikkeitä tarjoava ympäristö josta stressitekijät on tunnistettu ja  eliminoitu. Positiivista viriketoimintaa kuten lelut joita voi ”metsästää”, leikkihetkiä omistajan kanssa, leluja jossa ruokaa sisällä voidaan käyttää kissan aktivoimiseksi ja opettaa ne yhdistämään ne sanoiksi jotta niitä voidaan käyttää tilanteissa jossa kissa alkaa ilmentämän käytöshäiriöitään, jolloin saadaan tilanne laukaistua saamalla kissan huomio leikkiin.

Aika ajoin joudutaan käyttämään kauluria jotta saadaan estettyä nuoleminen, mutta valitettavasti se voi välillä jopa lisätä kissan stressiä jollei kissaa saada hyväksymään kauluria positiivisen ehdollistamisen avulla. 

Feliway ja muiden  feromonien käyttö kissan ympäristössä on suositeltavaa samoin kuin on kehitetty ruokia jotka auttaa stressikäyttäytymiseen kuten Royal Canin feline  Calm ja Hills c/d feline stress. 

Serotoniini estäjien ja muiden käytöshäiriö lääkkeiden käytössä pitäisi näkyä 4-6 ssa viikossa selkeä muutos, mutta ilman että samalla huolehditaan kissan ympäristötekijöistä ei yleensä päästä hyvään lopputulokseen. Hoidot vaativat omistajan sitoutumista ja pitkäjännitteistä työtä jotta kissan tilanne saadaan ratkaistua. 

Artikkeli on julkaistu Turokatti lehdessä 2/2018

Kissoilla esiintyy lajille erityisiä ihosairauksia, joita ei näe muilla eläinlajeilla. Kolme yleisintä ovat nk. miliaari dermatiitti (pieniä rupipisteitä iholla), eosinofiilinen granuloomakompleksi ja ylenpalttinen ihon nuoleminen ja karvojen nyppiminen. Nämä ovat siis oireita, eivät diagnooseja ja kissan hoidon onnistumisen edellytyksenä on altistavan tekijän löytäminen. Kissalla voi olla kaksikin näistä oireista samaan aikaan ja useimmiten aiheuttajana on allergia. 

Muita haasteellisia oireita kissalla ovat esim. idiopaattinen ulseratiivinen dermatiitti (tuntemattomasta syystä syntyvät haavaumat iholle), intensiivinen naaman kutina ja idiopaattinen naaman dermatopatia (dirty face), jota nähdään esim. persialaisilla.

Ylenpalttinen karvojen nuoleminen ja nyppiminen (hair pulling/ overgrooming) 

Tämä on erittäin yleinen ja monesti alidiagnostisoitu sairaus. Aikaisemmin kyseisen oireilun syynä luultiin olevan psyykkinen sairaus ja kissoille diagnostisoitiin psykogeeninen alopesia.

Eläinlääkäridermatologi Steve Waisglass teki tutkimuksen näistä kissoista ja totesi että vain n. 2%:lla näistä kissoista karvojen nyppiminen oli stressiperäistä ja 98%:lla oli joko allergia, atopia, ruoka-aineintoleranssi tai tulehduksellinen ihosairaus. 

Tutkimuksessa todettiin myös, että kissoilla ei ole samanlaisia tulehduksellisia ihomuutoksia ihokoepaloissa kuin koirilla ja siksi psyykkisen karvojen nyppimisen diagnoosia ei anneta ennen kuin allergiat ja ihotulehdukset on suljettu pois.

Kissalla, jolla on karvanlähtöä/kaljuuntumista, voi olla lyhyt karvansänki iholla ja karvan päät on järsitty. Tämän näkee, kun karvoja mikroskopoidaan. On erittäin tärkeää erottaa, nyppiikö kissa itse karvat vai putoavatko ne itsellään pois. Kissat myös oksentelevat karvapalloja. Kissa, jolta karvat tippuvat helposti ja niiden nyppimien ei vaadi kuin karvan koskemisen ja iho on kiiltävä täysin karvaton, voi sairastaa vakavaakin nk. paraneoplastista alopesiaa (taustalla usein kasvainsairaus). Tästä syystä iho koepalojen ottaminen kissalta on erittäin tärkeä osa diagnostiikkaa varhaisessa vaiheessa tutkimuksia. 

