Puhelin: 02 2761 999
vastaanotto@koirakissaklinikka.fi
Raviraitti 45, Metsämäki, Turku
Avoinna arkisin ma-to 8-20, pe 8-19.
La päivystys ajanvarauksella klo 9-17.
Avoinna arkisin ma-to 8-20, pe 8-19.
La päivystys ajanvarauksella klo 9-17.
Sokeritauti eli diabetes mellitus on keski-ikäisen ja vanhemman kissan yleinen aineenvaihduntasairaus. Erityisesti diabetes mellitusta tavataan vanhoilla kastroiduilla, ylipainoisilla kolleilla.
Haima on pieni aineenvaihdunnan ja ruoansulatuksen kannalta keskeinen elin vatsaontelossa mahalaukun ja maksan lähellä ja on kiinnittynyt ohutsuolen mutkaan. Haiman beetasolut tuottavat insuliinia, joka verenkierron välityksellä pääsee kaikkialle elimistöön ja huolehti verensokerin eli glukoosin pääsystä kudoksiin solujen energian lähteeksi. Insuliini myös stimuloi mm. erilaisten aminohappojen, kaliumin ja magnesiumin pääsyä soluihin. Diabetes mellitus on seurausta joko haiman insuliinituotannon vähenemisestä (ns. tyyppi 1 diabetes), elimistön insuliiniresistenssistä (tyyppi 2) tai joskus hormonien (mm. kortisoli, kasvuhormoni, progesteroni) tai niiden kaltaisesti vaikuttavien lääkkeiden (mm. kortisoni, ”e-pillerit”) laukaisema voimakkaan insuliiniresistenssin tyypin 3 diabeteksesta. Kissoilla diabetes on alkujaan yleensä tyyppiä 2. Tyypin 2 diabeteksessa insuliinia tuotetaan ylimäärinkin, mutta solujen insuliinireseptorit eivät kykene reagoimaan insuliinille eli glukoosia ei siirry soluihin vaan sokeri kerääntyy vereen ylenpalttisesti ja erittyy munuaisten kautta virtsaan. Pitkään jatkuneen insuliiniresistenssin seurauksena kissan haimasolut alkavat myös vähitellen väsyä insuliinin liikatuottoon, joten lopulta voi tulla myös insuliinintuotannon vajausta.
Muuttunut solun sokeriaineenvaihdunta johtaa elimistön rasva- ja valkuaisvarastojen hyväksikäyttöön energian lähteinä, laihtumiseen ja toksisten aineenvaihduntatuotteiden syntymiseen. Pahimmillaan se voi johtaa diabeettiseen ketoasidoosiin eli hengenvaaralliseen elimistön happamoitumiseen.
Ylipainon lisäksi insuliiniresistenssin voivat laukaista elimistössä muhivat sairaudet, kuten krooniset haima-ja sappitietulehdukset, suolistotulehdukset, hammasongelmat, virtsatietulehdukset ja kasvaimet.
Diabetesta sairastavan kissan oireita ovat voimakkaasti lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, ruokahalun muutokset (aluksi mahdollisesti lihominen ja myöhemmin voimakas laihtuminen), mahdollisesti voi joskus olla hengityksessä asetonin haju. Kissa saattaa virtsata vääriin paikkoihin. Turkki voi mennä elottomaksi, hilseileväksi ja takkuuntuvaksi. Usein todetaan usein myös hermotushäiriöitä, etenkin asentomuutoksia takaraajoissa (diabeettinen neuropatia). Käytös saattaa olla outoa, kissa voi mennä lopulta hyvin vaisuksi. Oksentelua voi ilmetä liitännäissairauden tai ketoasidoosin takia. Joskus esiintyy kouristelukohtauksia tai jopa koomaa. Kissoilla diabeteksesta johtuvat silmien kaihimuutokset ovat harvinaisia (toisin kuin koirilla).
