Faktoja kissan lymfoomasta

Lymfooma on imusoluista eli lymfosyyttisistä valkosoluista alkunsa saanut kasvain. Vaikka koirilla yleisin lymfooman muoto on yleistynyt imusolmukkeiden turpoaminen, kissoilla imusolmukeperäinen lymfooma on harvinainen. Kissojen kasvainsairauksista 30 % on lymfoomia, toisin sanoen lymfooma on yleisin kissan kasvainsairaus.

Vaikka leukoosivirusta (FeLV) testataankin rutiinisti jalostuskissoilta, lymfooma on yleensä FeLV negatiivinen. Kissoilla on kaksi selkeää ikähaarukkaa, jolloin lymfoomaa esiintyy tavallista enemmän: nuorilla 1-2 vuoden ikäisillä, ja keski-ikäisillä tai vanhemmilla, 8-10 vuoden ikäisillä. Ruuansulatuskanavan lymfooma on selkeästi yleisin lymfooman muoto kissalla. Toiseksi yleisin on paikallinen nenäontelon lymfooma. Lisäksi lymfoomaa voi esiintyä missä tahansa sisäelimessä (maksa, munuainen, virtsarakko, perna, sydän), ihossa ja imusolmukkeissa. Rintaontelon välikarsinan eli mediastinumin lymfooma on tyypillisempää nuorille kissoille, jolloin oireena on syömättömyys, hengenahdistus ja nesteen kertyminen rintaonteloon.

Ruuansulatuskanavan lymfooman oireita ovat laihtuminen ja ripuli, joskus oksentelu ilman muita oireita. Lymfoomaa on kahta muotoa: ns. kiltti eli pienisoluinen lymfooma (lymfosyyttinen, low grade), tai paha suurisoluinen (blastimuotoinen eli high grade). Lymfooman tyyppi vaikuttaa oleellisesti hoitoon ja ennusteeseen. Nenäontelon lymfoomassa kissan oireita ovat aivastelu, sierainvuoto ja turvotus tai massa nenäontelossa.

Potilaan tutkiminen alkaa huolellisella yleistutkimuksella, veri- ja virtsanäytteillä ja kuvantamisella. Rintaontelon kuvantamiseen käytetään röntgeniä, vatsaontelon tutkimiseen ultraääntä ja sierainonteloon ensisijaisesti tietokonetomografiaa eli CT kuvausta. Näillä tutkimuksilla pyritään paikallistamaan sairauden sijainti ja sulkemaan pois muita samankaltaisia oireita aiheuttavia sairauksia.

Diagnoosi saadaan vain imusolmukkeen tai kudoksen ohutneulanäytteen tai mieluummin koepalan eli biobsian avulla. Varsinkin luokittelu voi joskus olla vaativaa tai mahdotonta pelkän ohutneulanäytteen perusteella.

Lymfoomaa hoidetaan ensisijaisesti solusalpaajilla. Sädehoito tehoaa myös lymfoomaan, mutta sitä ei ole Suomessa saatavilla. Lymfooman sijainnista ja luokittelusta riippuen valitaan hoidoksi joko suonensisäisesti klinikalla annettava solusalpaajalääkitys (vinkristiini- syklofosfamidi-prednisoloni), tai kotona suun kautta annettava solusalpaajalääkitys (klorambusiili – prednisoloni). Hoidon turvallisuusnäkökohtiin kiinnitetään erityistä huomiota. Eläimen tulisi voida hoidolla aina paremmin, ei huonommin.

Ennusteeseen vaikuttaa eniten, saadaanko eläin täysin oireettomaksi, eli saadaanko syöpäsolut kokonaan tapettua. Pelkällä kortisonihoidolla ennuste on vain viikkoja – kuukausia, eikä pelkkää kortisonihoitoa suositella lymfooman hoidoksi. Sädehoito voi parantaa paikallisen lymfooman esim. sierainontelossa. Yhdistelmäsolusalpaajahoidolla suurisoluisen blastilymfooman keskimääräinen ennuste on 4-7 kk, pienisoluisen ruuansulatuskanavan lymfooman ennuste hoidolla on n 24 kk.