Kissan krooninen oksentaminen

“Se oksentaa vain karvapalloja”. Tämä on kissanomistajien yleinen selitys kissan toistuvalle oksentamiselle. Se on totta, että jos oksennuksessa näkyy karvaa paljon, niin kyllä ne kissan mahaa ja suolistoa ärsyttävät ja oksettavat herkemmin. Tässä yhteydessä päästään kuitenkin siihen, että miksi kissalle kertyy karvaa niin paljon, että ne muodostavat karvapötkylöitä. Muutenkin yleinen hyväksytty käsitys siitä, että terveetkin kissat muutenkin oksentelevat vähän väliä, on muuttunut eläinlääketieteessä.

Tutkimuksien mukaan terveen lyhytkarvaisen kissan ei pitäisi oksentaa kuin korkeintaan muutaman kerran vuodessa, pitkäkarvainen kissa vain hieman useammin. Merkittävänä voidaankin pitää jo kuukauden välein tapahtuvaa toistuvaa oksentamista, oli siinä karvaa, ruokaa tai vain nestettä. Toki ruohonsyömisen tai poikkeuksellisen aterian jälkeen kissa kuin kissa saattaa oksentaa helposti, mutta jos kissa toistuvasti oksentaa muutoinkin, asiaan olisi hyvä puuttua, vaikka kissa olisi muutoin hyväkuntoinen.

Jos kissa oksentaa karvaa usein, pitää pysähtyä miettimään miksi karvaa joutuu elimistöön niin paljon ja miksi se ei poistu ulosteen kautta kuten kuuluisi. Tälle on esimerkiksi seuraavia syitä:

• Karvaa lähtee normaalia enemmän: mm. sisäloiset, ravintoainepuutokset (etenkin omega-3-rasvahapot, E-vitamiini, B-vitamiini, A-vitamiini, sinkki), stressi, yleissairaudet (kilpirauhasen liikatoiminta, munuaisten vajaatoiminta, suolistosairaudet, maksasairaudet, haimaongelmat, kasvaimet)
• Kissa nuolee itseään normaalia enemmän: mm. kipu (mm. nivelet, selkä, virtsarakko, suolisto, maksa), kutina (allergiat, ulkoloiset), stressi.
• Ruoansulatuselimistössä on mekaanista tai toiminnallista häiriötä, kuten haima-ja sappitiesairauksia, ummetusta tai mahalaukun tai ohutsuoliston seinämän paksuuntumista, jolloin suoli ahtautuu ja jolloin normaali motiliteetti eli liike häiriintyy. Ohutsuolen seinämämuutoksia ja liikeongelmaa voivat aiheuttaa eritoten ruoka-aineyliherkkyydet ja monesti siihen liittyen CIE (krooninen inflammatorinen enteropatia; eli kansanomaisesti ”IBD”) sekä esim. kasvainsairaudet, synnynnäiset poikkeavuudet, vierasesineet.
• Oksennuskeskuksen aktivoituminen erilaisten sairauksien kuten munuais-, kilpirauhas-, haima-ja sappitiesairauksien tai kasvainten takia. Jotkut lääkkeet voivat myös aiheuttaa oksenteluherkkyyttä.

Oksensipa kissa sitten ihan nestettä tai ruokaa karvan sijasta, samat syyt oksentelulle pätevät niihinkin yleisesti.

Hyvin monella kissalla on ruoka-aineallergioita tai ruoka-aineintoleranssia. Kissalle ne aiheuttavat suoliston jatkuvaa ärsytystä, jolloin kissan elimistössä suoliston immuunijärjestelmä alkaa reagoida suolen seinämässä enemmänkin. Oksentelua ei välttämättä ole kovin usein, mutta pitkittyessään reaktio seinämässä etenee vähitellen ja lopulta aiheuttaa rakennemuutoksia. Useimmiten kissan yleisvointi on vuosikausia hyvä.

CIE eli ”IBD” on yleisnimitys krooniselle suolistosairaudelle, jolloin suolen seinämä on alkanut muuttumaan (esimerkiksi paksuuntumaan tai veltostumaan) kroonisen suolen pinnalla oleviin antigeeneihin kohdistuvan reaktion takia. Nämä antigeenit voivat olla ruoka-aineita, bakteereita tai ihan elimistön omiakin soluja. Stressi voi pahentaa tilaa. Etenkin alkuvaiheessa tila on monesti hoidettavissa/lievennettävissä ruokavaliomuutoksella, mutta pahemmissa ongelmissa pitää antaa immunosuppressiivista lääkitystä kuten kortisonia, siklosporiinia, oklasitinibia tai klorambusiilia tai näiden yhdistelmiä. Tilasta voi myös syntyä mikrobitulehduksia sappiteihin ja haimaan esim. suolensisällön takaisinvirtauksen takia, jolloin antibioottikin voi olla paikallaan. Ajanmittaan pitkittynyt tila johtaa myös ravintoaineiden puutokselle. Vuosikausia jatkuva tulehdusreaktio altistaa myös suolistosyöpien syntymiselle. Ei ole harvinaista, että vastaanotolle tulee kissoja, jotka ovat oksennelleet pienestä asti ja sitten 15-vuotiaana niille on kehittynyt lymfoomaa eli imukudossyöpää suoleen.

