JOULUNA ON HYVÄ MUISTAA, ETTÄ MONET IHMISTEN HERKUT SEKÄ KAUNIIT KUKAT VOIVAT OLLA LEMMIKEILLE HAITALLISIA JA JOPA MYRKYLLISIÄ.

Yleisimpiä myrkytysoireita ovat oksentelu, kuolaaminen, kouristukset, heikkous, tiheä hengitys, kalpeat ikenet ja joko nopea tai hidas pulssi. Kun tiedetään lemmikin syöneen jotakin myrkyllistä, ja jos siitä ei ole aikaa yli kahta tuntia, on ensiapuna oksetus: Ota pieni nokare suolaa, lisää siihen hieman vettä ja työnnä nokare eläimen nieluun. Jos oksetus ei tällä tavalla onnistu, älä yritä uudestaan, sillä myös suola on suurempina määrinä haitallista. Eläinlääkärissä lemmikki voidaan turvallisesti oksettaa pistoksena annettavalla lääkkeellä. Lääkehiiltä on hyvä pitää kaapissa varalla. Lääkehiilen annos myrkytystapauksissa on 1g/kg. Jos lemmikki saa voimakkaita oireita, on aina syytä olla yhteydessä eläinlääkäriin.

SUKLAA

Suklaassa on myrkyllistä sen sisältämä teoobromiini. Teobromiinia on eniten tummassa taloussuklaassa, kun taas maitosuklaassa sitä on vähiten. Teobromiini on myrkyllistä sekä koirille, että kissoille. Myrkyllinen tappava annos on 100-250mg/kg. Joillakin voi ilmetä maha suolikanavan oireita 20 mg/kg annoksella, kun taas vakavia oireita 40-50 mg/kg annoksella ja kouristuksia 60 mg/kg annoksilla.

Myrkyllinen annos/eläimen painokilo:​
*Makeuttamaton kaakaojauhe 0.8 g/kg (=2 maustemitallista/kg)​
*Tumma, makeuttamaton leivontasuklaa 1.4 g/kg​
*Kaakaojuomajauhe 4 g/kg​
*Maitosuklaa 10 g/kg

VIINIRYPÄLEET JA RUSINAT

Viinirypäleet ja rusinat voivat aiheuttaa äkillisen munuaisten vajaatoiminnan ja ovat myrkyllisiä sekä koirille, että kissoille. Mikä tahansa määrä voi olla potentiaalisesti myrkyllinen, eli jopa 1 viinirypäle / kg, taikka 11-31g rusinoita / kg voi aiheuttaa myrkytysoireita. Jotkut koirat ja kissat voivat kuitenkin sietää viinirypäleitä ja rusinoita, eivätkä tällöin saa oireita.

PÄHKINÄT

Lähes kaikki pähkinät ovat haitallisia ainakin koirille. Macadamia-pähkinöistä voi tulla myrkytysoireita ja useista muista pähkinöistä voi tulla ainakin vatsaärsytystä. Yleissääntönä onkin hyvä pitää, että mitään pähkinöitä ei saa syöttää koiralle, eikä myöskään kissalle.

PULLATAIKINA

Kohoamassa oleva pullataikina houkuttelee monia koiria. Jos koira pääsee syömään taikinaa, se kohoaa mahassa ja käymisen sivutuotteena syntyy etanoli-alkoholia. Koira on hyvä viedä viipymättä eläinlääkäriin, missä koira oksetetaan. Pahimmassa tapauksessa taikinaa voidaan joutua poistamaan leikkaamalla. Pidä siis taikina aina kohoamassa sellaisessa paikassa, ettei koira ylety siihen!

JOULUKINKKU

Kinkun rasva ja sekä muut suolaiset ja rasvaiset ruoat voivat aiheuttaa lemmikille pahojakin vatsavaivoja, eivätkä siksi sovellu lemmikkien jouluherkuiksi. Myös kinkun luista saattaa irrota teräviä palasia koiran pureskellessa niitä. Luun palaset voivat vahingoittaa ruoansulatuskanavaa, aiheuttaa ummetusta ja pahimmassa tapauksessa suolitukoksen. Jos koira on pureskellut ja syönyt kinkun luuta, kannattaa antaa ensiavuksi tankoparsaa (kietoutuu terävien esineiden ympärille ruoansulatuskanavassa) sekä parafiiniöljyä 1ml/kg.

LAHJANARUT

Varsinkin kissat ovat usein hyvin kiinnostuneita pakettien lahjanaruista ja leikkivät niillä mielellään. Lahjanarut (ja toki muutkin narut/langat) ovat kuitenkin kissalle hengenvaarallisia jos kissa pääsee niitä nielemään. Naru voi aiheuttaa kissalle suolitukoksen ja pahimmassa tapauksessa viiltää suolen puhki. Jos kissasi on syönyt lahjanarua, ota aina yhteyttä eläinlääkäriin.

JOULUKUKAT

Useat joulukukat ovat valitettavasti kissalle syötynä/pureskeltuna myrkyllisiä. Syötynä nämä kukat voivat aiheuttaa voimakastakin mahaärsytystä. Tällöin ensiavuksi kannattaa antaa juotavaa (vettä tai piimää jos kissa tottunut sitä juomaan.) Lisäksi muun muassa joulutähti aiheuttaa myös limakalvoärsytystä, jolloin lemmikin suu ja huulet on hyvä huuhdella huolellisesti vedellä. Jos kissa saa voimakkaampia oireita, ota viipymättä yhteyttä eläinlääkäriin. Tässä listassa lueteltu joitakin myrkyllisiä joulukasveja:

• Amaryllis
• Atsalea
• Hyasintti sekä hyasintin sipuli
• Japanin talvimarja
• Jouluruusu
• Tulilatva
• Joulutähti
• Orjanlaakeri
• Misteli
• Tulppaani
• Muratti

Tutustu laajempaan listaan kissoille myrkyllisistä kasveista

Miten koirien ja kissojen maksasairauksia voidaan tutkia?

Epäily lemmikin maksasairaudesta alkaa yleensä siitä, että eläimellä todetaan kohonneet maksa-arvot verinäytteessä. Joissakin maksasairauksissa maksaentsyymit voivat olla myös normaalit, jolloin maksasairaus todetaan muulla tavoin: sappihappotestillä tai ultraäänitutkimuksella. Maksa-arvojen nousu voi johtua myös muista, ei maksaperäisistä syistä. Verinäytteen maksa-arvojen nousu ei korreloi maksan vajaatoimintaan, ei edes siihen, onko eläimellä maksasairaus vai ei. Maksa-arvot eivät koskaan kerro ennustetta! Maksa-arvoja toistuvasti kontrolloimalla seurataan, onko kyseessä etenevä, paraneva vai krooninen sairaus. Myös muutosnopeutta seurataan. Maksa-arvot eivät yksistään kerro diagnoosia, eikä niistä yleensä voi päätellä sairauden luonnetta.

Ultraäänitutkimusta käytetään koiran tai kissan maksasairauksien diagnostiikan apuna. Eniten hyötyä ultraäänitutkimuksesta on verenkiertosairauksissa, esimerkiksi maksashuntti-diagnostiikassa. Sappiteitä ja sappirakkoa voidaan tarkastella ultraäänen avulla. Ultraäänitutkimus on usein normaali kroonisessa hepatiitissa, jolloin maksakudoksessa on mikroskooppisia muutoksia. Pelkän ultraäänen perusteella ei voi päätellä, onko maksan uudismuodostuma hyvän – vai pahanlaatuinen.

Tärkein diagnostinen menetelmä eläinten maksasairauksissa on maksan koepalatutkimus. Maksakoepaloja voidaan ottaa useilla eri menetelmillä. Ohutneulanäytteen otto on helppoa ja edullista. Näytteenoton rajoitukset on kuitenkin tunnettava: ohutneulanäytteistä ei koskaan voi tutkia kroonisia maksasairauksia, kuten kroonista hepatiittia, kertymäsairauksia tai myrkytyksiä. Ohutneulanäytteet ovat usein riittävät kasvaindiagnoosiin silloin, kun kasvainsoluja saadaan näytteeseen. Virhenegatiiviset tulokset ovat mahdollisia.