 Demodex eli sikaripunkki

Kissan ihon pinnalla asusteleva Demodex gatoi aiheuttaa karvan nuolemista ja nyppimistä. Koska kyseessä on ihon pinnalla asusteleva sikaripunkki (muut alalajit elävät karvatupessa), niin tämä demodex gatoi tarttuu helposti muihin kissoihin. Muualla Euroopassa kissoilla esiintyy kirppuja, meillä tämä ei vielä ole ongelma, mutta ilmaston muutoksen myötä tulee meillekin ajankohtaiseksi. Muissa maissa ja tuontikissoilla kirppujen aiheuttamat kutinat ja karvan nyppiminen on tärkeä muistaa erotteludiagnostiikassa. Demodex gatoin aiheuttama kutina ei esim. rauhoitu kortisonihoidolla (allerginen potilas vastaa yleensä erittäin nopeasti kortisonihoitoon). 

Demodex -tartunnassa kutina ja karvan nuoleminen on yleisintä vatsan alueelta ja reisien sisäpinnoilta. Jos ihon pinnasta ei löydy sikaripunkkia, voidaan niitä löytää ulostenäytteestä. On myös oletettu, että moni kissa, joka oireilee sikaripunkkitartunnan kanssa, on pohjimmiltaan atoopikko/allergikko ja sen aiheuttama alentunut immuunivaste mahdollistaa demodexin lisääntymisen.

Kun ulkoloiset (korvapunkki, täi, hilsepunkki, kapi, kirput) on eliminoitu   kutiavalta kissalta, pitää muistaa seuraavaksi allerginen dermatiitti, esim. ruoka-aineintoleranssin seurauksena tai atopia tai näiden yhdistelmä, mikä saattaa olla syynä kissan oireiluun.

Karvojen nyppiminen on kutinasta johtuvaa. Kissoilla otetaan perustutkimuksessa iholta solunäytteitä ja sieniviljelyt, yleistutkimuksessa suljetaan pois muut sairaudet ja käydään läpi ruokavaliot ja mahdolliset ravintolisät.

Mikäli päädytään tekemään allergiatesti (joko ihotesti tai verinäytetesti) niin sen tarkoituksena on löytää immuuniterapiaan eli siedätyshoitoon sopivat allergeenit. Kissat voivat allergisoitua huonepölylle, varastopunkeille, pesuaineille, hajusteille, siitepölyille ja homeille, heinille eli kaikelle, mille ihmiset ja koiratkin voivat allergisoitua. 

Siedätyshoidolla kissalle annetaan määrätyn ohjelman mukaan ihonalaisesti allergeeneista tehdystä liuoksesta pistoksia tai tippana kielen alle. Näin pyritään nostamaan omaa vastustuskykyä ja sillä tavalla saamaan kissan oireita vähäisemmiksi. Siedätyshoidolla kissa voi parantua niin, että se on täysin oireeton. 

Mikäli kissalle ei löydy testillä allergeeneja, joiden avulla siedätyshoitoa voidaan suunnitella niin täytyy turvautua lääkehoitoon. Joka tapauksessa kissalle käytetään yleensä alussa lääkehoitoa siedätyksen rinnalla, riippuen kissan oireiden vakavuudesta ja kestosta. 

Kortikosteroidit ovat useimmin ne lääkkeet, joilla nopeimmin saadaan oireet kuriin, toki sivuvaikutuksina on muistettava sokeritaudille altistaminen, maksa-arvojen nousu, haimatulehduksen aktivoituminen ja vatsahaavan riskin lisääntyminen. Markkinoille on tullut myös uusia allergialääkkeitä, joita voidaan käyttää kissoille. 