Diabetes diagnosoidaan veri- ja virtsakokein. Diabetespotilaalla veren glukoosipitoisuus on noussut (=hyperglykemia) ja samanaikaisesti virtsassa on sokeria. Runsas sokeri pissassa aiheuttaa riskin virtsatietulehdukselle. Usein tilaan liittyy myös muutoksia esim. elektrolyyteissä ja maksa- ja munuaisarvoissa. Stressaantuneella kissalla glukoosi voi olla hieman kohollaan klinikalla ilman diabetesta ja epäselvissä rajatapauksissa voidaankin tarkistaa ns. pitkäaikaisverensokeri (fruktosamiini), siihen ei lyhytaikainen stressi vaikuta.
Jos kissalla on vakava ketoasidoosi, kissa on hoidettava parempaan kuntoon sairaalahoidossa ensin. Hyväkuntoista diabetespotilasta hoidetaan yleensä varmimmin insuliinipistoksin, mahdollisten liitännäissairauksien hoidon ja ruokinnan avulla. Monen helpotukseksi ihan hiljattain on markkinoille tullut myös suun kautta annettava lääkehoito (nestemäinen Senvelgo), joka toimii huomattavasti paremmin kuin aiemmin käytettävissä olleet suun kautta annettavat lääkkeet. Sekään ei toimi kuitenkaan ihan kaikille ja vaatii kontrollointia. Diabeteksen hoidon tarkoituksena on turvata kudosten normaali energiansaanti ja estää hyperglykemian aiheuttama kudostoksisuus ja elinten toiminnan heikentyminen.
Kissoilla optimaalinen diabeetikon ruokavalio on mielellään päivittäin samanlainen, sisältää runsaasti proteiinia ja vain vähän hiilihydraatteja. Rasvan saanti saa olla kohtuullinen. Suositeltavin ruoka on lihapitoinen, viljaton ja sokeriton märkäruoka. Toisinaan tasapainoisesti (esim. vitamiinit, kivennäiset, rasvahapot) koostettu ”kotiruoka” (perustana ehta liha+/-sisäelimet ilman turhia hiilihydraattipitoisia viljoja) toimii parhaiten. On kissoja, joilla pelkkä raksuton ruokavalio pitää diabeteksen kurissa, jolloin kissa pärjää jopa ilman lääkehoitoa. Jos raksuja haluaa kuitenkin maltillisesti käyttää, niin on suositeltavaa käyttää vähähiilihydraattisia ruokia kuten Feringa cold pressed, Thrive Premium Plus, Markus Mühle Beutenah, Power of Nature Meadowland mix no grain/low carb, Oscar. Myös diabetekseen suunniteltuja ruokia voi käyttää, mutta nykypäivänäkin niissäkin monessa hiilihydraattipitoisuus on kuivaruoissa korkea, yritä valita mahdollisimman vähähiilihydraattinen versio (esimerkiksi Brit Veterinary diets diabetes). Ruoka on syytä antaa noin neljänä ateriana. Tärkeää on kuitenkin päivittäinen vakiomäärä ja vakiolaatu. Erittäin tärkeää olisi saada lihava kissa laihtumaan vähitellen, eli jatkuva kukkuroillaan oleva ”raksubaari” on suotavaa laittaa kiinni tai ainakin mitata päiväannos, jota ei ylitetä! Toki kissan mahdolliset muut sairaudet ja allergiat voivat aiheuttaa ruokavalioon haasteita ja kompromissien tekemistä ja sama ruokavalio ei toimi kaikilla kissoilla samalla tavalla.
Insuliinipistos annetaan yleensä 2 kertaa päivässä. Kissoilla etenkin insuliinin aineenvaihdunta elimistössä on niin nopeaa, että kaksi kertaa vrk:ssa annostelu on useimmiten välttämätöntä, usein joudutaan myös valitsemaan mahdollisimman pitkäkestoinen insuliini käytettäväksi. Lantus-insuliini tai nykyään myös Toujeo-insuliini ovat useimmiten toimivimmat. Lantusta käytettäessä Junior Star-insuliinikynä olisi suotava, sillä saadaan säädettyä annos noin 0,5 yksikön välein (tavallisella Solostar Lantuksella vain 1 yksikön välein). Tällöin insuliinia sisältävä ampulli pitää vaihtaa kynään säännöllisin väliajoin. Kynä kuitenkin kestää vuosia. Toujeo-insuliinissa lääkeampulli on valmiiksi kynissä, joten niissä kynä vaihtuu samalla kuin lääkeampullikin.
