Kissoilla esiintyy lajille erityisiä ihosairauksia, joita ei näe muilla eläinlajeilla. Kolme yleisintä ovat nk. miliaari dermatiitti (pieniä rupipisteitä iholla), eosinofiilinen granuloomakompleksi ja ylenpalttinen ihon nuoleminen ja karvojen nyppiminen. Nämä ovat siis oireita, eivät diagnooseja ja kissan hoidon onnistumisen edellytyksenä on altistavan tekijän löytäminen. Kissalla voi olla kaksikin näistä oireista samaan aikaan ja useimmiten aiheuttajana on allergia.
Muita haasteellisia oireita kissalla ovat esim. idiopaattinen ulseratiivinen dermatiitti (tuntemattomasta syystä syntyvät haavaumat iholle), intensiivinen naaman kutina ja idiopaattinen naaman dermatopatia (dirty face), jota nähdään esim. persialaisilla.
Tämä on erittäin yleinen ja monesti alidiagnostisoitu sairaus. Aikaisemmin kyseisen oireilun syynä luultiin olevan psyykkinen sairaus ja kissoille diagnostisoitiin psykogeeninen alopesia.
Eläinlääkäridermatologi Steve Waisglass teki tutkimuksen näistä kissoista ja totesi että vain n. 2%:lla näistä kissoista karvojen nyppiminen oli stressiperäistä ja 98%:lla oli joko allergia, atopia, ruoka-aineintoleranssi tai tulehduksellinen ihosairaus.
Tutkimuksessa todettiin myös, että kissoilla ei ole samanlaisia tulehduksellisia ihomuutoksia ihokoepaloissa kuin koirilla ja siksi psyykkisen karvojen nyppimisen diagnoosia ei anneta ennen kuin allergiat ja ihotulehdukset on suljettu pois.
Kissalla, jolla on karvanlähtöä/kaljuuntumista, voi olla lyhyt karvansänki iholla ja karvan päät on järsitty. Tämän näkee, kun karvoja mikroskopoidaan. On erittäin tärkeää erottaa, nyppiikö kissa itse karvat vai putoavatko ne itsellään pois. Kissat myös oksentelevat karvapalloja. Kissa, jolta karvat tippuvat helposti ja niiden nyppimien ei vaadi kuin karvan koskemisen ja iho on kiiltävä täysin karvaton, voi sairastaa vakavaakin nk. paraneoplastista alopesiaa (taustalla usein kasvainsairaus). Tästä syystä iho koepalojen ottaminen kissalta on erittäin tärkeä osa diagnostiikkaa varhaisessa vaiheessa tutkimuksia.
Kissan ihon pinnalla asusteleva Demodex gatoi aiheuttaa karvan nuolemista ja nyppimistä. Koska kyseessä on ihon pinnalla asusteleva sikaripunkki (muut alalajit elävät karvatupessa), niin tämä demodex gatoi tarttuu helposti muihin kissoihin. Muualla Euroopassa kissoilla esiintyy kirppuja, meillä tämä ei vielä ole ongelma, mutta ilmaston muutoksen myötä tulee meillekin ajankohtaiseksi. Muissa maissa ja tuontikissoilla kirppujen aiheuttamat kutinat ja karvan nyppiminen on tärkeä muistaa erotteludiagnostiikassa. Demodex gatoin aiheuttama kutina ei esim. rauhoitu kortisonihoidolla (allerginen potilas vastaa yleensä erittäin nopeasti kortisonihoitoon).
Demodex -tartunnassa kutina ja karvan nuoleminen on yleisintä vatsan alueelta ja reisien sisäpinnoilta. Jos ihon pinnasta ei löydy sikaripunkkia, voidaan niitä löytää ulostenäytteestä. On myös oletettu, että moni kissa, joka oireilee sikaripunkkitartunnan kanssa, on pohjimmiltaan atoopikko/allergikko ja sen aiheuttama alentunut immuunivaste mahdollistaa demodexin lisääntymisen.
Kun ulkoloiset (korvapunkki, täi, hilsepunkki, kapi, kirput) on eliminoitu kutiavalta kissalta, pitää muistaa seuraavaksi allerginen dermatiitti, esim. ruoka-aineintoleranssin seurauksena tai atopia tai näiden yhdistelmä, mikä saattaa olla syynä kissan oireiluun.
Karvojen nyppiminen on kutinasta johtuvaa. Kissoilla otetaan perustutkimuksessa iholta solunäytteitä ja sieniviljelyt, yleistutkimuksessa suljetaan pois muut sairaudet ja käydään läpi ruokavaliot ja mahdolliset ravintolisät.