Jos kissa oksentaa toistuvasti, voidaan hyväkuntoisen nuoren tai keski-ikäisen kissan kohdalla yrittää ensin ruokavaliomuutoksella. Ruokavalioksi niin sanotussa eliminaatiodieetissä aluksi mielellään hydrolysoitu ruoka, eli ruoka, josta proteiinit on pilkottu pieniksi, mutta voidaan myös kokeilla myös monoproteiiniruokintaa, jossa kissan ravinnossa on vain yhtä proteiininlähdettä, mielellään sellaista, jota kissa ei ole aiemmin saanut. Tällaisia voivat olla mm. kani, ankka, kalkkuna, lammas, hevonen, villisika, hyönteinen, kenguru. Lievissä tilanteissa voidaan kokeilla välttämisdieettiä eli ruokavaliota, josta on jätetty pois yleisimmin oireita aiheuttavia ruoka-aineita (kuten viljat, kala, nauta, sika ja kana). Jos kissan oksentamiseen liittyy yleisoireita, kuten laihtumista, ruokahaluttomuutta, lisääntynyttä pissaamista ja juomista tai väsymystä, pitää tilaa tutkia enemmän.

Eläinlääkärin tekemissä tutkimuksissa yleistutkimuksessa voidaan toisinaan havaita kissalla jo käsikopelolla paksut suolet pitkälle edenneissä suolistosairauksissa. Isot kasvaimet voivat myös tuntua. Mahdolliset kuivumismuutokset, aristukset selässä, nivelissä tai vatsaontelossa, karvapeitteen ja ihon muutokset ja muut yleiset huomiot voidaan havaita. Perusverien (maksa-ja munuaisarvot, verensokeri, elektrolyytit mukaan lukien kalsium, proteiinit, pieni verenkuva, kilpirauhasarvo) lisäksi hyödyllisiä ovat myös esimerkiksi haima-arvot (yleisimmin haimaspesifinen lipaasi, joissain tilanteissa myös TLI) ja imeytymisparametrit B12-vitamiini ja folaatti. Ulostetutkimukset esimerkiksi giardian poissulkemiseksi voivat toisinaan olla tarpeen, etenkin jos tilaan liittyy myös ripulointia.

Ultraäänitutkimuksella saadaan myös monia vihjeitä. Selkeät kasvainmassat pystytään havaitsemaan, samoin esimerkiksi sappirakossa oleva sakkamuutos ja laajentuneet sappitiehyet ja suolten ja mahalaukun seinämien paksuuntuminen, poikkeava kerrosrakenne tai epänormaali liike voidaan pystyä näkemään. Ultraäänellä ei kuitenkaan voida monissa tilanteissa varmuudella sanoa, ovatko poikkeavat näkymät tietynlaisia kasvainmuutoksia vaiko vain esimerkiksi pitkittyneitä tulehdusprosesseja tai harvinaisissa tapauksissa synnynnäisiä poikkeavuuksia. Pienisolulymfooma ja pitkittynyt pahaksi äitynyt CIE näyttävät ultraäänitutkimuksessa monesti samoilta. Tarkin diagnoosi tulisi vasta koepaloilla, jotka kissoilla saadaan yleensä parhaiten avoleikkauksella. Vaikka leikkaus kuulostaa hurjalta, voi tarkka diagnoosi hyödyttää yleensä lopulta kaikkia ja onneksi suurin osa kissoista toipuu erinomaisesti leikkauksesta. Tietyissä tilanteissa endoskooppia eli tähystintä voidaan käyttää apuvälineenä.

Osaa suolistosyövistäkin voidaan pystyä hoitamaan hyvinkin, pienisolulymfoomaan voidaan saada jopa yli 2-4 vuotta hyvää elinaikaa, jos aloitetaan oikealla lääkityksellä suoraan. Sen sijaan monissa massamaisissa vatsaontelon kasvainmuutoksissa ennuste on lääkityksellä ja kirurgialla keskimäärin huono, hoidosta huolimatta elinaika on yleensä vain muutamia kuukausia.

Jos näyttää siltä, että kissa nuolee itseään aivan liian runsaasti ja siten karvaakin nielee paljon, ja jos ei yleistutkimuksessa, verikokeissa ja ultraäänitutkimuksessa löydy vielä selittävää, jatkotutkimuksina voidaan tarvita ihonäytteiden ja virtsanäytteen tarkastamista tai röntgeniä nivel-ja selkävaivojen selvittämiseksi. Monesti kutisevalla allergisella kissalla on myös suolistossa reaktiota samaan aikaan, hyvin yleisesti se liittyy samaan yliherkkyysreaktioon.

Yhteenvetona siis todettakoon, että ei ole normaalia, että kissa oksentelee vähän väliä. Monessa tapauksessa ruokavaliomuutos auttaa, mutta jos siitä ei ole apua, tarvitaan jatkotoimia. Lukemattomat eri sairaudet voivat aiheuttaa kissalle oksentelua, onneksi isoa osaa pystytään hoitamaan.