Senvelgo-lääkitys voi toimia niille kissoille, joilla on hoidettu ensin mahdolliset taustasairaudet ja jotka syövät ja voivat hyvin. Se ei sovi voimakkaasti oireilevan (mm. vaisun, syömättömän, oksentelevan, kuivuneen) eikä ketoasidoottisen potilaan hoidoksi. Jos kissa on ollut insuliinilääkityksellä vasta jonkin aikaa, voidaan Senvelgoa kokeilla insuliinin tilalle. Vuosikausia insuliinilääkityksellä olleelle Senvelgo ei useinkaan enää toimi. Lääkkeen idea on saada ylimääräinen sokeri poistumaan virtsan kautta, jolloin ylenpalttisen glukoosin aiheuttama toksisuus poistuu elimistöstä. Tällöin on mahdollista saada haiman omaa insuliinintuotantoa avitettua, sillä pitkään jatkunut hyperglykemia on myrkkyä haimalle. Senvelgo annetaan kerran päivässä, lääke voidaan tarvittaessa sekoittaa pieneen määrään ruokaa. Lääkeannos on painoon perustuva vakioannos, joten annosta ei säädetä veren sokeripitoisuuden mukaan. Hyvin toimiessaan lääkkeellä saavutetaan vakaa sokeritasapaino ilman jatkuvia sokerimittauksia.
Toisinaan kissan diabetes saadaan hoidettua ilman insuliinia tai Senvelgoa, jos löydetään ajoissa sille altistava sairaus ja saadaan sen hoidolla ja ruokavalion säätämisellä pidettyä sairaus kurissa. Usein altistava sairaus löydetään verrattain myöhään, joten useimmiten ainakin aluksi diabeteksen lääkehoito on tarpeen.
Avaamaton insuliiniampulli säilytetään jääkaapissa, se ei saa jäätyä, joten älä säilytä kylmimmässä osassa. Avattu lääke voidaan säilyttää sen sijaan huoneenlämmössä, mutta se on suojeltava valolta ja kuumuudelta (saa säilyttää myös jääkaapissa esim. ovessa). Insuliinikynään laitetaan neula (joka olisi hyvä vaihtaa joka kerta tai ainakin joka toinen kerta ja neulana on käytettävä kynän kanssa yhteensopivia neuloja). Oikea insuliiniannos säädetään kynän säätöpyörästä. Koska neulassa on ilmaa, on neula täytettävä ensin insuliinilla: valitse 2 yksikköä, paina kynän annostelunappi kokonaan pohjaan. Insuliinia kuuluu tällöin ruiskahtaa ulos. Tämän jälkeen valitse haluttu annos uudestaan säätämällä haluttu määrä kynään. Ilman neulan ilmatilan esitäyttöä insuliini jää neulaan eikä kissaan menee insuliinia välttämättä ollenkaan. Lue paketista tarkemmat ohjeet kynän käyttöön.
Avattu ampulli ja kynä säilyy noin 4 viikkoa, osalla kissoista teho tuntuu hieman pidempään toimivan, mutta tasaisemman annostelun turvaamiseksi suosituksena on vaihtaa ampulli/kynä noin kuukauden välein.
Sopivia neuloja ovat ainakin:
*BP kynäneula
*Artsana Insupen
*Ypsomed Penfine
*Unifine Pentips
Neulan pituutena kissoilla 8 mm neula on parempi kuin 6 mm neula, jotta pistos menee ihon alle eikä jää ihoon.