Kudospaloja maksasta otetaan leikkauksella, tähystämällä tai paksuneulanäytteellä ultraääniohjauksessa. Nämä menetelmät vaativat anestesian ja leikkaussaliolosuhteet. Toimenpidetavan valintaan vaikuttavat eläimen koko, maksan koko, sekä se, mitä näytteenotolla haetaan. Kissoilla suositeltava menetelmä on edelleen leikkaus, sillä kissoilta halutaan samalla kertaa koepalat kaikista vatsaontelon elimistä. Verenvuodon varalta potilaalta tutkitaan ennen näytteenottoa hyytymisajat sekä fibrinogeeni. Tarvittaessa eläin saa plasmaa.

Mitä oireita voi olla maksavikaisella lemmikillä?

Koska maksan toimintakapasiteetti on suuri, maksan vajaatoiminta alkaa hyvin myöhäisessä vaiheessa vasta, kun 80 % maksasta on toimintakyvytöntä. Siksi suuri osa maksasairaista potilaista on vähäoireisia tai oireettomia. Tyypillisiä oireita maksasairauksille ei ole. Oireilu heijastaa eläimen kuntoa, ja ruokahaluttomuus tai väsymys voi olla ainoa oire. Joskus ilmenee oksentelua tai painonlaskua. Lisääntynyt juominen on tyypillisintä shunttipotilaalla (ks. portosysteeminen shuntti eli maksashuntti) ja lisämunuaisen liikatoiminnassa(ks. Cushingin tauti). Ripulia esiintyy harvoin. Keltaisuus eli ikterus on spesifisempi maksasairauteen viittaava oire, samoin nesteen kertyminen vatsaonteloon.

Mitkä ovat yleisimmät koiran maksasairaudet?

Koiran yleisin maksasairaus on krooninen hepatiitti. Tietyillä roduilla on lisääntynyt alttius hepatiittiin. Koska sairaus on pitkään oireeton, on arvioitu, että jopa 10 % pieneläinvastaanoton potilaista sairastaa (tietämättään) kroonista hepatiittia. Hoitamattomana krooninen hepatiitti johtaa kirroosiin, joten varhainen diagnoosi on avain onnistuneeseen hoitoon.

Monet lääkeaineet, myrkyt ja tulehdussairaudet voivat aiheuttaa maksamuutoksia. Lähes mikä tahansa lääkeaine voi aiheuttaa maksaan idiosynkraattisen reaktion. Tämän vuoksi mm. särkylääkkeiden ja epilepsialääkkeiden käyttöön liittyy maksa-arvojen säännöllinen seuranta. Akuutti hepatiitti tai akuutti maksan vajaatoiminta aiheutuu yleensä myrkytyksestä tai infektiosta, ja voi olla ennusteeltaan huono. Osalle potilaista kehittyy akuutin hepatiitin seurauksena krooninen maksasairaus.

Maksakasvainepäilyissä ensisijaisen tärkeää on saada diagnoosi ennen ennusteen asettamista. Nodulaarinen hyperplasia eli maksakudoksen hyvänlaatuinen liikakasvu on yleistä iäkkäämmillä koirilla; koira on yleensä oireeton, eikä vaadi hoitoa. Hyvänlaatuisen hepatoman kanssa ennuste voi olla myös hyvä kirurgisen poiston jälkeen. Pahanlaatuiset maksakasvaimet aiheuttavat nopeasti eteneviä oireita.

Muita koiralla esiintyviä maksasairauksia ovat verenkiertohäiriöt (shuntit) ja sappitiesairaudet.

Sekundaarista maksa-arvojen nousua aiheuttavat mm. sokeritauti, Cushingin tauti, kilpirauhasen vajaatoiminta (koiralla) tai liikatoiminta (kissalla), infektiot suussa, iholla tai virtsateissä, ruuansulatuskanavan tai haiman sairaudet, tai vaikka sydämen vajaatoiminta. Shokkipotilaalla maksa-arvot voivat myös nousta shokin seurauksena.

Kissojen maksasairaudet

Kissalla maksan rasvoittuminen eli lipidoosi on yleisin maksa-ongelma, ja usein se liittyy pitkäaikaiseen syömättömyyteen tai muuhun samanaikaissairauteen. Kolangiitti eli sappitietulehdus voi olla märkäinen, steriili, tai moneen elimeen liittyvä (triadiitti). Kasvaimet ovat kissan maksassa useimmiten hyvänlaatuisia. Maksakystat ovat usein oireettomia sivulöydöksiä. Myös kissan maksa voi reagoida ulkopuolisiin sairauksiin, näistä yleisin on kilpirauhasen liikatoiminta sekä tulehduksellinen suolistosairaus (IBD).

Miten maksasairauksia voidaan hoitaa?

Maksasairauden hoito perustuu diagnoosin asettamiseen. Jos maksaoireilu on sekundaarista, maksa ei vaadi hoitoa, vaan riittää, että primaarisairaus hoidetaan. Krooniseen hepatiittiin ja kertymäsairauksiin käytetään lääkehoidon ohella ruokavaliohoitoa. Kirurgista hoitoa tarvitaan shunttipotilailla ja sappitietukoksissa. Tukihoito antioksidanttivalmisteilla on erityisen tärkeää akuutissa hepatiitissa ja myrkytyksissä. Kissan sappitietulehduksen hoito aloitetaan yleensä antibioottilääkityksellä.

Voiko maksasairaus parantua?

Voi.

Orpojen kissanpentujen hoidossa tärkeimmät kolme seikkaa ovat lämpö, ruoka ja puhtaus.

Alle kolmeviikkoiset pennut eivät kykene itse säätelemään ruumiinlämpöä, joka vastasyntyneeltä peräsuolesta mitattuna on 35.6–36.1 astetta, viikon ikäisellä 37.8 astetta. Siihen asti pentujen lämpö pidetään tarpeeksi korkeana säätelemällä ympäristön lämpöä esim. lämpölampulla, -patjalla tai kuumavesipulloilla. Kaikkien näiden kanssa täytyy kuitenkin valvoa, etteivät pennut pääse polttamaan itseään.

Alle viikon ikäisen kissanpennun ympäristön lämpötila pidetään tasaisessa 31–33 asteen lämmössä seuraavien parin viikon kuluessa lämpö asteittain lasketaan normaaliin huoneenlämpöön. Jos ruumiinlämpö on liian alhainen, pennut syövät huonosti. Tästä puolestaan seuraa suoliston toiminnan heikkeneminen ja nk. hypoglykemia (liian alhainen verensokeri), jota pahimmillaan joudutaan korjaamaan pakkoruokinnalla ja antamalla nestettä nahan alle.

Ensimmäisenä ruokana orvoille pennuille on emonmaidonvastike. Kissoille on omansa. Ruokamäärien suhteen seurataan pakkauksen annosteluohjeita. Jos pentu ei ole aivan vastasyntynyt, eikä tiedetä sen aiemmasta ruuasta, voi vastikkeen aloittaa aluksi puolikkaalla annoksella suolistovaivojen välttämiseksi. Normaaliannokseen siirrytään asteittain seuraavan vuorokauden kuluessa. Emonmaidonvastike tarjotaan aina lähes ruumiinlämpöisenä hypotermian (alilämpöisyys) estämiseksi.

Nälkäinen pentu on levoton, itkee eikä rauhoitu nukkumaan. Jos pentu tuntuu jatkuvasti nälkäiseltä syömisen jälkeenkin, voidaan päivittäistä vastike-annosta hieman nostaa, muutos ei kuitenkaan saa olla yli 2ml / pv oksentelun estämiseksi.