Sienitulehdukset  

Kun kissalla lisääntyvät irtoileva hilseinen karva, lievä kutina ja asteittaiset kaljuuntumiset, pitää aina muistaa sieni-infektion mahdollisuus. Sieni-infektiot voivat tarttua ihmisiin, joten jos kissan kanssa tekemisissä olevalla perheenjäsenellä on punoitusta ja rengasmaisia hilsemuutoksia iholla, kannattaa käydä ihotauteihin erikoistuneella lääkärillä ja muistaa kertoa, että kissa sairastaa mahdollista sienitulehdusta. Sieni-infektioihin on suun kautta ja paikallisesti laitettavia lääkkeitä. Kaikki kissat on hoidettava ja makuupaikat sekä ympäristö puhdistettava hyvin. 

Miliaari dermatiitissa on yleensä pieniä rupia, jotka on helppo tunnustella iholla karvojen joukossa. Allergikoilla niitä näkee usein, mutta myös bakterielli karvatupentulehdus, sieni-infektiot, ulkoloiset kuten hilsepunkki ja jopa immuunivälitteinen sairaus pempfigus foliaceus voivat aiheuttaa ihomuutoksia. 

Ottamalla solunäytteet muuttuneista alueista, näkee solukuvan ja onko siinä mahdollisesti mukana myös hiivatulehdus, mikä osaltaan selkeästi pahentaa kutinaa. Hiivatulehdusmuutoksia näkee hyvin usein kynsivalleissa ja kynsien värimuutosten yhteydessä. Iho koepalojen avulla voidaan varmistaa, mikä on todennäköisin muutosten aiheuttaja. On tärkeää erotella bakteeri karvatupentulehdus immuunivälitteisestä ihosairaudesta, koska toisessa käytetään antibioottia ja toisessa kortisonia, eikä hoitojen ole syytä mennä väärin päin ☺

Eosinofiilinen granuloma kompleksi 

Kyseessä on ihosairaus, joka aiheuttaa voimakasta kutinaa ja ihon vaurioitumista, iho paksuuntuu ja kissat usein hysteerisenä raapivat ihomuutoksia.

Eosinofiiliseen granuloma kompleksiin kuuluu kolme eri tyyppiä   

1. indolentti ulkus, haavautumat huulissa, usein voimakkaasti turvottelevia ja huuli muuttuu kovaksi ja arpimaiseksi 

2. eosinofiilinen plakki, plakkimaista kutiavaa ihottumaa esim. vatsassa, raajoissa , niskassa 

3. lineaari granuloma eli viivamainen kutiava ihomuutos, jossa iho on punoittava ja turvotteleva

Nämä eri muodot voivat olla nk. idiopaattisia eli ilman tiedettyä syytä syntyviä, mutta yleensä taustalta löytyy allergia. 

Kun kissalla on iholla eosinofiiliseen kompleksiin sopiva muutos, otetaan siitä solunäyte solukuvan selvittämiseksi ja bakteerien poissulkemiseksi. Osa näistä akuuteista tulehduksista vastaavat hyvin antibioottihoitoon. Tärkeää on selvittää alla olevan allergian tyyppi, onko kyseessä ympäristöallergeenien aiheuttamaa oireilua, ruoka-aineintoleranssi  tai  esim. hiekka-astian hiekan aiheuttama kontaktiallergia. 

Siitä huolimatta, että tehdään allergiatestit ja eliminaatiodieetti käydään kunnolla läpi, voi olla ettei kaikille eosinofiilistä granuloma komplekseja sairastaville kissoille löydy selitystä sairastumiselle. Nämä ovat silloin nk. idiopaattisia eli tuntemattomasta syystä syntyviä. Näiden potilaiden kohdalla hoito on oireen mukainen ja jokaiselle kissalle pyritään löytämään sopivin hoito.