Insuliinin pistäminen pelottaa monia ihmisiä, mutta sitä ei tarvitse pelätä. Usein kissa suhtautuu alkuvaiheen jälkeen hyvin pistoksiin eikä useinkaan edes huomaa niitä. Insuliini pistetään kotioloissa nahan alle. Kissoilla parhaimmat pistopaikat ovat löysä nahka reiden edessä takaselän alueella kyljissä, myös kyljet muutoin. Niskaa ja lapojen välistä ihoa ei suositella pistoksiin, sillä insuliinin on osoitettu imeytyvän huonommin ja lisäksi jatkuva pistely voi altistaa kissan ns. injektiokohdan sarkoomalle, joka on vaikeampi poistaa niskasta kuin jos se tulee takapään alueelle. Toki lapojen alueella joutuu laittamaan, jos pistäminen ei muualle onnistu. Pistospaikkaa vaihdellaan mieluiten joka kerralla hieman (eli vasen-oikea, edemmäs-taaemmas). Pistettäessä neulaa pidetään useita sekunteja ihossa (noin 10 s), jotta insuliini jää nahan alle, olisi hyvä pitää pistokseen kuluva aika vakiona joka pistoksella. Pistoksia helpottamaan karvaa voidaan ajaa karvanleikkurilla pois.
Annosteltavan insuliinin määrä riippuu kissan oireista ja sokeritasosta, eläinlääkäri määrää oikean annoksen kissallesi, sitä ei saa itse muutella ilman eläinlääkärin ohjeita. Insuliinimäärän annostelu on erittäin yksilöllistä, sokeriarvojen vaihtelun ennustettavuus insuliinimäärän muutoksilla ei ole aina loogista ja ajansaatossa voidaan annosta joutua suuntaan tai toiseen muuttamaan ja voi olla erittäin turhauttavaa niin omistajalle kuin eläinlääkäreillekin.
Yleisimmin insuliinin annostus hoidon alussa aloitetaan vähitellen annosta nostaen noin viikon periodeissa juomisen määrää ja kissan kuntoa seuraten. Viikoittaisen kontrollikäynnit hoidon alussa klinikalla ovat tarpeen annoksen säätämiseksi. Melko yleisesti sokeripitoisuus voi aluksi jopa nousta, mutta alentuu sitten myöhemmissä kontrolleissa. Useimmiten sopiva annostus ja tilan stabiloituminen vievät muutaman viikon.
Kotona kissan voinnista pidetään mielellään päiväkirjaa: kirjataan muistiin yleinen olemus, syöty ruokamäärä, juomisen määrä. Kissan painoa seurataan punnitsemalla se kerran viikossa tai vähintään kerran kuukaudessa eikä sitä saa päästää lihomaan (toki jos kissa on ollut laiha, pitää sen saada terveellistä painoa). Mikäli juominen lisääntyy tai ilmenee muita oireita, olisi hyvä, jos kotimonitorointia tehdään, niin tarkistaa veren sokeri ja mahdollisesti virtsan sokeri ja ottaa yhteyttä hoitavaan eläinlääkäriin ja mahdollisesti sopia vastaanottokäynnistä käynnistä tai korjata insuliiniannosta yhteistyössä hoitavan eläinlääkärin kanssa.
Insuliinihoidon komplikaationa voidaan joskus tavata yliannostuksen seurauksena veren sokerin liiallinen lasku. Tämä ilmenee poissaolevana käyttäytymisenä, vapinana, heikkoutena ja tajuttomuutena. Tällöin kissalle annetaan heti 1-2 teelusikallista hunajaa tai sokerivettä ja otetaan yhteyttä eläinlääkäriin. Yliannostus on mahdollista mm. inhimillisen erehdyksen takia (eli sovi, kuka perheessä antaa insuliinin), kissa jättäessä ruoan väliin jostain syystä tai jos diabetes on menossa remissiin. Joskus saattaa tulla tuntemattomasta syystä muutenkin poikkeavia laskuja tai nousuja.