Mikäli päädytään tekemään allergiatesti (joko ihotesti tai verinäytetesti) niin sen tarkoituksena on löytää immuuniterapiaan eli siedätyshoitoon sopivat allergeenit. Kissat voivat allergisoitua huonepölylle, varastopunkeille, pesuaineille, hajusteille, siitepölyille ja homeille, heinille eli kaikelle, mille ihmiset ja koiratkin voivat allergisoitua.
Siedätyshoidolla kissalle annetaan määrätyn ohjelman mukaan ihonalaisesti allergeeneista tehdystä liuoksesta pistoksia tai tippana kielen alle. Näin pyritään nostamaan omaa vastustuskykyä ja sillä tavalla saamaan kissan oireita vähäisemmiksi. Siedätyshoidolla kissa voi parantua niin, että se on täysin oireeton.
Mikäli kissalle ei löydy testillä allergeeneja, joiden avulla siedätyshoitoa voidaan suunnitella niin täytyy turvautua lääkehoitoon. Joka tapauksessa kissalle käytetään yleensä alussa lääkehoitoa siedätyksen rinnalla, riippuen kissan oireiden vakavuudesta ja kestosta.
Kortikosteroidit ovat useimmin ne lääkkeet, joilla nopeimmin saadaan oireet kuriin, toki sivuvaikutuksina on muistettava sokeritaudille altistaminen, maksa-arvojen nousu, haimatulehduksen aktivoituminen ja vatsahaavan riskin lisääntyminen. Markkinoille on tullut myös uusia allergialääkkeitä, joita voidaan käyttää kissoille.
Kun kissalla lisääntyvät irtoileva hilseinen karva, lievä kutina ja asteittaiset kaljuuntumiset, pitää aina muistaa sieni-infektion mahdollisuus. Sieni-infektiot voivat tarttua ihmisiin, joten jos kissan kanssa tekemisissä olevalla perheenjäsenellä on punoitusta ja rengasmaisia hilsemuutoksia iholla, kannattaa käydä ihotauteihin erikoistuneella lääkärillä ja muistaa kertoa, että kissa sairastaa mahdollista sienitulehdusta. Sieni-infektioihin on suun kautta ja paikallisesti laitettavia lääkkeitä. Kaikki kissat on hoidettava ja makuupaikat sekä ympäristö puhdistettava hyvin.
Miliaari dermatiitissa on yleensä pieniä rupia, jotka on helppo tunnustella iholla karvojen joukossa. Allergikoilla niitä näkee usein, mutta myös bakterielli karvatupentulehdus, sieni-infektiot, ulkoloiset kuten hilsepunkki ja jopa immuunivälitteinen sairaus pempfigus foliaceus voivat aiheuttaa ihomuutoksia.
Ottamalla solunäytteet muuttuneista alueista, näkee solukuvan ja onko siinä mahdollisesti mukana myös hiivatulehdus, mikä osaltaan selkeästi pahentaa kutinaa. Hiivatulehdusmuutoksia näkee hyvin usein kynsivalleissa ja kynsien värimuutosten yhteydessä. Iho koepalojen avulla voidaan varmistaa, mikä on todennäköisin muutosten aiheuttaja. On tärkeää erotella bakteeri karvatupentulehdus immuunivälitteisestä ihosairaudesta, koska toisessa käytetään antibioottia ja toisessa kortisonia, eikä hoitojen ole syytä mennä väärin päin ☺
Kyseessä on ihosairaus, joka aiheuttaa voimakasta kutinaa ja ihon vaurioitumista, iho paksuuntuu ja kissat usein hysteerisenä raapivat ihomuutoksia.
Eosinofiiliseen granuloma kompleksiin kuuluu kolme eri tyyppiä
1. indolentti ulkus, haavautumat huulissa, usein voimakkaasti turvottelevia ja huuli muuttuu kovaksi ja arpimaiseksi
2. eosinofiilinen plakki, plakkimaista kutiavaa ihottumaa esim. vatsassa, raajoissa , niskassa
3. lineaari granuloma eli viivamainen kutiava ihomuutos, jossa iho on punoittava ja turvotteleva
Nämä eri muodot voivat olla nk. idiopaattisia eli ilman tiedettyä syytä syntyviä, mutta yleensä taustalta löytyy allergia.
Kun kissalla on iholla eosinofiiliseen kompleksiin sopiva muutos, otetaan siitä solunäyte solukuvan selvittämiseksi ja bakteerien poissulkemiseksi. Osa näistä akuuteista tulehduksista vastaavat hyvin antibioottihoitoon. Tärkeää on selvittää alla olevan allergian tyyppi, onko kyseessä ympäristöallergeenien aiheuttamaa oireilua, ruoka-aineintoleranssi tai esim. hiekka-astian hiekan aiheuttama kontaktiallergia.