3-4 viikon iässä aloitetaan kiinteän ruuan tarjoaminen. Aluksi annetaan hyvin pieniä määriä korkealaatuista penturuokaa, kuivamuonaa voidaan tarjota 4-5 viikon iässä kun pennulla on jo useampia puruhampaita. Pennut syövät parhaiten ”luonnollisessa” asennossa; vatsallaan pää hieman koholla ja ojennettuna. Aina syömisen jälkeen pennut röyhtäytetään pitämällä pentua kämmenellä n 45 asteen kulmassa pääpuoli – tietenkin – ylöspäin, ja hieromalla tai taputtamalla varovasti pennun selkää. Päivittäinen punnitus auttaa seuraamaan pennun kasvua. Mikäli pennun paino ei nouse, voidaan aluksi lisätä vastikeannosta, mikäli sekään ei auta on syytä ottaa yhteys eläinlääkäriin.

Alle kolmeviikkoinen pentu ei osaa omin avuin virtsata tai ulostaa, tämän vuoksi pentujen hoitajan täytyy varovasti hieroa pepun ja sukuelinten aluetta lämpimään veteen kostutetulla pumpulitupolla. Tämä pitäisi tehdä aina ennen syömistä (pennun iästä riippuen 4-5 kertaa päivässä). Ulostetta saattaa tulla vain kerran päivässä, mutta virtsaa pitäisi tulla joka kerralla. Vastasyntynyt saattaa ulostaa ensimmäisen kerran vasta kahden päivän ikäisenä. Noin kolmeviikkoisena pennut eivät enää tarvitse apua. Pennun normaaliuloste on väriltään sinapinkeltaisen ja oranssin välillä, rakenteeltaan tahnamaista. Virtsan väri vaihtelee kirkkaasta vaaleankeltaiseen, tummankeltainen tai oranssi virtsa voi tarkoittaa, että pentu saa liian vähän vastiketta.

Orpopennut kylvetetään kahdesti viikossa lämpimällä, kostealla/nahkealla pesulapulla. Tämä stimuloi ihoa samalla tavalla kuin emon nuoleminen.

Noin neliviikkoisiksi pennut asuvat pentulaatikossa. Tässäkin on huomioitava lämpötila; jos käytetään pahvilaatikkoa kylmällä sementtilattialla, tarvitaan laatikon pohjalle hyvä lämpöeristys pyyhkeiden tai huopien avulla. Pentukopassa täytyy olla myös hieman viileämpi alue jonne pennut pääsevät vilvoittelemaan, jos niille tulee liian kuuma. Kun pennut alkavat liikkua enemmän noin neljäviikkoisina, ne päästetään pieneen ”pentuturvalliseen” huoneeseen.

Orpopentujen kasvatuksessa ”sosiaalisuuskasvatus” esittää tärkeää roolia. Pentuja pitäisi käsitellä ruokinnan lisäksi useita kertoja päivässä. Uusien hajujen, näkyjen ja äänien kokeminen opettaa pennuille, etteivät uudet tilanteet ole pelottavia. Kun pennut alkavat liikkua enemmän, kaikki uteliaisuutta kiehtovat lelut ovat hyväksi, esim. pallo jossa kulkunen sisällä tai rapiseva paperitollo tarjoaa kissanpennuille viihdykettä pitkäksi aikaa. Leluja valitessa täytyy tarkistaa, ettei pentu voi saada niistä pieniä osia irti.

5-7 viikon ikäisenä orpopentujen maailmaan aletaan tuoda uusia ja useita eri-ikäisiä ihmisiä, lapsia ei kuitenkaan päästetä käsittelemään pentuja ilman valvontaa. Tässä vaiheessa pentuja aletaan totuttaa siihen, että silmät, korvat, hampaat ja raajat tutkitaan ja turkkia harjataan varovasti. Kun pentu siirtyy uuteen kotiin, sen täytyy olla käsiteltävissä. Helpoin tapa on aloittaa jo nuorena ”harjoitukset”. Perheen muut lemmikit voidaan tässä vaiheessa esitellä orpopennuille, koko ajan on tietenkin valvottava, ettei vahinkoja pääse tapahtumaan.

Sosiaalisen kehityksen parhaita ohjenuoria on, ettei mitään mitä ei sallita aikuiselle, sallita myöskään pennulle. Jos koiran- tai kissanpentua leikitetään niin, että se saa purra ihmisen kättä tai jalkaa, voi olla varma siitä että tämä jatkuu myös aikuisena. Jos pentuja ei opeteta kynsien leikkuuseen tai harjaamiseen, on turha odottaa aikuisenkaan sitä sallivan. Jos koiran annetaan leikkiä rajusti kissanpennun kanssa, kissa suhtautuu aikuisenakin koiriin aggressiivisesti tai pelokkaasti. Vastaavasti jos kissa saa raapia koiranpentua, ei voi odottaa aikuisen koiran olevan suuri kissan ystävä.

Terveydellisistä ongelmista yleisin orpopennuilla on oksentelu ja ripuli. Usein aiheuttajana on ruokavalion muutos, mutta myös loiset, bakteerit ja virustartunnat ovat mahdollisia. Toinen yleinen terveysongelma ovat hengitystietulehdukset. Näiden aiheuttaja voi olla bakteeri tai virus, ja tulehduksen seurauksena voi esiintyä ruokahaluttomuutta. Molemmissa tapauksissa kannattaa ottaa yhteys eläinlääkäriin mahdollisen hoidontarpeen tarkistamiseksi.

Alle 12-viikkoisilla orvoilla kissanpennuilla tavataan kohtalaisen yleisesti myös kuolemaan johtavaa ‘ hiipumista’. Pentu on saattanut vaikuttaa täysin terveeltä, mutta menehtyy alle kolmekuisena. Riskitekijöinä mm matala syntymäpaino, infektiot, anemia. Ensimmäiset rokotukset orpopennulle voidaan antaa jo 6-8 viikon iässä jos pentu ei ole saanut lainkaan emonmaitoa tai emon rokotuksista ei ole tietoa. Matokuuri annetaan vähintään viikkoa ennen rokotusta.

Artikkelin kirjoittanut: Pieneläinhoitaja Irma Halinen Koira-Kissaklinikka Oy, Turku

Polven eturistiside on yksi tärkeimpiä polven toimintaa stabiloivia sisäisiä rakenteita. Ihmislääketieteessä eturistisidettä kutsutaan myös anterioriseksi ristisiteeksi (ACL).
Kuvassa näkyy koiran polven anatominen rakenne. Sininen on eturistiside, punainen on polvikierukka eli meniski, vihreä on takaristiside. Toisessa kuvassa näkyy miten eturistisiteen vaurioituessa polven asento ja luiden väliset suhteet muuttuvat.

Polvikierukka on rustomainen rakenne polvinivelen sisällä. Polvikierukka ottaa vastaan iskuja, toimii paineen tasaajana ja vaurioituu usein eturistisiteen vaurioituessa. Polven sisäsivusiteeseen kiinnittyy polvikierukasta pieni side.

Eturistisidevamman syntyyn vaikuttavat tekijät

Eturistisidevamma on yksi yleisimpiä takaraajan ontumista aiheuttavia syitä. Koiralla ongelman kehittyminen on paljon monimutkaisempi prosessi kuin ihmisillä. Koiralla voi olla eriasteinen eturistisidevamma (osittainen tai totaalinen) ja usein taustalla on pienen tapaturman aiheuttama revähdys, josta syntyy niveltulehdus. Tämä tulehdus johtaa pikkuhiljaa ristisidevaurioon nivelen sisäisten tulehdusta pahentavien molekyylien johdosta.

Useimmiten eturistisideongelma on monen tekijän summa: siderakenteen ikävaikutus eli rappeutuminen, ylipaino, huono fyysinen kunto, perintötekijät, rakenne ja liikkuvuus sekä rotu. Koiralla eturistisideongelma on seurausta hitaasta, kuukausien jopa vuoden ajan kestäneestä siteen rappeutumisesta, jonka seurauksena siderakenne hajoaa. Harvemmin täysin terve siderakenne repeää.

Ihmisten ja koirien välinen ero selittyy kahdella tärkeällä tekijällä ristisideongelmassa koirilla:

1. 40 – 60 % koirista, joilla on toisen takaraajan polven ristiside vaurioitunut kehittää toiseen takapolveen samanlaisen ongelman.
2. Osittainen ristisidevaurio on yleinen koirilla ja kehittyy täydelliseksi repeytymiseksi ajan kanssa. Eturistisidesairaus voi syntyä minkä kokoiselle ja rotuiselle koiralle tahansa, missä iässä tahansa. Harvemmin kyseistä ongelmaa nähdään kissoilla.