Eläinlääkärintarkastus on suositeltavaa ensin noin 4-7 päivän kuluttua. Toki jos kissalla on ollut ketoasidoosia, kontrollin aikaistus voi olla tarpeen. Sitten jatkossa noin viikon välein ja kun vointi ja sokeritaso on hyvä ja tasapainossa, niin kontrolli olisi hyvä tilanteesta riippuen muutaman kuukauden välein (yksilöllinen suunnitelma). Insuliini annetaan tutkimuspäivänä normaalisti. Verensokeri olisi hyvä tarkistaa noin 6-8 tunnin kuluttua insuliinin antamisesta. Erittäin suotavaa olisi alkaa mittaamaan kotona sokeria, välillä ennen pistoksia ja välissä pistosten välissä ja silloin tällöin olisi suotavaa tehdä ns. sokerikäyrä (tästä lisää alempana).
Senvelgoa käytettäessä on riskinä ketoasidoosi, joten on äärimmäisen tärkeää aloituksen jälkeen tarkistaa vähintään virtsasta ketoaineet 2-3 päivän välein ensimmäisen viikon ajan on tärkeää. Kotona voi yrittää kerätä tarkoitukseen pienen määrän virtsaa ja mitata virtsaliuskatestillä ketoaineet tai sitten näyte pitää ottaa klinikalla punktiolla. Tietyissä tilanteissa ketoainepitoisuus pitää mitata virtsan sijasta verestä. Viikon jälkeen lääkityksen aloittamisesta on tehtävä kontrollikäynti hoitavalle eläinlääkärille. Tällöin tarkistetaan kissan oirekuva, yleistila, veren sokeripitoisuus ja veren/virtsan ketoaineet. Jos todetaan, että kissalla on ketoaineita, ei Senvelgo riitä lääkityksenä. Jos veren glukoosipitoisuutta ei olla saatu halutulle tasolle ensimmäisellä viikolla, voidaan seurata vielä toisen viikon ajan, jos kissan yleistila on hyvä. Toisen viikon kontrollikäynnillä katsotaan taas glukoositason lisäksi ketoaineet ja yleistila. Jos saadaan haluttu vaste ilman ketoasidoosia, hoitoa jatketaan ja kontrolli aloituksesta neljän viikon kohdalla ja tämän jälkeen 3-4 kuukauden välein (yleistila, ketoaineet, glukoosi, fruktosamiini, tilanteesta riippuen muita verikokeita, verenpaineita). Jos kissan sokeritasapainoa ei saada sopivalle tasolle tai ilmenee ketoasidoosia tai yleisvoinnin laskua, pitää kissa siirtää insuliinilääkitykselle.
Säännölliset terveystarkastukset ja hammashoidot ovat diabeetikolle tärkeitä. Taustasairauksien hoitotasapaino pitää myös tarkistaa yksilöllisesti. Kontrolliaikataulu suunnitellaan yksilöllisesti.
Diabeteksen riskeihin liittyy myös kohonnut verenpaine, joten sen säännöllinen mittauttaminen on tärkeää noin 1-2 kertaa vuodessa, useamminkin, jos on rajatapausmittauksia ja korkeaan verenpaineeseen liittyviä oireita. Hoitamaton verenpaine rasittaa erityisesti, munuaisia, sydäntä ja silmiä.
Diabeteksen hoito kestää vaihtelevan ajan, usein loppuelämän ja vaatii säännöllisyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Sairaudesta voi parantuakin, etenkin jos diabeteksen provosoinut ylilihavuus tai lääkeaineiden (kortisoni, progestageenit) haittavaikutusreaktio. Lemmikin keskimääräinen arvioitu elinikä hoidon aloittamisen jälkeen vaihtelee yksilöllisesti, hyvässä tasapainossa oleva diabetes ei lyhennä elinikää. Eri aineistojen mukaan diabeteksesta paranemista tapahtuu 20-80% tapauksista. Jos insuliinista tai Senvelgosta päästään eroon, on syytä jatkaa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla vielä ja pitää kissan paino sopivana. Diabeettinen neuropatia ei pahaksi päässeenä korjaannu kovinkaan hyvin vaikka diabetes muutoin olisikin saatu kontrolliin. Diabetekselle altistavien sairauksien hoitotasapaino vaikuttaa myös diabeteksen kurissa pysymiseen eli esimerkiksi voimakas ientulehdus tai suolistosairauden pahentuminen voivat aiheuttaa diabeteksen puhkeamisen uudelleen tai vaikeuttaa muutoin hoitotasapainon löytymistä. Kasvuhormonin liikatuotanto eli akromegalia on aivolisäkkeen kasvaimesta johtuva luultua huomattavasti yleisempi tila, jolloin kissalla on voimakas insuliiniresistenssi ja glukoosi pysyy korkeana huolimatta erittäin korkeasta insuliiniannoksesta.