Siitä huolimatta, että tehdään allergiatestit ja eliminaatiodieetti käydään kunnolla läpi, voi olla ettei kaikille eosinofiilistä granuloma komplekseja sairastaville kissoille löydy selitystä sairastumiselle. Nämä ovat silloin nk. idiopaattisia eli tuntemattomasta syystä syntyviä. Näiden potilaiden kohdalla hoito on oireen mukainen ja jokaiselle kissalle pyritään löytämään sopivin hoito.
Eosinofiilisten kompleksien hoidossa aloitetaan useimmiten ensimmäisenä kortisonihoito. Kissalle valitaan sellainen muoto kortisonista, jota ne pystyvät parhaiten käsittelemään. Kortisonivalmisteiden haittapuolet ovat mm. sokeritaudille altistuminen, mahahaavariski, kohonneet maksa-arvot ja virtsatieinfektioille altistuminen.
Hoidoissa ei ole yhtä mallia vaan jokaisen potilaan kohdalla valitaan tutkimustulosten mukaan kissalle yksilöllisesti räätälöity hoito. Näiden sairauksien selvittämisessä voi mennä hetki ja tämä vaatii sitoutumista ja luottamusta eläinlääkärin ja potilaan omistajan välillä.
Tämän hankalan nimen takana on ihosairaus, jossa tuntemattomasta syystä iholle muodostuu haavautumia. Kyseessä on voimakkaasti kutiava ihomuutos, joka alkaa lapaluiden välistä. iho on rupinen ja raapimisen seurauksena iholla on pitkiä vuotavia ja ärtyneitä haavoja. Monesti ihomuutokset laajenevat niskaan ja muuallekin runkoa. Jotta varmistetaan kyseinen sairaus, pitää iholta ottaa koepalat. Yleensä iholta löytyy kuolioitunutta solukkoa, sidekudoksen kertymistä ihon pintakerroksen alle, ja samalla kertyy neutrofiilejä (valkosoluja) ihoon.
Monella potilaalla on lisäksi allergiasoluja eli eosinofiilejä ihonäytteissä.
Kissalta otetuista solunäytteistä voidaan tutkia bakteerit ja mahdolliset allergisolut ja hoito suunnitellaan sen mukaan. Erittäin tärkeää on estää kissaa vaurioittamasta ihoaan enempää.
Kissoilla, joilla on runsaasti bakteereja näytteissä, vastaavat hyvin antibioottihoitoon, kuitenkin on muistettava, että vaikka kissoilla ei ole saman tyyppistä ongelmaa nk. sairaalabakteeritartunnoissa kuin koirilla ja ihmisillä niin methicilliiniresistenttien stafylokokkien olemassaolo on muistettava päivittäisessä työssä.
Tämä syndrooma voi esiintyä yksinään tai yhdessä karvojen nyppimisen, miliaari dermatiitin tai muualla rungossa esiintyvän eosinofiilisen granuloman kanssa. Usein epäillään ruoka-aineintoleranssia ko. sairauden taustalla, joten yleensä ensimmäisenä aloitetaan tiukka eliminaatioruokavalio. Ihosolunäytteistä tarkistetaan bakteerit ja hiivat. Hyvin voimakkaan kutinan taustalla on usein joko bakteeri- tai hiivatulehdus.
Mikäli kissa on saanut useamman antibioottikuurin niin bakteeriviljelyn lisäksi tehdään aina herkkyysmääritys. Kissa joutuu käyttämään ihon lisävaurioiden välttämiseksi kauluria.
Persialaiskissojen idiopaattinen naaman ihotulehdus (Idiopathic facial dermatitis)
Tätä syndroomaa kutsutaan myös dirty face eli ”likainen naama ihottumaksi”.
Tällä ihottumamuodolla uskotaan olevan geneettinen altistus. Naaman alueelle lähinnä poimuihin tarttuu tummia rupia. Pikkuhiljaa näistä muodostuu kaljuja tulehtuneita ihottuma-alueita, jotka kutisevat. Leuanalusimusolmukkeet saattavat turvotella. Ihonäytteistä löytyy usein sekä bakteereja että hiivoja. Usein hoitona on hyvä hellävarainen paikallishoito sekä antibioottiterapia ja hiivojen hoitoon sienilääkkeet. Monella kissalla on todettu ympäristöallergia ko. syndrooman taustalla.
Artikkeli on julkaistu Turokatti lehdessä 1/2018