Eosinofiilisten kompleksien hoidossa aloitetaan useimmiten ensimmäisenä kortisonihoito. Kissalle valitaan sellainen muoto kortisonista, jota ne pystyvät parhaiten käsittelemään. Kortisonivalmisteiden haittapuolet ovat mm. sokeritaudille altistuminen, mahahaavariski, kohonneet maksa-arvot ja virtsatieinfektioille altistuminen. 

Hoidoissa ei ole yhtä mallia vaan jokaisen potilaan kohdalla valitaan tutkimustulosten mukaan kissalle yksilöllisesti räätälöity hoito. Näiden sairauksien selvittämisessä voi mennä hetki ja tämä vaatii sitoutumista ja luottamusta eläinlääkärin ja potilaan omistajan välillä. 

Kissan idiopaattinen ulseratiivinen dermatoosi

Tämän hankalan nimen takana on ihosairaus, jossa tuntemattomasta syystä iholle muodostuu haavautumia. Kyseessä on voimakkaasti kutiava ihomuutos, joka alkaa lapaluiden välistä. iho on rupinen ja raapimisen seurauksena iholla on pitkiä vuotavia ja ärtyneitä haavoja. Monesti ihomuutokset laajenevat niskaan ja muuallekin runkoa. Jotta varmistetaan kyseinen sairaus, pitää iholta ottaa koepalat. Yleensä iholta löytyy kuolioitunutta solukkoa, sidekudoksen kertymistä ihon pintakerroksen alle, ja samalla kertyy neutrofiilejä (valkosoluja) ihoon.

Monella potilaalla on lisäksi allergiasoluja eli eosinofiilejä ihonäytteissä. 

Kissalta otetuista solunäytteistä voidaan tutkia bakteerit ja mahdolliset allergisolut ja hoito suunnitellaan sen mukaan. Erittäin tärkeää on estää kissaa vaurioittamasta ihoaan enempää.

Kissoilla, joilla on runsaasti bakteereja näytteissä, vastaavat hyvin antibioottihoitoon, kuitenkin on muistettava, että vaikka kissoilla ei ole saman tyyppistä ongelmaa nk. sairaalabakteeritartunnoissa kuin koirilla ja ihmisillä niin methicilliiniresistenttien stafylokokkien olemassaolo on muistettava päivittäisessä työssä.

Intensiivinen naaman kutina (intensive facial pruritus)

Tämä syndrooma voi esiintyä yksinään tai yhdessä karvojen nyppimisen, miliaari dermatiitin tai muualla rungossa esiintyvän eosinofiilisen granuloman kanssa. Usein epäillään ruoka-aineintoleranssia ko. sairauden taustalla, joten yleensä ensimmäisenä aloitetaan tiukka eliminaatioruokavalio. Ihosolunäytteistä tarkistetaan bakteerit ja hiivat. Hyvin voimakkaan kutinan taustalla on usein joko bakteeri- tai hiivatulehdus.

Mikäli kissa on saanut useamman antibioottikuurin niin bakteeriviljelyn lisäksi tehdään aina herkkyysmääritys. Kissa joutuu käyttämään ihon lisävaurioiden välttämiseksi kauluria. 

Persialaiskissojen idiopaattinen naaman ihotulehdus (Idiopathic facial dermatitis)

Tätä syndroomaa kutsutaan myös dirty face eli  ”likainen naama ihottumaksi”.

Tällä ihottumamuodolla uskotaan olevan geneettinen altistus. Naaman alueelle lähinnä poimuihin tarttuu tummia rupia. Pikkuhiljaa näistä muodostuu kaljuja tulehtuneita ihottuma-alueita, jotka kutisevat. Leuanalusimusolmukkeet saattavat turvotella. Ihonäytteistä löytyy usein sekä bakteereja että hiivoja. Usein hoitona on hyvä hellävarainen paikallishoito sekä antibioottiterapia ja hiivojen hoitoon sienilääkkeet. Monella kissalla on todettu ympäristöallergia ko. syndrooman taustalla. 