Olisi hyvä mitata verensokeria kotona, koska siten saa selville todellisen sokeritason paremmin (eläinlääkärikäynti nostaa verensokeria hieman koholle monesti). Mittarina on paras käyttää eläinten omaa mittaria, koska ihmisten mittari saattaa joskus näyttää jopa noin 6-7 mmol/l liian alhaista lukemaa. Näytteen voi mitata korvanlehdestä tai anturasta tekemällä pienen reiän neulalla. Verensokeri olisi hyvä tarkistaa ainakin ennen pistoa ja noin puolivälissä pistoksia. Jos insuliini ei ala tehoamaan muutamassa viikossa, on hyvä tehdä yksittäisen päivän aikana toistetut mittaukset noin 2-3 tunnin välein (sokerikäyrä), jotta nähdään tarkemmin verensokerin vaihtelut. Verensokerin pitäisi olla noin 4-12 mmol/l (ennen pistosta noin 10-12 mmol/l), noin 6 tuntia pistoksesta 4-9). Arvot ovat suuntaa antavia, tavoitearvoissa on yksilöllistä vaihtelua. Diabetes-kissalla on parempi, että sokeri on ihan hieman yläkantissa kuin alakantissa, jotta ei tule alhaisesta verensokerista johtuvaa hengenvaarallista tilaa.
Kun tasapaino sokereissa on saavutettu, voi riittää, että sokeria mitataan esim. kerran kuukaudessa, voinnin muuttuessa useamminkin. Jos kissa ei stressaannu mittauksista liikaa, ei päivittäisistä mittauksista haittaakaan ole. Yleisvointi on kuitenkin erittäin tärkeä mittari hoitovasteen arvioimisessa. On siis muistettava, että jos tulee yksi yksittäinen matala tai korkea mittaustulos, ei pidä heti tehdä hätiköityjä päätöksiä insuliiniannoksen muuttamisesta vaan katsoa, että alkavatko lukemat toistumaan tiheämmin. Jos kissa on väsynyt ja/tai ruokahaluton, on matala tai korkea lukema huomionarvoinen. Eläinlääkärin kanssa laaditaan yksilöllinen suunnitelma sokeritasojen ja insuliinin säätämiseen.
Yritä huolehtia, ettei lemmikkisi liho ihannepainostaan. Ihannepainon määrittelyssä auttaa eläinlääkärisi. Aikuisen kissan ylläpitoenergian tarve on noin 50-70 kcal/kg/ pv, ylipainoisella hieman vähemmän. Sisäkissa liikkuu vähän, eikä siis kuluta energiaa paljoa, älä siis pidä ruokaa jatkuvasti tarjolla kukkurallisen ylenpalttisesti. Syötä fysiologisesti oikeanlaista ruokaa, muista että kissa on lihansyöjä. Valitse laadukkaista valmisruokia, joissa on riittävästi proteiinia ja eläinkunnasta peräisin olevaa rasvaa. Lisää kissasi aktiivisuutta leikittämällä sitä. Ruoankin voi tarjota piilottamalla sen aktivointileluihin ja antamalla kissan saalistaa päivittäisen ruokansa.
Lisäksi kissan hammasterveydestä täytyy pitää huolta ja samoin krooniset ruoansulatuskanavaongelmat olisi tutkittava ajoissa, etteivät ne tule aiheuttamaan insuliiniresistenssiä. Diabeetikkokissalle kortisonin antamista pitää välttää. Muutoinkin kortisonia ei-diabeetikko-kissalle käytettäessä pyritään antamaan pienintä toimivinta annosta mm. diabetesriskin minimoimiseksi.
