Olen valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2007 ja vuonna 2013 sain päätökseen pitkäaikaisen haaveeni eli eläinfysioterapeutin erikoistumisopinnot. Tästä saakka olen hoitanut sekä ihmisiä että eläimiä. Eläinpuolella asiakkaani koostuvat sekä koirista että hevosista.
Koirapuolen vastaanotolleni ovat tervetulleita niin leikkauksista toipuvat, ikääntyneet koirat kuin aktiiviset harrastekoiratkin. Terapiakäynnin aikana tutkin koiran liikettä, voimaa, liikkuvuutta sekä arvioin eläimen kiputilannetta. Pyrin antamaan aina koiran omistajalle kotiohjeet koiran kuntouttamiseen ja liikkumiseen. Tarpeen vaatiessa käytän kivunhoitona hierontaa, lihaskalvokäsittelyitä sekä fysikaalisia hoitoja kuten tns-sähköä tai laserhoitoa.
Olen lähes koko ikäni viettänyt vapaa-aikani koirien ja hevosten parissa. Tällä hetkellä itselläni on kaksi eläköityvää harrastekoiraa, jonka kanssa olen aktiivisesti kisannut valjakkourheilussa. Aikaisemman koirani kanssa tutuksi ovat tulleet myös agilitykentät sekä palveluskoiralajit.