Artikkeli on julkaistu Turokatti lehdessä 1/2018

Kaihi tarkoittaa linssin eli silmän mykiön samentumista. Samentuminen voi olla niin laaja, että johtaa joko sokeutumiseen , osittaiseen näön heikentymiseen ja heikentyneeseen elämänlaatuun .

Kaihista voi tulla silmän sisäisiä jälkisairauksia, jotka osaltaan voivat aiheuttaa kipua, epämukavuutta sekä heikentää näköä entisestään.

Kaihin syntymekanismin selvittäminen ei aina ole selkeää, kaihin voi kissalle aiheuttaa perinnöllinen taipumus, ympäristötekijät(-myrkyt?) , erilaiset sairaudet  ja loukkaantumiset. Kaihia ei lääkkeellisesti pystytä parantamaan , vaan hoitovaihtoehtona on kirurgia. Lääkehoitoja voidaan antaa silmän muiden sairauksien ja niiden  seurausten hoitoon.

Kissalla kaihi on harvinaisempi kuin koirilla, kuitenkin viimeiset tutkimukset osoittavat että kaihia voikin olla enemmän kuin aikaisemmin on oletettu.

Englannissa oli vuonna 2006 tehdyssä tutkimuksessa 50 % lla tutkituista kissoista. Kissojen keski-ikä   kaihin toteamishetkellä oli  12.7 vuotta.

Ranskassa tehtiin  silmätarkastustutkimus bengalin kissoilla 2014-2016 ja 45% lla  tutkituista kissoista todettiin kaihi. Ikähaarukka sairastuneilla oli 3 kk-9.6 v  keski-iäksi tuli 1.9 vuotta

Linssin eli mykiön anatomia ja toiminta.

Linssissä on pinnassa kapseli joka rakentuu nk basaalimembraanista (kalvosta) Kapselin sisäpinnassa on nk kuorikerros jossa on linssin säierakenne . Säikeet  kehittyvät nk epiteelisoluista linssin ulkoreunassa olevaista soluista ja pitkät linssin säikeet kasvavat kapselin sisäpinnassa sekä linssin etupinnalla että takapinnalla muodostaen nk Y saumat eli kohdan jossa säikeet kohtaavat . Linssin takapinnan Y sauma on ylösalaisin oleva Y ja etupinnan sauma on Y ” normaali ” asennossa. 

Koko elämän säiemäärä kasvaa ja linssin pinnassa ovat uusimmat säikeet ja keskusalueella vanhimat säikeet. 

Iän myötä vanhimmat säikeet kuolevat ja ovat osaa linssin ydintä. Vanhoilla kissoilla linssin ydin on suurempi runsaasta säiemäärästä johtuen päinvastoin kuin nuorilla kissoilla.

Linssi kiinnittyy säikeillä värikalvon takana olevaan rakenteeseen . Linssin taustalla on tukena   lasiainen ,joka täyttää  linssin ja verkkokalvon välisen tilan silmässä.

Linssi on läpinäkyvä osittain koska sen rakenteesta 60-75% on vettä. Linssin läpinäkyvyys johtuu myös  säikeiden lamellirakenteesta , sileästä kapselista tasaisesta epiteelisolukerroksesta  sekä korkeasta määrästä liukenevia proteiineja . Linssi on elimistön proteiinirikkain rakenne  , 35% proteiinipitoisuudella.

Koska linssissä ei ole verisuonia niin hapen ja glukoosin tarpeen tyydyttämiseksi linssi on riippuvainen    silmän sisäisen nesteen ja osoittain  lasiaisen kautta tulevista ravinteista.

Linssillä on tärkeä tehtävä valon taittamisessa ja fokusoinnissa verkkokalvolle , jotta näkökenttä olisi mahdollisimman  tarkka.

Linssin ikääntymisen myötä linssin ydin tiivistyy ja täten linssin valontaittokyky heikkenee.

Tätä linssin ikäntymistä kutsutaan nukleaari skleoosiksi, eikä sitä pidä sekoittaa  kaihiin .Vanhemmilla eläimillä  sinertävän harmaa pupilliaukko  on  merkki nukleaari skleroosista. 

