Leishmanioosi koiralla

Leishmania protozoa-loisen välittämä trooppinen tartuntatauti on Leishmanioosi, jota tavataan yhä enenevässä määrin tuontikoirilla Suomessa. Tauti on zoonoosi, eli voi tarttua myös ihmiseen. Ihmisillä leishmanioosi on toiseksi yleisin loissairaus maailmalla, malarian jälkeen. Euroopassa tautia esiintyy yleisesti koirilla Välimeren ympärillä Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa, Italiassa, Kreikassa ja Maltalla. Yksittäisiä tapauksia on todettu Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa, Hollannissa ja Englannissa ilman, että tartuntaa levittävää hietasääskeä olisi todettu. Näissä tapauksissa koirat ovat aina olleet tuontikoiria taudin tartunta-alueilta.

Tartunta

Leishmania loinen tarvitsee kaksi isäntää, selkärankaisen ja hyönteisen, täydentääkseen elinkiertonsa. Molemmissa isännissä tapahtuu loisen morfologista kypsymistä. Leishmania tarttuu koiraan tavallisesti hietasääsken puremasta, joka toimii taudin kantajana. Toinen tartuntamuoto on ihohaavojen kautta. Sairas emä voi myös tartuttaa pennut istukan kautta. Koiran verenkiertoon päästyään loiset lisääntyvät makrofageissa eli syöjäsoluissa. Viskeraalisessa muodossa loiset kulkeutuvat veren syöjäsolujen mukana sisäelimiin ja valloittavat ne. Kutaanisessa eli ihomuodossa pysyvät loiset iholla.

Kaikki Leishmania loisen infektoimat koirat eivät kehitä sairautta. Tärkeä rooli tartunnan kehittymisessä sairaudeksi on koiran omalla immuunipuolustuksella. Koirilla, joilla on heikko soluvälitteinen immunologinen puolustus ja voimakas vasta-ainetuotanto, kehittyy kliininen sairaus.

Tartunta ihmiseen tapahtuu infektoituneen hietasääsken välityksellä. Välimeren alueen maissa koira on tärkeä reservoaari ja tartunnan lähde ihmisille. Lisäksi verensiirrot ja infektoituneet neulat voivat levittää tartuntaa.

Kliiniset oireet

Leishmanioosi on krooninen sairaus, jonka oirekuva vaihtelee. Tartunnan saamisesta oireiden alkamiseen kestää joistakin viikoista yli 4-6 vuoteen. Yleisoireet kehittyvät hitaasti ja ovat eteneviä: väsymys rasituksessa, painon lasku, karvapeitteen huononeminen. 90 %:lla oireilevista koirista on iho-oireita: kuiva hilseilevä iho, kutisematon karvanlähtö ( usein silmien ympäriltä), kraaterimaisia haavautumia iholla, ylipitkät kynnet, kovettuneet anturat ja kirsu. Toiseksi yleisin oire iho-oireiden jälkeen ovat huomattavasti suurentuneet imusolmukkeet, muita oireita voivat olla kuumeilu, sidekalvontulehdus, suurentunut perna,nenäverenvuodot, kynsimuutokset, silmän värikalvontulehdus, moniniveltulehdukset, munuaisoireet (glomerulonefriitti) ja suun haavaumat. Tavallisin kuolinsyy on munuaisten vajaatoiminta.

Diagnoosi

Matkustushistoria on tärkeä lähtökohta diagnoosille. Yli 50 % oireettomista koirista on infektoituneita, ja oireileville koirille diagnoosin saaminen on haastavaa: oireet muistuttavat monia muita sairauksia, samanaikaisinfektiot ovat tavallisia ja epätyypilliset oireet johtavat helposti harhaan. Tavallisia löydöksiä verinäytteissä ovat kohonneet proteiini –ja globuliiniarvot ja alentunut albumiini, munuaisarvojen nousu, sekä lievästi kohonneet maksa-arvot. Lisäksi tyypillisiä löydöksiä ovat anemia ja verihiutalekato, sekä proteiinin erittyminen virtsaan. Varma diagnoosi saadaan osoittamalla parasiitit ohutneula- tai kudosnäytteestä, joka on otettu ihosta (jos iho-oireita), imusolmukkeesta, luuytimestä tai pernasta. Verinäytteen vasta-ainetestejä on käytössä useita. Ongelma vasta-aineiden osalta on se, että vääriä negatiivisia tuloksia tulee liikaa, samoin kuin se, ettei positiivinen tulos tarkoita että koiralla on tai tulee koskaan olemaankaan kliinisiä oireita. Oireettomia taudin kantajia esiintyy, samoin koiria, joiden immuunipuolustus on aikaisemmin ollut kontaktissa loisen kanssa ja onnistunut hävittämään sen elimistöstä. Kuitenkin koirilla, joilla on kliinisiä oireita, on useimmiten vasta-ainetasot koholla. Diagnoosi on aina varmistettava kudosnäytteellä, PCR:llä tai viljelyllä.