On rotuja, joilla ongelmaan törmätään useammin: rottweiler, newfoundlandinkoira, staffordshirenbullterrieri, mastiffit, akita, bernhardinkoira, labradorinnoutaja. On myös rotuja, joilla hyvin harvoin nähdään ongelmaa: greyhound, mäyräkoira, basset ja vanhaenglanninlammaskoira. Perinnöllistä alttiutta on osoitettu newfoundlandinkoirilla ja labradorinnoutajilla.

Huono fyysinen kunto ja ylipaino ovat riskitekijöitä polviongelman synnyssä. Säännöllinen fyysisen kunnon ylläpitäminen ja oikeantyyppisen liikunnan harrastaminen sekä oikea ruokavalio ovat avainasemassa ongelman ennaltaehkäisyssä.

Alkavan ristisideongelman oireet

Koira jolla on alkava ristisideongelma, voi oireilla esimerkiksi näin:

• vaikeuksia nousta istumasta, istuu toisella ”kankulla”
• vaikea hypätä autoon
• vähentynyt liikuntahalukkuus
• vaihtelevaa ontumista
• lihaskato
• polven liikeradan heikkeneminen
• polvi ”paukkuu”
• polven sisäpinnalla turvotusta
• kipua tunnusteltaessa polvea
• jäykkyyttä
• haluttomuutta leikkiä

Oireet vaihtelevat yksilöittäin, ja ontumien voi myös vaihdella hyvinkin paljon tilanteesta ja rasituksesta riippuen.

Diagnostisointi

Koiran tutkimisessa tehdään kliininen tutkimus ja ontumatutkimus juoksutettaessa nk. provokaatiolla (polven taivutuksen jälkeen koiran vaikea juosta). Yleensä otetaan röntgenkuvat rauhoituksessa, jolloin polven liikeradat ja nk. vetolaatikkoliike polvessa tuntuu parhaiten.

Tarvittaessa voidaan ottaa nivelnestenäyte (jos epäillään punkkivälitteistä niveltulehdusta tai immunologista niveltulehdusta) tai tehdään varjoainekuvaus tai tietokonetomografiatutkimus (CT). Näitä kaikkia tutkimuksia voidaan tehdä Koira-Kissaklinikalla. Röntgenkuvista nähdään mahdollisesti kehittyneen nivelrikon aste, ylimääräiset rustoirtopalat tms., voidaan pois sulkea muut sairaudet ja voidaan suunnitella mahdollista leikkausmenetelmää.

Eturistisidevamman hoitomuodot

Hoitovaihtoehtoja on monia. Ensin pitää yhdessä omistajan kanssa selvittää, onko potilaalle mahdollista suorittaa kirurginen korjaus tai onko kyseessä potilas, jolle konservatiivinen hoito tulee parhaiten kyseeseen. Hoitoja arvioitaessa otetaan huomioon eläimen ikä, aktiviteettitaso, koko, fyysinen kunto ja polven löysyyden aste (epästabiilisuus).

Vasemmalla kuva nk TPLO-leikkauksesta, jossa luun sahauksen ja asennonmuutoksen tarkoitus on asettaa nivelen taso 90 asteeseen ison reisilihaksen kiinnityskohtaan nähden.

Eturistisidevamman kirurginen hoito

Kirurginen hoito on paras hoitovaihtoehto eturistisidepotilaalle, koska se on ainoa tapa kontrolloida nivelen yliliikkuvuutta. Koirilla ja ihmisillä polven mekaniikat eroavat toisistaan ja siksi myös koirille kehitetyt leikkausmenetelmät ovat erilaisia.

Vaurioitunut polvikierukan osa poistetaan ja leikkausmenetelmiä ovat esim. nk. osteotomiaan perustuvat leikkaukset. Niissä polven toimintaa saadaan normalisoitua sahaamalla luuta ja muuttamalla kulmaa, jossa iso reisilihas vaikuttaa nk. tibian eli koipiluun yläosan tasoon. Näin muutetaan myös polven biomekaniikkaa.

Osteotomialeikkauksista Koira-Kissaklinikalla käytettään nk. TTA-tekniikkaa titaanikiilan avulla. Tätä leikkausta kutsutaan MMP-leikkaukseksi, ja se on osoittautunut hyväksi sen kestävyyden ja vähäisemmän implanttimäärän takia.

Polven toimintaa voidaan tukea nivelen sisäisellä tai ulkoisella tuella. Näitä erilaisia tekniikoita on monia ja usein käytettävä leikkausmenetelmä on leikkaavan eläinlääkärin kokemukseen perustuva valinta. Jos harkitaan vanhemman, ei niin aktiivisesti liikkuvan koiran leikkausta, on tämä menetelmä usein myös taloudellisista syistä parempi valinta.

Mikäli päädytään konservatiiviseen hoitoon leikkaushoidon sijasta, on potilaan ennuste riippuvainen monesta asiasta: lääkityksen sietokyvystä, kuntoutusohjelman onnistumisesta (vesiallashoito, laserhoidot, hieronta, ruokavalio) ja mahdollisen ulkoisen tuen (nk. ortoosien) tuomasta avusta.

Jälkihoito ja tulokset

Leikkauksen jälkeisen hoidon onnistuminen kotona on erittäin tärkeää. Koira pidetään levossa ja rajoitetulla liikunnalla kytkettynä, etteivät implantit petä ennen kuin luun sahaukset ovat parantuneet kokonaan.

Yksi vapaana juokseminen puutarhassa muutama viikko leikkauksesta voi tuhota koko leikkauksen tuloksen. Siksi leikkauksesta kannattaa kysellä tarkasti ja käydä huolellisesti läpi jatkohoitoon liittyvät asiat yhdessä leikkaavan eläinlääkärin kanssa.

Kaikille polvileikatuille koirille suositellaan kuntoutusohjelmaa, jossa käytetään sekä vesiallashoitoa, laserhoitoa, nk. regenerattivisia hoitoja (kantasoluhoito niveleen muutama kuukausi leikkauksesta) ja ruokavalioon panostamista sekä niveltä tukevien aineiden käyttämistä. Fysioterapeutti käy joka potilaan kohdalla kädestä pitäen läpi kotiharjoitteet ja näyttää mihin harjoitteilla pyritään. Kipulääkitystä käytetään potilaan tarpeen mukaan. On hyvä muistaa, että niveleen syntynyttä tulehdustilaa hoidetaan lääkkeillä eli kyseessä ei ole pelkästään kivun hoito, vaan tärkeimpänä on nimenomaan tulehduksen hoito.

Leikkauspotilailla ennuste on hyvä 85 – 90 %:ssa tapauksista. Ne potilaat, jotka ovat heti leikkauksen jälkeen aloittaneet oikeaoppisen kuntoutusohjelman, paranevat huomattavasti nopeammin.

HUOM Tarkista mahdolliset päivitykset evira.fi ja sey.fi

Lemmikkieläinpassi helpottaa eläinten kanssa matkustamista.

Lemmikkieläinpassin tarkoituksena on helpottaa kissan kuljetusta EU-maiden välillä. Passin avulla osoitetaan, että kissa täyttää kuljetuksia koskevat vaatimukset eikä muita asiakirjoja vaadita. Passi on pakollinen kissoille kaikissa EU-maiden välisissä kuljetuksissa.

Lemmikkieläinpassin voi ostaa eläinlääkäriltä. Ennen passin myöntämistä eläinlääkäri tarkistaa, että kissa on tunnistusmerkitty (tatuointi tai mikrosiru) ja rokotettu raivotautia vastaan. Kaikki merkinnät lemmikkieläinpassiin tekee eläinlääkäri. Eläinlääkäri merkitsee passiin eläintä ja eläimen omistajaa koskevat tiedot, eläimen tunnistusmerkintää koskevat tiedot sekä tiedot eläimen rokotuksista ja mahdollisista ekinokokkoosi- ja punkkilääkityksistä sekä raivotautivasta-aineiden määrityksestä.