Kaihi eli katarakta

Kaihi on linssiin  kehittyvä tiivistyminen, joko linssin ytimessä tai kuorikerroksessa jopa kapselissa. 

Kaihi voi olla periytyvä , synnynnäinen tai hankittu.

Periytyvät ja synnynnäiset kaihit

Silmän ja linssin  kehittyminen tapahtuu erittäin varhain sikiöaikana , jo  17  tiineysvuorokautena voidaan kissansikiössä osoittaa linssin rakenne. 

Perinnölliset ja synnynnäiset kaihit ovat harvinaisia kissoilla. Joitakin synnynnäisiä kaihimuutoksia voidaan nähdä pennuilla joiden sikiöaikaisten kudosten surkastuminen ei ole tapahtunut normaalilla tavalla  syntymisen jälkeen . 

Myös epämuodostunut linssi , liian pieni linssi (mikrofakia )sekä liian pieni silmä (mikroftalmia) voivat olla kaihimuodostuksen taustalla 

Perinnöllisiä kaihitapauksia on nähty  ja raportoitu Bengalin kissoilla , Persialaisilla , Himalaijan kissalla, Venäjän sinisellä , lyhytkarvaisella Brittiläisellä  ja Birmalla. 

Yleensä perinnölliset kaihit ovat autosomaalisesti resessiivisesti periytyviä . Jos molemmilla vanhemmilla on  geenivirhe niin pennuista 50% sairastuu , 25% ovat puhtaita ja 25% kantajia. 

Hankittu kaihi

Kissalla hankittu kaihi on yleisempi kuin perinnöllinen tai synnynnäinen. Yleisin syy on nk uveiitti eli värikalvontulehdus joka on sairauden, trauman tai ikääntymisen seurausta. Kissalla  aineenvaihduntasairauksien, ruokinnallisten tai myrkkyjen aiheuttamat kaihit ovat harvinaisempia. Kissalla  verkkokalvon rappeutuma eli PRA ei aiheuta kaihia kuten taas  koiralla  tapahtuu.

Ruokintavirheet-aliravitsemus

Kissanpennulle voi syntyä kaihi joko aliravitsemuksen tai ruokintavirheiden takia.

Aminohappojen histidiinin tai arginiinin alhainen taso voi johtaa pennun kaihimuodostukseen .On raportoitu  että maitokorvikkeella jossa oli alhainen taso arginiinia oli pennuille kehittynyt kaihi ,mutta kun ruokavalio korjattiin niin kaihimuutokset hävisivät. Ruokinnan korjauksella on saatu kaihimuutoksia häviämään kunhan diagnoosi on riittävän varhaisessa vaiheessa tehty. Kaihimuutoksilla on usein tyypillinen ilmenemismuoto mikäli taustalla on ruokintavirhe.(höyhenrakenne , rakkuloita takasaumassa , tiivistymiä etu- tai takakapselissa .

Traumat

Yleisimmät vauriot/traumat kissan silmässä ovat toisen kissan kynnen iskusta tullut haava tai vierasesineen aiheuttama vaurio.

Yleensä tästä syntyy hyvin aggressiivinen uveiitti eli värikalvontulehdus joka nopeasti etenee glaukomaksi eli silmänpainesairaudeksi. Bakteeriperäiset tulehdukset ovat myös vakavia  ja kaihi kehittyy  linssiin kohdistuneen iskun seurauksena .

Kaikkein tärkeintä on nopea ja oikea hoito ,koska ennuste heikkenee jo ensimmäisenä vuorokautena vaurion syntymisestä.

Systeemisairaudet

Kaihin taustalla kissalla voi olla sokeritauti eli diabetes mellitus , voimakas kuivumistila , infektiosairaudet ja immuunivälitteiset sairaudet.Uveiitti eli värikalvontulehdus on yleisin kaihin aiheuttaja.