Hoito

Sataprosenttisesti tehoavaa hoitoa kliinisesti sairaalle koiralle ei ole olemassa. Hoidolla pyritään oireiden paranemiseen, mutta loisesta ei pääse eroon. Koirien hoito on vaikeampaa kuin ihmisten, ja taudin uusiminen on tavallista. Kliinisesti sairaalle koiralle aloitetaan injektiohoito meglumiinilla, ja tätä jatketaan päivittäin 3-4 vk ajan. Sivuvaikutuksia lääkehoidosta ovat lihaskivut ja lihasten sidekudoistuminen, verisuonitukokset ja haimatulehdus. Allopurinolia voidaan käyttää meglumiinin ohella sairaalla yksilöllä tai ainoana lääkkeenä infektoituneella eläimellä, jolla ei ole oireita tai hyvin lieviä oireita. Allopurinolilla ainoana sivuvaikutuksena on lisääntynyt riski xantiini virtsakiviin; näitä taas voidaan ehkäistä erikoisruokavaliolla. Hoitoa jatketaan useita kuukausia, elin-ikäinen hoito on usein tarpeen. Allopurinolilla tautia voidaan kontrolloida pitkäaikaisesti hyvin tuloksin. Kolmas käytetty lääkeaine on amfotericin B, jonka käytössä myös on paljon sivuvaikutuksia.

Ehkäisy

Älä vie koiraa alueelle, jolla esiintyy Leishmaniaa ! Hietasääskien puremien ehkäisyyn voidaan käyttää useita ulkoloisvalmisteita, kuten Expot, Bayvantic, Advocate ja Scalibor, suoja ei kuitenkaan ole 100 %. Koirien kennelit suojataan sääskiverkoilla, ja ulkoilu sallitaan ainoastaan päiväsaikaan; sääskialueita vältetään. Koirien testaus vasta-aineiden varalta heti endeemiseltä alueelta saapumisen jälkeen, ja testin uusiminen 3 kk myöhemmin. Terapia aloitetaan allopurinolilla tarvittaessa. Lupaava rokote on valmisteilla, ei kuitenkaan vielä saatavilla.

Ennuste

Taudin ennuste riippuu siitä, kuinka vaikeasti sairas koira on, missä taudin vaiheessa diagnoosi saadaan ja kuinka koira vastaa hoitoon. Hoidolla voidaan kontrolloida sairautta, mutta uusiminen on tavallista. Munuaisten vajaatoiminnasta kärsivillä koirilla on huono ennuste.
Erotteludiagnooseja

Alueilla joilla Leishmaniaa esiintyy, on myös riski monille muille verivälitteisille sairauksille, kuten Babesia, Ehrlichia canis, Dirofilaria eli sydänmato, Trypanosoma ja Hepatozoon. Ei ole harvinaista, että samalla koiralla on useampi tarttuva sairaus yhtä aikaa. On tärkeä tutkia tuontikoirat ja oireilevat koirat kaikkien näiden tautien varalta.

Lähdeluettelo:
Simeonidis A: Leishmaniosis hos hund. Svensk Veterinärtidning Vol 61 (1) 2009 s 11-18
Roze M: Canine leishmaniasis. A spreading disease. Diagnosis and treatment. European Journal of Companion Animal Practise Vol 15 (1) 2005 s 39-52
Windahl U: Leishmanios hos hund. Svensk Veterinärtidning Vol 54 (3) 2002 s 121-126
Kuvat: http://www.eden-fp6project.net/emerging_diseases/leishmaniasis
http://www.who.int/leishmaniasis/leishmaniasis_maps/en/index.html