Eläinlääkäri tarkastaa eläimen tunnistusmerkinnän aina, kun passiin lisätään uusia tietoja, myös esimerkiksi uusintarokotuksen yhteydessä. Passissa on tilaa myös sellaisille merkinnöille, joita ei vaadita matkustettaessa EU:n alueella, mutta joita voidaan vaatia viennissä EU:n ulkopuolisiin maihin. Tällaisia merkintöja ovat esim. muut rokotukset tai eläimelle tehty kliininen tutkimus.

Lemmikkieläinpassi on otettu käyttöön EU-maiden lisäksi myös Norjassa, Sveitsissä, San Marinossa ja Liechtensteinissa. Jos kissa tuodaan muusta EU:n ulkopuolisesta maasta, passin sijaan vaaditaan erityinen eläinlääkärin todistus. Passi kannattaa hankkia myös niille kissoille, jotka vierailevat EU:n ulkopuolisissa maissa. Tällöin passilla voidaan osoittaa, että kissa täyttää tuontia koskevat vaatimukset palattaessa EU:n alueelle.

Jos eläin pysyy vain kotimaassa, lemmikkieläinpassia ei tarvitse hankkia, vaan eläinlääkäri voi merkitä eläimen rokotukset esimerkiksi rekisteritodistukseen tai muuhun rokotuskirjaan. Lemmikkieläinpassi otettiin käyttöön heinäkuussa 2004 Euroopan Unionin alueella. Sen malli on yhtenäinen kaikissa EU-maissa.

Lemmikkieläinpassilla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi kissan rekisteröimisen kanssa. Passi vaaditaan niin sekarotuisilta kuin puhdasrotuisiltakin kissoilta, jotka viedään EU-maasta toiseen, esim. Virosta Suomeen. Todistuksesta käytetään usein myös nimeä EU-passi.

Lemmikkieläinpassin saa ostaa eläinlääkäriltä. Lemmikkieläinpassin malli on Euroopan komission määräämä. Passi on samannäköinen kaikissa EU-maissa.

lähde: evira.fi ja sey.fi

Kissalla oksennusrefleksi on herkässä

Oksentaminen on kissalla tavallista. Jopa niin tavallista, ettei omistaja aina ymmärrä oksentamisen voivan olla merkki sairaudesta. Kissan ruuansulatuskanava reagoi hyvin herkästi ärsykkeisiin. Liian iso kerta-annos ruokaa tai ahmiminen aiheuttavat kissalla oksentelua. Syötyään hiiren kissa voi oksentaa karvakasan, eli sulamattomat jätteet pois mahalaukustaan. Ruohon syömisen sanotaan olevan tarpeellista, että kissa voi puhdistaa elimistöään. Monet kissat oksentavat toistuvasti karvapalloja. Omistaja saattaa tottua kissan oksentamiseen niin, ettei pidä säännöllistäkään oksentelua poikkeavana käytöksenä.

Oksentaminen on myös hyvin tavallinen sairauden oire. Kun kissa on sairas, se ei syö. Se saattaa oksentaa, tai sillä saattaa olla kuumetta. Oireiden syynä voi olla lähes mikä tahansa. Säännöllinen oksentaminen ei ole koskaan normaalia.

Tunnistatko oksentamisen?

Oksentaminen alkaa pahanolon tunteesta. Tyypillistä pahoinvoivalle kissalle on voimakas kuolaaminen ja valitus. Ääni voi muistuttaa pienen lapsen voivottelua. Pahoinvointia seuraavat vatsakouristukset, yökkiminen, jonka seurauksena oksennus tulee ylös suusta lattialle. Mikäli pahoinvointi ja vatsan kouristelu puuttuvat, puhutaankin pulauttamisesta eli regurgitaatiosta. Regurgitaation erottaminen oksentamisesta on tärkeää, sillä regurgitaatio on oire ruokatorven sairaudesta.

Eniten sekaannusta oksentelun kanssa aiheuttaa kuitenkin yskä. Kun kissa yskii, sen asento on sama kuin oksentavalla kissalla: eläin on kyyryssä, pää ojennettuna, ja usein yskänkouristukset muistuttavat oksennusrefleksiä. Joskus yskänkohtauksen lopputuloksena voi olla kostea limayskös lattialla.

Oksentelulle voi olla lukuisia syitä

Oksentelu voi johtua ruuansulatuskanavan tukoksesta, tulehduksesta tai toksiineista eli elimistölle vieraista aineista. Vierasesineet ja kudoksen liikakasvu voivat johtaa tukoksiin. Kudosmuutoksia aiheuttavat sekä tulehdukset että kasvaimet. Tulehdussairauksien syitä ovat loiset, allergiat tai immunologiset tekijät. Kissat ovat tunnettuja siitä, että monet lääkkeet aiheuttavat oksennusreaktion.

Oksentaminen voi olla peräisin myös ruuansulatuskanavan ulkopuolelta: tulehdus vatsaontelossa (vatsakalvontulehdus), neurologiset sairaudet, kuten sisäkorvantulehdus, tai aineenvaihduntasairaus aiheuttavat oksenteluoireita. Stressaava kissa oksentaa herkästi. Tämä tulee esille matkapahoinvointina, tai kuolaamisena esimerkiksi eläinlääkärin vastaanotolla.

Monet sisäelinperäiset sairaudet oireilevat kissalla oksenteluna. Näitä ovat maksa- ja munuaissairaudet, haimatulehdus, sokeritauti, kilpirauhasen liikatoiminta ja jopa virtsatietulehdus. Aineenvaihduntasairauksia selvitetään veri- ja virtsanäytteillä. Kuitenkin hyvin monilla kroonisesti oksentavilla kissoilla ongelma on ruuansulatuskanavassa. Tällöin veri- ja virtsanäytteet saattavat olla täysin normaalit. Ruokatorven sairaudet eivät tyypillisesti aiheuta oksentamista vaan regurgitaatiota: kissa pulauttaa ruuan, usein sulamattomana, ilman oksennusrefleksiä. Suurin osa ruuansulatuskanavan ongelmista on ohutsuoliperäisiä tulehdus- tai kasvainsairauksia.

Esiintyykö kissalla gastriittia? Entä mahahaavaa?

Krooninen gastriitti eli mahatulehdus on kissalla hyvin harvinaista. Oksentelu johtuu yleensä kroonisesta enteriitistä eli suolistotulehduksesta. Mahalaukussa voi myös olla vierasesineitä hyvinkin kroonisen oksentelun taustalla. Koska eläin saattaa syödä melko normaalisti, ja totaalisia tukosoireita ei ole, mahalaukun vierasesineet voivat jäädä pitkäksikin aikaa havaitsematta. Mahahaavaumat ovat kissoilla harvinaisempia kuin koirilla. Tavallisia syitä mahahaavaumiin ovat lääkeaineet sekä kasvaimet.

Suolistosairauksia nuorilla kissoilla aiheuttavat loiset ja vierasesineet. Bakteeritulehdukset ovat kissoilla harvinaisia, mutta niitä voi esiintyä erityisesti raakaruokinnan yhteydessä, jolloin syynä on ravinnon huono hygieeninen laatu. IBD eli tulehduksellinen suolistosairaus on huomattavan yleinen aikuisilla ja vanhemmilla kroonisesti oksentavilla kissoilla. Kasvaimet, erityisesti suolen lymfooma, ovat lähes yhtä yleisiä.

Entäs sitten karvapallot?

Viime vuosina on julkaistu useampi artikkeli kissan karvapallojen oksentamisesta. Tällä hetkellä käsitys on se, että karvapallojen oksenteluun liittyy usein suoliston toimintahäiriöitä eli motiliteettihäiriöitä tai IBD eli tulehduksellinen suolistosairaus. Kaikki karvaiset kissat eivät siis oksentele säännöllisesti. Mielenkiintoinen huomio on myös se, että karvapallojen oksenteluun käytetään hoitona ruokavaliota, samoin kuin kroonisissa suolistotulehduksissa.