Kissoilla diabeteksen aiheuttamaa kaihia nähdään selkeästi vähemmän kuin koirilla. Kaihimuutokset muistuttavat ikääntyvien kissojen skleroosimuutoksia.(linssin ikääntyessä tiivistymistä)

Kissoilla jotka toistuvasti ovat kärsineet voimakkaista kuivumistiloista voivat  tästä johtuen kehittää kaihimuutoksia .

Virussairaudet

Virussairauksien aiheuttama tulehdusreaktio elimistössä voi   silmässä ilmetä kaihimuutoksena

FeLV(leukemia),FIV(immuunipuutos), sekä FIP(tarttuva vatsakalvontulehdus) voivat kaikki aiheuttaa silmämuutoksia kissoilla. 

Encephalitozoon cuniculi

Encephalitozoon cuniculi on solunsisäinen obligatorinen parasiitti, kuuluu ryhmään mikrosporidiat.Tämä voi infektoida useita nisäkkäitä mm kissan. Tartunta tapahtuu elimistön nesteiden kautta, pääasiassa virtsan välityksellä. Tartunta voi myös tapahtua emältä pennuille istukan kautta. Munuaiset, keskushermosto ja silmä ovat yleisimmät kohde-elimet. 

Silmässä parasiitti aiheuttaa sekä värikalvontulehduksen että kaihimuutoksia.

Hoitona leikkaus ja antiparasitaariset lääkkeet.

Ikään liittyvät kaihit

Ikään liittyvät kaihit kehittyvät  myös osittain siksi että elinaikana silmä kuten koko elimistö joutuu nk. oksidatiivisen stressin kohteeksi , erilaiset myrkyt vaikuttavat aineenvaihdunnassa, röntgensäteet ja ultraviolettisäteily samoin.

Ikämuutokset linssissä ovat tyypillisesti ensin kuorikerroksessa nähtävissä ja pikkuhiljaa myös ytimessä ja takaosassa kapselin allaolevassa kudoksessa.

Kissoilla  on todettu ikään liittyviä kaihimuutoksia keskimäärin 12.7 vuoden iässä .

Kaihin aiheuttamat toissijaiset (sekundaariset)  sairaudet

Kaihi voi aiheuttaa silmässä värikalvontulehduksen (linssin indusoima uveiitti) ,kun linssimateriaalia tulee kammionesteeseen linssin turvottelun ja kapselin repeytymisen seurauksena.Tästä voi seurata silmänpainesairaus eli glaukoma , linssi voi siirtyä  osittain tai kokonaan pois paikaltaan ( subluksaatio ,  luksaatio)

Sarvesikalvolle voi syntyä epätasaisuuksia ja lasiainen voi rappeutua ja sen seurauksena verkkokalvo irtaantuu. Nämä ovat kivuliaita ja sokeuteen johtavia.

Kaihin hoito ja ennuste

Kaihin hoidossa kissalla noudatetaan samoja periaatteita kuin koiralla, kissalla kaihi on usein seurausta muusta sairaudesta ja tämän perussairauden  hyvin aikainen diagnostisointi ja hoito on tärkeää. Sokeuteen johtavissa sairauksissa on huomioitava kissan elämänlaatu ja tehtävä elinympäristö  turvalliseksi (kiipeilyyn ja hyppäämiseen liittyvät seikat)  ja kissalle taattava  kivuton elämä.

Jos kissalla on kaihimuutos jonka taustalla ei ole vakavaa toissijaista sairautta niin linssi poisto phakoemulsifikaatio menetelmällä  jossa kaihimuutos poistetaan  ja  tilalle sijoitetaan keinolinssi joten  kissalle palautuu näkö ja hyvä elämänlaatu.

Kissojen kaihimuutoksista on hyvin vähän tutkimustietoa saatavilla ja onkin tärkeää että jatkossa tutkimuksiin saadaan potilaita ja sen kautta myös kehitettyä jalostusta, kasvavien kissojen ruokintaa  ja hoitomenetelmiä.

Artikkeli on julkaistu Turokatti lehdessä 2/2019