Kuinka oksentavaa kissaa tutkitaan?

Akuutin oksentelun hoito on yleensä oireenmukaista. Akuutti oireilu johtuu lähes aina sopimattomasta ruokavaliosta, lääkityksestä tai infektioista. Mikäli eläin on hyväkuntoinen, tukihoidolla oireilu saadaan usein rauhoittumaan ilman jatkoselvittelyä.

Krooninen oksentaminen vaatii pitkälle menevää taudinsyyn selvittämistä, ennen kuin oireilu saadaan kuriin. Oireilu voi helpottaa oireenmukaisella hoidolla hetkeksi, mutta palata takaisin hoidon loputtua. Hoitokierteeseen saatetaan jumiutua pitkäksikin aikaa. Jos oireilu on kestänyt yhteensä tai toistuvasti yli kolmen viikon ajan, suositellaan tarkempia tutkimuksia. Potilaalta tutkitaan laajat verinäytteet, ja usein tarvitaan lisäksi röntgen- ja ultraäänitutkimuksia. Laboratorio- ja kuvantamismenetelmät ovat kuitenkin rajalliset. Tähystyksellä tai leikkauksella otettavat kudospalat eli koepalat ovat usein tarpeen, jotta saadaan diagnosoitua IBD, tai löydetään kasvainsairaus.

Miten tunnistan hätätapauksen?

Oksenteluun liittyvä kuumeilu, heikkous, väsymys tai yli 2 vuorokauden syömättömyys ovat aiheita nopealle eläinlääkärikäynnille. Pikimusta uloste on merkki ruuansulatuskanavan läpi tulevasta verestä ja on vakava oire. Muita huolestuttavia oireita ovat vatsakipu, verioksentelu tai vatsan turvottelu.

Jos kissa on saanut lääkitystä ennen oksenteluoireilun alkamista, näistä on aina syytä keskustella eläinlääkärin kanssa. Särkylääkkeet (aspiriini, ibuprofeeni) ja antibiootit (klindamysiini, doksisykliini) voivat olla hyvinkin vatsaa ärsyttäviä.

Milloin tarvitaan kirurgiaa?

Myös kissoille joudutaan tekemään hätäleikkauksia oksenteluoireiden vuoksi. Jos tiedetään, että kissa on syönyt vierasesineen, on leikkaus melko varmasti edessä. Joskus suolentuppeuma (intussusseptio) tai vierasesine on tunnettavissa vatsan tunnustelussa. Projektiili oksentelu on varma merkki suolen tukoksesta: kissa oksentaa kaaressa ulosteen näköistä oksennusta.

Röntgenkuvissa voi olla muutoksia, jotka viittaavat suolitukokseen tai suolentuppeumaan. Röntgenkuvissa voi olla löydöksiä, jotka vaativat nopeaa leikkausta: vapaata kaasua vatsaontelossa, tai merkkejä vatsakalvontulehduksesta tai virtsateiden repeämisestä. Kuvien tulkitseminen ei kuitenkaan aina ole helppoa.

Diagnostinen laparatomia eli tutkimusleikkaus on myös mahdollinen, kun oksentelun syy ei muutoin selviä. Vaikka leikkaus toimenpiteenä on suuri, on myös toimenpiteen hyödyt huomattavat. Näytteitä saadaan tarvittaessa jokaisesta vatsaontelon elimestä, sekä patologin tutkimusta että bakteeriviljelyä varten. Huolellisesti suoritettu diagnostinen laparatomia on harvoin negatiivinen.

Miten oksentavaa kissaa hoidetaan?

Oksenteluun käytetään sekä oireenmukaista hoitoa että spesifistä hoitoa. Oireenmukainen hoito on oireita helpottavaa, ja käsittää pahoinvointilääkityksen, nestehoidon ja ruokavalion. Happosalpaajia voidaan käyttää hoidon apuna, mutta happosalpaajat yksistään eivät ole pahoinvointilääkkeitä.

Spesifinen hoito suuntautuu sairauden aiheuttajaa vastaan. Koska suolistoperäiset sairaudet ovat huomattava yksittäinen oksentelua aiheuttava tautiryhmä, ruokavaliolla on suuri merkitys kroonisesti oksentavan kissan hoidossa.

Pahoinvoinnin hoito on hyvinvointikysymys! Oksentelun syy on aina syytä selvittää. Jos tiedetään, että kissa ahmii ruuan ja oksentaa, koetetaan muuttaa ruokavaliota tai käyttää ruokinta-automaatteja ahmimisen vähentämiseksi. Jos kissa oksentelee säännöllisesti ja usein, vaatii se lisäselvittelyä eläinlääkärillä. Kissakaan ei oksenna huvikseen.

MARRASKUU ON KOIRA-KISSAKLINIKAN SENIORIKUUKAUSI – VARAA SILLOIN  AIKA LEMMIKIN SENIORITARKASTUKSEEN!

Senioritarkastuksen yhteydessä labrat -20 %

Kissan hyvinvoivana ja terveenä pysymisen kannalta on olennaista, että mahdolliset sairaudet tunnistetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Säännöllisesti tehtävät terveystarkastuset ovat paras keino saada kiinni mahdollisesta sairauden merkistä ennenkuin tauti on päässyt etenemään. Vanhenevan kissan (7+ vuotiaat) osalta on erityisen tärkeää käydä säännöllisissä tarkastuksissa jotta mahdolliset riskitekijät tunnistetaan ajoissa, jo ennen kuin merkit näkyvät arjessa.Koira-Kissaklinikan senioreiden terveystarkastuksissa kissa käydään läpi päästä häntään. Eläinlääkäri katsoo kissaa liikkeessä, käy läpi tunnustelemalla lemmikin kuonon päästä häntää ja tassuihin, kuuntelee hengityksen ja sydämen sekä mittaa verenpaineen ja painon sekä tarkistaa hampaiden kunnon. Samalla kissasta otetaan veri- ja virtsatestit jotka kertovat paljon kissan sisäelinten voinnista ja lemmikin terveydestä. Eläinlääkärimme ja hoitajamme myös auttavat suunnittelemaan kissalle parhaan mahdollisen ruokavalinnon ja loishäädön sekä tarvittavat rokotukset. Samalla käydään läpi myös kissan sairaushistoria ja pohditaan mahdollisten käytöksessä tapahtuneiden muutosten vaikutusta kissan terveyteen ja hyvinvointiin.

IKÄÄNTYVÄN LEMMIKIN RUOKINNASTA

Ruokinnalla on suuri vaikutus lemmikin terveyteen ja oikeanlaista ravintoa saavat lemmikit elävät luonnollisesti pidempään. Kuulon ja näön heikkenemiselle ei omistaja voi mitään, tämä on luonnollista vanhuksille niin kuin meillä ihmisilläkin, mutta monia muita vaivoja voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa oikeanlaisella ruokinnalla.
Yksinkertaisinta ja helpointa omistajalle on ruokkia lemmikkiä valmisruoalla, joka on kehitetty vastaamaan ikääntyvän lemmikin tarpeita. Usein ikääntyessä energiantarve vähenee, aineenvaihdunta hidastuu ja painoa voi alkaa kertyä. On tärkeää, että ruoka on kevyempää, kuin nuoremmalla lemmikillä, jotta vältytään ylipainon tuomilta ongelmilta. Tärkeää on myös, että ruoka sisältää riittävästi korkealaatuisia valkuaisaineita, jotka auttavat lihaskunnon ylläpitämisessä.
Nivelvaivat ovat myös tyypillisiä varsinkin iäkkäämmillä koirilla. Nivelten hyvinvointia voidaan tukea lisäämällä ruokaan rasvahappoja ja nivelsuoja-aineita, kuten kondroitiinia ja glukosamiinia. Rasvahapoilla on myös positiivinen vaikutus ihon ja turkin, sekä suoliston ja sydämen hyvinvointiin.

Usein ikääntyessä myös ruoansulatus hidastuu, jolloin on tärkeää, että ruoka on hyvin sulavaa ja kuitupitoista.
Ikääntyessä lemmikille saattaa tulla myös dementiaa, sekä ympäröivän tilan ja ajankulun hahmottaminenkin saattaa heikentyä. Esimerkiksi aminohappo tryptofaani (jota on lisättynä seniori-valmisruokiin) vaikuttaa positiivisesti aivojen välittäjäaineiden toimintaan ja ylläpitää ja tasapainottaa lemmikin vireystilaa.

Voit kysellä klinikalta lisää senioriruoista kissoille

Noin joka viides lemmikki sairastuu kasvainsairauteen. Pieneläinvastaanoton potilaista jopa joka kolmannella on hyvän- tai pahanlaatuinen kasvain. Yli kymmenenvuotiaista lemmikeistä lähes 50 % menehtyy syöpään, tai kasvaimeen liittyvään sairauteen.

Kasvainsairaus on krooninen sairaus, mitä voidaan hoitaa, ja joskus jopa parantaa. Kissoilla verisolukasvaimet ja näistä lymfooma on ehdottomasti yleisin kasvainsairaus. Kissoilla lymfoomaa esiintyy enemmän ruuansulatuskanavassa ja esimerkiksi munuaisissa tai nenäontelossa, ei niinkään imusolmukkeissa. Kissojen ihokasvaimista suurempi osa on pahanlaatuisia kuin koirilla. Maitorauhaskasvaimet ovat harvinaisempia kuin koirilla, koska suurin osa kissoista leikataan nuorena. Kissojen maitorauhaskasvaimet ovat kuitenkin pääsääntöisesti pahanlaatuisia.

Syöpädiagnoosi ei ole välttämättä enää kuolemantuomio. Monet ihon ja maitorauhasen kasvaimet voidaan parantaa ajoissa suoritetulla riittävän laajalla leikkauksella. Kirurgia on edelleen useimpien kasvainten paras hoitomuoto. Joitakin kasvainsairauksia voidaan hoitaa solusalpaajalääkityksellä. Raajojen tai pään alueen kasvainten hoitoon voidaan käyttää sädehoitoa.

Kasvain voi olla oireeton sivulöydös, joka todetaan esimerkiksi rokotus – tai terveystarkastuskäynnin yhteydessä. Kaikki ihon uudismuodostumat eli patit on tästä syystä tutkittava kasvainsairauden varalta. Kaikki kasvaimet eivät kuitenkaan näy päällepäin. Lemmikillä voi olla oireena syömättömyyttä, laihtumista tai ns. paraneoplastisia oireita, kuten alhainen verensokeri tai kohonnut seerumin kalsiumarvo.

Kun potilasta lähdetään tutkimaan ja selvittämään, onko sillä mahdollisesti kasvainsairaus, kysytään mm. seuraavia asioita: Kuinka kauan oireita on esiintynyt? Milloin patti on havaittu? Patin kasvunopeus? Kipu? Onko potilaalla yleisoireita? Onko potilashistoriassa aikaisempia kasvainsairauksia tai hoitoja?

Potilaan huolellisen yleistutkimuksen lisäksi kasvaimesta halutaan diagnostinen näyte, joka pyritään ottamaan käynnin yhteydessä joko ohutneulanäytteellä tai koepalalla. Joskus ihokasvain on suoraan poistettavissa ja koepala tutkitaan vasta poiston jälkeen. Mikäli kyseessä on pahanlaatuinen kasvain, selvitetään sen mahdollinen leviäminen veri- ja virtsanäytteiden sekä diagnostisen kuvantamisen (röntgen, ultraääni, CT) avulla. Näiden tutkimusten perusteella suunnitellaan potilaskohtaisesti sopivin jatkohoito.

Kasvainsairauden hoito voi olla parantavaa, kuten leikkaus, tai sädehoito, tai oireita lievittävää, tai tukihoitoa. Joskus todetaan, että vain saattohoito tai eutanasia on mahdollista kasvaimen leviämisen tai potilaan huonon kunnon vuoksi. Onnistunut hoito perustuu kasvaimen ja sen käyttäytymisen tunnistamiseen. Ajoissa suoritettu riittävän laaja leikkaus on myös aina parempi kuin kasvaimen ”seuraaminen” tai marginaalinen ”edullisempi” leikkaus. Kaikessa lemmikkien syöpähoidossa on noudatettava perusperiaatteita: eläin ei saa kärsiä pahoinvoinnista, eläin ei saa kärsiä kivusta, eikä eläin saa nähdä nälkää. Mitä hoitoa sitten käytetäänkin, lemmikin hyvinvointi on aina etusijalla!

Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Elisa Välimäki 12.9.2015

Koiran kuumeen, elimistön puolustusmekanismin ja hälytyskellon, ymmärtäminen on erittäin tärkeää lemmikkiemme hyvinvoinnista huolehdittaessa. Kyseessä on hieno järjestelmä, jossa elimistö pyrkii aikaisessa vaiheessa itse korjaamaan ”vian”. Mikäli tila pitkittyy, ylittyy elimistön oma korjauskapasiteetti ja tällöin tarvitaan ulkopuolista apua ongelman ratkaisemiseksi. Pitkittyneen kuumeen syy on aina syytä selvittää tutkimuksilla.

Mikä on koiran normaali ruumiinlämpö ja miten se mitataan?

Koiran normaali ruumiinlämpö on noin 37.8-39.3°C riippuen siitä, miten hermostunut koira on tai millaista liikuntaa se on harjoittanut juuri ennen mittausta. Jokaisen koiranomistajan on syytä selvittää etukäteen oman koiran tyypillinen ruumiinlämpö mittaamalla se muutamaan kertaan ns. normaalissa tilanteessa (mieluiten aamulla, päivällä ja illalla). Koiran ruumiinlämpö mitataan peräsuolesta nopealla digitaalimittarilla, jottei aiheuteta koiralle ylimääräistä stressiä. Lasista kuumemittaria ei tule käyttää, koska koira saattaa liikahtaa äkillisesti ja rikkoa mittarin. Parhaita mittareita ovat kärjestään taipuisat digitaalimittarit.

Miten koiran elimistö reagoi kuumeeseen?

Kuumeinen koira on väsynyt, jopa apaattinen, yleensä ruokahaluton, syke kohonnut, limakalvot kuivat ja tummanpunaiset ja sillä saattaa esiintyä shokkioireita (tajuttomuustila, ei pysy pystyssä).

Kuume estää alkuvaiheessa bakteerien jakaantumisen ja parantaa vastustuskykyä aktivoimalla immuunijärjestelmää (elimistön sisäinen puolustusarmeija). Pitkäaikainen kuume (> 40,5°C) johtaa kuivumistilaan eli nestehukkaan, ruokahaluttomuuteen ja yli 41.1°C kuume johtaa aivopöhöön, luuytimen toiminnan heikkenemiseen, depressioon, sydämen rytmihäiriöihin ja elektrolyyttien epätasapainoon, monielinvaurioihin ja verisuonten sisäisiin veritulppamuodostuksiin ja sitä kautta hengenvaaraan.

Koiran korkea, yli 41°C kuume on aina hätätapaus, joka vaatii välittömästi toimenpiteitä. Ennen kuin kuitenkaan lähdet tuomaan koiraa eläinlääkäriin, soita vastaanottoomme, jotta saat ohjeet koiran ruumiinlämmön laskemiseen ja samalla varmistetaan koiran kuljetuskuntoisuus.

Hypertermia, eli liikalämpöisyys

Kohonneen ruumiinlämmön taustalla ei kuitenkaan aina ole välttämättä kuume. Koiralla voi olla lämpöhalvaus, tai ruumiinlämpö voi olla koholla stressin vuoksi. Ns. hypertermia eli kohonnut lämpö on tyypillistä klinikkaolosuhteissa jos eläin on kovin hermostunut. Lämpöhalvauksessa potilaalle syntyy hypertermia lämmönsäätelyjärjestelmän yliaktivoinnin takia.

Kuumeen syiden tutkiminen eläinlääkärissä

Kaikkein tärkeintä kuumepotilaan hoidossa on riittävän aikaisessa vaiheessa hakeutuminen tutkimuksiin ja vieläpä niin, ettei potilaalle ole annettu kuumetta alentavaa lääkitystä. Näytteiden otto edellyttää paastoa.

Kun lähdetään selvittämään kuumeisen potilaan tilan syytä, aloitetaan taustatekijöistä: viimeaikaiset ulkomaanmatkat, onko löytynyt loisia, onko annettu punkkihäätö tai lääkitty jotain aikaisempaa ongelmaa. Myös tuoreet vammat, rokotukset, allergiat, aikaisemmat sairaudet, mahdolliset hyönteisten pistot jne. selvitetään.

Taustatekijöitä miettiessä on tärkeää muistaa, että lisääntynyt matkustaminen Euroopassa ja Baltian maissa on lisännyt eksoottisempien sairauksien esiintymistä Suomessa ja siksi matkustavan lemmikin omistajan on oltava tietoinen näistä riskeistä.

Klinikan sivuilta löydät artikkelin matkustavan lemmikin riskeistä
Yleistutkimuksessa eläinlääkäri tutkii koiran elimistön – hengitys- ja sydänäänet, ihon, limakalvot, vatsan, luuston, lihaksiston, nivelet ja tekee neurologisen yleistutkimuksen. Kuumeisen potilaan kliininen tutkiminen on systemaattista asioiden selvittämistä ja vaatii myös veriarvojen ja virtsan tarkistamista (pieni verenkuva, crp, SAA jne. viljelyt, nivelnestenäytteet, ohutneulanäytteet, luuydinnäytteet, selkäydinpunktiot, ruuansulatuskanavan koepalat), diagnostista kuvantamista (ultraääni, röntgen, CT), ruuansulatuskanavan tähystämistä ja ehkä vatsaontelon avausta/tähystystä mahdollisen syyn löytymiseksi.

Kuume on vakavasti otettava oire ja sen taustalla voi olla yksinkertainen virusinfektio joka paranee levolla, tai pahimmassa tapauksessa pahanlaatuinen etäispesäkkeitä lähettävä kasvainsairaus, joka on jo hoidon ulottumattomissa. Ensiarvoisen tärkeää on reagoida heti koiran muuttuneeseen käytökseen, ja hakeutua tutkimuksiin mikäli kuumetta on paljon tai kuumeilua on jatkunut pidempään. Jos olet epävarma siitä mitä tulee tehdä, soita meille ja kysy toimintaohjeita – olemme täällä sinua ja lemmikkiäsi varten.

Infektiiviset syyt kuumeelle

• virukset (parvo, adenovirus, herpes, FeLV, FIV, kaliki)
• bakteerit ja niiden muodostamat endotoksiinit eli myrkyt sekä mykoplasma, bartonella
• systeemiset sienitulehdukset (histoplasma, blastomykoosi, kokkidioosi)
• punkkivälitteiset sairaudet (anaplasma, erlichia, borrelia, rikketsia)
• parasiitit ja protozoat (babesia, toksoplasma, larvamigrans, sydänmatotauti eli dirofilaria, leishmania, neospora, leptospira, cytauxzoon, hepatozoon)

Immuunivälitteiset prosessit kuumeen taustalla

Kun elimistön immuunijärjestelmä menee väärille raiteille ja omia soluja / rakenteita ryhdytään hylkimään, syntyy immuunivälitteinen prosessi ja sairaus, joka johtaa kuumeen kohoamiseen koiralla. Näitä syitä voivat olla:

• systeeminen lupus
• immuunivälitteinen verihiutalekato (trombosytopenia)
• pemphigus
• moniniveltulehdus (polyartiitti)
• monilihastulehdus (polymyosiitti)
• reumaattinen niveltulehdus
• verisuonitulehdus (vaskuliitti)
• yliherkkyysreaktiot
• verensiirrosta johtuvat reaktiot
• synnynnäisen immuunisairauden seurauksena tulevat tulehdustilat

Sisätauti ja aineenvaihduntaongelmat

• kilpirauhasen liikatoiminta
• lisämunuaisen vajaatoiminta
• pheokromosytooma (kasvain)
• hyperlipidemia (korkeat rasva-arvot)
• korkea natrium

Kasvainsairaudet

• lymfooma
• myeloproliferatiiviset sairaudet
• plasmasolukasvaimet
• maligni histiosytoosi
• metastasoivat eli etäispesäkkeitä lähettävät sairaudet
• kuolioituva kasvain
• kasvaimet lähinnä maksassa, munuaisissa, luustossa, keuhkoissa ja imusolmukkeissa

Muut tulehdukselliset tilat

• sappitiehyt-maksatulehdus
• maksan rasvoittuminen
• myrkyn aiheuttama maksan toimintahäiriö
• maksakirroosi
• krooninen suoliston tulehdustila (IBD)
• haimatulehdus
• vatsakalvontulehdus
• portosysteeminen shuntti eli maksan verenkierron rakennevika
• verisuonitulehdus
• infarktit
• rasvakudostulehdus
• hypertrofinen osteodystrofia (luuston kasvun häiriötila)
• tylpät traumat
• aivojen sisäiset vammat
• keuhkoveritulppa

Lääkkeet ja myrkyt

• tetrasykliini
• sulfonamidi
• penisilliini
• nitrofurantoiini
• amfoterisiini B
• barbituraatit
• jodi
• atropiini
• simetidiini
• korkeat annokset salisylaatteja
• antihistamiinit
• prokainamidi
• raskasmetallit

Mitä ihmettä kissasi söi?

Vierasesineeksi kutsutaan mitä tahansa kissan elimistöstä löytyvää esinettä tai “juttua” mitä kissan ei olisi pitänyt / odotettu syöneen. Yleinen olettamus on, että koirat ahneudessaan voivat syödä mitä tahansa ja, että kissat olisivat tarkempia ja valikoivampia, mutta Internationa Cat Caren hiljattain tekemässä kyselyssä eläinlääkäreille lopputulos oli, että kissoiltakin joudutaan melko usein hoitamaan “jotain ylimääräistä” syöneitä kissoja sekä poistamaan esineen.

Mitkä kissat useimmiten päätyvät hoitoon vierasesineiden syömisen suhteen?

Ikä näyttää tuovan viisautta myös kissoille syömisen suhteen. Eli tyypillisin asiakas on nuori kissa joka mahdollisesti uteliaisuuttaan tai leikkiessä on vahingossa nielaissut esineen. Lisäksi rotukissoja on päätynyt enemmän eläinlääkärille, mutta eivät kotikissatkaan ole täysin vältäneet hölmöyksien tekoa ;). Burmalaiset mainittiin useammin kuin tilastollisesti pitäisi, joten niillä tuntuu olevan taipumusta ei-ruoka-esineiden syömiseen. Sisäkissat syövät helpommin jotain mitä ei pitäisi, joten on tärkeää tarjota kissoille sisällä virikkeitä, jotteivat kissat tylsyyttään tai turhautumistaan päädy pureskelemaan ravinnoksi sopimattomia juttuja.

Mistä tiedät onko kissa nielaissut jotain mitä sen ei olisi pitänyt?

Jos olet nähnyt kissan leikkivän esim. lankakerällä, lasten lelulla tms etkä sitten löydä sitä kannattaa olla yhteydessä eläinlääkäriin. Ei voi olettaa, että esine kulkeutuu luonnollista tietä ulos vaan se voi jäädä jumiin ja aiheuttaa tukoksen. Merkkinä siitä voi olla esim:

• kieltäytyminen ruuasta
• passiivisuus / väsymys
• kakominen ja oksennus

Kissat ovat taitavia oireiden piilottajia, joten oireina voi olla vain hieman väsyneemmän tuntuinen kissa joka nukkuu enemmän eikä ole halukas leikkimään. Kissa ei siis välttämättä valita, itke tai näytä muita kivun merkkjä. Jos kissasi vaikuttaa poissaolevalta tai ei-normaalilta kannattaa ottaa yhteys eläinlääkäriin. Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hoito tuo parhaan lopputuloksen!